Erkki Luoma-aho istuu rauhallisena Villa Karon kirjaston pöydän ääreen. Viereisessä hyllyssä komeilee Erkin kokoelmaan lahjoittama teos kivien kertomista tarinoista – kalliomaalausten ja kiveen jääneiden jälkien herättämää mielikuvituksen leikkiä, jossa totuus ja taru sulautuvat pieniksi ja suuriksi elämän kohtauksiksi.
Miksi tulit Villa Karoon?
Olen kiinnostunut vanhoista kulttuureista ja myös fiktiivisistä tarinoista. Nyt on mahdollista ottaa faktaakin mukaan, näistä paikallisista kulttuureista kun on kirjoitettua historiaa. Dahomeyn kuningaskunnan menneisyys on värikkäämpi ja aika lailla julmempikin kuin aiemmin tiesikään. Kuningaskunnan sukulaisuussuhdesysteemit ovat osoittautuneet aika tavalla monimutkaisiksi, eivätkä kaikki palaset ole loksahtaneet vielä kohdilleen. Selviteltävää riittää vielä.
Vodun on tietysti toinen juttu, jota tulin tänne tutkimaan. Se on yllättänyt, miten laajalti se on mukana yhteiskunnassa. Jossain vaiheessa tarinoita tehdessä tuli idea, että pitää päivittää vodun-jumalat nykypäivään – mutta kun paikalliset ovat jo tehneet sen itse. Jokaiseen toimeen liittyy omat uskomuksensa.
Lomén fetissimarkkinoilla tuli vastaan ”puhelinfetissi”: patsaassa oli reikä, johon sai puhua toiveensa, kuten mitä tarvitsee matkalla. Kun reikä suljettiin, toiveet pysyivät mukana ja toivat suojelusta.
”Niin, tässä mäkin juon teetä kun joku sanoi mulle että henkien mukaan sun ei kannattaisi juoda kahvia.”
Mainitseehan Vakkurikin jossakin kirjassaan sen, että jos auto hajoaa matkan päälle niin siinä ovat henkien voimat vaikuttamassa. On täällä enemmän kohtalonuskoa.
Tietysti olen ollut innostunut kaikista matkoista, kuten matkasta Pohjois-Beniniin. Pendjarin kansallispuisto sinällään oli kokemus.
Alkuperäissuunnitelmissa oli käydä katsomassa kalliotaidetta naapurimaissa, mutta se ei nyt turvallisuustilanteenkaan vuoksi kannattanut.
Kulttuureihin tutustuminen on tietysti loppumaton sarka. Mutta olin täällä lähinnä kuvamateriaalinhakumatkalla, ja on sellainen olo, että olen edennyt töissä hyvin. Alkuun oli vähän hämmentynyt olo kulttuurien erilaisuuden takia, vaikka aiemmin olenkin ollut Sahelin ja Saharan alueella, Etiopiassa ja Tansaniassa. Onhan täällä väkeä aika paljon neliökilometrilla – kun Saharaan vertaa!
Millainen kohde Afrikka on valokuvaajalle?
Täällä rannikolla säät vaihtelevat ääripäästä toiseen – on valoa ja varjoa. Mainingit, jotka yllättäen murtuvat rantaan, kiehtovat. Meri on osittain pelottava – kun on kuullut näistä vaarallisista virtauksista – mutta ympäristö on kuitenkin rauhoittava. Vaikkakin joskus kovaääninen!
Pimeä täällä yllättää äkkiä – valokuvaajan pitää olla toimelias, jos haluaa vangita iltaruskon.
Se oli yllätys, että ihmisten kuvaamisesta ei välillä selvästi pidetä. Lupaa kysymättä ei ainakaan parane kuvata. Voihan olla, että sielu viedään.
Joku selitti, että kun täällä käy kaikenlaista ”ammattivalokuvaajaa” kuvaamassa, niin paikalliset eivät välttämättä saa siitä lantin lanttia. Se voi tietysti vaikuttaa asenteisiin.
Olen kyllä kuvannut lintuja, liskoja, perhosia – mutta käärme on vielä pyydystämättä!
Mitäs teet Suomeen palattuasi?
Kuvamateriaalia on sen verran – siis muualtakin kuin Grand-Poposta – että eiköhän siitä saa näyttelyn aikaiseksi.
Vielä on hakusessa [täältä saadusta materiaalista tehtävän] kirjan muoto. Pitää saada kiinni paikallisesta tarinankerronnasta myös Villa Karon kirjastosta lainaamieni kirjojen avulla – saada kuninkaat ja orjat puhumaan itse omalla äänellään. Suhteuttaa kuninkaat, orjuus ja voodoo nykypäivän ilmiöihin ja elämänmenoon, mopotakseihin, bensaan – ei pahassa, mutta hieman humoristisessa mielessä.
Elina [Hakkarainen, toinen tämänhetkinen stipendiaatti] kun tutkii vihapuhetta, niin tuli mieleen tämä voodoon harhaoppi Haitissa – jossa pistellään neuloja nukkeihin ja jota täällä kaiketi pidetään noituutena. Nykyisin on kehitetty toisenlainen harhaoppi, jossa ei ole neuloja tai nukkeja vaan pisteliäitä puheita, jotka kohdistuvat suoraan henkilöön. Eikä sitä ole kehitetty täällä vaan Euroopassa.
Mielikuvitus liikahtelee aamupäiväisen kirjaston rauhassa. Ouidahissa orjien tiellä tuli vastaan ”unohduksen puu”, jossa laivoihin kulkevat orjat kiersivät puun unohtaakseen kotinsa, kansansa, uskontonsa, naiset seitsemän ja miehet yhdeksän kertaa. Erkki mietiskelee, että samaan tyyliin voisi unohtaa paitsi menneisyyden, niin myös tulevaisuuden asioita – sellaisia, joita synneiksikin voisi kristillisesti kutsua – ja visioi unohduksen paaluja, jotka pystytettäisiin takapihalle ja etupihalle. Kiertämällä takapihan paalua vastapäätään unohtaisi menneisyyden, ja kiertämällä etupihan paalua myötäpäivään unohtaisi ne tulevaisuuden turhat asiat.
Grandpopolaiseen elämänrytmiin ei sovi pikkutarkka aikataulutus. Paikallinen aikakäsitys nousee esiin, kun Erkki suunnittelee uudenlaisia fetissejä, kuten viisaritonta kelloa. Niin, tai miksipä ei ranteeseen laitettavaa, led-valoilla toteutettavaa aurinkokelloa!
Ihmettelemme Villa Karon kirjastossa nököttävää tummaihoista puupatsasta, joka kantaa attasean laukkua. Erkki päättää kuvata herran ulkona mosaiikin ”shakkilaudalla”, joka edustaa kulttuurien kohtaamista. Mies kohtaa patsaan.
Kun katselemme silinteripäistä herraa kompassilla, sen huomaakin jo: sehän on aurinkokello!
Huomenta Afrikka! Huomenta meri! Joka päivä, mieluiten aamuisin, kävelen Villa Karon rantaan tervehtimään vastaan aaltoilevaa Atlanttia. Meri antaa tilaa miettiä syntyjä syviä. Katse vaeltaa kalastajaveneistä horisontissa siintäviin jättiläislaivoihin, mieli Mami Watasta Afroditeen, Gbeconin kylää pyyhkineistä aalloista Välimeren aaltoihin vajonneisiin ihmisiin. Ollaan kaikki samassa veneessä, vaikka osa jää rannalle.
Harjoitteluni ja elämäni Grand-Popon rytmeissä on alkanut, verkkaisesti mutta vastaanpanemattomasti. Olen jo niin pitkällä, että olen tajunnut miten hujauksessa tulevat kuukaudet voivatkaan vierähtää. On kylä, joka on samaan aikaan hiljainen ja täynnä ääniä: meren pauhua, tuulen huminaa akasiapuussa, lintujen eriskummallisia lurituksia, naisten laulua, kellon kilinää, ohi pyyhältäviä mopoja ja ovensuussa ja hietikolla käytyjä keskusteluja. Jossain hakataan puuta viidakkoveitsellä, jossain pärisee moottorisaha. On kylä, on talo, on sen vieraat ja tarinat.
Luen Villa Karon kymmenvuotiskirjasta ”Huomenta Afrikka!” miten paikat ja ihmiset löytävät toisensa, miten valmistumme ja korjaannumme – me, paikat ja ihmiset. Tulee vastaan ääniä haudan takaa. Viime syksynä edesmennyt sukulaiseni Jouni työskenteli täällä kuusitoista vuotta sitten eräänä ensimmäisistä stipendiaateista. Kirjan sivuilla hän kertoo aikaistuvista heräämisistään ja tiiviistä päivärytmistään vasta kunnostetussa ja toimintansa aloittaneessa Villa Karossa. Tuolla yläkerrassa hän sävelsi Klarinettikvintettonsa, täällä alakerrassa minä sävellän omiani: otan vastaan, koitan kohdata, ymmärtää, kuunnella, välittää, tulkata, selvittää, olla läsnä, antaa takaisin ja olla välillä hetken myös omien ajatusteni kanssa. Vähitellen sävelet ja rytmit osuvat kohdilleen, värit voimistuvat, kuva tarkentuu. Tulen osaksi yhteisöä ja kohtaamisten verkkoa, joka tähän paikkaan – pienen valtion ja pienen kylän, meidän pienten ihmisten välille – on muodostunut.
Mistä kertoisin sinulle? En varmaan muusta, kuin mitä koen ja mistä minulle kerrotaan. Voisin kertoa, miten letkeästi portonovolaisherra tempaa mukaan tanssiin. Tai grandpopolaisnaisten ylväästä ryhdistä. Upeista kuoseista, joissa voi olla mitä vain, vaikka hautakiviä tai mikroaaltouuneja. Kertoisinko pikkuisista vasta kuoriutuneista merikilpikonnista? Tai kenties vodunin rytmeistä. Cotonoun yliopiston kummallisista kurssijärjestelyistä. Intohimosta musiikkiin ja siitä, miten se kulkee veressä. Dakoinista, josta suomalaiset kuulemma pitävät, tai jokirapujen väreistä. Sairauksista, kuolemista ja rahahuolista. Pyhän käärmeen viileästä kosketuksesta. Lasten vilpittömyydestä. Viestimisestä esi-isien kanssa kuvien ja sananlaskujen avulla. Veneistä merellä, veneistä rannalla – tai siitä, miten kaunis meri on sadepilvien katveessa.
Tänä aamuna mennessäni rantaan kohtaamaan meren ymmärsin, miksi Mami Watan väri on valkoinen. Ymmärrys on välitön, selittämätön, itsestäänselvä. Samankaltainen, kuin silloin kun katselin Mongolian karua, tyhjää avaruutta ja näin – kuin olisin aina nähnyt – miten välttämätöntä siellä on syödä lihaa, miten muut eläimet ovat ihmiselle elinkeino ja elämisen perusta. Tai silloin Kiinan Guiyangia lähestyessä, kun katsoin kaukana alhaalla vihreänä kiemurtelevaa jokea, jonka pintaan tuuli puhalsi kareita, ja ymmärsin – kuin olisin aina ymmärtänyt – miksi kiinalainen lohikäärme on juuri sellainen kuin on. Katsoessani meren kuohuja tänään näin valkoisen – kuin olisin aina nähnytkin Mami Watan.
On meri, on kylä ja sen ihmiset. On paikat ja tarinat, joissa kohtaamme ja ymmärrämme. Minulle on sanottu, että jo tervehdysten kautta tulen osaksi perhettä tai sukua. Punotaan täällä yhteistä tarinaamme, vedetään nuottaa samassa rytmissä. On est tous ensemble. Kuljetaan samoja reittejä, viivytään saman pöydän ääressä, kohdataan ja katsotaan, mitä tapahtuu. On est ensemble.
Haastateltavani aloittaa keskustelumme leveällä naurunpyrskähdyksellä, kun esitän hänelle ensimmäisen yksinkertaisen kysymykseni ”kuka sinä olet?”.
– Mä olen nukketetteritaiteilija ja asun Turussa. Olen 38-vuotias ja kotoisin Israelista, Ishmael Falke vastaa hetken harkinnan jälkeen.
Ishmael on viettänyt kuusi viikkoa puolisonsa, tanssija Sandrina Lindgrenin kanssa Villa Karossa. Nyt lähdön hetkellä Ishmael sanoo tuntevansa olonsa valmiiksi palaamaan kotiin, vaikka samalla hänestä tuntuu kovin monien asioiden jääneen kesken.
– Joskus haluan tulla tänne takaisin ja kokeilla erilaisia taideprojekteja, joita en nyt ehtinyt tehdä. Minan kieltäkin olisin halunnut oppia enemmän. Toisaalta olen täällä oppinut paremmin hyväksymään sen, että kaikkia suunnitelmia ei vain voi toteuttaa. Suunnitelmasta on tosi pitkä matka valmiiseen, ja kaikki muuttuu koko ajan. Täällä nautinkin siitä, että asiat tapahtuu ihan eri tavalla.
Video: Ishmael esiintymässä Tokpa Aïzon kylässä.
Grand-Popossa oleskelunsa aikana Ishmael on esiintynyt kahdessa lähikylässä ja pitänyt teatterityöpajan paikallisella alakoululla. Esiintymisistä hänen mieleensä on erityisesti jäänyt yleisön vastaanotto ja oma valmistautuminen – tai pikemminkin valmistautumattomuus. Molemmat esiintymiset olivat nopean improvisoinnin tulosta, ja mukana hänellä oli vain pari pientä, helposti kuljetettavaa nukkea.
– Suomessa esityksen pitää olla tiptop-suunniteltu, yksityiskohdat tarkkaan hiottu, ja iso osa toteutuksesta on esiintymispaikan ja tekniikan varassa. Yleisö on sidottu penkkeihinsä, joten on aikaa vähitellen rakentaa esitystä ja varmuus siitä, että ihmiset ovat ja pysyvät siinä paikallaan alusta loppuun. Täällä sitten pikkukylässä vain hops yhtäkkiä tipahdan yleisön eteen tilassa, jossa yleisön ja esiintyjän välillä ei ole eroa. Vuorovaikutusta on jatkuvasti ylläpidettävä, jotta ihmisten mielenkiinto säilyy. Suomessa tuollainen tilanne olisi ollut painajaismainen, mutta täällä se oli todellisuutta ja todella hauskaa sellaista.
Aikaisempien esiintymiskokemustensa perusteella Ishmael ei ollut alkuunkaan vakuuttunut siitä, pitäisikö paikallinen yleisö hänen hieman groteskeista nukkehahmoista. Esimerkiksi Palestiinassa Ishmaelin Beniniin mukanaan tuoma kääpiöhahmo oli saanut ihmiset kauhistumaan.
– Tuon alueen islamilaisessa kulttuurissa visuaalinen taide pohjautuu enimmäkseen arabeskeihin eikä siihen sisälly ihmis- tai eläinhahmoja. Täällä taas kulttuuriin luonnostaan kuuluu niin paljon rumia ja epämuodostuneita hahmoja, jumalia ja puolijumalia, että ihmiset ottavat avoimin mielin vastaan lisää monstereita ja epäsympaattisia pääkallohahmoja.
Ishmael pitää osasyynä myös sitä, että kuolema on täkäläisessä kulttuurissa toisella tavalla läsnä ja välittömämpi osa elämää kuin esimerkiksi Suomessa. Toisaalta ihmiset myös luonnollisemmin hyväksyvät sen, että esitykseen liittyy vaara.
– Vaikkapa vodoun zangbeto-seremonioihin kuuluu hyökkäävyys, joka yhtä aikaa pelottaa ja kiehtoo yleisöä. Esityksissäni näkyi, että ihmiset olivat ensin tosi hämillään tavalla, joka suomalaisesta olisi voinut tuntua jotenkin nololta tai vaivaannuttavalta heidän itsensä tai esiintyjän kannalta. Mutta eivät ihmiset täällä mieti sellaisia omaan anonyymiteettiin, itseymmärrykseen tai imagoon liittyviä asioita, vaan sekä lapset että aikuiset ovat avoimia ja vastaanottavaisia. Ja lapset, vaikka ensin vähän säikähtäisivätkin, voivat vanhempien reaktioista huomata, että ei ole mitään pelättävää.
Oman lisänsä yleisön vastaanoton eroavaisuuksiin tuo myös se, kuinka paljon erilaisia kuvia ja esityksiä ihmiset eri puolilla maailmaa ovat ylipäätään tottuneet näkemään. Suomessa tarjolla on ylitsepursuava valikoima erilaisia kuvastoja, jotka ovat beniniläisyleisölle täysin tuntemattomia.
– Täällä on rikas tarina- ja kertomusperinne, mutta sen kuvasto on kuitenkin suht vakiintunut ja samanlainen. Siksi tällainen omasta mielikuvituksesta tehty nukketeatteriesitys on aivan uutta ja ihmeellistä. Totta kai omassa työssäni mielikuvitus on aina keskeisessä asemassa, mutta täällä olen itse hahmo ja esitys omassa itsessäni. Ihmiset katsovat minua ihmeissään, ja lapset nyppivät käsikarvojani. Yhdistelmänä se, että minulla on vielä jokin nuken kaltainen otus mukanani on heille aivan uusi.
Ishmaelin mukaan myös tavoissa arvioida esityksiä on iso ero.
– Yleensä itselläni on tarkat ammatilliset kriteerit, ja toisaalta on koko ammattikunnan kriteerit, joilla esityksiä mitataan. Taiteen kehittämisen kannalta sellainen on tärkeää, mutta välillä niin pilkun nylkyttämistä. Täällä kriteerit on aivan toiset, interaktio yleisön kanssa on pääasia. Vetäessäni jonkin tapahtuman luon yhteisöllisen hetken ihmisten kanssa. Suomessa esiintyjä vain tulee, esiintyy, tekee juttunsa, ja yleisö maksaa lippunsa ja on hiljaa. Vaikka teatteri edelleen onkin jollain tavalla yhteisöllistä, niin se on tosi pitkälle jalostettua ja hienovireistä, että se ei enää pääse lähelle ihmisiä. Interaktiosta on lähes kokonaan luovuttu. Suomessa konsepti on tärkeintä – kohdeyleisön määritteleminen, markkinointi ja niin edelleen. Sellainen ihmisten lokeroiminen voi olla helvetin tylsää, ja yhdellä esityksellä koko yhteisön kohtaaminen on vaikeaa. Täällä kaikki vanhuksista ja sylivauvoihin ovat läsnä ja haluavat osallistua esitykseen.
Djanglanmeyn-kylässä Ishmael esiintyi useamman musiikkiesityksen välissä ja lavalla juontajan ja muiden esiintyjien seassa ramppasi ihmisiä paljonkin. Kesken Ishmaelin esityksen eräs mies tarttui mikrofoniin ja alkoi selostamaan tapahtumia.
– Suomessa olisi tullut täysi sota, jos joku väliin huutelija tyyppi olisi tuolla tavalla ottanut itselleen vapauden kommentoida esitystä. Mutta täällä se oli tosi hyvä ja toimiva juttu, vaikken alkuunkaan edes ymmärtänyt mitä hän puhui! Selostaja yhdessä yleisön kanssa samaistui esityksen tunnelmaan ja rytmiin. Kaikki meni yksiin.
Grand-Popon ruokapaikkojen määrä on kasvanut Villa Karon olemassaolon aikana huomattavasti. Syitä on monia, kuten väkiluvun, turismin ja ostovoiman kasvu. Jos kuukauden Beninissä viettävä stipendiaatti haluaa syödä yhdessä uudessa ravintolassa/katukyökissä joka päivä, jää helposti vielä muutama vaihtoehto katsastamatta lähtöpäivänä, niin paljon valinnanvaraa on.
Harjoittelijakauteni aikana olen ehtinyt katsastaa useampia ruokapaikkoja ympäri Grand-Popon kylää, ja huomannut hajonnan olevan runsasta niin tarjonnan, laadun kuin hinnankin kohdalla. Olen nyt päättänyt jakaa hiljaista ja hyvin subjektiivista tietoani, arvioiden muutamia yleisimmin käyttämiäni ravintoloita 1-5 tähden asteikolla.
Ruoka-annoksia myyvät paikat voidaan luokitella neljään ryhmään:
–Katukyökit, joissa mamat myyvät kattilankansien alla hautuvaa perusruokaa (hinta 300-500 CFA; juomana usein vain pussivettä, 25 CFA)
–Kansanbistrot, jotka toimivat sekä ruokaloina että baareina ja vetävät etenkin iltaisin paikallisia asiakkaita. Konstailemattomia mutta runsaita perusannoksia (500-2000 CFA) sekä juomia (300-800 CFA). Usein myös take away -mahdollisuus.
–Halvemmat ravintolat, joissa jo näkyy usein enemmän turisteja kuin popolaisia. Näissä nyhdetään jo selkeästi yovohintaa, vaikka laatu ei välttämättä poikkea kansanbistroista kovinkaan paljon. Ateriat 2000-3500 CFA, juomat 500-1000 CFA.
–Kalliimmat ravintolat, joiden ruokalistat ovat saaneet vaikutteita Euroopan keittiöistä ja joissa ruoan laatukin painii aivan eri sarjassa kuin edellä mainituissa. Usein hotellien yhteydessä. Kolmen ruokalajin illallinen juomineen voi vaivatta olla yli 10 000 CFA/henkilö.
Tämän aterian on luonut Villa Karon oma kokki Yvette!
Paterne
Kansanbistro
Sijainti: Melkoisen kaukana Villa Karosta, Petit Marchén vieressä, eli kaupungintalon risteyksestä seuraava tie oikealle ja eteenpäin, kunnes risteyksissä näkyy oikealla katos/terassi/valoa.
Kokemus tarjonnasta: Ainoa kylän paikka, josta saa (ihan hyvää) shawarmaa, ja muitakin hieman harvemmin Grand-Popossa tavattavia ruokalajeja, kuten jänistä, helmikanaa ja erilaisia salaatteja. Perusannoksetkin löytyvät, kuten ihan kelpo kala (1000 CFA riisillä). Annosten saapumisnopeus on kohtuullisen hyvä ja olutvalikoima sopivan laaja.
Hintataso: Annokset 500-2000 CFA. Oluet 600-1000 CFA. Laaja valikoima ruokia ja juomia.
Ilmapiiri: Paterne on paikallisille suunnattu ja paikallisten suosiossa. Jos telkkari on päällä, siellä pyörivät mm. jalkapallo-ottelut, toimintaelokuvat tai länsiafrikkalaiset musiikkivideot.
****
La Légende
Kansanbistro
Sijainti: Pääkadun varrella, Auberge Vivianen jälkeen.
Kokemus tarjonnasta: Perusannoksia eli spagettia tai couscousia munakkaalla, makkarakastikkeella tai sardiinilla. Silloin tällöin myös kalaa, etenkin etukäteen tilattaessa. Halpoja ja todella suuria annoksia. Ruoka tulee melko nopeasti. Juomavalikoima vaihtelee päivästä toiseen.
Ilmapiiri: Ruokailu ja juomailu tapahtuu katoksellisella, maalattialaisella terassilla tai muurin takana takapihalla. Nuori omistajatar tulee usein juttelemaan asiakkaiden kanssa. Musiikkivalikoima on kiinnostava, monipuolinen ja usein vaihtuva.
****
Vihreää chiliä, kanaa, riisiä ja soossi. Muista tilata ”Beaucoup de piment!” eli paljon chiliä, koska yovojen arvellaan lähtökohtaisesti karsastavan tulisia ruokia.
Lion Bar
Halvempi ravintola
Sijainti: Merkitty pienillä kylteillä pääkadulle, pian helluntaikirkon jälkeen kujaa rannalle.
Sananen tarjonnasta: Ruokien saatavuus vaihtelee suuresti – joinain päivinä saatetaan kokonaan tarjota eioota. Useimmiten tarjolla on kalaa tai katkarapuja, kasvisannoksina paimentolaisjuustoa (”pöllijuusto”) tai munakasta. Välillä mm. katkarapujen määrä ei päätä huimaa, mutta riisi ja kasviskastike ovat oikein maukkaita. Oluina on vain pientä Beninoisea tai Beaufortia, mutta paikan omat drinkit ja mehut toimivat hyvin.
Hintataso: Merenelävät 2000-2500 CFA, kasvisruoat 1000-1500 CFA, pieni olut tai drinkki n. 600 CFA.
Ilmapiiri: Lumoava tunnelma. Yllätyksellinen reggae-keidas lähellä rantaa, jota pyörittää pesunkestävä rastafari. Pidemmän Villa Karo -oleskelun jälkeen tuo kaivattua vaihtelua ruokapaikkojen musiikkiin laajalla tarjonnalla dubia ja rootsia. Täällä on hyvin todennäköistä törmätä yovoihin, varsinkin viikonloppuiltaisin.
****
Ibis Bel
Kansanbistro/halvempi ravintola
Sijainti: Valtatien ja pääkadun risteyksessä, mopoaseman vieressä.
Sananen tarjonnasta: Perinteisen kansanravintolan annokset – kalaa tai lintua sekä kokoelma lisukkeita. Avotulella paistettu kala (poisson braisé, 3000 CFA) on Grand-Popon ehdotonta huippua, ja annos muhkean kokoinen.
Hintataso: 1500-3000 CFA, kiitettävän laaja valikoima perushintaisia oluita (600-800 CFA).
Ilmapiiri: Nuhjuisa ulkonäkö ja tienristeyksen hälinä pettävät: kauempana pihalla mukavaa ja rauhallista syödä. Palvelu on hyvää, ja pari koiraa tallustelee rapsuteltavina.
****
Saveurs d’Afrique
Kalliimpi ravintola
Sijainti: Pääkadun varrella pizzerian ja hautausmaan välissä.
Sananen tarjonnasta: Grand-Popon paras ravintola, paikallisten makujen ja raaka-aineiden fuusio eurooppalaisen keittiöperinteen kanssa. Luovia ainesosayhdistelmiä ja erittäin laadukasta ruokaa. Ruokalista vaihtelee, mutta valikoima koostuu yleensä kahdesta alkupalasta, 4-5 pääruoasta ja 2-3 jälkiruoasta. Isolla porukalla saattaa saada ilmaiset ananasveneet jälkiruoaksi! Viinejä saatavilla, vaikkakin rajoitetusti.
Hintataso: Alkupalat n. 2000 CFA, pääruoat 4000-5000 CFA, jälkiruoat n. 1000 CFA. Juomat 1000-> CFA.
Ilmapiiri: Rauhallinen tunnelma, mutta puitteet eivät ole esteettisesti yhtä hienostuneita kuin ruoka. WC-tilojen laatu ainoa selkeä miinus – oma paperi tännekin mukaan.
****
L’Auberge
Kalliimpi ravintola
Sijainti: Villa Karosta itään, laivaston tukikohdan ja Aubergen hotellirakennuksen jälkeen.
Sananen tarjonnasta: Ruokalistassa on alku- ja jälkiruokien ohella noin viiden-kuuden pääruoan valikoima kevyesti paikallishöysteistä ranskalaista keittiötä. Laatu on kaikin puolin hyvää, mutta ei mitenkään poikkeuksellista – popolaisittain ehkä himpun ylihinnoiteltua. Kahvin ystäville löytyy espressokonekin.
Hintataso: Alkupalat n. 1500-2500 CFA, pääruoat 3000-6000 CFA, jälkiruoat n. 1500 CFA. Suurin osa juomista 1000-2000 CFA. Viinivalikoima luultavasti Grand-Popon laajin.
Ilmapiiri: Juuri sellainen kuin länsimaisille suunnatun trooppisen hotelliravintolan olettaisi olevan. Terassi on nätti ja rannan tuuli virkistävä. Palvelu on kohteliasta ja ripeää.
****
La Baleine
Halvempi ravintola
Sijainti: Päätietä risteykseen päin, kolmikerroksisen ökytalon jälkeen. Tunnistaa liehuvista lipuista.
Sananen tarjonnasta: Ennen kaikkea mereneläviä – joki- ja katkarapuja sekä kalaa. Toiveita toteutaan. Erityisesti annosten visuaalisuuteen on käytetty aikaa. Paikan dakoin on erityisen hyvää ja runsasta. Juomavalikoima valitettavan suppea, ja välillä ruokatarpeitakaan ei kauheasti ole. Kannattaa tilata etukäteen.
Ilmapiiri: Sympaattinen olkimajaterassi, vaikkakin hiekkalattialle on vaikea saada tuolia kunnon asentoon. Välillä ruoan tulossa saattaa kestää aikansa. Musiikkivaihtoehtoina joko paikallisradiot tai rätisevät Bob Marley -coverit.
***
Pizzeria (Paillotte Bleue)
Halvempi ravintola
Sijainti: Edellistä vastapäätä, päätietä risteykseen päin, Auberge Mon Secoursin jälkeen.
Sananen tarjonnasta: Muitakin ruokia, kuten kanaa, täältä kyllä saa, mutta pizza se kuitenkin on, joka houkuttelee villakarolaisia jossain vaiheessa. Valikoima ei ole kovin kattava, mutta mm. kinkku-, tonnikala- ja kasvispizza löytyvät. Maku on jostain eteläeurooppalaisen kyläpizzerian ja Saarioisten mikrolätyn välimaastosta. Kanapizza (3000 CFA) on maukkaimmasta päästä. Nälkäisenä ei tosin koko päätä huimaa.
Hinta: 2000-3000 CFA, juomat perushinnoissa.
Ilmapiiri: Välillä näkee pari-kolme paikallista asiakasta, mutta suurimman osan ajasta on melko tyhjää. Lounasaikaan hyönteiset (ja auringonlaskun aikaan läpi lentävät lepakot) eivät häiritse. Henkilökunta on kohteliasta ja joustavaa. Televisiossa valtava kanavakattaus, joka antaa uuden kuvan Beniniin paikallisine ajankohtaisohjelmineen ja musiikkivideoineen.
***
Farafina
Halvempi ravintola
Sijainti: Villa Karon läntinen naapuri heti CLAC-keskuksen jälkeen. Ruokaa tarjoillaan sekä kadun varressa että rannan puolella.
Sananen tarjonnasta: Kadun puolella suppea valikoima peruskeittiötä – munakas, dakoin, moyo ja pari muuta. Maku on selkeästi kehnompi kuin hinnoilla olettaisi. Rannan puolella tarjoillaan myös mm. rapua ja saatetaan toteuttaa toiveannoksiakin. Vaikka laatu on himpun parempi, ei se vastaa hintaa vieläkään. Rannan puolella tarjoillaan myös ilahduttava aamiainen, mikäli Villa Karossa ei jostain syystä jonain päivänä aamiaista saisi.
Hintataso: Kadun puoli 1000-2000 CFA, rannan puoli 1500-3000 CFA. Oluet kadun puolella 600-750 CFA, rannan puolella 1000 CFA.
Ilmapiiri: Kadun puolella on usein paikallisia miehiä turisemassa oluen ääressä, ja musiikkitarjonta on Grand-Popon monipuolisin. Tarjoilijoita ei tosin välillä näy mailla halmeilla, eikä palvelu ole aina kovin ammattitaitoista. Rannan puoli on unelias, mutta merituuli virkistää ja varsinkin valoisalla on näkymä kaunis.
**1/2
Chez Desi
Kansanbistro/katukyökki
Sijainti: Pääkadun varressa Nonvitcha-aukiota vastapäätä. Tunnistaa räikeänvihreistä seinistä.
Sananen tarjonnasta: Chez Desissä kannattaa tilata kalaa, ja sitä kannattaa tilata lounasaikaan – illalla on jäljellä usein vain sekundakappaleita. Lounasaikaan saa hyvällä tuurilla keskikokoisesta kalasta hyvänkokoisen ja -makuisen siivun soosissa. Myös jänteviä lihanpaloja on tarjolla silloin tällöin. Ruoka on haudutuspadoissa, joten se tulee todella nopeasti. Lisukevaihtoehtoina akassa (maissitaikina) tai riisi. Olutta, limuja ja vettä löytyy tavalliseen tapaan.
Hinta: Esim. kalafilee 700 CFA + riisi 100 CFA/kuppi.
Ilmapiiri: Perinneasuiset kihot tulevat keskustelemaan politiikkaa, pariskunnat aterioimaan, ja taustalla tv:ssä pauhaavat useiden eri mantereiden saippuaoopperat. Ruoka-astioina pastellinväriset muovikulhot. Olkikatoksen alla on paras ateriointipaikka.
***
Chez Desissä syödyn barracudan ruoto.
Boca del Rio
Kalliimpi ravintola
Sijainti: Pääkadun varressa Voie 40 -risteyksen (terveysaseman risteyksen) jälkeen.
Sananen tarjonnasta: Paremmalle ravintolalle tyypillisiä annoksia – naudanfileetä, cordon bleu -kanaa, kalavartaita ja niin edespäin. Päivittäin tosin tarjolla vain pari kolme vaihtoehtoa, mutta laatu on kaikin puolin mainio. Kasvispizza on riemastuttava yllätys!
Hinta: ”Villakarolaisalennuksella” pääruoat 3500 CFA, muuten 4000-4500 CFA. Pieni olut 1000 CFA, viinipullo 7500 CFA.
Ilmapiiri: Tunnelmallinen, rauhallinen ja luonnonsävyinen ulkoilmaravintola. Omistajapariskunta on todella ystävällinen ja tulee mielellään juttelemaan.
****
Victor’s Place
Halvempi ravintola
Sijainti: Toinen risteys Villa Karosta länteen rannalle päin.
Sananen tarjonnasta: Laatu vaihtelee selkeästi. Ennakoidun ajoituksen ja ranskan kielen taidon avulla saa sitä, mitä pyytääkin, mutta spontaani valinta tämä ei ole – silloin ruoan tekoon menee jopa puolitoista tuntia. Ruoka on usein laatuunsa nähden hintavaa; kasvissoosit ovat melko Unicafé-tavaraa, mutta välillä tulee positiivisia yllätyksiä. Couscousia ja kastiketta kuitenkin on porukalla syödessä yllinkyllin tarjolla. Juomat paikallisittain kalliita ja niiden tarjonta harvaa.
Hinta: Olut ja drinkit 500-1000 CFA, ateriat 2500-3000 CFA.
Ilmapiiri: Siisti, mutta hämärä ympäristö; viilentävästä merituulesta plussaa. Välillä ympärillä pyöriskelee ruoanmuruja kärkkyviä kissoja. Henkilökunta on hieman haahuilevan oloista.
**1/2
Savustettua kalaa torilta.
Tietenkään Grand-Popon ravintolatarjonta ei tähän lopu. Kaduilta ja rannoilta löytyy vielä mm. Awale Plage, La Sirène, Kokou & Fils, La Maison Blanche, Coco Beach, Ganna Hotel, La Fazendah, Saint Jean, Chez Delali, Chez Martino, Chez Maman Funmi, katolisen kirkon kulman sandwich-kioski ja monet muut…
