0

Month: April 2017

Juggling at the Beach

Kun viimein on vierähtänyt tarpeeksi aikaa Villa Karon -residenssijaksostani, niin on hyvä kursia kokoon jotain ajatuksia siitä, millaiseksi tämä viiden viikon residenssijaksoni muodostui. Parastahan tammi-helmikuisessa residenssijaksossa länsi-Afrikassa on valon ja lämmön määrä verrattuna samaan ajankohtaan suomessa. Onneksi valo ja kevät saapuvat viimein myös tänne pohjoiseen.

Hain Villa Karon -residenssiä koska olin edellistalvena viettänyt viisi viikkoa Gambiassa, Gambia oli itselleni oikeastaan ensimmäinen vierailuni Afrikassa, ihan tuota Euroopan laitaa lukuun ottamatta. Viihdyin Gambiassa mutta mitään suurta rakkautta Afrikkaan ei syntynyt. Eniten mieltäni

Lue lisää

Koiranelämää ja kissanpäiviä

Tänään puhumme koirista. Istumme Villa Karon mosaiikin äärellä Elina Hakkaraisen kanssa. Elina on residenssiaikanaan työstänyt väitöskirjaa vihapuheesta, mutta koska hän muutenkin saa käsitellä aihetta aivan tarpeeksi, keskitymme nyt hieman kevyempään mutta mielestämme yhtä inhimillisen kiinnostavaan aiheeseen: koiriin.

Miten sinusta tuli hullu koiranainen?

– No siinäpä se! Olin ajatellut itseäni enemmän kissaihmisenä, mutta yllättäen nämä Villa Karon koirat vetosivat persoonallisuudellaan. Markus ja Paula ovat niin sielukkaita, lempeitä koiria.

– Täällä olo on ollut vaihdos hektisestä työelämästä jonkinlaiseen ajattomaan tilaan, jossa …

Lue lisää