0

Kategoria: Voodoo

Harjoittelijan haavissa 4: Johanna Sipilä

Villa Karon kevätkausi pyöriskelee pikkuhiljaa pakettiin. Huhtikuussa yläkerta oli kuvataiteilijoiden valtakuntaa, kun taidemaalari Johanna Sipilä sekä tila- ja videotaiteilija Tuomas A. Laitinen hakivat vaikutteita ja materiaalia Grand-Popon elämänmenosta. Harjoittelijan haastattelukierrokselle Villa Karon kirjastotuoliin pyörähti ensin Suomeen vappuaattona palannut Johanna, joka sattumoisin on Tuomaksen ystävä opiskeluajoilta.

–Etukäteen oli hirveän ihana ajatus, että tänne on tulossa tuttuja! Se oli ihan sattumaa, että Tuomas on samaan aikaan täällä. Aika jakautui hieman kolmeen jaksoon: alkuun tamperelaisten (Janne Tuomen ja Annamaija Saarelan) kanssa, sitten tuli Tuomas ja viimeisen kahden viikon aikana vielä miesystäväkin käymään. Ainahan se helpottaa, kun on ympärillä ihmisiä jotka tuntevat ja puhuvat ”samaa kieltä”. Vaikka tutustuuhan suomalaisiin taiteilijoihin muutenkin nopeasti, Johanna toteaa.

Afrikkaan tutustuminen oli ollut hänellä mielessä jo pitkään, ja etenkin Ars 2011 -näyttelyn myötä heräsi ajatus tutustua mantereeseen Villa Karon kautta. Beninissä työskentely oli osa viimeaikaista muuttojatkumoa eri maiden, residenssien ja kollektiivien välillä.

–Residensseissä olen huomannut, että niiden välillä tekemisen määrä ja laatu vaihtelee hyvin paljon – etenkin siinä mielessä, mitä juuri minä pystyn missäkin tekemään. Täällä ei oikein tullut valmistettua suuria teoksia, vaan olen tehnyt luonnoksia, jotka auttavat muistamaan täällä heränneitä tunteita ja ajatuksia. Ideoita on tullut paljonkin, ja muutamia näkymiä olen maalannut, mutta ennen kaikkea työ on ollut päänsisäistä. Tämä on ensimmäinen kertani Afrikassa, ja siitä jää iso jälki, kun kaikki on niin erilaista. Prosessointi varmaan jatkuu kotona aika pitkään.

Johanna ja Markus-koira Villa Karon rannassa
Johanna ja Markus-koira Villa Karon rannassa

Johannan mukaan pensselinjälki on muuttunut jo residenssiaikana.

–Kyllä sen huomaa jo täkäläisien näkymien ja kokemuksien luonnoksista. Toisaalta joka paikassa on erilaiset valot, muodot ja asioiden rytmit. Mutta en tiedä, näkeekö kukaan muu kuin minä Afrikan-vaikutuksen luonnoksissani! Maalauksen kautta käsittelen elämää, ympäristöä, ihmisiä sekä yhteyteen pyrkimistä heidän kanssaan. Haluan siirtää taululle täällä kokemiani fiiliksiä – sellaisia, joita ei saa puhutulle kielelle. Kuten vaikka Heviosso-menot, joissa on mielettömät värit ja liikkeet, jotka jättävät oman kuvansa päähän. Se on enemmän kuin sieltä otetut valokuvat: maalaukseen sisältyy kaikki, liike ja tunne. Paljon olen siksi kirjoittanut täällä ylös ideoita ja ajatuksia. Yhteys paikallisiin ihmisiin jää toki kielen takia vajaaksi, kun ranskantaidottomana on niin harvan kanssa yhteinen puhekieli. Muuten ihmiset ovat kyllä tosi helposti lähestyttäviä ja heistä tulee hyvä fiilis. Ihmiset ovat iloisia ja tervehenkisiä, heidän kanssaan on helppo olla.

Johannan mielestä yllättävimpiä asioita oli luonnon vehreys sekä ajankulun ja -käytön voimakas muuttuminen.

–Aika kuluu ihan eri tavalla! En tiedä, kuluuko se nopeammin vai hitaammin, mutta asioihin menee tosi paljon enemmän aikaa. Ruokailussakin saattaa kestää tuntikausia. Aina ei myöskään halunnut vain sulkea itseään työhuoneeseen, kun teki mieli tutustua eri paikkoihin ja esimerkiksi voodoohon. Paikalliseen kulttuuriin tutustuminen on kuitenkin ollut tärkeää.

Paikallisten kuvataiteilijoidenkin kohtaaminen on tuonut omaa yllättävyyttään.

–Ensimmäisten kahden viikon aikana Feyshal (Traoré, togolainen stipendiaatti) halusi kovasti maalata yhdessä, ja muutkin taiteilijat ovat ehdottaneet samaa. Se on itselle tosi vierasta! Toki taidekouluaikana olen maalannut kavereiden kanssa huvikseni kimpassa, ja kokeilin sitä nytkin. Ei siitä yhteistä teosta syntynyt, mutta olimme studiossa samaan aikaan maalaamassa. Se oli todella erilaista kun työskentelytapani kotona, joka on hyvin eristäytynyt. Olisi varmaan ihan terveellistä tehdä enemmänkin jonkun seurassa, vaikka tosin ei siinä kauheasti saanut aikaiseksi, kun koko ajan oli pienessä tilassa tuntemattoman ihmisen kanssa ja pieni keskusteluyritys samaan aikaan päällä. Mutta oli se ihan mielenkiintoista!

Paluu Villa Karoonkin siintää jo kenties näköpiirissä.

–Kumppanini pohti kenties hakevansa tänne residenssiin ensi vuonna. Voisi olla hauska tulla silloin mukaan ja työskennellä eri tavoin, kun on jo kokenut kaikenlaiset ”pakolliset” tekemiset ja näkemiset!

Saksofonisti Manuel Dunkel Villa Karossa

Alkuvuonna 2015 Villa Karossa viettämäni vajaat kuusi viikkoa olivat mieleenpainuvia ja avartavia kokemuksia täynnä. Työskentelyni koostui lähinnä beniniläiseen musiikkiin tutustumisesta, sävellystyöstä ja saksofonin harjoittelusta.

Jazzmuusikkona minua kiinnosti erityisesti paikallinen perinnemusiikki ja sen rytmit, koska onhan länsiafrikkalainen musiikki osaltaan vaikuttanut myös mm. jazzmusiikin syntyyn Amerikassa 1800-luvulla. Beniniläisen perinnemusiikin rytmiikka on hyvin rikasta ja hienostunutta. Keräsin matkani aikana rytmejä kirjoittamalla niitä paperille ja joitakin myös nauhoitin. Villa Karossa sävelsin pienimuotoisia kappaleita, joissa lähtökohtana käytin paikallisia rytmejä joita yhdistin jazzmusiikista tuttuun soinnutukseen.

Heti ensimmäisellä viikolla Beninissä sain tilaisuden esiintyä Villa Karon järjestämässä kuukausikonsertissa Lissa Gbassan ulkoilmalavalla kahden grandpopolaisen lyömäsoittajan kanssa. Pidimme kahdet harjoitukset ja saimme lyhyen ohjelmiston esityskuntoon luontevasti ilman nuotteja. Konserttikokemus illalla taivasalla oli unohtumaton,  ja yleisö tuntui onneksi tykkäävän musiikistamme. Mielenkiintoista oli huomata eroavaisuuksia länsimaiseen konserttikäytäntöön. Kappaleiden jälkeen ei juurikaan annettu aplodeja ja esiintymislavalla oli esiintyjien lisäksi porukkaa sekä yleisöstä että illan toisesta yhtyeestä. Musiikin funktio Afrikassa on hyvin paljon sosiaalinen.

Manu Villa Karon rannassa.
Manu ja Paula-koira Villa Karon rannassa.

Vaikka Grand-Popo on melko pieni paikka, kuulin elävää musiikkia päivittäin aina jossain muodossa ja pyrinkin pitämään korvani auki mahdollisimman paljon. Heti saavuttuani trooppiseen Grand Popoon, vastassani oli kiehtova äänimaisema, jossa pääosissa ovat meri ja linnut. Ensimmäisen viikon aikana heräsin yleensä aikaisin aamulla lintujen intensiiviseen lauluun, enkä voinut olla sitä kuuntelematta.  Hyvä että Villa Karossa ei ole liian tiivis äänieritys! Paikallista musiikkia kuultuani, minulla heräsikin ajatus, ovatkohan jotkut beniniläisen musiikin rytmit ja melodiset aiheet peräisin lintujen laulusta?

Grand-Popossa kuulin musiikkia monenlaisissa ympäristössä kuten kalastajien vetäessä nuottaa, perinnemusiikin konserteissa, voodoo-festivaalin kulkueissa, jumalanpalveluksessa kirkossa, ravintolan terassilla, kadulla ohikulkevissa kulkueissa, sotilaiden lenkkeillessä aamulla Villa Karon ohitse jne. – kaikki nämä siis vain laulaen, taputtaen ja lyömäsoittimia käyttäen. Opin paikallisia rytmejä myös mainiolta lyömäsoittajalta Noël Saïzonoulta, joka kertoi minulle rytmien nimet sekä niiden historiaa. Oli mielenkiintoista huomata kuinka vaivattomasti ja orgaanisesti beniniläiset käsittelevät monimutkaisiakin rytmejä. Tämä selittynee sillä, että musiikki on luonteva osa arkista toimintaa, ajanvietettä ja uskonnollisia seremonioita. Monimutkaiset rytmit omaksutaan ympäröivästä musiikista jo lapsena, ilman varsinaisia soittotunteja.

Opin matkani aikana monia asioita beniniläisistä rytmeistä seuraamalla tanssia ja sen yhteyttä musiikkiin. Ihailen beniniläisten kokonaisvaltaista tapaa ilmaista itseään musiikissa ja tanssissa: rentous, voima, dynaamisuus ja suoruus ovat ominaisuuksia, joita ainakin itse jazzsaksofonistina haluan ilmaisussani kehittää ja länsiafrikkalaisilta oppia. Erityisesti kiinnitin huomiota paikallisten naisten tapaan laulaa sielukkaasti suoralla äänellä kovaa ja korkealta, jotta ääni erottuisi ja kantaisi useiden lyömäsoittimien luoman kudoksen yli.

Uuvuttavasta kuumuudesta johtuen paikallisväestö osaa viisaasti levätä ja säästää itseään. Grand-Popossakin myyntikojujen mamat ottivat luontevasti päiväunet esim. myyntipisteensä vieressä maassa nukkuen tai tuolisssa torkkuen. Mieleenpainuvaa oli myös se kuinka juhlissa tai voodoo-seremonioissa taas tanssia ja soittoa jaksetaan sitkeästi jatkaa tauotta pitkäänkin, ikään katsomatta. Ihailtavaa sitkeyttä, heittäytymistä ja tästä hetkestä nauttimista!

Saksofonin harjoitteluuni löysin matkani parin viimeisen viikon aikana erityislaatuisen paikan: Grand-Popon rannan. Alkuiltoina auringon paahteen hellittäessä suuntasin usein instrumenttini kanssa rannalle, jylhien Guineanlahden aaltojen äärelle, missä seuranani olivat usein Villa Karon koirat Paula ja Markus, satunnaisten ohikulkijoiden lisäksi. Lämmin tuulenvire, auringonlasku, huojuvat palmut, meren kohina kaikki yhdessä loivat ihanteellisen tunnelman, jota on täällä Suomessa ikkunattomassa harjoituskopissa mukava muistella.

 

Manuel Dunkel
Kirjoittaja on Villa Karon entinen stipendiaatti

Huomioita vodunista ja luonnonsuojelusta

Fishing in the sunrise at Ahème lake / Peche sur le lac Ahème au lever du soleil
Fishing in the sunrise at Ahémé lake / Peche sur le lac Ahémé au lever du soleil

Vuosikymmenten saatossa luonnon monimuotoisuuden suojelemisen logiikka on muotoutunut voduniin liittyviksi säännöiksi ja kielloiksi. Ahémé-järvellä suhtautuminen luonnonvaroihin ja niistä huolehtiminen, pohjaavat pitkälti väestön tottumuksiin. Pédahojen, xwlojen ja sahouèn sosiokulttuuriset luonnonvarojenhallinnan mallit hakevat inspiraationsa tiettyjen vodun-jumalten (Avlékété, Adikpo, Kpinsou, Dagbohonsou, Tohagogossou Kouffo-aho, Yètè, Gboclo) yliluonnollisiin voimiin liittyvistä uskomuksista, riiteistä ja kielloista. Luonnonvarojen hyödyntämistä sääteleviä perinteisiä kieltoja noudatetaan, kun esimerkiksi järven tuotannossa tapahtuva lasku ja hukkumiskuolemat voidaan tulkita johtuvaksi kieltojen ja tabujen rikkomisesta. Jotta kalastuksen kestävyys voidaan turvata, on sosiologisia fundamentteja ja suhtautumista järviluontoon täydennettävä teknisellä suunnittelulla.

Tässä muutamia vodun-uskontoon liittyviä luonnonvarojen hallinnan mekanismeja:

  1. Eräät vodun uskonnon harjoittajat eivät saa syödä tiettyjä kala- ja äyriäislajeja, kuten mustaa monnia (Clarias sp)
  2. Tiettyjen piensilmäisten kalaverkkojen ”mandovi”, ”Gbagba-Loulou” käyttökielto pohjapyydysten poistaminen (Xa, Akadja) Ahô-kanavasta, kiellettyjen kalastusvälineiden käytön omavalvonta
  3. Ahémé-järven rantakylässä Akodéhassa noudatetaan Avlékété-vodunin lakia, eikä kalasteta sunnuntaisin, kalojen ja äyriäisten lisääntymisen kannalta tärkeä kutupaikka on rauhoitettu
  4. Grand-Popon kalastajia säätelee Mami-Wata-vodun. He eivät saa lähteä kalaan merelle tai joelle Comén kaupungin markkinoita edeltävänä päivänä.
  5. Beninissä on puulajeja, joiden käyttö on tietyn vodunin seuraajilta kielletty. Nämä puut ovat tyypillisesti hidaskasvuisia tai harvinaisia puita.
  6. Ikivanha tapa huolehtia luonnonvarojoen kestävästä käytöstä on kieltää kalastus ja peltotyö toripäiviä edeltävänä päivänä.

 Vetten jumalat

Veden jumalat ovat kosteiden alueiden ja niiden biodiversiteetin puutarhureita. Dania, Héviossoa, Mamia, Avlékétéa ja Tohosouta (ks kuva) kunnioitetaan noudattamalla kuhunkin liittyviä kieltoja luonnonvarojen säilyttämiseksi – epäilemättä koska juomavesi on pintavedestä saatava elämänlähde.

Tovudu-jumalan symboli on rupikonna, jota kutsutaan tohèksi, veden linnuksi. Se symboloi hedelmällisyyttä, runsautta, ja veden jatkuvaa läsnäoloa. Rupikonnaan ei saa kohdella kaltoin, etenkään tovudu-jumalan seuraajien läsnäollessa, tai joutuu maksamaan heille raskasta sakkoa. Modernin ajan ekologeille rupikonna on paras mahdollinen puhtaan, monimuotoisen ja biologisesti tasapainossa olevan ympäristön indikaattorilaji, jolla on hyvä sopeutumiskyky. Rupikonnaa kunnioittavat Tovudu-jumalan seuraajat voidaankin nähdä aikaansa edellä olevina ekoihmisinä, jotka arvostavat kaikkien eläinten, kasvien ja ihmisten elämää.

Ukkosen, salamoiden ja sateen jumala Hêbiosso on yksi Grand-Popon tärkeimmistä voduneista. Tämä jumala pitää kiinni taivaan vesihanasta ja säätelee maatalouden rytmiä. Jos menee kalaan Avlékété-jumalan kieltämälle merkitylle alueelle Avlon lähellä Mono-joella, täytyy uhrata ja antaa lahjoja Heviossolle.

AVLÉKÉTÉ-vodun ja järviekosysteemin suojelu Ahémé-järvellä ja Mono-joella

Kuten Ahémé-järvellä, myös Mono-joella on tärkeä merkitys Beninin taloudellissosiaaliselle kehitykselle; Beninin etelä-osien asukkaat hyödyntävät sen runsaita kala- ja äyriäiskantoja. Mono kulkee myös rannikolla sijaitsevan Grand-Popon halki, jossa joen ja meren kalakantoja hyödynnetään intensiivisesti. Joen ekosysteeminin köyhtymisellä on vääjämätön vaikutus kala- ja äyriäiskantoihin.  Kala- ja äyriäistuotannon lisäämiseksi järvi tarvitsisi hoito- ja sopeutumissuunnitelman.  Nyt lähistön asukkaat ruoppaavat järveä ja kalastavat tulvatasanteille kaivetuilla kuopilla.

Mangrovemetsien ennallistamisen lisäksi, Avlékété-jumalaan liittyvien säännösten noudattaminen tukee alueen vesialueiden suojelua ja parantaa niiden tuottavuutta.

Järven osia on pyhitetty Avlékété-jumalalle. Tämä käytäntö ylläpitää järviluonnon monimuotoisuutta, suojelee kalakantoja ja tukee kalastuksen kestävyyttä. Kukaan ei saa kalastaa pyhillä, vodunille merkityillä alueille, joilla itse asiassa on parhaat luonnonolosuhteet, ja jonne kalat tulevat kutemaan ja jatkamaan lajiaan.

Joka vuosi Avlékété-fetissin kunniaksi järjestetään uhrausriittejä, tanssitaan ja rukoillaan. Kalastus Ahémé-järvellä kielletään viikoksi kokonaan, minkä jälkeen järjestetään vuosittainen Awilé-seremonia. Perinteinen riitti edesauttaa ekologista uusiutumista. Sitä voidaan hyödyntää vesialueiden kestävässä hallinnassa ja kala- ja äyriäiskantojen monimuotoisuuden suojelemisessa turvaten näin niistä saatava tulonlähde paikallisille ihmisille.

Virtahevon sielu Djènon- ja kestävä kalastus Toho-järvellä

Vodun-myyteissä virtahepo on ristiriitainen hahmo: yhtäältä jättiläismäinen tuhoaja, toisaalta suuri pelastaja ja suojelija. Beninin etelä-osisssa virtahepoa kutsutaan Sinmègniksi, Dègboksi, tai merilehmäksi ja sillä on tärkeä asema paikallisväestön uskomuksissa. Kaikissa Mono-joen ja Ahémé-järven rantakylissä virtahevosta puhutaan rakkaudella ja kunnioituksella. Vesistöissä asustavaa virtahepo on arvostettu fetissi.

Tohonoussa virtahepoa arvostetaan korkealle «Djègnon»- fetissin sieluna. Asukkaiden mukaan on yksinomaan virtahepojen ansiota, että kalaa ylipäätään on yhä saatavilla. Kyläpäällikön mukaan eläimen pyhittäminen liittyy siihen, että virtahevot vähentävät merkittävästi Toho-järven Paspalum vaginatum-ruovikon kasvustoa. Noin 25 vuotta sitten järvi melkein kasvoi umpeen, mikä uhkasi kalastamista järvellä. Alueelle saapuneet virtahevot ennallistivat merkittävät kalastusalueet laiduntamalla kasvia. Tapahtuneen johdosta järjestetään vuosittainen seremonia virtahepoa symboloivalle fetissille.

Kalastaminen on kielletty Toho-järvellä sunnuntaisin. Tarkoituksena on pitää virtahepo tyynenä ja välttää sen siirtyminen alueelta muualle, sekä säännöstellä järven kala- ja äyriäiskantoja.  Myös muiden kosteikkoalueilla vesistöjen kestävässä hallinnassa on hyödynnetty näitä kieltoja. Ahémé-järven ja Mono-joen varren kylissä kieltojen noudattamista valvoo Zangbéto-vodun.  Toho-järvellä järjestetään virtahevonbongausta turisteille sunnuntaisin, koska suojelupäivisin virtahevot ovat aktiivisimmillaan järven penkereillä.

Turtle babies in Grand--Popo / Des tortues bébés au Grand-Popo
Turtle babies in Grand–Popo / Des tortues bébés au Grand-Popo

Merikilpikonnat ja kalastajat

Grand-Popossa syödään merikilpikonnan lihaa ja hyödynnetään sitä perinteisessä lääketieteessä, mutta tietyt kiellot ja sosiokulttuuriset seikat edesauttavat eläimen suojelemista Grand-Popon rannikko- ja jokialueella. 39,55 % “popolaisista” kunnioittaa merikilpikonnia. Hyväsydämisten tekojensa ansiosta konnista on tullut useiden kansojen toteemieläimiä.

Ghanalaisten Adan-kalastajien keskuudessa merikilpikonnat ovat tabu, eikä niitä tapeta tai syödä. Tarun mukaan merinahkakilpikonna (Dermochelys coriacea) pelasti Adanien haaksirikkoutuneet esi-isät kuljettamalla heidät uponneelta laivalta rannalle kilpensä päällä. Kilpikonnat on kohotettu kultin asemaan ja jos niitä jää vahingossa verkkoon kiinni ja kuolee, suoritetaan korvaavia rituaaleja ja tehdään uhrauksia. Eräiden Togosta kotoisin olevien kalastajien huulilla kulkee samankaltainen legenda, jonka mukaan merikilpikonnat ovat jumalolentoja, jotka ohjasivat esi-isät sumussa ulapalta rannikolle. Adaneille ja joillekin togolaisille kansoille merikilpikonnien syöminen tuottaa huonoa onnea, eikä kalastusveneisiin oteta kilpikonnalihaa syöviä ihmisiä, koska tästä voi seurata merionnettomuus tai huono kalansaalis.

Mami-Wata-vodunjumalan seuraajille Mamisseille merikilpikonnat edustavat meren jumalattaren Gueinyêhouén fetissiä (Guein fetissiä). Mamissit uskovat merikilpikonnien olevan liikenneväline merellä.

Gbèconissa ukkosenjumalan seuraajat kiinnittävät lanteilleen merikilpikonnan kalloja päästäkseen osalliseksi näiden suojeluksesta.

Merikilpikonnien kansakieliset nimet Grand-popon kahdella pääkielellä.

Merikilpikonnalaji Kansankielinen nimi
Minaksi Xlwaksi
Lepidochelys olivacea “Eklo” (kilpi-konna) “Eklo” (kilpi-konna)
Dermochelys coriacea Agbossêguê” (Jättiläsmäisin) Ehou”
Teksti: Blanchard Djoussou.
Tiedonlähteinä: grand-popolainen kalastaja MONTCHO A. Damien,  Kpomassèn kyläpäällikkö LIHOUNKOUNTO Ganhouégnon, Jérôme ADIGBLI Bopan kalastustoimikunnasta, Bernard Capo- Chichi ABOMEY-CALAVIn yliopistosta (Vetten jumalat)

Madventuresin näkökulma Länsi-Afrikkaan

Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tuomas (Tunna) Milonoff ovat ehtineet kiertää maapalloa jo hyvän tovin, tuottaen matkoiltaan kolme kautta Madventures-ohjelmaa, sekä kolme opettavaista kirjaa, kaikki luontevasti keskittyen eri maiden erikoisuuksiin ja tapoihin.

Riku ja Tunna kävivät myös Länsi-Afrikassa kuvaamassa kolmannen tuotantokauden jaksoon materiaalia. Jaksosta tulikin melkoinen kohu, sillä sen sisältö oli poikkeuksellisen kuohuttavaa: lasten kasvojen viiltelyä, hektinen vodunseremonia koiranpennun uhrausta myöten sekä ruokaosiossa kissan syöntiä. Ohjelmassa ei siis silotella, vaan kerrotaan ja sivistetään sekä annetaan mahdollisuus ymmärtää myös se toinen näkökulma.

Tässä Rikun ja Tunnan ajatuksia Länsi-Afrikasta:

Mikä jäi päällimmäisenä mieleen Beninistä ja Togosta?

Ihmiset ennen kaikkea. Missä tahansa käytiinkin pääkaupungeista maaseudulle, jengin suhtautumisen positiivisuus ja kohtaamisten lämpimyys yllättivät. Kun miettii eurooppalaisten toiminnan perinnettä alueella on hämmästyttävää, että vihamielisyyttä kohtaa hyvin harvoin.

Entä tapa- ja käytöspuolella, tuliko vastaa mitään yllätyksiä? Noloja tilanteita?

Vanhan liiton ”African handshake” sorminapsautustekniikalla tuli ehkä kunnolla opittua vasta tällä ekalla Länsi-Afrikan reissullamme. Voodoo-seremonioissa yllättäviä tilanteita tuli tietysti koko ajan, kun transsiin menneiden ihmisten kanssa kommunikointiin ei ollut erityisesti tullut perehdyttyä, mutta paikallisten viitoittamalla tiellä kun mentiin, hyvä tuli. Yksi etikettivirhe tuli heti kärkeen, kun mentiin ensimmäisellä maalaiskylävierailulla kittaamaan tervetuliaispontikat huikalla Pohjanmaan kautta, vaikka kohteliaisuuteen kuuluu viskata osa esi-isillemme maahan. Nolointa oli kuitenkin omien ranskankielentaitojemme ohuus.

Beninissä tai Togossa käydessä oppii huomaamaan sen suuren eron Hollywoodissa kuvatun, Haitilaisen ja Afrikkalaisen voodoon eron. Mikä oli teille suurin yllätys/oppi Togon ja Beninin voodoosta?

Synkreettisyyden voimakas korostaminen ja eri uskontojen suvaitseminen. Se, että katolisesta messusta saatetaan marssia suoraan voodoo-seremoniaan, kertoo itse asiassa togolaisten ja beniniläisten oivaltaneen uskontojen olemuksesta jotain hyvin olennaista. Tällaista suhtautumista soisi löytävän maailmalta ja täältä paljon enemmän.

Lomén fetissitori on jo itsessään vaikuttava nähtävyys. Pääsittekö tinkimään jumalien kanssa ja ostitteko loitsuja tai talismaaneja? Itse kun kävin, ostin alkoholijuomista pitävän kodinsuojelija-patsaan. Hinnasta ei tingattu papin vaan jumalien kanssa.

Toki jumalten kanssa tingattiin ja talismaneja veistettiin. Toimistomme panteistisella alttarilla viihtyy mm. tupakoiva toivomuspatsas (suussa oleva rööki sytytetään aina toivomussession ajaksi) sekä karahkallinen luontais-Viagraa. Varsin hämmästyttävä apteekin ja uskonnollisten tarpeiden tori!

Usein tutkiessa uutta automaattisesti vertaa sitä tuttuun. Löytyikö Länsi-Afrikasta merkittäviä yhtäläisyyksiä jonkin toisen maailmankolkan kanssa?

Karibian ja Brasilian vanhat afrikkalaisperäiset uskonnot tulivat tietenkin mieleen, samoin kuin blueskaavan etnomusikologinen jäljittäminen tuolle alueelle. Musiikki on vaikuttanut olevan yhtä vahvasti läsnä arjessa vain Kuubassa ja Jamaikalla, ehkä se tietty yhteys näkyy edelleen. Ja vaikka kolonialismista ei hirveästi hyvää ole seurannut, pari reissaajalle tärkeää pikkujuttua yhdistää vanhoja Ranskan siirtomaita: hyvä leipä ja viini. Niitä ei yleensä muualla Aasiassa ja – etelää lukuunottamatta – Afrikassa matkaaja pääse maistelemaan.

Käytösneuvonne ensi kertaa Länsi-Afrikkaan matkustavalle?

Ihmisten kohtaaminen on kaikkialla Afrikassa tärkeää. Meillä Suomessa on totuttu tehokkuuteen ja mennään suoraan asiaan, mutta ainakin Länsi-Afrikassa peruskohteliaisuus on meistä paljon paremmalla tolalla: ensin tervehditään ja vaihdetaan kuulumiset ja jollain tapaa kohdataan aidosti, vasta sitten on asiapuolen vuoro. Ylipäänsä matkailuetiketissä on tärkeää edes yrittää ottaa paikalliset tavat ja arvot huomioon – moukkamaisuus ei johda mihinkään, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Mad Manners – Seikkailijan etiketti opastaa matkailijaa käyttäytymään ympäri maailmaa ja kunnioittamaan paikallisia tapoja. Kirjassa on yleistietoa alueiden tavoista, perinteistä ja asenteista, sekä käytännön oppaita eri tapoihin; mm. miten kätellä oikeaoppisesti Länsi-Afrikassa, tai kuinka perustaa troikka Venäjällä. Kirjan sisältö on helppolukuista ja jaoteltu matkakirjaksi sopivaan pienikappaleiseen muotoon, mutta toimii myös kotisohvalla lukemiseksi sivistys- ja viihdemielessä. Mad Manners sai viime syksynä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, eikä aivan syyttä!

Lisäinfoa Madventuresin kotisivulla.

madmanners_pic

Teksti: Jussi-Pekka Moilanen