Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tuomas (Tunna) Milonoff ovat ehtineet kiertää maapalloa jo hyvän tovin, tuottaen matkoiltaan kolme kautta Madventures-ohjelmaa, sekä kolme opettavaista kirjaa, kaikki luontevasti keskittyen eri maiden erikoisuuksiin ja tapoihin.
Riku ja Tunna kävivät myös Länsi-Afrikassa kuvaamassa kolmannen tuotantokauden jaksoon materiaalia. Jaksosta tulikin melkoinen kohu, sillä sen sisältö oli poikkeuksellisen kuohuttavaa: lasten kasvojen viiltelyä, hektinen vodunseremonia koiranpennun uhrausta myöten sekä ruokaosiossa kissan syöntiä. Ohjelmassa ei siis silotella, vaan kerrotaan ja sivistetään sekä annetaan mahdollisuus ymmärtää myös se toinen näkökulma.
Tässä Rikun ja Tunnan ajatuksia Länsi-Afrikasta:
Mikä jäi päällimmäisenä mieleen Beninistä ja Togosta?
Ihmiset ennen kaikkea. Missä tahansa käytiinkin pääkaupungeista maaseudulle, jengin suhtautumisen positiivisuus ja kohtaamisten lämpimyys yllättivät. Kun miettii eurooppalaisten toiminnan perinnettä alueella on hämmästyttävää, että vihamielisyyttä kohtaa hyvin harvoin.
Entä tapa- ja käytöspuolella, tuliko vastaa mitään yllätyksiä? Noloja tilanteita?
Vanhan liiton ”African handshake” sorminapsautustekniikalla tuli ehkä kunnolla opittua vasta tällä ekalla Länsi-Afrikan reissullamme. Voodoo-seremonioissa yllättäviä tilanteita tuli tietysti koko ajan, kun transsiin menneiden ihmisten kanssa kommunikointiin ei ollut erityisesti tullut perehdyttyä, mutta paikallisten viitoittamalla tiellä kun mentiin, hyvä tuli. Yksi etikettivirhe tuli heti kärkeen, kun mentiin ensimmäisellä maalaiskylävierailulla kittaamaan tervetuliaispontikat huikalla Pohjanmaan kautta, vaikka kohteliaisuuteen kuuluu viskata osa esi-isillemme maahan. Nolointa oli kuitenkin omien ranskankielentaitojemme ohuus.
Beninissä tai Togossa käydessä oppii huomaamaan sen suuren eron Hollywoodissa kuvatun, Haitilaisen ja Afrikkalaisen voodoon eron. Mikä oli teille suurin yllätys/oppi Togon ja Beninin voodoosta?
Synkreettisyyden voimakas korostaminen ja eri uskontojen suvaitseminen. Se, että katolisesta messusta saatetaan marssia suoraan voodoo-seremoniaan, kertoo itse asiassa togolaisten ja beniniläisten oivaltaneen uskontojen olemuksesta jotain hyvin olennaista. Tällaista suhtautumista soisi löytävän maailmalta ja täältä paljon enemmän.
Lomén fetissitori on jo itsessään vaikuttava nähtävyys. Pääsittekö tinkimään jumalien kanssa ja ostitteko loitsuja tai talismaaneja? Itse kun kävin, ostin alkoholijuomista pitävän kodinsuojelija-patsaan. Hinnasta ei tingattu papin vaan jumalien kanssa.
Toki jumalten kanssa tingattiin ja talismaneja veistettiin. Toimistomme panteistisella alttarilla viihtyy mm. tupakoiva toivomuspatsas (suussa oleva rööki sytytetään aina toivomussession ajaksi) sekä karahkallinen luontais-Viagraa. Varsin hämmästyttävä apteekin ja uskonnollisten tarpeiden tori!
Usein tutkiessa uutta automaattisesti vertaa sitä tuttuun. Löytyikö Länsi-Afrikasta merkittäviä yhtäläisyyksiä jonkin toisen maailmankolkan kanssa?
Karibian ja Brasilian vanhat afrikkalaisperäiset uskonnot tulivat tietenkin mieleen, samoin kuin blueskaavan etnomusikologinen jäljittäminen tuolle alueelle. Musiikki on vaikuttanut olevan yhtä vahvasti läsnä arjessa vain Kuubassa ja Jamaikalla, ehkä se tietty yhteys näkyy edelleen. Ja vaikka kolonialismista ei hirveästi hyvää ole seurannut, pari reissaajalle tärkeää pikkujuttua yhdistää vanhoja Ranskan siirtomaita: hyvä leipä ja viini. Niitä ei yleensä muualla Aasiassa ja – etelää lukuunottamatta – Afrikassa matkaaja pääse maistelemaan.
Käytösneuvonne ensi kertaa Länsi-Afrikkaan matkustavalle?
Ihmisten kohtaaminen on kaikkialla Afrikassa tärkeää. Meillä Suomessa on totuttu tehokkuuteen ja mennään suoraan asiaan, mutta ainakin Länsi-Afrikassa peruskohteliaisuus on meistä paljon paremmalla tolalla: ensin tervehditään ja vaihdetaan kuulumiset ja jollain tapaa kohdataan aidosti, vasta sitten on asiapuolen vuoro. Ylipäänsä matkailuetiketissä on tärkeää edes yrittää ottaa paikalliset tavat ja arvot huomioon – moukkamaisuus ei johda mihinkään, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Mad Manners – Seikkailijan etiketti opastaa matkailijaa käyttäytymään ympäri maailmaa ja kunnioittamaan paikallisia tapoja. Kirjassa on yleistietoa alueiden tavoista, perinteistä ja asenteista, sekä käytännön oppaita eri tapoihin; mm. miten kätellä oikeaoppisesti Länsi-Afrikassa, tai kuinka perustaa troikka Venäjällä. Kirjan sisältö on helppolukuista ja jaoteltu matkakirjaksi sopivaan pienikappaleiseen muotoon, mutta toimii myös kotisohvalla lukemiseksi sivistys- ja viihdemielessä. Mad Manners sai viime syksynä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, eikä aivan syyttä!
Lisäinfoa Madventuresin kotisivulla.
