In a nocturnal landscape, abandoned and deserted petrol stations.
The story you find is never the one you expect from the outset. I could not envision a sense of a nearly total disability of verbal communication, though I knew I lacked any knowledge of the local languages. You get along with French but my french is, to say the least, rudimentary and few people here understand English.
Of course, we have our guides, with a basic knowledge of English and a preconceived idea of what a visitor would like to experience. I, on the other hand, have no interest in tourist attractions and my guide has a narrow vocabulary of comprehending my undefined search of motives. Slowly, after mutual misinterpretations, my own instincts start setting in.
On the busy market streets of the town of Comé an agitated mob have surrounded a thickset woman. More and more people gather and seem to heckle and jeer at the woman, who is sweating profusely. Steve, my guide and a university graduate, tells me she is a ”bat woman”. Someone in the crowd has witnessed a bat descending on the street and transforming into a woman. The woman appears dazed and stares in front of her with empty eyes. She seems to have no means of defending herself, confronting a collective verdict. Many of the onlookers have their mobile phones raised, filming and recording the incident. A witch hunt in the age of mobile communications. Unable to escape or move, the woman lies down on the street, blocking all traffic.
I have an interest in individual and collective mental issues, which seem to converge into local spiritual practices. Here we have a base of voodoo beliefs and an
abundance of christian churches and configurations. And along this, there are the vendors of all things, from goods, services to guidance and spiritual practices. We westerners are the masters of this commerce, we do it behind a mask of cultivation.
I feel no desire to verbalize what I see. I react on a universally human visual language, based on gestures, glances, looks, shapes, forms and colours. One needs to understand there is only one story to tell, the story of the human experience.
Voodoo-harrastusteni lisäksi nautin suuresti retkestä Pohjois-Beniniin ja Pendjarin kansallispuistoon. Siellä tunsin sieluni lepäävän ja mieleni vaeltelevan villieläinten mukana savannilla: http://liinanblogi.com/2016/04/05/auton-katolla-afrikassa/
Olen iloinen ja kiitollinen, että sain mahdollisuuden vierailla Länsi-Afrikan lämmössä ja tutustua beniniläiseen elämänmenoon. Ehkä tulen Grand Popoon uudestaan kansallisena Voodoo-päivänä 10.1.2017. Aika näyttää. Vietin kuusi viikkoa Villa Karossa helmi-maaliskuussa 2016 miettiäkseni tulevaa kirjaani. Aihe alkoikin pikku hiljaa täsmentyä. Se liittyy ei-lääketieteelliseen hoitamiseen ja parantamiseen ja on jatkoa syksyllä 2015 julkaistulle ”Parantavat energiat – myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista” – kirjalleni.
Afrikka, Länsi-Afrikka, Benin. Cotonou, Grand-Popo, Villa Karo. Maanläheisyys, henkimaailma. Ihmiset, musiikki, rummutus.
Ihmisillä ei ole kiire, paitsi auton ratissa.
Esineiden arvon ratkaisee niihin ladatut voimat, ei ulkoinen kauneus. Asunto ja ruoka ovat välttämättömyyksiä, ei niihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota.
Tarinankertojien maa. Kulttuuri ja musiikki ovat kehittyneet henkimaailman ohjaamina, ilmestyksien kautta. Miten maailma luotiin, ja mikä osuus siinä oli palmuviinillä? Mitä tapahtui togolaisprinsessan ja pantterin kohtaamisessa metsässä? Kuinka gong eli kello sai alkunsa? Mistä Grand-Popo sai nimensä? Näistä ja monista muista asioista kuulimme monta hyvää tarinaa.
Kolonialismi, orjakauppa, uhrauskulttuuri, kuninkaat, kyläpäälliköt, voodoopapit. Sodabi-pontikka, kolapähkinät, gin. Esi-isille hömpsyt myös, hoituu maahan kaatamalla. Heviosson kosto jonka ansiosta tuntemattomaan voi luottaa. Aina pääsee perille, aina autetaan, aina moikataan, aina hymyillään.
Näistä, ja monista muista aineksista muotoutuu huumaava kokemus, sukellus eurooppalaisen elämänmuodon ulkopuolelle. Kohtaamiset pienissä sähköttömissä kylissä joissa kyläpäällikkö ottaa vastaan asiaankuuluvin tervetuliaisseremonioin, siitä jatketaan torille keskelle kylää, jossa rummutetaan, lauletaan ja tanssitaan. Juhlat, voodoopappi on palannut kylään vuosien koulutuksen jälkeen. Menot jatkuvat tuntikausia. Jossain vaiheessa meitä kehotetaan lähtemään. Neuvoa ei tee mieli vastustaa. Muutama on jo vaipunut transsiin, viety nurkan taakse pihaan. Naiset ovat tanssineet puukot käsissään, lasittunein katsein. Olkapäät on pitänyt paljastaa, muuten puukko käy, jumaluus on niin määrännyt. Asiat vaikuttavat tapahtuvan sattumanvaraisesti, mutta kuitenkin luonnollisessa järjestyksessä. Koskaan ei voi tietää maallikkona mitä seuraavaksi tapahtuu, kyläläiset tuntuvan tietävän tarkalleen.
Ilo ja energia, joka huokuu lapsista heidän esittäessään perinnemusiikkia meille toisessa sähköttömässä kylässä, on jotain yhtä uskomatonta. Perinteet ovat elävinä, ei museoituina vaan koko ajan arkipäivässä läsnä. Joku modernimpi nuorimies isommassa kaupungissa naureskelee voodoo-uskomuksille mutta seuraavassa lauseessa kertoo isänsä kuolleen kiroukseen.
Eläimet elävät vapaina, lisääntyvät vapaasti. Poikasia riittää joka paikkaan. Niille töötätään jos ovat autotiellä, vauhtia ei kannata hidastaa. Sikoja ja vuohia köytettyinä autojen katoille. Vapaus loppunut. Kalastajat rannalla, vetämässä pitkää verkkoa takaisin maalle. Kellot ja rummut säestävät.
Rytmien koti. Ensin orjia tuotiin Ouidahiin ja Porto Novoon laajoilta alueilta. Sieltä laivoihin ja Kuubaan, Haitiin, Brasiliaan, New Orleansiin. Rytmit ja uskonnot matkustivat mukana. Moni muista yhteyksistä tuttu rytmi löytyy Beninistä. Roots of the Roots. Sambakulkueet muistuttavat hyvin paljon voodookulkueita, rytmit, viitat, patsaat. Tuntuu uskomattomalta olla keskellä niitä. Eri alueilla on omat rytminsä, omat soittimensa ja soittotapansa. Rikkautta ei voi määritellä pelkästään aineellisena.
Museossa kolme henkilökuntaan kuuluvaa nukkuu päiväunia, yksi lähtee esittelemään. Availee ovia, sytyttää valoja. Kertoo tarinoita menneistä ajoista. Raakaa menoa, ihmishenki ei ole aina ollut arvossaan, sen on voinut vaihtaa lusikkaan. Tykin on saanut viidellätoista nuorella ja vahvalla miesorjalla, nuoria naisia on tarvittu 21 vastaavaan kauppaan. Kuninkaan valtaistuimen jalkojen alla on ihmisen pääkalloja. Kuninkaan kunniaksi on rakennettu pyhättö, jossa yksi rakennusaine on ollut ihmisveri. Huonoina aikoina on voitu uhrata kokonainen suku, kymmeniä ihmisiä. Nykyisin ihmisuhreja ei kuulemma enää ole. Lopuksi vieraskirjaan nimi, jos vieraalla on kynä mukana, museoissa ei sellaisia ole.
Vaikea uskoa veristä historiaa, kaikki kohtaamamme ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, iloisia, vilpittömiä, luotettavia ja avuliaita. Veneretkellä pysähdys suolatehtaalla. Kylän pienessä mökissä on saviuuni, jonka päällä keitetään hiekan läpi suodatetusta vedestä suolaa. Opas selittää, tämä vesi on suolaista, ei makeaa, vaan suolaista, suolaista. Toivottavasti valkoiset nyt ymmärsivät. Toiselle kerron ravintolassa, että sain huonon olon vähäksi aikaa omeletista muutama päivä sitten, varmaankin jonkinlainen allerginen reaktio. Käy tarjoilijan puheilla ja tulee takaisin silmät loistaen, minulla on teille yllätys. Hetken päästä tarjoilija tuo kaksi keitettyä kananmunaa, jolloin opas selittää että tämä on kananmuna, mutta se on laitettu kuumaan veteen ja sitten siitä on tullut tällainen, näitä voi syödä näinkin. Kielimuuri ranskaa osaamattomalle voi joskus aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Kaikki kuitenkin tarkoittavat hyvää ja käyttävät englantia niin paljon kuin osaavat. Oma vikani, olisi pitänyt opetella ranskaa.
”Treenikämpältä”
Työsuunnitelma ja sen toteutuminen
Ajatuksena oli tutustua paikalliseen musiikkikulttuuriin ja soittaa rumpuja. Kävin soittotunneilla, jammailin paikallisten ja läpikulkumatkalla olleiden muusikoiden kanssa, kävin jopa tanssitunnilla (en koskaan tanssi normaalisti), harjoittelin itsekseni ja ostin uusia soittimia. Kuulin paljon erilaista musiikkia. Opin uusia soittotekniikoita, uusia rytmejä ja uusia tapoja hahmottaa rytmejä. Tuttuja rytmejä löytyi paljon, moni niistä on kulkenut Beninistä orjien mukana uuteen maailmaan. Perinnemusiikin ja -kulttuurin elinvoimaisuus ja rikkaus pääsivät yllättämään isosti, kuinka suuressa roolissa ne ovat edelleen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, eivät säilöttyinä museoihin tai turistinäytöksiksi.
Kävin, kun pyydettiin, lähikylässä opettamassa länsimaista rummunsoittoa innokkaalle nuorisojoukolle. Kontaktit säilyvät, rumputarvikelähetys on lähdössä seuraavien stipendiaattien mukana. Noël Saïzonou on tulossa Suomeen, toivottavasti vielä monta kertaa, joten soittotunnit ja rytmien notatointi mahdollisesti jatkuvat Pohjolassa.
Paljon jäi kuulematta ja oppimatta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus mennä uudestaan, nyt kun on kontakteja ja käsitys siitä mitä kaikkea Beninistä ja lähialueilta löytyy. Matka oli siis onnistunut työsuunnitelmankin puolesta, mutta aika loppui kesken.
Sanotaan, että Afrikka muuttaa ihmistä. Kirjoitan tätä Istanbulin lentoasemalla, Suomeen paluu on puolivälissä. Täällä huomaa, kuinka normaalin käsitys muuttuu. Kahvilassa istuminen tuntuu toisaalta normaalilta, toisaalta vieraalta kaiken sen jälkeen mitä koki tällä matkalla. Elämänmeno Grand-Popossa alkoi jo olla kotoisaa ja itselle vieraat tavat muuttuivat luonteviksi. Jos saisi kaikista toimintakulttuureista yhdistettyä hyvät puolet ja karsittua vähemmän hyvät, voisivat asiat olla paremmalla tolalla tällä planeetalla. Eri kulttuurien parissa eläminen auttaa näkemään näitä eri puolia, ja Villa Karo tekee hienoa työtä näiden asioiden oivaltamisen mahdollistajana.
Erityiskiitos Villa Karon todella hienolle henkilökunnalle, jotka auttoivat merkittävällä tavalla ensiarvoisen tärkeiden kontaktien luomisessa, olivat aina avuliaita ja ystävällisiä. Ilman heitä ja heidän kontaktejaan kaikki nämä hienot kokemukset eivät olisi olleet mahdollisia. Reissuiltamme Villa Karoon palatessa oli olo kuin olisi kotiin tullut. Kwassi sanoi saapuessamme, ettemme ole enää eurooppalaisia vaan afrikkalaisia. Silloin en tiennyt mitä se tarkoitti. Nyt tiedän paremmin. Kiitokset myös siellä kanssamme olleille stipendiaateille, Sarille, Jukalle, Johannalle, Tuomakselle, Blanchardille ja Feychalille! Saimme viettää mahtavaa aikaa ja kokea mahtavia juttuja!
Janne Tuomi
Kirjoittaja on ammattilyömäsoittaja ja lyömäsoitinpedagogi.
Afrikan ja afrodiasporan tanssia ja musiikkia esittelevä Kilombo Festival järjestetään toista kertaa Helsingin Suvilahdessa 12. – 14.6. Festivaalin kansainväliset vieraat tulevat tänä vuonna Brasiliasta, Kuubasta sekä Länsi-Afrikan Beninistä ja Burkina Fasosta. Luvassa on intensiivinen viikonloppu täynnä värikkäitä tapahtumia – tanssityöpajoja, basaareja ja bileitä.
Club Kilombo Café Mascotissa perjantaina 12.6. tarjoilee kiinnostavan elektro-akustisen afromusiikin kattauksen. Suomalaisista ja afrikkalaisista huippumuusikoista koostuvat bändit Trio Toffa (FIN/BEN) sekä Batusizer feat. Zoumana Dembele (FIN/BUR) vastaavat illan live-musiikista ja suoraan Brysselistä saapuva DJ Mukambo johdattaa tanssikansan maailmanmusiikin hurmokseen.
Lauantai-iltana 13.6. Kilombo-jamit täyttävät Esitystaiteen keskuksen iloisesta festarikansasta, hyvästä musiikista, tanssista ja vapaasta jamittelusta.Viime vuonna jameissa oli huikea meno, joten odotettavissa on lauantai-illan huumaa parhaimmillaan. Kannattaa siis napata soittimet ja kaverit kainaloon, ja suunnata Suvilahteen! Lauantaina ja sunnuntaina Esitystaiteen keskuksessa pyörii kansainvälisten artistivieraidemme työpajoja aamusta iltaan.
Länsi-Afrikasta on tarjolla voodoo-perinteistä kumpuavia beniniläisiä tansseja ja rytmejä Noël Saïzonoun opettamana. Brasilialaisopettajien Aline Valentimin ja Téco Canindén työpajoissa pääsee tutustumaan afrobrasilialaisiin tansseihin ja rytmeihin. Kuubalainen Guillermo Sarduy puolestaan opettaa afrokuubalaisia tansseja.
Varsinaisten festivaali-workshoppien lisäksi Eskuksessa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Tanssibasaari, jossa on mahdollista päästä kokeilemaan eri afrotansseja ja tutustumaan Suomessa asuviin tanssinopettajiin. Aulabasaarissa on myynnissä vaatteita, koruja, kasseja, soittimia, levyjä ym. kiinnostavaa.
Annina Tuhkunen Kirjoittaja on Kilombo Festivaalin koordinaattori
