Ravitsemusterapeutti X:n silmät laajenivat kauhusta kun kerroin pääasiallisesta ruokavaliostani Beninissä: vaaleata leipää, pastaa, riisiä, juustoa, paljon olutta ja pastista. Sanalla sanoen kaikkea sitä mitä missään tapauksessa ei suositella. ”Etkö tosiaan kärsinyt ripulista?” kuului hämmästynyt kysymys.
En todellakaan kärsinyt! Totuus on että ihmettelin useaan otteeseen sitä miten hyvin sieluni ja kehoni voi Grand-Popossa. Vatsani ei ole koskaan toiminut niin rauhallisesti kuin tuolloin, tarkkailemalla kylän ylväitä ja kauniita ihmisiä ryhtini parani ja cotonoulainen refleksologi eli vyöhyketerapeutti paransi äärimmäisen tuskallisella mutta tehokkaalla käsittelyllään pienen polvivaivani. Aikaa tuntui olevan loputtomiin, tutustuin erittäin mielenkiintoisiin ihmisiin, sain suunniteltua tulevia projektejani ja intouduin tutustumaan afrikkalaiseen tanssiin sekä ennen kaikkea djembe-rumpuun.
Opiskelin djembe-rummun alkeita ammattitaitoisen ja vaativan lyömäsoittajan Gustaven johdolla. Kaikki oli minulle aivan uutta perusasioista alkaen: basse, tonique ja slap. Djembellä saa totta vie aikaan upeaa musiikkia, erityisesti kun soittajia on kaksi tai enemmän.
Tanssitunnilla kun tanssimme Agbadja-rytmin tahtiin, en mitenkään meinannut ymmärtää miten sitä tanssitaan tasaisesti kahteen. Toki osasin seurata Dodon jalkoja, mutta ilman apua hommasta ei tullut mitään. Sisuunnuin. Muutaman erehdyksen kautta kirjoitin 1. gongin soittaman rytmin ylös ja sain ahdettua sen muotoon, joka kelpasi sekä Dodolle että Gustavelle. Suuri voitto? Hah! Seuraavalla tanssitunnilla en silti kyennyt löytämään oikeaa askellusta, rytmejä oli päällekkäin liian monta. Tarvittiin monta tanssituntia ennen kuin edes vähän pääsin jyvälle. Terveellinen muistutus siitä että nuotit ja musiikinteoria (tai kielioppi kielten opiskelussa) toimivat vain apuvälineinä korkeampaan päämäärään pääsemisessä.
Sain ajatuksen kirjoittaa ylös myös muita rytmejä ja työ alkoi. Kynäni sauhusi ja aivoni kiehuivat. Gustave hymähteli minulle useaan otteeseen kun raapustelin rytmejä paperille. Kämmenet ohimoilla ahdasmielisen putkikatseen merkiksi hän nauroi ystävällisesti: ”Te eurooppalaiset, teillä pitää aina olla niin tarkat säännöt ja muistiinpanot.”
Sain kun sainkin kirjoitettua kolmen beniniläisen rytmin Bourianin, Sakpatan ja Tchinkounmeyn kaikki viisi peruselementtiä ylös. 1. gongi aloittaa aina ja siihen liittyvät 2. gongi, marakassi, 1. djembe ja 2. djembe. Tärkeää on että kaikki 1. gongia seuraavat liittyvät mukaan oikeaan aikaan.
Tarkistin kirjoittamani rytmit moneen kertaan ja niiden pitäisi nyt olla periaatteessa ”oikein”. Tosin kuten Antti Kujanpää toteaa mainiossa kirjoituksessaan Villa Karon Akpé-kulttuurilehdessä 1/2016, rytmit voi kuulla monella tapaa, 3/4-tahtilaji voikin yhtäkkiä olla 4/4. Heh! Nuotinnokset ovat tietysti aina vain likiarvoja. Oikea elävä musisointi ei milloinkaan ole pelkkää nuottien soittamista oikein, soittoon pitää aina musiikkityylistä riippumatta puhaltaa henki ja sisältö.
Tästä Anu Tuomisen ottamasta videosta välittyy mielestäni upeasti se miten Beninissä rytmi siirtyy vereen jo aivan pienestä pitäen eikä meikäläistä nuottikirjoitusta tarvita laisinkaan. Jos video ei näy alla, voit katsoa sen täältä.
Olen ammatiltani klasaripianisti ja lyömäsoittimien nuotinnus on minulle vierasta. Näissä nuotinnuksissa olen käyttänyt itse kehittämääni systeemiä, josta toivottavasti selviää tarkoitus. Videoin myös kaikki soittamamme rytmit, ne selventänevät asiaa huomattavasti. Toimitan mielelläni videot kaikille asiasta kiinnostuneille.
Nuotinnukset (ja videot) ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Niitä saa muokata selvemmiksi tai käyttää pohjana mahdollisissa beniniläisiä rytmejä laajemmin käsittelevissä tutkimuksissa. Olisipa muuten hauskaa viettää vaikka vuosi tai pari sellaista tehden!
Eräänä iltana Gogon ravintolassa La Baleinessa stipendiaattiseurueemme intoutui laulamaan Taivas on sininen ja valkoinen Gogon djembe-soiton säestyksellä. Hyvin istui suomalainen melankolia afrikkalaiseen rytmiin! Läksiäisjuhlissani yön pimeydessä meren rannalla Villa Karon edustalla Papan kokoaman kokon loimutessa kaikki paikalla olleet paikalliset tarttuivat johonkin rytmisoittimeen, lauloivat ja tanssivat. Rytmi on todellakin veressä.
Ehkäpä kokoan Turun seudun musiikkiopiston oppilaista lyömäsoitinryhmän, harjoittelemme ensin vimmatusti, jotta saamme rytmin edes vähän skulaamaan ja sitten teemme ryntäyksen lapsikuoron treeneihin, siitäkin voisi tulla hauskaa!
Turussa 17.1.2016
Pasi Helin
Kirjoittaja on Turun seudun musiikkiopiston pianonsoiton opettaja ja freelancer pianisti.