0

Avainsana: Music

Maco Oey & Grand Poppoo

Villa Karossa sai alkunsa uusi musiikkibändi, Grand Poppoo, jossa musisoivat Villa Karon loppukevään stipendiaateista Maco Oey ja Sami Kontola sekä beniniläiset Steve Abeni ja Pierre Assogba. Kiitos oivallisen nimen keksimisestä kuuluu Villa Karon stipendiaatti ja kuvataiteilija Riiko Sakkiselle. Grand Poppoon ensimmäinen konsertti järjestettiin torstaina 5.4. Villa Karossa. Konserttia edelsi näyttävä mainostuskampanja: konserttijulisteita jaeltiin ympäriinsä ja järjestettiinpä mainostusta varten myös mopokulkue megafonia unohtamatta. ”Innostus konsertin järjestämiseen syntyi halusta näyttää Villa Karolle ja muille paikallisille, minkälaisten projektien parissa me stipendiaatit …

Lue lisää

Harjoittelijan haavissa: Laura Pyrrö

Toistakymmentä vuotta sitten näin Sibelius-Akatemian lehdessä artikkelin Villa Karosta, ja siitä asti residenssi on aika ajoin käynyt mielessäni.

Oman työskentelyn lisäksi odotin paikalliseen kulttuurin tutustumista, omatoimisia retkiä, Togoon tutustumista kuten myös vodun-menojen seuraamista. Odotukseni täyttyivät ja suunnitellut työt sain tehdyksi, vaikkakaan trooppisen ilmaston vuoksi en pystynyt täysin totutulla intensiteetillä työskentelemään. Jos hakisin uudestaan stipendiaatiksi, muuttaisin hiukan omaa työsuunnitelmaani: olisi ollut mielenkiintoista tehdä yhteistyötä paikallisten muusikkojen kanssa. Stipendiaattijaksooni sisältyi paljon sellaista, mikä ei alkuperäiseen työsuunnitelmaani kuulunut. Innostuin esimerkiksi kirjoittamaan runoja ja …

Lue lisää

Harjoittelijan haavissa: Noora Kauppila

Vertailussa suomalais-ugrilainen perinne ja vodun-kulttuuri

Halusin lähteä aika tyhjältä pohjalta eikä minulla hirveästi ollut odotuksia. Pääteemani työsuunnitelman mukaan sisälsi perehtymistä paikallisiin jumaluuksiin, vodun-kulttuuriin ja shamanismiin. Toki odotin sitä, että pystyisin vertailemaan suomalais-ugrilaista perinnettä vodun-kulttuuriin. Lisäksi toivoin tutustumista paikallisiin ihmisiin, jotka tietävät ja osaavat kertoa vodunista. Onnistuinkin siinä ja kontakteja on löytynyt nyt myös Suomesta.

Mielessä oli moninaisia kysymyksiä. Halusin muun muassa tarkastella mikä on matriarkaalisuuden ja patriarkaalisuuden suhde beniniläisissä riiteissä: missä määrin naiset voivat toimia esimerkiksi seremonioissa ja miten sukupuolittuneisuus …

Lue lisää

“King of Benin” – pauhua mereltä ja reggae-rytmejä

Kuninkaan hattu on kadonnut.
Katoamiseen suhtaudutaan vakavasti ja seuraavana aamuna klo 5.30 paikallinen tiedottaja lähetetään soittamaan gongia kylän raitille ja ilmoittamaan hävinneestä hatusta kyläläisille. Jotain symboliikkaa liittyy hatun häviämiseenkin, miten tässä näin pääsi käymään? Daouda ehdottaa uuden hatun ostamista, mutta ehkä se oli tässä.

Rahasta

Harvassa paikassa sitä ollaan heti ensimmäisen päivän jälkeen velkaa ympäri kylää, mutta suhtautuminen lainaamiseen on Grand-Popossa erittäin rentoa. Lämpöä ja luottamusta löytyy, ja se tuntuu kyllä hyvältä. Jotenkin myös suomalaiset ovat osanneet hoitaa asiat täällä …

Lue lisää