Villa Karon syksyn 2016 ensimmäinen stipendiaatti, vaatesuunnittelija, taiteilija ja elokuvantekijä Paola Suhonen on lähtökuopissa – hetken päästä palaamassa Suomeen. Kuusiviikkoisen stipendiaattijaksonsa aikana Paola on ahkeroinut tiiviisti musiikkivideoiden editoinnin, kuvankäsittelyn ja seuraavien elokuviensa käsikirjoitusten parissa, mutta ehtinyt myös viikonloppumatkoille Pohjois-Beniniin ja Ghanaan ja kolmesti Togon puolelle.
Haastateltava on ehtinyt reissata Afrikassa edellisvuonnakin: Tammikuussa ajettiin hyväntekeväisyystarkoituksessa todellinen roadtrip Suomesta Saharan halki, ja marraskuussa Paola kuvasi dokumenttia Keniassa naisten synnytyssairaalassa Suomen World Visionin lähettiläänä. Tällä kertaa hän kokee saaneensa varsin hyvän kokonaisnäkemyksen Beninistä.
”Ensinnäkin tässä on aistinut kylän elämää, ja sitten saanut ihan konreettisen läpileikkauksen paikallisesta elämästä, kun istui toreilla pysähtelevässä paikallispussissa 10 h matkalla Natitingouun pohjoiseen Beniniin.”
Pendjarin kansallispuistossa käynti oli hurja kokemus. Isoja eläimiä ei näkynyt sesongin ulkopuolella, mutta antilooppeja ja lintuja hyvinkin. Samalla tuli vastaan myös paikallisten elämänasenne.
”Siellä eivät kännykät toimineet – kuuluvuus siis loppui puiston puolella. Puiston sisällä rengas puhkesi, ja autostahan ei saanut nousta ulos eläinten takia. Renkaanvaihtaja sanoi vain että ”tähystäkää” eläinten varalta. Mukana oli tyyliin yksi vesipullo ja matkattiin vuotavalla rämällä autolla. Mitä olisi tehty, jos auto olisi hajonnut tai jotain olisi sattunut? Kävelty 50 km puistosta ulos? Paikalliset ihmiset elävät todella hetkessä kiinni, heillä on erilainen logiikka.”
Retki Togon kautta Ghanaan tarkensi vielä kuvaa Länsi-Afrikasta. Eläinrakas Paola tiesi Malin kokemusten perusteella mitä odottaa Lomén fetissitorilla – erilaisia eläinten kappaleita ja pyörryttäviä hajuja. Cape Coastin linnoituksen katakombit karuine orjahistoriikkeineen jäivät myös mieleen. ”Oltiin maan alla ja opas sammutti valot. Oli vain pieni luukku, josta tuli valoa, ja tuntui kuin ilma loppuisi.”
Villa Karossa oleskelu eroaa aiemmista Paolan retkistä siinä suhteessa, että stipendiaattina tulee osaksi kylän elämää. ”Villa Karon parasta antia on sen lokaatio: täällä olo on hermoja lepuuttavaa, inspiroivaa. Tämä on oma pieni yhteisönsä, jotenkin lämmin ja viehättävä. Asut kuin perheessä.”
Grand-Popo on maaseutumainen paikka, eikä edes Cotonoussa tule vastaan varsinaista slummia. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ghanan Accra on jo suurkaupunki, jossa on kyllä infraa, mutta kaupunkistruktuuri tuo mieleen Kenian Nairobin slummit. ”Beninissä on jotain pientä ja söpöä.”
Paolan haaveissa on vielä aikanaan kiertää Afrikan ympäri. Toki mielessä ovat sellaiset jo lapsuudesta tutut tarunhohtoiset kohteet kuin Serengeti ja Kilimanjaro, mutta ennen kaikkea hänelle on tärkeää nähdä läpileikkaus todellisuudesta.
”Afrikka on minulle enemmän minä kuin vaikka Aasia, vaikka moni kaveri on siellä enemmän matkustellut. Afrikassa on jotain juurevaa.” Orjuuden historiaan tutustuminen on myös saanut hahmottamaan kulttuurisia yhteyksiä. ”Mähän olen Americana-lover ja Memphis-blues-fani. Ja tännehän ne pohjaavat!”
Kuten niin moni suomalainen, myös Paola on lapsuudessaan tutustunut Afrikkaan pelaamalla Afrikan tähteä. ”Hauska tajuta, että tämä on juuri se Orjarannikko, johon jää kolmeksi vuoroksi.”
Suomeen palattuaan Paola valmistelee suurta filminäyttelyään, jonka avajaiset pidetään Taidehallissa toinen joulukuuta. Luvassa on myös lähtö Tokioon pressikiertueelle ja siskon kanssa Erikoiskoira Affe -lastenkirjasarjan parissa työskentelyä – sekä toki perusmallistontyöstöä.
Moniaalle ehtivä yrittäjä on löytänyt Grand-Popon yöstä työnteon ajan, jota alituiset palaverit eivät katko. ”On luksusta ja harvinaista, että voi vain keskittyä oman työn tekemiseen omassa studiossaan, illalla kun on oikeasti pimeää.”
Yö luo taianomaisen tilan, jossa luova työ on mahdollista. ”Mun mielestä yöt ovat Afrikassa parhaita, pimeys joka tulee kuin seinään, savun haju ilmassa kun jengi rupeaa kokkailemaan, sirkkojen siritys – yön taika.”
Myös Villa Karon viikoittain pyörivä ulkoilmaelokuvateatteri teki vaikutuksen, kun Mikko Niskasen 60-luvun estetiikka heijastui Afrikan rannikon yöhön: ”Käpy selän alla oli hieno elämys.”
Teksti ja kuvat: Hilla Kaipainen
Kirjoittaja on Villa Karon CIMO-korkeakouluharjoittelija