Villa Karon syksyn 2016 ensimmäinen stipendiaatti, vaatesuunnittelija, taiteilija ja elokuvantekijä Paola Suhonen on lähtökuopissa – hetken päästä palaamassa Suomeen. Kuusiviikkoisen stipendiaattijaksonsa aikana Paola on ahkeroinut tiiviisti musiikkivideoiden editoinnin, kuvankäsittelyn ja seuraavien elokuviensa käsikirjoitusten parissa, mutta ehtinyt myös viikonloppumatkoille Pohjois-Beniniin ja Ghanaan ja kolmesti Togon puolelle.
Haastateltava on ehtinyt reissata Afrikassa edellisvuonnakin: Tammikuussa ajettiin hyväntekeväisyystarkoituksessa todellinen roadtrip Suomesta Saharan halki, ja marraskuussa Paola kuvasi dokumenttia Keniassa naisten synnytyssairaalassa Suomen World Visionin lähettiläänä. Tällä kertaa hän kokee saaneensa varsin hyvän kokonaisnäkemyksen Beninistä.
”Ensinnäkin tässä on aistinut kylän elämää, ja sitten saanut ihan konreettisen läpileikkauksen paikallisesta elämästä, kun istui toreilla pysähtelevässä paikallispussissa 10 h matkalla Natitingouun pohjoiseen Beniniin.”
Pendjarin kansallispuistossa käynti oli hurja kokemus. Isoja eläimiä ei näkynyt sesongin ulkopuolella, mutta antilooppeja ja lintuja hyvinkin. Samalla tuli vastaan myös paikallisten elämänasenne.
”Siellä eivät kännykät toimineet – kuuluvuus siis loppui puiston puolella. Puiston sisällä rengas puhkesi, ja autostahan ei saanut nousta ulos eläinten takia. Renkaanvaihtaja sanoi vain että ”tähystäkää” eläinten varalta. Mukana oli tyyliin yksi vesipullo ja matkattiin vuotavalla rämällä autolla. Mitä olisi tehty, jos auto olisi hajonnut tai jotain olisi sattunut? Kävelty 50 km puistosta ulos? Paikalliset ihmiset elävät todella hetkessä kiinni, heillä on erilainen logiikka.”
Retki Togon kautta Ghanaan tarkensi vielä kuvaa Länsi-Afrikasta. Eläinrakas Paola tiesi Malin kokemusten perusteella mitä odottaa Lomén fetissitorilla – erilaisia eläinten kappaleita ja pyörryttäviä hajuja. Cape Coastin linnoituksen katakombit karuine orjahistoriikkeineen jäivät myös mieleen. ”Oltiin maan alla ja opas sammutti valot. Oli vain pieni luukku, josta tuli valoa, ja tuntui kuin ilma loppuisi.”
Villa Karossa oleskelu eroaa aiemmista Paolan retkistä siinä suhteessa, että stipendiaattina tulee osaksi kylän elämää. ”Villa Karon parasta antia on sen lokaatio: täällä olo on hermoja lepuuttavaa, inspiroivaa. Tämä on oma pieni yhteisönsä, jotenkin lämmin ja viehättävä. Asut kuin perheessä.”
Grand-Popo on maaseutumainen paikka, eikä edes Cotonoussa tule vastaan varsinaista slummia. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ghanan Accra on jo suurkaupunki, jossa on kyllä infraa, mutta kaupunkistruktuuri tuo mieleen Kenian Nairobin slummit. ”Beninissä on jotain pientä ja söpöä.”
Paolan haaveissa on vielä aikanaan kiertää Afrikan ympäri. Toki mielessä ovat sellaiset jo lapsuudesta tutut tarunhohtoiset kohteet kuin Serengeti ja Kilimanjaro, mutta ennen kaikkea hänelle on tärkeää nähdä läpileikkaus todellisuudesta.
”Afrikka on minulle enemmän minä kuin vaikka Aasia, vaikka moni kaveri on siellä enemmän matkustellut. Afrikassa on jotain juurevaa.” Orjuuden historiaan tutustuminen on myös saanut hahmottamaan kulttuurisia yhteyksiä. ”Mähän olen Americana-lover ja Memphis-blues-fani. Ja tännehän ne pohjaavat!”
Kuten niin moni suomalainen, myös Paola on lapsuudessaan tutustunut Afrikkaan pelaamalla Afrikan tähteä. ”Hauska tajuta, että tämä on juuri se Orjarannikko, johon jää kolmeksi vuoroksi.”
Suomeen palattuaan Paola valmistelee suurta filminäyttelyään, jonka avajaiset pidetään Taidehallissa toinen joulukuuta. Luvassa on myös lähtö Tokioon pressikiertueelle ja siskon kanssa Erikoiskoira Affe -lastenkirjasarjan parissa työskentelyä – sekä toki perusmallistontyöstöä.
Moniaalle ehtivä yrittäjä on löytänyt Grand-Popon yöstä työnteon ajan, jota alituiset palaverit eivät katko. ”On luksusta ja harvinaista, että voi vain keskittyä oman työn tekemiseen omassa studiossaan, illalla kun on oikeasti pimeää.”
Yö luo taianomaisen tilan, jossa luova työ on mahdollista. ”Mun mielestä yöt ovat Afrikassa parhaita, pimeys joka tulee kuin seinään, savun haju ilmassa kun jengi rupeaa kokkailemaan, sirkkojen siritys – yön taika.”
Myös Villa Karon viikoittain pyörivä ulkoilmaelokuvateatteri teki vaikutuksen, kun Mikko Niskasen 60-luvun estetiikka heijastui Afrikan rannikon yöhön: ”Käpy selän alla oli hieno elämys.”
Teksti ja kuvat: Hilla Kaipainen Kirjoittaja on Villa Karon CIMO-korkeakouluharjoittelija
Miika Saukkosen alkuperäinen juttu löytyy Flow Festivalin julkaisemasta Flow-lehdestä toukokuulta 2013. www.flowfestival.com
Fela Kutin ja kumppaneiden afrobeatista on tullut afrobeats, ”brittiundergroundin uusi soundi”. Uuden afrikkalaisen elektronisen musiikin tyylikirjo on hyvällä momentumilla varustettu kansainvälinen musiikki-ilmiö.
Vuosikymmeniä sitten nigerialainen Fela Kuti nimesi uuden musiikillisen suuntansa ”afrobeatiksi”. Tyylissä paikallinen musiikkiperinne yhdistyi silloisen kansainvälisen nykymusiikin aineksiin. Nyt nuoret länsiafrikkalaiset artistit tekevät samaa elektronisen musiikin saralla. Afrobeat on terminologisesti muutettu monikkoon ja musiikillisiin vaikutteisiin kuuluvat mm. dancehall, hiphop ja UK funky.
Kaava toimii: Don Jazzyn tuottama ja D’Banjin esittämä Oliver Twist nousi viime vuonna Ison-Britannian top 10 -listalle. Don Jazzy kertoi The Guardianin julkaisemassa haastattelussa singlen olleen laskelmoitu yritys murtautua brittimarkkinoille hyödyntämällä UK funkyn ja funky housen suosiota saarivaltakunnassa: ”Ajattelin, että eihän se musiikki [UK funky] eroa niin paljon siitä mitä me kuuntelemme täällä [Nigeriassa].”
Pop-henkisimpien afrobeats-biisien tuotanto ei ole kovin kaukana länsimaisista kaupallisista valtavirtahiteistä, mutta artistit korostavat säilyttävänsä musiikissaan highlife- ja juju-musiikin vaikutteet. Omaleimaista on myös kielten sekamelska. Sanoitukset ovat usein osittain englanniksi, osittain paikallisilla kielillä, joita on useita: ga, twi, yoruba, hausa… Joskus myös ghanalaisen tai nigerialaisen kuulijan on vaikea täysin ymmärtää kaikkia sanoituksia, mutta se ei menoa haittaa.
Urbaanin afromusiikin tyylien niputtaminen afrobeats-termin alle on herättänyt myös kritiikkiä. Jotkut ovat huolissaan esimerkiksi siitä, että afrobeats genrenä lujittaa Nigerian ja Ghanan ylivoimaa suhteessa pienempiin ja ei-englanninkielisiin Afrikan maihin ja niiden musiikkityyleihin.
Fuse ODG
Uutta Afrikkaa
Matkustin vuodenvaihteessa yhteen afrobeatsin keskuksista, Ghanaan. Tuolloin joka puolella soi Antenna, ghanalaisen tuottajan Killbeatzin tuottama ja Lontoossa asuvan ghanalaistaustaisen Fuse ODG:n esittämä mahtipontinen klubihitti. Fuse ODG sattui olemaan samaan aikaan Ghanassa. Useiden meilien ja puhelujen jälkeen saan sovittua tapaamisen hänen kanssaan. Minua pyydetään olemaan mainitsematta tähden nimeä edes respassa – hän onkin epäilemättä täällä aivan toisen suuruusluokan stara kuin Euroopassa.
Leopardipaitaan ja TINA-lippikseen sonnustautunut Fuse saapuu paikalle reilu puoli tuntia myöhässä ja vastaa kuvaa musiikkivideoidensa energisestä veikosta. Hänellä on takanaan Afrikan-kiertue, jonka päätepysäkki Ghana on.
”Ensimmäisessä autossa johon tänne tullessani astuin sisään soi Antenna! Se oli mieletöntä. Biisi soi myös jokaisissa bileissä, jossa kävin. On mahtavaa nähdä ihmisten reaktio kappaleeseen”, Fuse ODG hehkuttaa. Mies korostaa useaan otteeseen, että kysymys on hänelle enemmän kuin musiikista – hän käyttää fraasia ”to connect with the people”, eli yhteyden luominen musiikin avulla on etusijalla. Fuse avaa lippiksensä kirjainyhdistelmän: ”TINA tulee sanoista This Is New Africa. Kun kierrän esiintymässä eri paikoissa, haluan rohkaista ihmisiä olemaan ylpeitä siitä keitä he ovat ja kertoa heille, että Africa is the place to be.”
Fuse ODG kommentoi myös UK funkyn ja uuden afrobeats-skenen suhdetta. ”Tavallaan UK funky sai ihmisten korvat vastaanottavaisemmiksi afrorummuille. Funkyssa oli aina mukana tietty afro-viba. Sen takia siirtymä Afrobeatsiin oli helppo briteille”, artisti kertoo.
”Itse tein tämän siirtymän niin, että tulin tänne Ghanaan työstämään afrobeats-projektia Killbeatzin kanssa. Tulin tänne uppoutuakseni afrikkalaiseen musiikkiin, to make music that connects with the people. Tätä kautta alkoi UK afrobeats edistyä laajemminkin, ja juuri nyt skene käy kuumana. On paljon ihmisiä tekemässä omaa juttuaan, paljon uutta musiikkia tulee ulos, tulette kuulemaan vielä paljon lisää!”
Ball J
Azonto Dance
Nigerialaisten artistien tukena on kenties Afrikan massiivisin musiikki- ja viihdeteollisuus, mutta myös Ghana on noussut viime vuosina valokeilaan uudella tavalla. Ghanassa kehittynyt tanssivillitys, azonto, on kytkeytynyt osaksi afrobeats-liikettä. Tanssityylille ominaisia piirteitä ovat esimerkiksi työntekoa kuvaavat liikkeet sekä runsas huumori ja ilmeikkyys. Ghanassa ihmisten saattaa nähdä tanssivan azontoa kadulla, baareissa ja kirkossa. Jopa presidentin virkaanastujaisissa nähtiin azonto-tanssiesitys. Siellä soi Lapaz Toyota, yksi tärkeimmistä uutta azonto-soundia määritelleistä biiseistä.
Tapaan Accrassa Lapaz Toyotan tuottajan, Ball J:n eli Albert Ayeh Hansonin.
”Aikoinaan Daddy Lumban ja Kojo Antwin kaltaisten artistien edustama highlife-musiikki oli se, joka vei Ghana-soundia ympäri maailmaa. Nyt meillä on azonto, joka on todella lyönyt läpi”, Hanson toteaa.
Azonto alkoi tanssina, mutta tanssi-ilmiö sai tuottajat tekemään uudenlaisia biittejä. ”Aloimme tehdä nopeaa musiikkia – otimme vähän highlifeä, vähän nopeaa pop-musiikkia ja yhdistimme siitä jotain uutta. Meillä ei ollut nimeä sille, mutta koska ihmiset tanssivat azontoa sen rytmiin, artistit kuten Sarkodie ja Kwaw Kese alkoivat puhua siitä azonto-musiikkina”, tuottaja selvittää.
”Azontoa voi tanssia mihin soundiin vain, vaikkapa karibialaisen musiikin tahtiin, mutta kun kuulet azonto-musiikkia, siinä on se tietty juttu. Myös D’Banjin biisissä Oliver Twist on tietty azonto-viba. Se on poppia ja funkya, mutta siinä on myös afrikkalainen tatsi.”
”Musiikin historia Afrikassa keskittyy tanssimisen ympärille. Kaikki biisit, joista on tullut Afrikassa hittejä, ovat olleet tanssimusiikkia”, Hanson korostaa.”Azonto on yksinkertaisesti musiikkia, joka saa jengin tanssimaan ja tekee ihmiset iloisiksi.”
Entä azonton tulevaisuus? Onko näköpiirissä jo jokin uusi juttu, joka tulee syrjäyttämään azonton? ”Ajattelen niin, että azonto voi kuolla, jos emme ole luovia. Mutta sen takia me olemme täällä, yritämme pitää sen liikkeessä ja saada kaikki nauttimaan siitä. Ja jos azonto joskus kuolee, Afrikalla on tarjottavanaan jotain uutta – ja tiedämme sen vasta sitten kun sen aika koittaa.” Azonto-ilmiö kertoo jotain myös Ghanan kehityksestä. Yhdysvalloissa opiskeleva nuori ghanalainen gospel-artisti Paapa Mensa esittää blogissaan, että azonton nousu kertoo ensinnäkin Ghanan keskiluokan kasvusta, internetin yleistymisestä ja siitä, että ghanalaisten musiikkimaku on kehittynyt paikallista musiikkia suosivaan suuntaan. Mutta lopuksi hän korostaa Ghanan ulkopuolella asuvien ghanalaisten roolia: ”Kun ajattelen azontoa, ajattelen ‘ghanalais-diasporaa’”, Paapa Mensa kirjoittaa. ”Azonto edustaa ympäri maailmaa asuville nuorille ghanalaisille kulttuurista yhteyttä, jollaista olemme aina halunneet. Se on eräänlainen paikasta riippumaton kulttuuri-identiteetti.”
Azonto-tanssibättle
Afrobeats Suomessa
Isossa-Britanniassa afrobeats on lyönyt isosti läpi. Siihen on ollut loistavat lähtökohdat jo siksi, että maassa on paljon ghanalais- ja nigerialaistaustaista väestöä ja länsiafrikkalaistaustaisia artisteja. Monet UK funkyn parissa aiemmin toimineet artistit (esimerkiksi Donae’o, Tribal Magz ja Mista Silva), fanit sekä promoottorit ovat siirtyneet sujuvasti afrobeats-ympyröihin.
Myös Suomessa on nähtävissä merkkejä afrobeatsin noususta varsin toisenlaisesta lähtöasetelmasta huolimatta.
Yksi kotimaisen afrobeats-skenen pioneereista on Helsingissä AFROBEAT-tapahtumia järjestävä nigerialaissyntyinen Ehi Enakimio. Hän alkoi soittaa afrobeat-musiikkia radiojuontajana Nigeriassa Raypower FM -asemalla, ja rakkaus afrobeat-musiikkiin säilyi Suomeen muuttamisen jälkeen.
”1990-luvulla täällä oli vain muutamia underground- tai kellaribileitä, joissa soitettiin afrikkalaista musiikkia hip hopin ja R’n’B:n seassa”, Enakimio kertoo. ”Tuolloin yksikään mainstream-paikka ei buukannut afrikkalaista DJ:tä eikä soittanut afrobeatmusiikkia. Monet afrikkalaiset artistit kuten Femi Kuti, Dr. Alban, Youssou N’Dour ja Angélique Kidjo olivat kyllä esiintyneet Suomessa, mutta konsertit olivat liian kalliita keskivertoyleisölle – ja ovat usein vieläkin.”
Tilanne alkoi muuttua vuoden 2009 jälkeen. ”Vuonna 2009 järjestin Helsingissä siihen asti suurimman afrobeat-tapahtuman, jossa vieraili Seun Kuti. Sen jälkeen tälle musiikille omistettujen klubi-iltojen suosio kasvoi. Se vaati paljon markkinointia ja uskoa siihen, mitä olin tekemässä”, Ehi Enakimio korostaa. ”Olen järjestänyt myös tapahtumia kuten Club Swagga mainstream-paikoissa, joissa olemme päässeet soittamaan afrohittejä toistuvasti.”
Mies uskoo, että Suomessa on potentiaalia elävälle afrobeats-skenelle, mutta haasteita riittää.
”Suomessa olemme vasta raapaisseet pintaa afrobeatsin osalta. Suurimpia haasteita afrobeatsin kasvulle täällä on se, miten löytää kumppaneita työntämään rajoja yhä kauemmas ja tekemään musiikista vielä hyväksytympää, niin että se nähtäisiin kaikille avoimena genrenä. On myös ongelma, että osa tapahtumapaikkojen omistajista on ahdasmielisiä ja kitsaita antamaan mahdollisuuksia afrobeats-tapahtumien järjestäjille.”
”Toivon, että seuraavien kolmen tai neljän vuoden sisällä Suomikin pystyy tuottamaan omia paikallisia afrobeatsartisteja”, Enakimio lisää.
Suomen afrobeats Helsingin ulkopuolella
Viimeisen puolen vuoden aikana Helsinkiin on ilmaantunut useita afrobeatsille omistettuja klubi-iltoja. Pääkaupungin lisäksi myös Turussa ja Tampereella on klubeja, joilla soivat urbaanit afrobiitit. Niitä järjestää mm. kuubalaissyntyinen artisti ja DJ Norlan.
”Kyllä afrobeats on todella kovassa nousussa Suomessa”, Norlan vahvistaa. ”Suomi on kansainvälistynyt huimasti viimeisen kahdeksan vuoden aikana, jotka olen viettänyt täällä. Monikulttuurisuus näkyy ja kuuluu klubeilla, radiossa, TV:ssä ja suomalaisten DJ:den lisäksi on ollut ilo nähdä myös maahanmuuttajien määrän huima kasvu DJ-piireissä.”
”Muutimme Turkuun hieman reilu vuosi sitten ja olimme todella positiivisesti yllättyneitä kuinka Turussa otettiin vastaan klubit kuten Club Sauna Caliente ja Waka Waka, joista jälkimmäisessä varsinkin olemme soittaneet paljon urbaania afromusiikkia”, Norlan kertoo.
”Suosion kasvu on näkynyt siinä, että afrosettejä voi soittaa yhä pitempään ja tanssilattia pysyy täyteen ahdettuna. Alussa saattoi olla pientä varovaisuutta, kun kappaletta tai rytmiä ei tunnettu, mutta myös Turku ja Tampere ovat kansainvälisiä yliopistokaupunkeja, joissa eri kansallisuuksien kirjo on rikastuttavaa ja tämä on edesauttanut myös afrobeatsin suosion kasvua näissä kaupungeissa.”
Norlan on haastatteluhetkellä, maaliskuun 2013 lopulla, järjestämässä Suomen ensimmäisiä azonto-tanssibättlejä Tampereelle. ”Klubit ovat tärkeä osa omaa panostani asiaan, mutta myös tulevalla kolmannella albumillani on luvassa afrobeat-vaikutteita”, Norlan kertoo.
Helsingin, Turun ja Tampereen klubien lisäksi uutta afromusiikkia on alkanut kantautua enenevässä määrin myös radioaalloille.
Haastateltava on ehtinyt reissata Afrikassa edellisvuonnakin: Tammikuussa ajettiin hyväntekeväisyystarkoituksessa todellinen roadtrip Suomesta Saharan halki, ja marraskuussa Paola kuvasi dokumenttia Keniassa naisten synnytyssairaalassa Suomen World Visionin lähettiläänä. Tällä kertaa hän kokee saaneensa varsin hyvän kokonaisnäkemyksen Beninistä.
Villa Karossa oleskelu eroaa aiemmista Paolan retkistä siinä suhteessa, että stipendiaattina tulee osaksi kylän elämää. ”Villa Karon parasta antia on sen lokaatio: täällä olo on hermoja lepuuttavaa, inspiroivaa. Tämä on oma pieni yhteisönsä, jotenkin lämmin ja viehättävä. Asut kuin perheessä.”
Yö luo taianomaisen tilan, jossa luova työ on mahdollista. ”Mun mielestä yöt ovat Afrikassa parhaita, pimeys joka tulee kuin seinään, savun haju ilmassa kun jengi rupeaa kokkailemaan, sirkkojen siritys – yön taika.”
