Jules Hedihon on syntynyt Grand-Popossa, mutta muutti 5-vuotiaana perheensä kanssa Gaboniin. Hän asui Gabonissa 15-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen koitti paluu takaisin Beniniin. Jules asuu yhdessä äitinsä ja yhden pikkuveljensä kanssa Grand-Popossa, kun taas molemmat isosiskot asuvat Abomey-Calavissa.
Jules aloitti työt Villa Karossa viime vuoden joulukuussa ja hän huolehtii stipendiaattien aamiaistarjoilusta viikonloppuisin. Aikaisempaa kokemusta keittiössä työskentelystä on kertynyt jonkin verran, sillä esimerkiksi viime vuonna Jules työskenteli neljän kuukauden ajan Nigerissä kodinhoitajana ja viikonloppuisin hän teki töitä ravintolassa. Hän myös suoritti kolmen kuukauden työharjoittelun Possotoméssa sijaitsevassa hotellissa, jossa hänen työnkuvaansa kuului keittiössä avustamisen lisäksi huoneiden siivous. Työharjoittelun jälkeen hän jäikin hotelliin vielä viideksi kuukaudeksi töihin.
Tammikuun alussa Julesista tuli toinen paikallisen R-kioskin pitäjistä. R-kioski aloitti toimintansa viime vuonna samoihin aikoihin kuin rokotetutkimus käynnistyi. Julesin mielestä parhaillaan käynnissä oleva rokotetutkimus on vaikuttanut hyvin positiivisesti Grand-Popon kyläyhteisön tunnelmaan ja tutkimuksen myötä on tarjoutunut hieno tilaisuus tutustua suomalaisiin sekä vaihtaa näkemyksiä keskenään. Jules kertoo pitävänsä enemmän kokkina työskentelystä, sillä hän kokee työn enemmän omaksi jutukseen. Hän toteaa, että välillä on raskasta tehdä kahta työtä, kun vapaapäivät ovat vähissä. Jules pitää paljon urheilusta ja eritoten jalkapallon pelaamisesta. Hänen harmikseen aikaa urheilulle ei jää niin paljon kuin haluaisi, sillä työt pitävät hänet sen verran kiireisenä.
Villa Karossa sai alkunsa uusi musiikkibändi, Grand Poppoo, jossa musisoivat Villa Karon loppukevään stipendiaateista Maco Oey ja Sami Kontola sekä beniniläiset Steve Abeni ja Pierre Assogba. Kiitos oivallisen nimen keksimisestä kuuluu Villa Karon stipendiaatti ja kuvataiteilija Riiko Sakkiselle. Grand Poppoon ensimmäinen konsertti järjestettiin torstaina 5.4. Villa Karossa. Konserttia edelsi näyttävä mainostuskampanja: konserttijulisteita jaeltiin ympäriinsä ja järjestettiinpä mainostusta varten myös mopokulkue megafonia unohtamatta. ”Innostus konsertin järjestämiseen syntyi halusta näyttää Villa Karolle ja muille paikallisille, minkälaisten projektien parissa me stipendiaatit (Kontola, Mattila ja Sakkinen) olimme residenssijaksomme aikana työskennelleet.”
Konsertissa kuulluissa kappaleissa laulettiin niin suomeksi, englanniksi, minaksi, swahiliksi kuin jorubaksi. Yleisöä oli mukavasti kokoontunut Villa Karon mosaiikille ja tunnelma oli valloittavan lämminhenkinen. Yleisö eli hyvin mukana, ja huipennuksena mosaiikille kerääntyikin suurehko joukko ihmisiä tanssimaan loppukappaleen tahdissa. Lissa Gbassan seinälle heijastettiin samanaikaisesti kuvia, joita Sakkinen oli stipendiaattijaksonsa aikana ottanut, ja lisäksi konsertissa esiintyi kolmaskin Villa Karon stipendiaatti, muusikko Anni Mattila. Hän esitti konsertissa residenssijaksonsa aikana työstettyjä kappaleita pianon säestyksellä. Oey kertoo ilahtuneensa yleisön heittäytymisestä ja toivoo, että mukanaolleille jäi konsertista paljon mieleenpainuvia muistijälkiä.
Yhdessä muusikko Menard Mpondan kanssa Oey pitää Tampereella peruskouluissa musiikkityöpajoja, joissa yhdistyy iloinen yhdessä tekeminen ja rohkea heittäytyminen. Musiikkityöpajoissa muun muassa lauletaan, soitetaan rumpuja sekä harjoitellaan soittotekniikkaa. Samankaltaiset harjoitukset ja menetelmät ovatkin osoittautuneet toimiviksi kulttuurista riippumatta. Musiikkityöpajojen järjestämisen ohessa Oey ja Mponda ovat vierailleet Tansaniassa kouluttamassa paikallisia opettajia. Tarkoituksena oli jatkaa työskentelyä samankaltaisten tehtävien parissa myös Beninissä, mutta suunnitelmat kuitenkin muuttuivat Mpondan joutuessa yllättäen lentämään Tansaniaan. Mpondan poislähdön seurauksena Oey kävi yksin viidessä peruskoulussa pitämässä koululaisille musiikkityöpajoja. Oey kertoo, että musiikinopetusta ei valitettavasti ole usein paikallisissa kouluissa saatavilla muuta kuin juhlapäiviä varten, jolloin saatetaan järjestää esimerkiksi erilaisia tanssi- ja laulukilpailuja. Lisäksi soittimien määrä kouluissa on yleensä hyvin rajallinen. Alkuperäiseen työsuunnitelmaan kuului myös osallistuminen Ghanassa järjestettävään Green Festival -tapahtumaan. Suunnitellun reissun peruuntuessa avautuikin uusi tilaisuus hieman toisenlaisen projektin työstämiselle.
Miten Grand Poppoo kokoonpano sitten muodostui?
”Tavoitteenani oli löytää uusia ideoita ja tehdä omaa musiikkia. Olen mielelläni vuorovaikutuksessa paikallisten kanssa ja tykkään ryhmätyön tekemisestä. Parasta Beninissä oleskeluni aikana onkin ollut yhdessäolo ja iloisuus.” Kaikki lähti siitä, kun paikallinen muusikko, Steve Abeni pyysi Oeyta virittämään kitaransa, minkä jälkeen Abeni ryhtyi improvisoimaan Oeyn soittaessa kitaraa. Myöhemmin Pierre Assogba liittyi mukaan ja seuraavaksi olikin lyömäsoitintaiteilija Sami Kontolan vuoro. Kokoonpanon jäsenet kokoontuivat useaan otteeseen yhdessä musisoimaan Villa Karoon, ja yhteistyön tuloksena syntyi kappale Mariama, jonka minan-, ranskan- ja jorubankielisestä sanoituksesta vastaavat Abeni ja Assogba. Yhdessä soittamisen myötä syntyi innostus kappaleen taltioimiseen, joten lopulta matka vei Cotonouhun äänitysstudioon. Tavoitteena on työstää kappale Suomessa loppuun asti ja saada se julkaistuksi. Mariama-kappaleen musiikkivideota työstettiin yhteisvoimin Villa Karossa: Sakkinen vastasi taiteellisesta näkemyksestä, ohjauksesta ja visuaalisesta toteutuksesta rokotetutkimukseen osallistuneen Sampo Kiviniemen toimiessa kameramiehenä.
Oleskelunsa aikana Oey yritti ahkerasti opetella minan kieltä. ”Paikalliset ihmiset aina arvostavat kohdemaan kielen opettelua ja samalla se on mielestäni osoitus paikallisen kulttuurin, kuten myös ihmisten kunnioittamisesta.” Residenssijakson aikana syntyi toinenkin uusi kappale nimeltä Minan kieli korvissa soi! Oey kertoo olevansa onnellinen siitä, millaisia virikkeitä on paikallisesta musiikista saanut ja iloitsee myös uusien näkökulmien löytämisestä. Oeyn mukaan jokainen Afrikassa käynti muuttaa ihmistä. Tukea Villa Karosta omiin projekteihin on saatavilla, mutta loppujen lopuksi se, missä määrin haluaa ottaa kontaktia paikallisiin on pitkälti itsestä ja omista työskentelymetodeista kiinni. Vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä roolissa residenssissä ollessa, kun eletään tiivisti eri taustoista tulevien ihmisten kanssa, joilla saattaa olla hyvinkin erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Lisäksi Oeysta on ollut hienoa nähdä uusien ystävyyssuhteiden muodostuvan, ja ehkä tulevaisuudessa saattaa kehkeytyä uusia yhteistyöprojekteja muiden stipendiaattien kanssa. Uusi residenssijakso Teksasissa odottaa, ja innolla jäämme myös odottamaan jatkoa Grand Poppoon tarinalle.
Muusikko ja opettaja Marco “Maco” Oey vietti Villa Karossa kolme viikkoa maalis-huhtikuussa 2018.
Syksy on saapunut ainakin residenssikalenteriimme. Ensimmäiset stipendiaatit matkustavat Grand-Popoon jo kahden viikon kuluttua. Onnea kaikille stipendiaateille! Toivomme paljon inspiraatiota ja vahvoja kokemuksia residenssikaudelta.
Miia Autio, valokuvataiteilija Elina Gyldén, kuvataidekasvattaja Tuuli Kangas, kuvataidekasvattaja Petri Kautto, muusikko Jenni Kinnunen, käsikirjoittaja Olli Laine, dokumentaristi Elina Laitinen, vaatesuunnittelija Jenny Mansikkasalo, sirkustaiteilija Marianne Mäkelä, dokumenttituottaja Pauliina Palo, näyttelijä Heli Pekkonen, dokumentaristi Hannu Tuominen, tietokirjailija Roger Wanamo, säveltäjä
Villa Karon EDUFI-korkeakouluharjoittelija syyskaudella on Katja Kärki. Hän on Villa Karon 38. harjoittelija ja saapuu tänään Grand-Popoon. Onnea harjoittelukaudelle!
Stipendien hakuaika keväälle 2019 on käynnissä 15. syyskuuta saakka!
Julkinen taide. Sitä pohdiskellessa mieleen nousevat monumentit, erilaiset taidefestivaalit ja graffitit. Kuten vaikkapa Manta, Lux Helsinki ja Kulosaaren graffitimuuri. Ja kun kääntää pään kohti aurinkoista Afrikkaa niin Étoile rouge Cotonoussa, Salon urbain de Douala ja Villa Karon tutkimuskeskuksen viereisen raunion seinämaalaus. Europpalaiset kaupungit ovat merkittävästi eri näköisiä kuin afrikkalaiset ja niin on myös julkisessa tilassa koettava taide. Euroopassa ihminen suunnittelee, rakentaa, fiilaa ja höylää; hänen kädenjälkensä on vahva niin arkkitehtuurissa kuin julkisissa taideteoksissa sekä niiden esillepanossa. Afrikassa ihmisen jälki on heikompi, luonto ja olosuhteet ovat monesti sitä vahvempia. Julkinen taidekin on yleensä vähemmän kuratoitua, se popsahtelee näkyville itsenäisemmin kuin pohjoisessa.
Monumentit ovat oma lukunsa, ne ovat poliittisia ja historiallisia, ja vahvasti sidoksissa vallanpitäjiin. Ne palvelevat poliittista johtoa, mutta mahdollistavat samalla tekijöilleen taiteen tekemisen laajemminkin. Taiteellinen toimintaympäristö on joissain Afrikan maissa hankala. Jos taiteilija saa toimeksiannon hallitukselta esimerkiksi monumentin veistämiseen tai häneltä tilataan töitä presidentin palatsiin, tarkoittaa se usein taloudellisia edellytyksiä ja vapautta tehdä omaa taidetta täysillä. Tällaisesta asemasta nautti yksi alueen suurtaiteilijoista: Beninissä syntynyt ja Togossa vaikuttanut, Ranskan Akatemian palkitsema mestari Paul Ahyi, joka on mm. suunnitellut Togon lipun. Hänen veistoksiaan on nähtävillä Loméssa mm. Dékonin alueella, sekä Länsi-Afrikassa laajemminkin.
Beninistä ensimmäisenä mieleen tulevat monumentit ovat Atlantin yli rahdattujen orjien muistomerkki Porte du non retour Ouidahissa ja Cotonoun massiivinen punainen tähti, Étoile rouge. Itseäni sykähdyttää myös pienempi orjaveistos Coméssa valtatien risteyksessä. Orjuusmonumentit muistuttavat kipeästä historiallisesta ajanjaksosta ja sen uhrien kokemasta käsittämättömästä vääryydestä ja tuskasta. Étoile rouge on Cotonoun liikenteen solmukohdassa oleva kommunistinen monumentti. Aikanaan se hehkutti kommunistisen järjestelmän mahtavuutta, nykyään se on muistomerkki Beninin marxilaisesta aikakaudesta. Moderniin aikaan se liittyy esimerkiksi siten, että nigerialaiset nettihuijarit ovat kunnostautuneet huippuunsa myymällä Étoile rougen netissä hyväuskoiselle keräilijälle merkittävän kovalla hinnalla.
Beniniläiset talot ovat välillä mahtavan iloisen värisiä, kuin karkkeja rujojen betoniharkkojen välissä. Näitä ilopillereitä pitää mielellään taideteoksina, mutta aika usein ne ovat oikeastaan eri firmojen brändivärisävyillä maalattuja. Neonvihreistä taloista saa ostaa Moov-operaattorin puheaikaa ja auringonkeltaisista Flag-olutta. Kaupallista toki, mutta esteettisesti mukavampaa kuin tyypilliset mainosjulisteet. Talojen ulkoseinät ovat muutenkin kätevä alusta taiteen tekemiselle. Länsi-Afrikassa tämä harvemmin tarkoittaa länkkärigraffiteja, vaan lähinnä talon emäntä-/isäntäväen omaa taidetta. Ulkoista ilmettä ei ole säädetty ja talon omistaja tekee seinillään mitä haluaa. Muotisuunnittelijoiden ateljeiden seinillä poseeraa hahmoja leningeissään, valtava Bob Marley toivottaa vieraan tervetulleeksi rastafarin kotiin ja panafrikkalaiseen kuppila tarjoaa virvokkeita seeprakuvioisten muurien takana. Kuten muraalit yleisesti, niin nämäkin usein muuttavat muotoaan, vaihtuvat, katoavat. Vieläpä paljon nopeammin kuin meillä Euroopassa.
Kiasman ulkopuolella oli ARS11-näyttelyn aikaan nigerialaisen Emeka Ogboh’n ääniteos Lagos Soundscape. Itse kokisin mielelläni enemmänkin ääni-, valo- ja tilataideteoksia afrikkalaisessa ympäristössä. Grand-Popon säkkipimeä yö ja aaltojen pauhut antaisivat siihen kyllä jännittävän taustan.
Linni Olamo, toiminnanjohtaja
Teksti on julkaistu alunperin ruotsiksi Akpé 1/2018 kulttuurilehdessä.
