Julkinen taide. Sitä pohdiskellessa mieleen nousevat monumentit, erilaiset taidefestivaalit ja graffitit. Kuten vaikkapa Manta, Lux Helsinki ja Kulosaaren graffitimuuri. Ja kun kääntää pään kohti aurinkoista Afrikkaa niin Étoile rouge Cotonoussa, Salon urbain de Douala ja Villa Karon tutkimuskeskuksen viereisen raunion seinämaalaus. Europpalaiset kaupungit ovat merkittävästi eri näköisiä kuin afrikkalaiset ja niin on myös julkisessa tilassa koettava taide. Euroopassa ihminen suunnittelee, rakentaa, fiilaa ja höylää; hänen kädenjälkensä on vahva niin arkkitehtuurissa kuin julkisissa taideteoksissa sekä niiden esillepanossa. Afrikassa ihmisen jälki on heikompi, luonto ja olosuhteet ovat monesti sitä vahvempia. Julkinen taidekin on yleensä vähemmän kuratoitua, se popsahtelee näkyville itsenäisemmin kuin pohjoisessa.
Monumentit ovat oma lukunsa, ne ovat poliittisia ja historiallisia, ja vahvasti sidoksissa vallanpitäjiin. Ne palvelevat poliittista johtoa, mutta mahdollistavat samalla tekijöilleen taiteen tekemisen laajemminkin. Taiteellinen toimintaympäristö on joissain Afrikan maissa hankala. Jos taiteilija saa toimeksiannon hallitukselta esimerkiksi monumentin veistämiseen tai häneltä tilataan töitä presidentin palatsiin, tarkoittaa se usein taloudellisia edellytyksiä ja vapautta tehdä omaa taidetta täysillä. Tällaisesta asemasta nautti yksi alueen suurtaiteilijoista: Beninissä syntynyt ja Togossa vaikuttanut, Ranskan Akatemian palkitsema mestari Paul Ahyi, joka on mm. suunnitellut Togon lipun. Hänen veistoksiaan on nähtävillä Loméssa mm. Dékonin alueella, sekä Länsi-Afrikassa laajemminkin.
Beninistä ensimmäisenä mieleen tulevat monumentit ovat Atlantin yli rahdattujen orjien muistomerkki Porte du non retour Ouidahissa ja Cotonoun massiivinen punainen tähti, Étoile rouge. Itseäni sykähdyttää myös pienempi orjaveistos Coméssa valtatien risteyksessä. Orjuusmonumentit muistuttavat kipeästä historiallisesta ajanjaksosta ja sen uhrien kokemasta käsittämättömästä vääryydestä ja tuskasta. Étoile rouge on Cotonoun liikenteen solmukohdassa oleva kommunistinen monumentti. Aikanaan se hehkutti kommunistisen järjestelmän mahtavuutta, nykyään se on muistomerkki Beninin marxilaisesta aikakaudesta. Moderniin aikaan se liittyy esimerkiksi siten, että nigerialaiset nettihuijarit ovat kunnostautuneet huippuunsa myymällä Étoile rougen netissä hyväuskoiselle keräilijälle merkittävän kovalla hinnalla.
Beniniläiset talot ovat välillä mahtavan iloisen värisiä, kuin karkkeja rujojen betoniharkkojen välissä. Näitä ilopillereitä pitää mielellään taideteoksina, mutta aika usein ne ovat oikeastaan eri firmojen brändivärisävyillä maalattuja. Neonvihreistä taloista saa ostaa Moov-operaattorin puheaikaa ja auringonkeltaisista Flag-olutta. Kaupallista toki, mutta esteettisesti mukavampaa kuin tyypilliset mainosjulisteet. Talojen ulkoseinät ovat muutenkin kätevä alusta taiteen tekemiselle. Länsi-Afrikassa tämä harvemmin tarkoittaa länkkärigraffiteja, vaan lähinnä talon emäntä-/isäntäväen omaa taidetta. Ulkoista ilmettä ei ole säädetty ja talon omistaja tekee seinillään mitä haluaa. Muotisuunnittelijoiden ateljeiden seinillä poseeraa hahmoja leningeissään, valtava Bob Marley toivottaa vieraan tervetulleeksi rastafarin kotiin ja panafrikkalaiseen kuppila tarjoaa virvokkeita seeprakuvioisten muurien takana. Kuten muraalit yleisesti, niin nämäkin usein muuttavat muotoaan, vaihtuvat, katoavat. Vieläpä paljon nopeammin kuin meillä Euroopassa.
Kiasman ulkopuolella oli ARS11-näyttelyn aikaan nigerialaisen Emeka Ogboh’n ääniteos Lagos Soundscape. Itse kokisin mielelläni enemmänkin ääni-, valo- ja tilataideteoksia afrikkalaisessa ympäristössä. Grand-Popon säkkipimeä yö ja aaltojen pauhut antaisivat siihen kyllä jännittävän taustan.
Linni Olamo, toiminnanjohtaja
Teksti on julkaistu alunperin ruotsiksi Akpé 1/2018 kulttuurilehdessä.