0

Avainsana: Music

HAFF 2013 – keskiössä nuoret ja valta

Nairobi Half Life

Nairobi Half Life (2012)

Vuonna 2010 perustettu afrikkalaista nykyelokuvaa esittelevä Helsinki African Film Festival (HAFF) järjestetään tänä vuonna 8.–12. toukokuuta. Näytösteattereina toimivat Andorra ja Kino Engel, mutta oheistapahtumineen festivaali levittäytyy ympäri Helsinkiä. Avajaispäivänä keskiviikkona katutapahtuma HAFF Street valtaa Musiikkitalon ja Sanomatalon väliin jäävän Kansalaistorin ja samana päivänä voi osallistua myös Kulttuurikeskus Caisassa järjestettävään keskustelutilaisuuteen. Lauantaisella festivaaliklubilla Dubrovnikissa laitetaan jalalla koreasti elävän musiikin tahtiin.

Festivaalin teemana on tällä kertaa nuoret ja valta.  Esitettävät elokuvat valottavat eri puolilta Afrikkaa kotoisin olevien nuorten …

Lue lisää

Tartu käteen – ystävyyskonsertti Gloriassa 16.4.

 

Villa Karon entisistä stipendiaateista sekä muista benininkävijöistä koostuva Suomi-Benin-ystävyysseura juhlii tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan kunniaksi Helsingin Gloriassa järjestetään ensi viikon tiistaina eli 16.4.2013 hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tuotoilla tuetaan grandpopolaisen naisjärjestön leipomoprojektia, syrjäkylien naisten asemaa sekä paikallisia kouluja ja koululaisia.

Konsertin esiintyjinä on iso joukko suomalaisia ja beniniläisiä artisteja: RSO:n Afrikka-orkesteri, Tiina Lindfors, Marjatta Airas, Teemu Kupiainen, Eija Ahvo, Tuija Rantalainen, Trio Gracioso (piano, oboe ja käyrätorvi), Kari Ikonen Trio yhdessä Eero Koivistoisen

Lue lisää

Bluesin alkulähteille

Vuonna 2004 Pete Näsman oli Grand-Popossa kuvaamassa dokumenttia MTV3:lle. Tuolloin kitaraa työnsä ohessa soittava mies alkoi unelmoida paluusta Afrikkaan tutkimaan bluesin alkulähteitä.  Unelma kasvoi todeksi marraskuussa 2012, kun hän saapui kumppaninsa Raija Hurskaisen kanssa Villa Karoon residenssiin kuudeksi viikoksi.

”Vaikka blues onkin matkalla muuttunut paljon, ovat juuret tiukasti Afrikassa, josta musiikki yli sata vuotta sitten lähti Amerikkaan. Jenkki-bluesia kolmekymmentä vuotta kuunnelleena unelmoin paluusta näille seuduille,” Pete kertoo.

Suomessa Pete on laulanut ja soittanut vanhaa rock’n roll’ia jo yli kolme vuosikymmentä …

Lue lisää

Afrikan tähtien johdattamana Villa Karoon

Maikki Salmivaara haastatteli Espoon musiikkiopiston pop/jazz-linja Ebelin johtajaa, jazz-laulaja Mirja Mäkelää, joka vietti Villa Karossa tuotteliaan residenssikauden lokakuun alusta marraskuun alkuun sovittaen uudelleen vanhan Afrikka-aiheisen lastenalbumin.

 

Laulajattaren oma ura ja opetustyö ja ovat kulkeneet rinta rinnan Sibelius-Akatemian opiskeluajoista saakka.  Mirja on tehnyt paljon musiikkia niin omalla nimellään kuin JimJamMurMur-lauluyhtyeensä ja muidenkin kokoonpanojen kanssa.  Tässä ohessa ahkera nainen on ehtinyt hankkia kolme lasta. Yhdeksänkymmentäluvulla ennen omien poikiensa syntymää, Mirja etsi jazzmaista lastenlevyä sisartensa lapsille ja löysi Iro Haarlan ja Edward …

Lue lisää