Music – Villa Karo

syys242018

Maco Oey & Grand Poppoo

Villa Karossa sai alkunsa uusi musiikkibändi, Grand Poppoo, jossa musisoivat Villa Karon loppukevään stipendiaateista Maco Oey ja Sami Kontola sekä beniniläiset Steve Abeni ja Pierre Assogba. Kiitos oivallisen nimen keksimisestä kuuluu Villa Karon stipendiaatti ja kuvataiteilija Riiko Sakkiselle. Grand Poppoon ensimmäinen konsertti järjestettiin torstaina 5.4. Villa Karossa. Konserttia edelsi näyttävä mainostuskampanja: konserttijulisteita jaeltiin ympäriinsä ja järjestettiinpä mainostusta varten myös mopokulkue megafonia unohtamatta. ”Innostus konsertin järjestämiseen syntyi halusta näyttää Villa Karolle ja muille paikallisille, minkälaisten projektien parissa me stipendiaatit (Kontola, Mattila ja Sakkinen) olimme residenssijaksomme aikana työskennelleet.”

Konsertissa kuulluissa kappaleissa laulettiin niin suomeksi, englanniksi, minaksi, swahiliksi kuin jorubaksi. Yleisöä oli mukavasti kokoontunut Villa Karon mosaiikille ja tunnelma oli valloittavan lämminhenkinen. Yleisö eli hyvin mukana, ja huipennuksena mosaiikille kerääntyikin suurehko joukko ihmisiä tanssimaan loppukappaleen tahdissa. Lissa Gbassan seinälle heijastettiin samanaikaisesti kuvia, joita Sakkinen oli stipendiaattijaksonsa aikana ottanut, ja lisäksi konsertissa esiintyi kolmaskin Villa Karon stipendiaatti, muusikko Anni Mattila. Hän esitti konsertissa residenssijaksonsa aikana työstettyjä kappaleita pianon säestyksellä. Oey kertoo ilahtuneensa yleisön heittäytymisestä ja toivoo, että mukanaolleille jäi konsertista paljon mieleenpainuvia muistijälkiä.

Yhdessä muusikko Menard Mpondan kanssa Oey pitää Tampereella peruskouluissa musiikkityöpajoja, joissa yhdistyy iloinen yhdessä tekeminen ja rohkea heittäytyminen. Musiikkityöpajoissa muun muassa lauletaan, soitetaan rumpuja sekä harjoitellaan soittotekniikkaa. Samankaltaiset harjoitukset ja menetelmät ovatkin osoittautuneet toimiviksi kulttuurista riippumatta. Musiikkityöpajojen järjestämisen ohessa Oey ja Mponda ovat vierailleet Tansaniassa kouluttamassa paikallisia opettajia. Tarkoituksena oli jatkaa työskentelyä samankaltaisten tehtävien parissa myös Beninissä, mutta suunnitelmat kuitenkin muuttuivat Mpondan joutuessa yllättäen lentämään Tansaniaan. Mpondan poislähdön seurauksena Oey kävi yksin viidessä peruskoulussa pitämässä koululaisille musiikkityöpajoja. Oey kertoo, että musiikinopetusta ei valitettavasti ole usein paikallisissa kouluissa saatavilla muuta kuin juhlapäiviä varten, jolloin saatetaan järjestää esimerkiksi erilaisia tanssi- ja laulukilpailuja. Lisäksi soittimien määrä kouluissa on yleensä hyvin rajallinen. Alkuperäiseen työsuunnitelmaan kuului myös osallistuminen Ghanassa järjestettävään Green Festival -tapahtumaan. Suunnitellun reissun peruuntuessa avautuikin uusi tilaisuus hieman toisenlaisen projektin työstämiselle.

Miten Grand Poppoo kokoonpano sitten muodostui?

”Tavoitteenani oli löytää uusia ideoita ja tehdä omaa musiikkia. Olen mielelläni vuorovaikutuksessa paikallisten kanssa ja tykkään ryhmätyön tekemisestä. Parasta Beninissä oleskeluni aikana onkin ollut yhdessäolo ja iloisuus.” Kaikki lähti siitä, kun paikallinen muusikko, Steve Abeni pyysi Oeyta virittämään kitaransa, minkä jälkeen Abeni ryhtyi improvisoimaan Oeyn soittaessa kitaraa. Myöhemmin Pierre Assogba liittyi mukaan ja seuraavaksi olikin lyömäsoitintaiteilija Sami Kontolan vuoro. Kokoonpanon jäsenet kokoontuivat useaan otteeseen yhdessä musisoimaan Villa Karoon, ja yhteistyön tuloksena syntyi kappale Mariama, jonka minan-, ranskan- ja jorubankielisestä sanoituksesta vastaavat Abeni ja Assogba. Yhdessä soittamisen myötä syntyi innostus kappaleen taltioimiseen, joten lopulta matka vei Cotonouhun äänitysstudioon. Tavoitteena on työstää kappale Suomessa loppuun asti ja saada se julkaistuksi. Mariama-kappaleen musiikkivideota työstettiin yhteisvoimin Villa Karossa: Sakkinen vastasi taiteellisesta näkemyksestä, ohjauksesta ja visuaalisesta toteutuksesta rokotetutkimukseen osallistuneen Sampo Kiviniemen toimiessa kameramiehenä.

Oleskelunsa aikana Oey yritti ahkerasti opetella minan kieltä. ”Paikalliset ihmiset aina arvostavat kohdemaan kielen opettelua ja samalla se on mielestäni osoitus paikallisen kulttuurin, kuten myös ihmisten kunnioittamisesta.” Residenssijakson aikana syntyi toinenkin uusi kappale nimeltä Minan kieli korvissa soi! Oey kertoo olevansa onnellinen siitä, millaisia virikkeitä on paikallisesta musiikista saanut ja iloitsee myös uusien näkökulmien löytämisestä. Oeyn mukaan jokainen Afrikassa käynti muuttaa ihmistä. Tukea Villa Karosta omiin projekteihin on saatavilla, mutta loppujen lopuksi se, missä määrin haluaa ottaa kontaktia paikallisiin on pitkälti itsestä ja omista työskentelymetodeista kiinni. Vuorovaikutustaidot ovat tärkeässä roolissa residenssissä ollessa, kun eletään tiivisti eri taustoista tulevien ihmisten kanssa, joilla saattaa olla hyvinkin erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä. Lisäksi Oeysta on ollut hienoa nähdä uusien ystävyyssuhteiden muodostuvan, ja ehkä tulevaisuudessa saattaa kehkeytyä uusia yhteistyöprojekteja muiden stipendiaattien kanssa. Uusi residenssijakso Teksasissa odottaa, ja innolla jäämme myös odottamaan jatkoa Grand Poppoon tarinalle.

Muusikko ja opettaja Marco “Maco” Oey vietti Villa Karossa kolme viikkoa maalis-huhtikuussa 2018.

huhti32018

Harjoittelijan haavissa: Laura Pyrrö

Toistakymmentä vuotta sitten näin Sibelius-Akatemian lehdessä artikkelin Villa Karosta, ja siitä asti residenssi on aika ajoin käynyt mielessäni.

Oman työskentelyn lisäksi odotin paikalliseen kulttuurin tutustumista, omatoimisia retkiä, Togoon tutustumista kuten myös vodun-menojen seuraamista. Odotukseni täyttyivät ja suunnitellut työt sain tehdyksi, vaikkakaan trooppisen ilmaston vuoksi en pystynyt täysin totutulla intensiteetillä työskentelemään. Jos hakisin uudestaan stipendiaatiksi, muuttaisin hiukan omaa työsuunnitelmaani: olisi ollut mielenkiintoista tehdä yhteistyötä paikallisten muusikkojen kanssa. Stipendiaattijaksooni sisältyi paljon sellaista, mikä ei alkuperäiseen työsuunnitelmaani kuulunut. Innostuin esimerkiksi kirjoittamaan runoja ja osallistuin djembe-rumputunneille.

Residenssiaikana harjoittelin tulevaa operettirooliani, jonka harjoitukset alkavat heti Suomeen palattuani. Toinen suunnitelmaani kuulunut työ, erään oopperateoksen suomennos ja sovitus, jäi tosin kesken – osittain myös nettikatkosten vuoksi. Työnteon lisäksi olen valmistautunut tulevaa puolimaratonia varten, vaikka ihan niin pitkiä matkoja ei tullutkaan täällä juostuksi kuin olin ajatellut.

Esiintyminen Villa Karon kuukausikonsertissa oli hyvin ikimuistoinen kokemus. Ulkotiloissa musisoiminen tietysti tuo mukanaan haasteita ja muiltakaan häiriötekijöiltä ei voinut välttyä: äänenvahvistusta ei ollut, sähköpianon koskettimet toimivat hiukan puutteellisesti eivätkä nuotitkaan oikein tahtoneet pysyä tuulessa paikallaan. Olen useita kertoja aikaisemmin esiintynyt peruskoululaisille, joten osasin kyllä odottaa, että yleisö ei välttämättä malta pysyä paikallaan puhumatta. Konsertin myötä jäin pohtimaan, minkä verran täällä ylipäätään on senkaltaisia tilaisuuksia, joissa tulisi olla hiljaa. Suomessa yhteiskunnan normit melko tarkasti sanelevat, milloin hillitty käytös on toivottavaa. Uskon ja toivon, että yleisö kuitenkin sai esityksestäni jotakin irti!

On vaikea eritellä yhtä ikimuistoista hetkeä, sillä unohtumattomia hetkiä on niin paljon. Tämä on ollut erikoinen, yhteinen matka entuudestaan täysin vieraiden ihmisten kanssa, joista sittemmin onkin tullut ystäviä. Jättimäisen merikilpikonnan kohtaaminen meren rannalla on varmastikin yksi mieleenpainuvimmista hetkistä. Sen jälkeen olenkin sitkeästi yrittänyt iltaisin taskulampun kanssa havaita rannalla lisää kilpikonnia, tosin huonolla menestyksellä. Kun meno on tuntunut liian pysähtyneeltä, olen lähtenyt kiertelemään ja tutustumaan uusiin paikkoihin. Jokaiseen viikkoon onkin mahtunut unohtumattomia reissuja.

Olen paljon matkustellut esimerkiksi Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa sekä myös asunut ulkomailla, joten mitään yllättävää kulttuurista eroa ei oleskeluni aikana tullut vastaan. Olin jo etukäteen ottanut huomioon muun muassa erilaisen hygieniakäsityksen kuten myös vesi- ja sähkökatkokset. Aika kivuttomasti siis sujahdin paikallisiin menoihin mukaan. Tärkeää on, että sallii itsensä olla maassa maan tavalla. Kaikkeen tulee täällä varata enemmän aikaa, sillä asioiden järjestyminen ottaa oman aikansa.

Etukäteen haaveilin jo siitä, että saa vain rauhassa keskittyä itseensä ja omaan työhönsä jonkun muun huolehtiessa esimerkiksi huoneen siivoamisesta tai aamiaistarjoilusta. Ei ole myöskään tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä, että välillä vaikkapa lukee kirjaa töiden tekemisen sijasta. Oleskeluni aikana olen kerännyt voimia, jotta jaksan taas innolla palata kotona odottavaan arkeen. Lisäksi on ollut hienoa tutustua muihin stipendiaatteihin. Asuminen yhdessä ikään kuin kämppiksinä tarjoaa otollisen mahdollisuuden poikkitaiteellisten yhteistyöprojektien muodostumiselle. Muutamia mahdollisia yhteistyöprojekteja jatkoa ajatellen onkin jo virinnyt. Ehdin myös pitää laulutunteja toiselle stipendiaatille, folkloristi Andreas Kalkunille.

Kotiinpaluun lähestyessä omia ajatuksia on hiukan vaikea saada kasaan. Tuntuu, että vasta saavuin ja toisaalta taas siltä, että olisin ollut täällä jo paljon pidemmän aikaa! Mielelläni lähden kuitenkin takaisin kotiin, missä työt, koirat ja Karo-puolisoni odottavat. Valoa, värejä ja lämpöä tulee varmastikin ikävä. Viisi viikkoa on mielestäni ollut hyvä aika. Ei tunnu siltä, että aika olisi työprojektien kanssa varsinaisesti loppunut kesken. Hieman olen jopa yllättynyt, miten tehokkaasti ja hyvin sain lopulta harjoitelluksi. Kotona tulee usein keksineeksi kaikenlaista oheistekemistä, kuten kaappien järjestelyä tai pyykkäystä, mikäli ei huvittaisi tarttua töihin. Täällä ajatuksena on ollut nimenomaan työnteko tiedostaen samalla, että aikaa on hyvin rajallisesti.

Minulla on tiedossa uusia rooleja sekä konsertteja. Kevään stipendiaattien kanssa olisi myös tarkoitus kokoontua myöhemmin Suomessa. Oli myös kiva huomata, että lyhyessäkin ajassa oppii suppeasti kommunikoimaan ranskaksi ja ehtivätpä ruokalistan perusraaka-aineetkin tulla tutuiksi – en siis ole koskaan opiskellut ranskaa. Tästä innoittuneena olisi tarkoitukseni aloittaa ranskan tunnit Suomeen päästyäni. Lisäksi minulla on tuloillaan Pohjois-Afrikkaan sijoittuva barokkiooppera, jonka lavastus- ja puvustusideoihin olen saanut inspiraatiota täältä ostamistani kaulakoruista. Tavoitteenani onkin tuoda visuaaliseen ilmeeseen hiukan länsiafrikkalaista vaikutusta. Olen aikaisemmin ollut muutamaan otteeseen taiteilijaresidenssissä Italiassa, ja tulevaisuudessa aion ehdottomasti hakea uudestaankin ulkomaille residenssiin.

Residenssijaksoni on ollut erittäin positiivinen kokemus ja voin lämpimästi suositella stipendiaatiksi hakemista Villa Karoon. Olen kokenut oloni tervetulleeksi ja Villa Karon henkilökunta on ollut ihanan avuliasta ja ystävällistä. Liian laajamittaista, kunnianhimoista projektia ei kannata lähteä työstämään, sillä kuumassa ilmastossa ajatustyö on helposti melko tahmeaa. Kannattaa lisäksi pitää mielessä, että kulttuurisia eroavaisuuksia on paljon. On hyvä varautua myös siihen, että omaan työhön liittyviä uusia, odottamattomiakin ajatuksia saattaa ilmaantua.

Oopperalaulaja Laura Pyrrö vietti Villa Karossa viisi viikkoa helmi-maaliskuussa 2018.

Teksti: Fabienne Zogg
Kuvat: Laura Pyrrö

helmi252018

Harjoittelijan haavissa: Noora Kauppila

Vertailussa suomalais-ugrilainen perinne ja vodun-kulttuuri

Halusin lähteä aika tyhjältä pohjalta eikä minulla hirveästi ollut odotuksia. Pääteemani työsuunnitelman mukaan sisälsi perehtymistä paikallisiin jumaluuksiin, vodun-kulttuuriin ja shamanismiin. Toki odotin sitä, että pystyisin vertailemaan suomalais-ugrilaista perinnettä vodun-kulttuuriin. Lisäksi toivoin tutustumista paikallisiin ihmisiin, jotka tietävät ja osaavat kertoa vodunista. Onnistuinkin siinä ja kontakteja on löytynyt nyt myös Suomesta.

Mielessä oli moninaisia kysymyksiä. Halusin muun muassa tarkastella mikä on matriarkaalisuuden ja patriarkaalisuuden suhde beniniläisissä riiteissä: missä määrin naiset voivat toimia esimerkiksi seremonioissa ja miten sukupuolittuneisuus ilmenee eri jumaluuksissa. Millaisesta musiikillisista aineksista seremoniallinen musiikki koostuu ja onko siinä kuultavissa vanhaa laulutraditiota?

Täällä myös äänimaailma on ollut kiinnostava. Olen nauhoittanut arjen ääniä, jotka kerrostuvat esimerkiksi lintujen ja erilaisten rytmien kanssa päällekkäin. Etsin ajatusta ja inspiraatiota maisterintyölleni, jossa aion sovittaa vanhoja hengellisiä lauluja ja muinaista suomalais-ugrilaista musiikkiperinnettä nykyiseen hengelliseen lauluperinteeseen. Suomalais-ugrilaisen perinteen ja vodun-kulttuurin vertailun lisäksi aiheenani on siis synkretismi. Kokemuksellinen taso, jota tulin hakemaan, oli itselleni tärkeä ja olenkin päässyt osallistumaan kolmeen seremoniaan itse sekä seuraamaan myös muutamia vierestä. Seremoniat ovat olleet visuaalisesti ja liikekielellisesti rujon kauniita.

Vaikka Grand-Popo on pieni paikka, kylävierailuja ja toimintaa riittää. Olen lähestynyt asioita antropologisella otteella ja joskus on aika rankkaakin olla uteliaana liikkeellä etsimässä mahdollisuuksia. Olen löytänyt itseni vetämästä verkkoa kalastajien kanssa kädet rakoilla, levittämässä vernissaa tuoleihin ja kiskomassa venettä ylös. Arkielämäänkin pääsin vähän mukaan huomaten, että tällä tavalla ne kalat laitetaan täälläkin savustukseen. Paljon on myös ollut niin sanotusti palveltu olo. Vieraanvaraisuus jota olen kokenut on ollut arvokasta.

Olen laulaja, mutta oma projektini Beninissä on ollut tapahtumien, seremonioiden ja keskustelujen parissa. Olisin ehdottomasti halunnut musisoida vielä enemmän, jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa. Koitin hahmottaa millaisia soundeja löytyy ja miten täällä lauletaan. Laulaminen liittyy paljon myös kieleen. Kieli vaikeuttaa laulamista: intonaatio on erilaista eikä myöskään ymmärrä, mitä lyriikoissa sanotaan.

On paljon asioita, mitä halusin kerätä ja koota oleskeluni aikana. Suomeen palaamisen jälkeen näen varmasti kaikkea objektiivisemmin. ”Otat haarukkaan palasen Beniniä, mutta et ehdi vielä maistaa tai pureskella sitä”. Näin lyhyessä ajassa tulee ahneeksi.

Yllättävintä oli se, että tämä olikin niin kotoisa kulttuuri. Kyllähän sitä tiesi, että tulee eri kulttuuriin ja elinolosuhteisiin. Osasin esimerkiksi odottaa eri aikakäsitystä ja sähkökatkoksia. Välillä on ollut pää pyörällä siitä, ettei ehdi tehdä töitä järjestelmällisesti. Juttelimme muiden stipendiaattien kanssa siitä, että vaikka suuntia ja kerroksia uudessa kultturissa on paljon, olisi hyvä ottaa vain yksi pieni asia kerrallaan hoidettavaksi päivän aikana.

Täällä olen tavannut ihmisiä, jotka ovat vodunissa aivan täysin sisällä. Omasta perspektiivistä katsottuna se on aika hurjaa ja ihanaa, kun sen tajuaa. Niin sanottu positiivinen uho on myös mielenkiintoinen ilmiö, jonka tunnistan itsessäni myös.

Jatkoa ajatellen mielessä on mehukkaita asioita, joista olisi mielenkiintoista tietää lisää ja joita olisi kiinnostavaa työstää eteenpäin. Residenssijakso on kylvänyt paljon ideoita, joista voisi kehitellä monenlaista – lopulta kaikki on kiinni omasta rohkeudesta ja aktiivisuudesta. Itse oivalsin, että asioita on tehtävä heti kun voi. Voi suunnitella, mutta aina ei todellakaan tiedä, mitä seuraavalla viikolla on tiedossa.

On kuunneltava itseään isolla korvalla. Helposti tulee päätymään positiivisessa mielessä vaikka minne, ja paikalliset myös mielellään vievät sinut monenlaisiin paikkoihin. Rajoja saa vetää aika isollakin pensselillä – jos se on tuttua, niin sitten se on helpompaa. Kiltti ja ystävällinen saa olla, mutta toisinaan se myös saattaa saada aikaan erikoisia tilanteita ja väärinkäsityksiäkin.

Aikatauluihin kannattaa suhtautua osittain huumorilla, mutta sairastelu ja väsymys on otettava vakavasti. Terveys ja jaksaminen korostuu, kun jakso on kuitenkin aika erityinen ja intensiivinen. Kokonaisuudessaan viettämäni jakso Villa Karossa on vaikuttava kokemus, joka on jo nyt jättänyt jälkensä. Erityisesti seremoniat ja niiden jälkimainingit olivat vaikuttavia. On hyvä muistaa, että seremonioihin kuuluu aina rahapuoli, joka liittyy luottamukseen. Lisäksi luottamukseen liittyy se, että asiat usein tapahtuvat täällä spontaanisti. Saatoin mennä esimerkiksi johonkin tilaisuuteen yksin tietämättä siitä etukäteen juurikaan mitään.

Viisi viikkoa on aivan minimi. Sitä paremmin pääsee vauhtiin työskentelyssä, mitä enemmän tutustuu paikallisiin tapoihin.

Noora Kauppila on laulaja esiintyvä taiteilija joka suorittaa tällä hetkellä kansanmusiikin maisteriopintoja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän vietti Villa Karossa viisi viikkoa joulu-tammikuun 2017–2018 välisenä aikana.

Teksti: Liisa Manninen

helmi182018

”King of Benin” – pauhua mereltä ja reggae-rytmejä

Kuninkaan hattu on kadonnut.
Katoamiseen suhtaudutaan vakavasti ja seuraavana aamuna klo 5.30 paikallinen tiedottaja lähetetään soittamaan gongia kylän raitille ja ilmoittamaan hävinneestä hatusta kyläläisille. Jotain symboliikkaa liittyy hatun häviämiseenkin, miten tässä näin pääsi käymään? Daouda ehdottaa uuden hatun ostamista, mutta ehkä se oli tässä.

Rahasta

Harvassa paikassa sitä ollaan heti ensimmäisen päivän jälkeen velkaa ympäri kylää, mutta suhtautuminen lainaamiseen on Grand-Popossa erittäin rentoa. Lämpöä ja luottamusta löytyy, ja se tuntuu kyllä hyvältä. Jotenkin myös suomalaiset ovat osanneet hoitaa asiat täällä hienosti, muuten ei kai paikallisilta tulisi luottoa. Kesäpaikassani Sammatissa minut tunnetaan pian 58 vuoden ajalta ja ehkä sitä rahaa jostain löytyisi lainaksi sielläkin, jos tarvitsisin. En silti ole ihan tottunut tämmöiseen asiaan elämässä ja sitten kun asiat haluaisi tietysti hoitaa, ainakin jollakin tavalla.

***

Moon velkaa

Räätälille kymppitonni, djembestä viiskyt

Ärrälle kuus bissee, motokyydistä tonni.

Luottoa on, entäs luottamusta – jos mä vaikka livistän?

Saatavia Francescalta satanen.

***

Samalla kuitenkin rahaa yritetään ottaa joka välissä, yovoille on eri hinnat. Käsittämätöntä, täälläkin joutuu siis koko ajan ajattelemaan rahaa. Ehkä se on tämä reikätaskun vitsaus. Tavallaan se kuitenkin pitää myös elossa, puute se pakottaa liikkeelle täälläkin.

Luin jostain, että Suomessa tuloerot ovat pienemmät kuin Beninissä. Nähtiin niitä, joilla rahaa on ja niitä, joilla ei ole yhtään mitään. Toisaalta sekin tuli opittua, että esimerkiksi ne, joilla on varaa lääkkeisiin, käyttävät usein myös erilaisia yrttejä. Perinteinen vodun-parantaminen otetaan tosi vakavasti.

Treenit reisille – jamit Villa Karon terassilla Gustavon kanssa.

Matkasta ja musiikista

Matka ei sinänsä pelottanut, mutta ne kaikki valmistelut Suomessa. Odottelin päiväkausia terveydenhoitajan soittoa, että pääsen rokotuksiin. Lopulta saatiin kaikki hoidettua. Pientä jännitystä ja innostusta oli ilmassa, kun lähdin matkaan. En miettinyt, miten saan ajan kulumaan, vaan sitä, mistä sitten lopulta löydän itseni, onko soitin pelkästään se tuttu rumpu ja mitä kaikkea muuta löytyy. Täydellinen tuntemattomuus, en tuntenut ketään. Paitsi Karin olin tavannut joskus 20 vuotta sitten, hänen kanssaan satuimme olemaan samaan aikaan stipendiaatteina.

Minulla ei sinänsä ollut mitään erityisprojektia, mutta keksin sen kuitenkin. Ajattelin, että lähden katsomaan sitä, mistä se biitti on todella kotoisin. Sen jälkeen jengi ei kysellyt enää enempää. Meren pauhu ja öinen tuuli parvekkeella oli alusta asti se upein juttu. Onneksi tuli kuunneltua pauhua ja nauhoitettua sitä. Perustimme paikallisten muusikoiden kanssa bändin, jonka kanssa vedettiin mahtavia treenejä: hienointa oli kuulla, kun koko bändi rumpuja vetää ja jytää. Välillä ajattelin, että nyt en soita, että nyt vain kuuntelen. Mietin, millaisen ääniteoksen voisin tehdä lintujen äänistä, djemben paukkeesta ja kaikesta siitä, mitä tuli nauhoitettua. Nyt tätä matskua sitten on.

Herman Akue, Kari Rakkola ja Tomi Päiväläinen Togossa ihmettelemässä Kpalimén sademetsiä.

Ajatuksista

Ihmistä pääsee lähelle, kun joutuu ottamaan vähän aikalisää ja miettimään, kuka olen, missä menen, miten elän – tai miten ehkä haluaisin elää. Grand-Popossa ympäristö innostaa kaikenlaiseen tekemiseen, mutta vahvasti myös ajatukselliseen puoleen. Koko kylä on erikoinen paikka, jossa luonnonvoimat yhdistyvät vodun-uskontoon. Voimat ovat valtavat ja spirituaaliset asiat todella tuntuvat – voimapesä, voisiko niin sanoa?

Kylässä tapahtuu myös kummallisia asioita. Kuolema on ihan eri tavalla koko ajan läsnä ja esimerkiksi hautajaisia saatetaan viettää kolme päivää tai kaksi viikkoa. Kuulin, että joku kalastajista oli hukkunut, itse en ollut paikalla. Ei muuta kuin uutta miestä tilalle – ei auta, kalat on saatava ylös. Ei nuotanveto yhtä miestä kaipaa. Itse sitä elää kaupungissa, joka ei ole veden äärellä, mutta Grand-Popossa se on jotenkin erityistä, miten ihmiset elävät meren läheisyydessä. Daouda antoi minulle ison simpukan ja sanoi, että tätä voit sitten kuunnella Kouvolaan palattuasi.

Villa Karon ABC-kirjassa sanottiin, että ennemmin tai myöhemmin kaikkiin Afrikan kävijöihin iskee ripuli. Ei kuitenkaan ollut kuin yhtenä päivänä vähän heikko olo. Sekin taisi loppua siihen, että muistin juoda vähän enemmän. Ruokapuoli on myös tietysti oma juttunsa: harvemmin näkee paikallisten syövän eikä mitään vesipullojakaan ole kovin monella mukana. Välillä annoin jollekin rahaa ruokaan, että nyt sitten muuten menet syömään tällä rahalla. Sitä jätkää ei näkynyt koko loppupäivänä. Luulen, että se oikeasti meni duunaamaan sitä ruokaa. Kyllähän sitä itsekin nuorena jaksoi syömättä, mutta on kummaa porukkaa. Osa on kuin sotureita, timmissä kunnossa ja jäntevä ote. Välillä sitä itse hyytyy, kun tarinaa tulee niin paljon, mutta popolaiset harvemmin. Tanssijatkaan eivät helpolla väsy, ainoastaan näkee hikoilevan ja soittaessa tietysti välillä myös.

Iloiset mimmifutarit, Tomi Päiväläinen ja Liisa Manninen Grand-Popon raitilla.

Olin Grand-Popossa syyskuussa, kun koulut alkoivat. Hirveän hyvävoimaisen oloisia koululaisia, ei tullut yhtään huonoa fiilistä vastaan ja niitä koululaisia minäkin näen Suomessa aika paljon. Samalla lailla täällä kiviä potkitaan ja reppu heiluu. Terveennäköistä, pystyy samaistumaan ihan täysin.

ABC-kirjassa mainittiin myös, että Villa Karon perustamishetkellä Grand-Popo oli lähes aavekaupunki. Kwassin sanoin tässä kylässä ei edelleenkään tavoitella luksusta. Asioita on mahdollista tehdä ja saavuttaa kulttuurin kautta ja perinteitä arvostamalla. Silloin jäävät lieveilmiöt ja turistimaisuuskin vähän vähemmälle.

Elo ympärillä on vilkasta, melkein koko ajan tapahtuu jotain:

***

Moon masentunut

En jaksa kuunnella enkä ostaa mitään

Yhtään kauppiasta ei ole näkynyt, paitsi Francesca.

Ei halua kuormittaa, kroppa on ihan poikki kahden päivän lyömisestä.

Vois ottaa vähän iisimmin.

***

Jatkuva sisälläolo ja aamupalan duunaus yksin turhauttavat Suomessa kaikista eniten – ikävä tulee kyllä Yvetten munakkaita!

Papa Africa, King of Benin, TomiTomi. Lempinimiä riittäisi vaikka viedä tuliaisiksi Suomeen, mutta gongin soitoista huolimatta tätä jo legendaariseksikin muodostunutta, Ouidahista hankittua kuninkaan hattua ei enää näy. Ehkä se herätti kateutta, ehkä joku anasti ”kruunun” itselleen. Tai kenties se lopulta löytyy samasta paikasta eräiden erittäin tyylikkäiden aurinkolasien kanssa, jotka meri niin kovin joutuisasti nielaisi.

Tomi Päiväläinen on muusikko ja rummunsoiton opettaja, joka vietti stipendiaattina Villa Karossa kuusi viikkoa syksyllä 2017.

Avainsana: Music