African culture Archives - Sivu 19 20:stä

touko72012

Wagashi -juustoa fulaneiden tapaan

Toissa sunnuntaina päätin lähteä lypsylle. Villa Karon vartija Abdulaye lähti kanssani retkelle Agbanakin-kylään. Ensin kuljimme moottoripyörällä Grand-Popon markkinapaikan läheisyyteen, sieltä sitten ylitimme joen noin 30 sekunnissa veneellä ja pääsimme Togon puolelle. Parin kilometrin kävelymatkan aikana sohimme pitkällä puutikulla kypsiä keltaisia mangoja puista alas. Tähän aikaan vuodesta näkee paikallisten kävelevän kädet ja taskut täynnä mangoja. Vapaata riistaa! Jossain vaiheessa alkoi nenässä tuntua lehmien haju. Lantakasat höyrysivät. Olimme saapuneet fulanikylään.

Fulanit eli peulh-kansa ovat joidenkin lähteiden mukaan alkujaan kotoisin Pohjois-Afrikasta tai Lähi-idästä. Beninin fulaneilla on suurimmaksi osaksi sukujuuret Nigerissä. Fulanit ovat perinteisesti karjankasvattajia ja nomadeita. He puhuvat fulfuldea ja heidät on helppo tunnistaa ulkonäön perusteella. He ovat luonnollisesti kapeavartaloisempia kuin esimerkiksi Grand-Popon muu väestö. Heillä on usein kauniita tatuointeja kasvoissa ja nenät ja huulet ovat kapeat. Todella kaunista kansaa! Fulanit syövät paljon valmistamaansa juustoa eli wagashia ja maitoa.

Abdulayen ystävällä Gadolla on noin 140-päinen lehmälauma vasikat mukaan lukien. Hänellä on kaksi avustajaa, jotka lypsävät lehmät kerran päivässä. Lehmät syövät ruohoa lähimaastossa, mutta tulvien yllättäessä niiden kanssa saatetaan kävellä jopa 100 km pituinen matka. Lypsäminen on periaatteessa helppoa. Emolehmä pysyy paikallaan kun sen takajalat sidotaan kiinni ja kun sen vasikka päästetään lypsämishetkellä nuuskimaan emonsa utareita. Tällä tavalla lehmä luulee, että oma lapsi siellä imee maitoa.

Lehmien omistajat ovat rikkaita, mutta he eivät missään nimessä kerskaile asialla. Gado esitti vaatimatonta, mutta todellisuudessa hän hallitsee täydellisesti lehmäbisneksensä. Hän aloitti karjankasvatuksen tekemällä töitä apupoikana. Hän ei ottanut kuukausipalkkaansa vastaan kuin vasta lopuksi, kun kasassa oli tarpeeksi kuuden lehmän ostamiseen. Yhdestä emolehmästä voi muuten saada 350000-400000 frangia ja vasikastakin 150000 frangia.

Gadon kauniit lehmät. — Gadon kauniit lehmät

Gadon lehmät ovat todella hyvinvoivia. Emot saavat olla vasikoidensa läheisyydessä ja ruohoa riittää popsittavaksi. Olen kuullut, että fulanit eivät myöskään syö lehmiänsä kuin vasta silloin, kun ne ovat niin vanhoja etteivät enää tuota maitoa. Siksi liha on sitkeää, mutta onnellista! Gado itse ei syö lehmiänsä.

Ali pullottaa maidon. — Ali pullottaa maidon

Gadon lehmistä saa maitoa noin 50-60 litraa päivässä. Ostin häneltä kolme litraa maitoa. Hinta oli 500 frangia eli noin 80 senttiä litralta. Sitten takaisin veneeseen ja juustonvalmistukseen.

Abdulayen vaimo Fatima toimi juustonvalmistajana. Maito pantiin tulelle ja sen annettiin päästä kiehumispisteeseen. Tällä välin Fatima haki pusikosta kasvin, joka ihmeekseni toimi juoksuttimena!

Pitkän googlailun jälkeen löysin kasvista tietoa. Kasvilla on nimiä lähes yhtä monta kuin käyttötarkoituksiakin. Kyseessä on latinan kielellä Calotropis procera. Englanniksi se on esimerkiksi giant milkweed tai sodom apple, ranskaksi arbre à soie du Sénégal tai pomme de Sodome. Se on yleinen lähes koko Afrikassa sekä eri osissa Aasiaa. Kasvi on myrkyllinen ja sen eri osia käytetään esimerkiksi kutomiseen, tyynyn täytteenä, majojen rakentamiseen, nuolimyrkkynä, ihon hoidossa, hyttysmyrkkynä, ripulin hoidossa ja jopa härän sarvien kiillottamiseen. Kun nyt tunnistan kasvin, nään niitä itse asiassa joka puolella Grand-Popoa. Kuulin myös, että pikkupojat käyttävät kasviin muodostuvia isoja hedelmiä jalkapalloina, jotka tosin hajoavat usein ensimmäisen potkaisun myötä. Lisätietoa tästä ihmekasvista englanniksi löytyy muun muassa täältä.

Fatima hakkasi vartta noin kymmenen sentin mittaisen palan mortteliin ja pala murskattiin kunnolla. Hän kaatoi kuumentunutta maitoa pienen määrän murskeen joukkoon ja kaatoi sitten liotetun nesteen takaisin kattilaan siivilän läpi. Tämä pieni määrä kasvin mehua riitti juoksuttamaan juuston! Maitoheraa alkoi muodostua hyhmettyvän juuston pinnalle ja Fatima kaapi sitä pois. Lopulta Fatima kauhoi juustomassaa pieniin koreihin. Melkeinpä samantien hän käänsi juustot toisinpäin koreihin ja näin korikuvio antoi kauniin kuvion juustoille. Juustojen annettiin valua hetken koreissa kunnes ne sitten upotettiin kylmään veteen viilentymään. Näin ollen kolmesta litrasta maitoa saatiin neljä kaunista juustoa ja vieläpä ilman eläinperäistä juoksutetta.

Illalla friteerasin juustoviipaleita maapähkinäöljyssä ja söin niitä tomaattikastikkeen, alokon eli paistetun ruokabanaanin ja kom-maissimassan kanssa. Hyvää! Seuraava tehtäväni on miettiä, miten Calotropis proceransaisi kasvamaan Suomessa.

Wagashi, kom ja aloko tomaattikastikkeessa

tammi192012

Vodou day in Grand-Popo

For a decade now, I had witnessed almost all the Vodou ceremonies regarding annual commemoration of Vodoo festival that takes place every tenth of January. Those who had migrated to Benin and witnessed this event in the past should count themselves lucky. Lucky because they had received blessings from number of Vodou spirits present during the ceremonies.

As a preacher, I admire those who are driven by curiosity to deepen their knowledge and discover more about Vodou and I am ready to dish out some secrets holding aloft our religion in exchange for a transparent bottled liquid, not trying to sell my religion but transparent oblige as in other religions.

This year’s celebration was stuffed with colorful activities enrolled in different performances involving all Fetish priests and Priestesses followed by adepts of Heviosso, Mamiwata, Tron-Kpetodeka Zangbeto, Sakpate, Age-vodou etc who converged at Gbecon, Grand-Popo to demonstrate their fidelity and attachment to Vodou religion. A great multitude defied the heat, struggled to witness a five hour procession through sandy couloirs between the Atlantic Ocean and the Mono River. All started with the sacrifice of a goat to all the vodou spirits by a famous fetish priest from Gbecon.

A beautiful scene that attracted the attention of the crowd for a while was a fleet of canoes that transported beautifully dressed Mami Wata adepts across the river from Hève. The men aboard responded rhythmically, with their bodies and paddles to chants from adepts, unified their movements and ferried all to their destination; “PLACE DE VODOU”.

Interesting performances during the procession were so mysterious that visitors, new to such occasions bombarded me with questions to which I was unable to answer publicly. More questions without answers rained lot of doubts in the minds of numerous visitors who adventured for the first time to Grand-Popo and Ouidah. The departure of the supreme head of Benin’s Vodou religion DAGNRON GUEDENGUE signified the end of 10th January vodou day celebration. People got dispersed into their respective communities for a big feast mostly organized by Chief Fetish Priests for adepts and friends.

Villa Karo hosted a group of important Vodou personalities who took refuge in Lissa-Gbassa to avoid being drowned by admirers. A delicious dakoin served with barracuda accompanied by some centiliters of unidentified transparent hot stuff proclaimed the end of an interesting afternoon.

NB: I am creating a special platform for Questions and Answers for vodou in the near future. A Bientôt

2.2.2012: and here it is!

joulu272011

A Crash Course in Beninese French: Part III

You go to a restaurant. You spend quality time with your friends, you have a lovely dish of grilled barracuda with some wine. After eating, you ask for the check and you pay. When you get your change you ask for the toilets. And as the waitress wants to know whether you “wanna piss or take a shit” you suddenly realise that you are very far away from the images of a travel agency’s advertisement. Yes, you are in real place that is called Grand-Popo! And the waitress’ question is merely practical: the place to go at that point depends on the quality of your need.

Fordibidden to take a shit. — A sign forbidding to take a shit on the beach in front of a restaurant in Grand-Popo. 'Scuse my French. Photo by Laura Pörsti.

A certain kind of bluntness is quite typical in Benin – or at least when the locals speak French. Or, one could also argue that the use of euphemisms is very usual in Western countries. Here in Europe we are more or less taught to speak about certain body parts or bodily functions only with close family members or trained medical professionals as if they were dangerous.

I’ll give you another example of Beninese bluntness.

One time, after I had missed a monthly concert at Villa Karo because of having… err… stomach problems, a person came to say hello to me the next day on the street. Although I didn’t know him, he quite typically new who I was, as there weren’t that many white people in town at the moment. By the way, when many people know you, what you have done, are doing or plan to do when you don‘t know them, you get a confusing feeling of being part of a strange live performance of the Bold and Beautiful. Anyway, after mentioning to the fellow that I had unluckily missed the concert, he replied that he knew that already. Why? He had heard from someone that I was “puking or something when the band was playing“. That was the beginning of a beautiful friendship.

Some time later I was having a drink with a local musician. As the waitress came to bring us our beverages my friend was telling me that he had a cuticle infection that made his djembe playing difficult. When the waitress heard what we were talking about, she said that the infection could be treated by inserting the finger in a woman’s vagina. I asked the waitress if the treatment was common and she said yes. The musician nodded as a sign of agreement with her and the two of us resumed our conversation about Islam in Benin as if we were in a weird Aki Kaurismäki movie.

Of course, the manner of expression varies in Benin as it does in any place depending on one’s social, economical and cultural background. During my time there I’ve also met people that speak so overtly polite, correct and poetic French that they could be characters from a classic novel by Honoré de Balzac.

However, to me the interesting point about the anecdotes I’ve cited above isn’t really the way people talk in Grand-Popo. People talk in all kinds of ways all over the world and when words are taken from people’s mouths and put in odd cultural environments they turn into funny stories. What interests me the most is that on these occasions I obviously had an impromptu meeting with my own cultural boundaries. These situations created a reaction in me: they surprised me or made me laugh as they collided with my own notions of politeness or behaviour in public places and among strangers. The logical question at this point is: how often does my way of speaking create a reaction, whether good or bad, among the locals in Grand-Popo or any place else where I‘m a cultural stranger?

marras182011

A Crash Course in Beninese French: Part II

As I already discussed in the first part of this writing, Beninese French is often used in a different way than European French. Here are some more useful tips for visitors of Villa Karo and Benin.

As words such as “bonsoir” sometimes find new meanings, expressions may also take new forms. That is the case of the exclamation “doucement!”. Literally this means “gently”, but the expression translates perhaps best into “behave yourself“ or “be more careful” in English. Whilst in France the phrase would be most often used by a authoritative figure such as a teacher to give immediate negative feedback to a raging pupil, that is not the case in Benin. Remember, that when you hear that word, it doesn’t mean that you’ve done something wrong. It’s merely something to say when, for instance, your napkin falls down from your knees. “Woops” would perhaps be the best translation. No need to apologize when you here it!

Phrases actually tell a lot about mentality. One of my favourites is the friendship- or deal-sealing “on est ensemble!” (Eng. “we are together!”). This one has multiple uses. It’s almost a substitute for goodbye. It’s a phrase to say when negotiations are going in a bad direction as a reminder that everybody want this deal to happen. It sometimes means “no problem” if you apologize for some harm that you’ve caused.

Another one I personally like very much is “le sang est rouge” meaning literally that blood is red. It has got something in common with “on est ensemble”, but this one is used when white and black people are doing business together. I’ve heard it as I’ve been bargaining at the market, in Grand-Popo, or discussing the rent with the landlord. Sometimes it is wise to state something that has real relevance: human beings come in many colours but blood is always red.

Kategoria: African culture