Toissa sunnuntaina päätin lähteä lypsylle. Villa Karon vartija Abdulaye lähti kanssani retkelle Agbanakin-kylään. Ensin kuljimme moottoripyörällä Grand-Popon markkinapaikan läheisyyteen, sieltä sitten ylitimme joen noin 30 sekunnissa veneellä ja pääsimme Togon puolelle. Parin kilometrin kävelymatkan aikana sohimme pitkällä puutikulla kypsiä keltaisia mangoja puista alas. Tähän aikaan vuodesta näkee paikallisten kävelevän kädet ja taskut täynnä mangoja. Vapaata riistaa! Jossain vaiheessa alkoi nenässä tuntua lehmien haju. Lantakasat höyrysivät. Olimme saapuneet fulanikylään.
Fulanit eli peulh-kansa ovat joidenkin lähteiden mukaan alkujaan kotoisin Pohjois-Afrikasta tai Lähi-idästä. Beninin fulaneilla on suurimmaksi osaksi sukujuuret Nigerissä. Fulanit ovat perinteisesti karjankasvattajia ja nomadeita. He puhuvat fulfuldea ja heidät on helppo tunnistaa ulkonäön perusteella. He ovat luonnollisesti kapeavartaloisempia kuin esimerkiksi Grand-Popon muu väestö. Heillä on usein kauniita tatuointeja kasvoissa ja nenät ja huulet ovat kapeat. Todella kaunista kansaa! Fulanit syövät paljon valmistamaansa juustoa eli wagashia ja maitoa.
Abdulayen ystävällä Gadolla on noin 140-päinen lehmälauma vasikat mukaan lukien. Hänellä on kaksi avustajaa, jotka lypsävät lehmät kerran päivässä. Lehmät syövät ruohoa lähimaastossa, mutta tulvien yllättäessä niiden kanssa saatetaan kävellä jopa 100 km pituinen matka. Lypsäminen on periaatteessa helppoa. Emolehmä pysyy paikallaan kun sen takajalat sidotaan kiinni ja kun sen vasikka päästetään lypsämishetkellä nuuskimaan emonsa utareita. Tällä tavalla lehmä luulee, että oma lapsi siellä imee maitoa.
Lehmien omistajat ovat rikkaita, mutta he eivät missään nimessä kerskaile asialla. Gado esitti vaatimatonta, mutta todellisuudessa hän hallitsee täydellisesti lehmäbisneksensä. Hän aloitti karjankasvatuksen tekemällä töitä apupoikana. Hän ei ottanut kuukausipalkkaansa vastaan kuin vasta lopuksi, kun kasassa oli tarpeeksi kuuden lehmän ostamiseen. Yhdestä emolehmästä voi muuten saada 350000-400000 frangia ja vasikastakin 150000 frangia.
Gadon lehmät ovat todella hyvinvoivia. Emot saavat olla vasikoidensa läheisyydessä ja ruohoa riittää popsittavaksi. Olen kuullut, että fulanit eivät myöskään syö lehmiänsä kuin vasta silloin, kun ne ovat niin vanhoja etteivät enää tuota maitoa. Siksi liha on sitkeää, mutta onnellista! Gado itse ei syö lehmiänsä.
Gadon lehmistä saa maitoa noin 50-60 litraa päivässä. Ostin häneltä kolme litraa maitoa. Hinta oli 500 frangia eli noin 80 senttiä litralta. Sitten takaisin veneeseen ja juustonvalmistukseen.
Abdulayen vaimo Fatima toimi juustonvalmistajana. Maito pantiin tulelle ja sen annettiin päästä kiehumispisteeseen. Tällä välin Fatima haki pusikosta kasvin, joka ihmeekseni toimi juoksuttimena!
Pitkän googlailun jälkeen löysin kasvista tietoa. Kasvilla on nimiä lähes yhtä monta kuin käyttötarkoituksiakin. Kyseessä on latinan kielellä Calotropis procera. Englanniksi se on esimerkiksi giant milkweed tai sodom apple, ranskaksi arbre à soie du Sénégal tai pomme de Sodome. Se on yleinen lähes koko Afrikassa sekä eri osissa Aasiaa. Kasvi on myrkyllinen ja sen eri osia käytetään esimerkiksi kutomiseen, tyynyn täytteenä, majojen rakentamiseen, nuolimyrkkynä, ihon hoidossa, hyttysmyrkkynä, ripulin hoidossa ja jopa härän sarvien kiillottamiseen. Kun nyt tunnistan kasvin, nään niitä itse asiassa joka puolella Grand-Popoa. Kuulin myös, että pikkupojat käyttävät kasviin muodostuvia isoja hedelmiä jalkapalloina, jotka tosin hajoavat usein ensimmäisen potkaisun myötä. Lisätietoa tästä ihmekasvista englanniksi löytyy muun muassa täältä.
Fatima hakkasi vartta noin kymmenen sentin mittaisen palan mortteliin ja pala murskattiin kunnolla. Hän kaatoi kuumentunutta maitoa pienen määrän murskeen joukkoon ja kaatoi sitten liotetun nesteen takaisin kattilaan siivilän läpi. Tämä pieni määrä kasvin mehua riitti juoksuttamaan juuston! Maitoheraa alkoi muodostua hyhmettyvän juuston pinnalle ja Fatima kaapi sitä pois. Lopulta Fatima kauhoi juustomassaa pieniin koreihin. Melkeinpä samantien hän käänsi juustot toisinpäin koreihin ja näin korikuvio antoi kauniin kuvion juustoille. Juustojen annettiin valua hetken koreissa kunnes ne sitten upotettiin kylmään veteen viilentymään. Näin ollen kolmesta litrasta maitoa saatiin neljä kaunista juustoa ja vieläpä ilman eläinperäistä juoksutetta.
Illalla friteerasin juustoviipaleita maapähkinäöljyssä ja söin niitä tomaattikastikkeen, alokon eli paistetun ruokabanaanin ja kom-maissimassan kanssa. Hyvää! Seuraava tehtäväni on miettiä, miten Calotropis proceransaisi kasvamaan Suomessa.
