Katkelma Olympe Bhêly-Quenumin romaanista Un piège sans fin (Päättymätön loukku):

Lähdimme Houndjlomêsta yhden aikaan. Samba antoi kyydin ystävänsä tyttärelle Abomeysta Founkillaan, ja koska edessä ei ollut tarpeeksi tilaa, minun oli matkustettava kauppatavaroiden seassa, niitä peittävän kuomun alla. Oikeastaan olinkin mieluummin takana suojassa, missä pystyin nukkumaan yön guavan, appelsiinin ja viljan tuoksuun kietoutuneena. Emme olleet ajaneet viittäkään tuntia niistä neljästä-, viidestätoista, jotka paluumatkamme kestäisi, kun näin kaartuvan kuomun alla puolihämärässä kyykäärmeen pään nousevan maissi- ja hirssisäkkien välistä. Pelko kouraisi minua ja melkein sai minut kirkumaan. Mutta kylmäverisyydellä, jota en edelleenkään pysty selittämään, avasin silmäni suuriksi ja kiinnitin katseeni käärmeeseen. Se näytti kasvavan, se nousi pystyyn: sen pää suureni, sen haarautunut kieli liikkui edestakaisin kiihkeään tahtiin. Esitin heittäväni sitä kivellä, jollaista minulla ei ollut; se ponkaisi minua kohti; ennen kuin se pääsi kuorma-auton toiselle laidalle, minä olin jo siirtynyt, ja se oli hädin tuskin ehtinyt asettua maissisäkille, jolla itse sekuntia aiemmin olin levännyt, kun tarrasin sitä kaulasta ja hännänpäästä. Minä puristin sitä… Se sylki, kiemurteli, kamppaili, ja minä puristin kaikin voimin. Pitkät ja vahvat kynteni viilsivät sen nahkaa, työntyivät sen vartaloon, ja minä venytin sitä… Tämän vaarallisen matelijan päästäminen päiviltä osoittautuikin hankalaksi. Tiesin kyllä, että kyy on erittäin myrkyllinen, mutta en olisi ikinä uskonut sitä niin vahvaksi ja sinnikkääksi. Hikoilin saavikaupalla venyttäessäni sitä, kuulin sen nikamien rasahtavan, sitten se lakkasi kamppailemasta.

Kyy oli kuollut, mutta koko loppumatkan pitelin sitä käsieni väliin pingotettuna upottaen kynsiäni sen verta ja tahmeaa nestettä tihkuvaan ruumiiseen kuin peläten sen heräävän henkiin ja hyökkäävän kimppuuni heti, jos heittäisin sen täyttä vauhtia kiitävän ajoneuvon nurkkaan. En ummistanut silmiäni ennen saapumistamme Founkillaan.

Kun kuorma-auto pysähtyi Kinibassa talomme edessä ja Samba tuli avaamaan kuomun, astuin ulos kyykäärme käsissäni. Äitini näki minut, kiljahti kauhusta, minä heitin käärmeen maahan, ja kuljettaja, hänen vaimonsa ja Abomeysta tuotu nuori tyttö lähtivät karkuun. Isäni vakuutti heille, että käärme oli kuollut, ja niin he palasivat. Kun ihmiset sitten kyselivät, minä kerroin taistelustani kyytä vastaan. Jotkut naapurit, joille Samba toimitti tilauksia, saapuivat paikalle lyhtyjen kanssa kuultuaan kuorma-auton metelin ja äänitorven. Isäni käski kertoa heille käärmeestä, minkä teinkin uudestaan, liioitellen hieman.

Minusta puhuttiin ihaillen, nuoret ja vanhat saapuivat kuulemaan urotyöstäni, ja minä kerroin siitä aina vähän suurennellen, kuitenkaan unohtamatta tosiasioita, sillä minua kiinnosti yksin totuus.

Olympe Bhêly-Quenum on beniniläinen kirjailija, joka syntyi vuonna 1928 Ouidahin kaupungissa. Hänen äitinsä oli vodou-papitar. Bhêly-Quenum suoritti tutkinnot antiikin kirjallisuudesta, sosiologiasta ja antropologiasta Ranskassa, ja on työskennellyt siellä muun muassa latinan ja kreikan opettajana. Hänen esikoisromaaninsa Un piège sans fin ilmestyi vuonna 1960. Romaanien ohella Bhêly-Quenum on julkaissut novellikokoelmia ja artikkeleita. Hän on päätoimittanut lehtiä La Vie Africaine ja L’Afrique Actuelle, jonka perusti yhdessä vaimonsa kanssa. Bhêly-Quenumille myönnettiin Grand Prix littéraire d’Afrique noire -palkinto vuonna 1966.

*

Tekstin on kääntänyt Katja Raunio, joka vietti kuusi viikkoa Villa Karossa syksyllä 2016. Kuvassa Tapani Mikkosen litografia BIDA II (2001, 97cm x 63cm), josta Villa Karo on painattanut postikortteja.