Muun muassa a capella-yhtyeestä Club for Five sekä Randström & CO ja Laulava Sydän-ohjelmista tuttu jazz-muusikko Susanna Hietala oli toinen Villa Karon syksyllä jättäneistä stipendiaateista. Hän saapui Villa Karoon työstämään improvisaatioon perustuvaa musiikkiteatteriprojektia sekä etsimään rytmejä seuraavan levynsä sävellyksille.
”Viisi viikkoa on mennyt hujauksessa”, Susanna toteaa työskentelyjaksonsa päätteeksi, ”mutta Suomessa tämä aika olisi jo mennyt aikaa sitten”, hän lisää.
Päivä on vain käsite, ja Beninissä ne ovat olleet pitkiä. Kotiinpalaajaa odottaa Suomessa työntäyteinen viikko: on muun muassa Tartu Mikkiin-nauhoituksia ja keikkoja James Bondin ennakkonäytöksissä.
Susanna on kiertänyt musiikkinsa kanssa ympäri maailmaa muun muassa Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Afrikka ei kuitenkaan ollut mahtunut keikkakartalle. Tämä vuosi on ollut aikaisia kiireettömämpi ja Susannalle avautui sopiva rako suunnata Afrikkaan työstämään rauhassa omia kappaleitaan, hakemaan inspiraatiota ja etsimään uutta rytmiikkaa.
Pääasiassa Susannalla on ollut Villa Karossa työn alla syksyllä 2011 alkunsa saanut käsikirjoittajan, neljän näyttelijän ja kahden muusikon yhteisteatteriprojekti. Käsikirjoitus perustuu kahvitteluhetkiin ja niissä jaettuihin elämäntarinoihin. Ajatuksena oli alun perin lähteä liikkeelle keskusteluissa spontaanisti nousevista yhteneväisyyksistä ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Pian aihe kuitenkin laajeni alkuperäisestä ideaa suuremmaksi ja projekti alkoi saada vaikutteita myös Rosen-terapiasta, jota käsikirjoittaja työnsä ohessa harjoittaa. Tässä terapiamuodossa menneisyyden ja kehon lukkoja avataan samoin avaimin, yksilöä eheyttämään pyrkien.
Kun projektia tehtiin tänä kesänä, Susanna koki kuitenkin olevansa ajatuksineen täysin lukossa terapiaa muistuttavissa sessioissa.
”Olisi pitänyt avautua ja antaa luovuuden valua musteena paperille tai sanoina suusta, mutta ei ollut mitään annettavaa, sitä ei edes tiennyt mitä ajattelee. ” Villa Karossa Susanna on kokenut tunteidensa ja ajatustensa alkaneen selkiytyä. ”Vaikka sitä koettaa elää hetkessä, niin vaistomaisesti kuitenkin tulee pyristelleeksi eteenpäin koko ajan. Sitä kai jollain tavalla etsii itseään”, Susanna pohtii aikaisempia tuntemuksiaan.
Toinen aikatila
Villa Karossa hän koki pääsevänsä paremmin kiinni hetkeen.
”Parasta täällä oli se, että pääsi toviksi eroon Suomessa vallitsevasta kiireestä ja pakonomaisesta suorittamisesta, johon välillä sortuu. Luova työ tarvitsee aikaa, että mieli pääsee tilaan, jossa ajatukset syntyvät. Täällä ei ole tarvinnut huolehtia mistään muusta. Mieli on hidastunut hyvällä tavalla, kun ei ole koko ajan tarvinnut olla suorittamassa jotain”, Susanna selittää tuntemuksiaan. ”Kun katselee puutarhureita, jotka päivittäin haravoivat pihaa, siihen jotenkin konkretisoituu, että elämä tosiaan on tässä ja nyt. Pyristelemättäkin ne asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Huomenna, tai joskus”, Susanna toteaa mietteliäästi.
Susannalle ensimmäiset kaksi viikkoa Grand-Popossa olivat ehdottomasti kaikkein hedelmällisimpiä. ”Ympäröivä eksoottisuus kanavoitui pursuileviksi ideoiksi”, Susanna kertaa. Teatteriprojektin kirjoitustyö sai siivet alleen: paperille syntyi ajatuksia, runoja ja rytmiikkaa ensi vuonna ensi-iltaansa odottavaa näytelmää varten. Omasta huoneesta löytyi työrauha kirjoittaa ja koota rytmejä, mutta laulamiselle oli vaikeampi löytää paikkaa. Eksoottinen laulu veti paikallisyleisöä harjoituksia seuraamaan ja suomineidon kainouden ansiosta he saivat jäädä kuuntelemaan, vaikka laulajatar olisikin arvostanut omaa rauhaa. ”Olisi vaan pitänyt olla suorempi”, Susanna kuittaa asian suuremmitta kaunoitta, tasapainoisen tyyneydellä.
Rytmitunteja – salsan, bossan ja samban juurilla
Kirjoitustyön ja lauluharjoitusten lisäksi Susanna on nauhoittanut ja merkinnyt muistiin rytmejä.
”Nauhalle on kertynyt paljon materiaalia ja jälkityö tehdään sitten Suomessa”, Susanna kertoo suunnitelmistaan.
Rytmejä hän on opetellut soittelemalla paikallisten muusikoiden kanssa muun muassa Suomessakin vierailleiden Francois’n, Jean-Baptisten ja Noëlin kanssa. Rummutellessa rytmit iskostuivat alitajuntaan käytännön kautta ja viimeisellä viikolla paikallinen muusikkoperheenkasvatti ja monitaituri Noël veti kaiken opitun teorian tasolla yhteen. Hän perehdytti Susannaa paikallisen rytmiikan historiaan ja rumputermistön etymografiaan. ”Kävelevä tietosanakirja”, Susanna kehuu opettajaansa.
Suomessa beniniläistä musiikkimaailmaa ei erityisemmin tunneta.
”Senegalista puhutaan kyllä paljon, kun siellä on valtio aktiivisesti mukana tukemassa kulttuuria, mutta beniniläinen musiikkihistoria ja rytmiikka ovat meille täysin vierasta! Täkäläiset voodoohon pitkälti pohjaavat rytmit lähtivät orjalaivojen mukana Latinalaiseen Amerikkaan ja niin salsan, bossan kuin sambankin rytmiikan pohja on täällä”, Susanna kertaa oppimaansa.
Hän haaveilee jo lisästipendistä, jotta voisi kirjoittaa Noëlin kanssa beniniläisrytmiikkaan liittyvää kirjaa.
”Tulen ihan varmasti takaisin, joko Villa Karoon tai ainakin Beniniiin”, Susanna suunnittelee.
Kanssasisaristaan, syyskauden aloittaneista stipendiaateista Marjo Räsäsestä ja Rea-Liina Brunousta sekä Villa Karon henkilökunnasta Susannalla on vain positiivista sanottavaa:
”Koko Villa Karon yhteisö oli ikään kuin aloitusmoodissa, ja meillä kolmella stipendiaatilla oli sellainen ”tytöt Afrikassa”-fiilis. Oli myös ihanaa vaihtaa työskentelyyn liittyviä ajatuksia ja turhautumisia Rea-Liinan kanssa, joka työskentelee minun tapaani freelancerina. Marjo taas edustaa eri sukupolvea, ja hänessä näkyi kauniisti kuinka minuus säilyy tuoreena, lapsena. Vain kokemukset karttuvat ja fyysinen keho vanhenee. Tämä ajatus ikääntymisestä liittyy samaan uudenlaisen ajattomuuden tai ajan kokemuksen omaksumiseen: kaikkein päällimmäisenä minulle jäi täältä kokemus ajattomuudesta ihmisissä ja olemisessa ylipäätään,” Susanna tiivistää.