Milja Viita oli stipendiaattina Villa Karossa viime keväänä ja matkalla sai alkunsa kaksi videoinstallaatiota. Femme d’Afrique on nähtävissä täällä ja Coriolis on esillä Muu-galleriassa Helsingissä ensi viikon sunnuntaihin (eli 4. maaliskuuta) saakka. Suosittelen lämpimästi!
Last spring Milja Viita spent a month in Villa Karo. During the trip two of her new video installations were born. They both depict the lives of African women: everyday lives of women in villages near Grand-Popo and the lives of two sisters who are separated by the distance (and winds!) between Togo and Finland. Preview for ”Femme d’Afrique” is available here at Av-arkki. And ”Coriolis” can be seen at Muu-gallery in Helsinki until 4th March 2012. I warmly recommend both!
Molempia teoksia voi luonnehtia poeettisiksi dokumenttielokuviksi. Femme d’Afrique on meille Grand-Popossa asuneille erikoinen kokemus, sillä mustavalkoinen kuva ja kerronnan tyyli muuttavat afrikkalaisen pikkukylän elämän kovin erilaiseksi kuin millaisena se siellä koettuna esittäytyy. Katse on ihan toisenlainen, tarkempi ja viipyilevämpi, intiimimpi, mutta samalla teoksen äänimaailma on tutuista tutuin. Ja vähitellen kuvasta alkaa tunnistaa tuttuja kangaskuoseja, hiekkatienpätkiä, ihmisiäkin. Maailma on sama, tapa nähdä uusi ja erilainen.
Miljan kuvatessa teostaan Ouidahin eräässä museossa oli meneillään Afrikan naisista kertova näyttely. Minulle hyvin mieleen painunut näyttelyteema oli se, miten valtavan määrän erilaisia kotitöitä afrikkalaiset naiset tekevät päivän aikana. Miehillä on vapaa-aikaa, mutta kylien naiset aloittavat päivät kantamalla veden koteihin, ja jatkavat viljelyksillä, kodinhoidolla, lastenhoidolla, ruuanvalmistuksella. Moni myös myy viljelemänsä kasvit tai niistä valmistamansa tuotteet – ja myynti tapahtuu useimmin isoista alumiinivadeista, joita kannetaan päiden päällä. Oikeastaan pään päältä voi ostaa mitä tahansa: savustettuja etanoita, munkkeja, kynsilakkaa, kanan.
Edellisellä Beninin matkallaan myös Milja oli kiinnittänyt huomiota naisten kantamiin taakkoihin – ja toisen residenssimatkan tarkoituksena olikin kuvata teos kantavista naisista. Femme d’Afrique seuraa naisten rutiineja alkaen eräästä aamusta Grand-Popon läheisessä kylässä. Teoksessa myös haastatellaan vanhaa rouvaa, joka kävelee joka aamu Grand-Popon läpi patonkivatia kantaen. Rouva on minullekin tuttu, ”Pain chaud”, kuuma leipä.
Miljan toinen teos, tuore Coriolis kuvaa kahden sisaruksen elämää lähes 7000 kilometrin päässä toisistaan, kahden eri meren äärellä. Togoon ja Beniniin sijoittuvien osien merenranta on monelle tuttu Villa Karosta – ja sen pohjoinen vastine löytyy Helsingistä. Teosta katsoessani ajattelen etäisyyttä: sisarten välillä, Suomen ja Afrikan välillä, meidän katsojien ja elokuvan sisarten välillä. Tarina Coriolis-ilmiöstä ja tuulista, jotka syntyvät tyttöjen kotiseuduilla ja vaikuttavat tänne pohjoiseen saakka yhdistää sisaret toisiinsa, ja myös katsojan sisariin.
Teoksella on myös erityinen merkitys, kun tiedän miten tärkeitä kaksoset ovat toisilleen Beninissä ja Togossa. Olen kuullut tarinoita, joiden mukaan kaksoset eivät voi matkustaa toiseen maahan toisen tietämättä ja ilman toisen lupaa – matka ei yksinkertaisesti onnistu. Planetaaristen tuulten tavoin kaksosten side kantaa uskomattomien etäisyyksien yli.
Täällä pieni kurkistus:
[vimeo http://www.vimeo.com/35570024 w=400&h=300]