Finnish-Beninese Co-operation Archives - Sivu 21 26:stä

helmi272013

Bluesin alkulähteille

Pete Näsman ja Raija Hurskainen Villa Karossa 31.10-17.12.2012

Vuonna 2004 Pete Näsman oli Grand-Popossa kuvaamassa dokumenttia MTV3:lle. Tuolloin kitaraa työnsä ohessa soittava mies alkoi unelmoida paluusta Afrikkaan tutkimaan bluesin alkulähteitä. Unelma kasvoi todeksi marraskuussa 2012, kun hän saapui kumppaninsa Raija Hurskaisen kanssa Villa Karoon residenssiin kuudeksi viikoksi.

”Vaikka blues onkin matkalla muuttunut paljon, ovat juuret tiukasti Afrikassa, josta musiikki yli sata vuotta sitten lähti Amerikkaan. Jenkki-bluesia kolmekymmentä vuotta kuunnelleena unelmoin paluusta näille seuduille,” Pete kertoo.

Suomessa Pete on laulanut ja soittanut vanhaa rock’n roll’ia jo yli kolme vuosikymmentä muun muassa Monaco-bändissä ja Boppin’ Pete 3:ssa, mutta ammattimuusikoksi hän ei ole halunnut ryhtyä. Työksi soittaminen Suomessa ei houkuttele, sillä muusikoiden taloudellinen tilanne on skitsofreeninen: 2000-luvulla keikkaliksat ovat tippuneet samaan aikaan kun yhtyeiden tienestit ovat tulleet niistä lähes yksinomaan riippuvaiseksi levynmyynnin vähennyttyä musiikin uusien jakelukanavien -internetin ja Spotify’n myötä.

”Suomessa teen keikkoja vain sen verran kun huvittaa. Rahan ajatteleminen tappaa musiikin teosta sen vapauden ja tekemisen ilon, mikä musiikissa Beninistä toisinaan on vielä löydettävissä. Tosin täälläkin rahan tavoittelu on sokaissut jotkut Villa Karonkin liepeillä pyörivät taiteilijat .”

”Soittoa, soittoa, soittoa”

Villa Karoon Pete tuli hakemaan uusia rytmejä ja tekemään kappaleita.

”Suurin haave oli äänittää biisejä paikallisten muusikoiden kanssa, mutta lopulta tajusin, että äänityskaluston tuominen tänne olisi ollut mahdotonta. Omien äänitysten sijaan pääsin kuitenkin tekemään levyä studioon, konsertoimaan ja etsimään soundejakin täkäläisten kanssa.”

Alkuhuumassa Pete sai nopeasti kokoon kappaleita, kunnes malaria iski miehen sänkyyn. Kaksi näistä ’Mambo Jambon’ ja ’Salt Water Womanin’ Pete esitti Villa Karon joulukuun konsertissa yhdessä paikallisten muusikoiden Richard Dinasoursin, Adja Toussaintin ja Georges Agbazahoun kanssa. Residenssin pihalla kitaraansa renkuttava suomalaismies poimittiin pian mukaan myös paikalliseen hyväntekeväisyyskonserttiin, jota järjesteli Grand-Poposta salolaistunut muusikko, Gildas Houessou. Pääsylipputuloilla ostettiin kyläläisille moskiittoverkkoja.

Projektissa oli mukana paljon grandpopolaisia muusikoita ja tanssijoita. Villa Karon lavan sijaan tapahtuma järjestettiin jalkapallostadionilla, sillä kulttuurikeskuksen tapahtumat halutaan pitää täysin ilmaisina, jotta kuka tahansa tulotasoon katsomatta voi osallistua niihin. Villa Karon kautta voisi kuitenkin tulevaisuudessa syntyä mahdollisuus vastaavien tapahtumien järjestämiseen – vaikkapa suomalaisten lahjoittajien ja vapaaehtoisen pääsymaksun turvin. Hyväntekeväisyyskonsertti oli Petelle ”hieno punainen lanka, joka johdatti projektista toiseen ja jonka ympärille kaikki puuhastelu Beninissä kiertyi”. Gildasin kokoonpanolla lähdettiin äänittämään kappaleita myös studioon Cotonouhun. Nauhoituksia on tarkoitus jatkaa Suomessa.

Lomalla töissä – pako uutisvyörystä

Pete antoi musiikin viedä täysin mukanaan. Tämä oli mahdollista mukana residenssiin tulleen Raija Hurskaisen ansioista, joka huolehti Peten projektien kuvaamisesta ja äänittämisestä sekä toimi vähän väliä ranskan tulkkinakin. Kehitysyhteistyötehtävissä toimivalle Raijalle Beninissä olo ei käynyt ihan rantalomasta.

”Olin haaveillut treenaavani täällä kuorolaulua ja pääseväni pakoon omia töitäni, mutta Peten projektit veivät mukanaan ja kehitysmaakonteksti muistutti hieman liikaa omasta työkentästä”, Raija toteaa. ”Oli kuitenkin rentouttavaa päästä suomalaista uutisähkyä pakoon, “ pariskunta toteaa yhteen ääneen. “Täällä on saanut olla vapaa tiedotusvälineiden uutisvyörystä, ja sen aiheuttama paine on tullut ilmeiseksi ihan toisella tasolla kuin Suomessa on huomannut, vaikka sielläkin oltiin toki ihmetelty, että onko se kaikki tieto tosiaan välttämätöntä”.

Rytmisoppaa

Pete soitti paljon paikallisten kanssa ja oli yhteistyöhön äärimmäisen tyytyväinen vaikka ajautuikin välillä keskelle heidän välisiä kiistojaan.

”Täällä on aivan oma makea rytmimaailma. Soittamalla paikallisten kanssa opin heidän rytmejä ja riffejänsä ja lisäsin soppaan omia groovempia komppeja, joita sitten jalostettiin yhdessä muun muassa Amour Danhouanvin kanssa. Kaikki laittoivat omat mausteensa soppaan ja sitten soitettiin,” Pete tiivistää.

Vuorovaikutusta syntyi ihan uudella tavalla, mutta lopputulos oli aina aivan muuta kuin mitä Pete oli ajatellut.

”Laittamalla tällä tavoin rytmejä limittäin, opittiin molempiin suuntiin toiselta sellaista, mitä itse ei olisi koskaan tullut keksineeksi”.

Pete ihmettelee paikallisten muusikoiden taituruutta:

”Järjestään kaikilla täällä oli hitonmoinen rytmitaju, ja omien soitinten tuntemus oli aivan käsittämätöntä koulutuksesta ja siviiliammatista riippumatta.”

Eikä koulutuksella lopulta tietysti muusikkoa tehdäkään.

”Suomalaiselle koulu voi tyyliin opettaa rytmitajua, mutta jos miettii vaikka maailmanluokan tähtiä, niin aika paljon siihenkin joukkoon mahtuu ihan itseoppinutta porukkaa”.

Pete törmäsi beniniläiseen yhteiskuntaan sisältyvään tiukkaan hierarkiaan bänditasolla. Sekaannusta syntyi, kun suomalaismies lähestyi soittokumppaneitaan suoraan, sen sijaan että olisi hoitanut asiat bändin johtohahmon kanssa.

”En kerta kaikkiaan voinut tulla ajatelleeksi, ettei tällainen ole soveliasta. Tai, että bändin jäsenet ovat ikään kuin jonkun alaisia”.

Lopulta kaikki kääntyi parhain päin ja sovinto sinetöitiin yhteisellä konsertilla.

Hierarkiasekaannusten lisäksi muusikko jäi miettimään korvaustapoja muusikoille, jotka soittavat Villa Karon suomalaisten kanssa ja esimerkiksi konserttien ”lämmittelijöinä”. Musiikkia tehtiin kaveripohjalta, mutta perästäpäin saatettiin kuitenkin puhua korvauksista.

”Rahan mukaan tulo muuttaa ihmissuhteita. Kyse ei ole siitä, ettemmekö ymmärtäisi sitä, että paikalliset muusikot tarvitsevat rahaa, eikä siitä ettemmekö haluaisi maksaa heille. Suhde ihmisten välillä vain muuttuu, kun mukaan tulee raha”.

Pete löysi ratkaisun rahan maksamisen ja maksamatta jättämisen välillä ostamalla yhteistyökumppaniltaan soittimen. Tilanteiden selkiyttämiseksi Pete ehdottaa Villa Karolle rahastoa, josta pystyttäisiin tukemaan stipendiaattien ja paikallisten yhteisiä projekteja.

”Vaikka itse haluaisinkin tukea paikallisia yhteistyökumppaneitani, olisi parempi että maksu välitettäisiin epäsuorasti jonkin tällaisen mekanismin kautta. Näin vältyttäisiin siltä, että raha tulee ihmisten välille. Olisi myös hienoa, jos Villa Karolla olisi jokin yhteinen tila, jonne paikallisten olisi helppo tulla treenaamaan yhdessä stipendiaattien kanssa”.

Rahasta

Vaikka länsimaiselle on tunnetasolla vaikeaa olla tuntematta ikävää pistoa tai epäilystä joutuessaan maksumieheksi, on hyvä muistaa, ettei kyseessä kuitenkaan ole se, että valkoista käytettäisiin erityisesti hyväksi. Taustalla ovat erilainen sosiaalinen reaalitodellisuus ja siitä kumpuavat käyttäytymismallit. Suomessa raha kuuluu selkeästi tiettyyn elämän osa-alueeseen: palkkatyöhön. Muuten asiat hoidetaan yleensä palveluksina, ja tulotasosta riippumatta kaikki pyrkivät tulemaan toimeen omillaan. Tämä on suomalaiselle kunnia-asia.

Beninissä taas esimerkiksi varakkaammat perheenjäsenet ja sukulaiset tukevat yleensä rahallisesti heikompituloisia. Se maksaa, jolla on eniten rahaa. Ja palkasta yritetään laittaa sivuun pahan päivän varalle tai erilaisiin solidaarisuusrahastoihin, koska hyvinvointivaltion sosiaaliturvajärjestelmää ei käytännössä ole. Raha on mukana sosiaalisissa suhteissa aivan toisella tavalla kuin Suomessa ja maahan saapuvan vieraan saattaa olla vaikea jättäytyä kuviosta ulkopuolelle. Tässä vaihtosuhdeverkostossa länsimaalainen varakkaampana joutuu usein maksumieheksi tai -naiseksi.

helmi242013

Yksinhuoltajaisiä ja kylänvanhimpia

Miikka Kiminki Villa Karossa 10.10-29.11.2012

Viikkoja ennen kuin valokuvaaja Miikka Kiminki astui Villa Karon minibussista taiteilijatalon portille, talon henkilökunta sai sähköpostia, jossa pyydettiin residenssihuonetta mahdollisimman kaukaa keittiöstä. Pidempiaikainen altistuminen kalan hajulle saattaisi johtaa allergikon hengenvaaralliseen adrenaliinipiikkiä vaativaan shokkitilaan. Residenssipätkästä Beninissä on kuitenkin säilytty hengissä, ja taiteilijan muut henkilökohtaiset kompleksit ovat synnyttäneet yhteiskunnan lainalaisuuksia tarkastelevaa, erittäin kiinnostavaa valokuvataidetta. Valokuvaaja, joka kääntää oma vastoinkäymisensä itsetutkiskelun kautta ympäröivän maailman tutkielmaksi, iski kuokkansa hedelmälliseen maaperään Grand-Popossa.

Vaikka malaria sotki Miikan aikatauluja, kerääntyi materiaalia valtavasti.

”Grand-Popossa on 44 kylää, joihin on suhteellisen helppo päästä. Tämän ansiosta aikaa ei tarvinnut tuhlata liikkumiseen, mutta saattoi kuitenkin tutustua keskenään hyvin erilaisiin ympäristöihin. Kulttuurikeskuksen sijainti oli täydellinen tällaisen projektin tekemiseen,”

Miikka hehkuttaa ja esittää toiveen paluusta joko Villa Karoon, tai muuten Beniniin niiden kontaktien kautta, jotka kyliä ympäriinsä kolunneelle valokuvaajalle matkoilla kertyi.

Niin taideakatemian lopputyössään kuin opiskelua seuranneessa opetuspätkässäänkin Miikka keskittyi tavalla tai toisella identiteettiin ja omakuvaan. Lopputyönä Turun taideakatemiasta valmistui kirja, jossa valokuvaaja käsitteli omaa maskuliinisuuttaan. Yksinhuoltajaäidin lapsena kasvaneen pojan miehisen identiteetin kehittymistä tukivat eripuolilta omaksutut miehen roolimallit.

”Vaikken kasvanutkaan isän kanssa, poimin tietysti itselleni miehen malleja muualta. Lopputyössäni pohdin sitä mistä näitä malleja olin hakenut ja valokuvasin ihmisiä, joista olen miehistä minääni rakentanut.” Miikka kertoo.

Miesroolien käsittely on jatkunut Beninissä.

”Sisältäpäin tehdyn suomikuvaston vastapainoksi lähdin hakemaan täältä uutta, laajempaa perspektiiviä”.

Ajatuksena on näiden kuvastojen yhdistäminen myöhemmin näyttelyksi. Paikan päällä Miikka kuvasi valokuvasarjaa yksinhuoltajaisistä ja kylän vanhimmista miehistä sekä videoi naisten viettelemiseksi tarkoitettua tanssia.

Yksinhuoltajaisyydestä

Ensimmäisen, yksinhuoltajaisiin, keskittyvän sarjan aihio oli Miikalla mielessä jo Suomessa. Hän ei kuitenkaan uskonut löytävänsä tällaisia perheitä Beninistä.

”En olisi ikinä osannut aavistaa, että löytäisin täältä kuvattavaksi tässä ajassa kahdeksantoista perhettä!”

Yksinhuoltajuus sinänsä osoittautui Beninissä hyvin erilaiseksi kuin Suomessa. Yhteisöllinen kulttuuri näytti vaikuttavan niin, että vaikka lapset elivätkin isiensä kanssa, käytännössä pihapiirissä tai kauempana oli lähes aina joku nainen, joka huolehti lapsista. Äidit eivät syystä tai toisesta välttämättä päässeet tapaamaan lapsiaan eron jälkeen. Vain kolmessa, neljässä kuvattavista perheistä äiti näki lapsiaan säännöllisesti. Sellaista lasten pallottelua vanhemmalta toiselle, kuin Suomessa ei näissä perheissä esiintynyt.

”Ehkä myöhemmin näistä perheistä voisi valita pienemmän ryhmän, joiden kanssa käsiteltäisiin aihetta syvemmälti. Vielä en kuitenkaan mennyt tarinoihin sen syvemmälle sisään. Keskityin kuvaamiseen ja minulla oli vain muutamia valmiita kysymyksiä ranskaksi.”

Vanhenemisesta ja kunnioituksesta

Yksinhuoltajaisiä käsittelevän projektin lisäksi Miikka teki kuvasarjaa kylänvanhimmista miehistä.

”Vanhat miehet ovat ylipäätään kiinnostaneet minua. Yhtäältä minua kiinnostavat elämän jättämät fyysiset jäljet, toisaalta kiinnostavaa on myös henkinen muutos: se miten elämän kierrossa vanhuus palautuu ikään kuin lapsuuteen ja meistä tulee uudestaan huollettavia. Etenkin vanhoille miehille tuntuu olevan hankalaa hyväksyä omaa avuttomuuttaan lähestyvän kuoleman edessä, niin Suomessa kuin Beninissäkin.”

Vanhusten kunnioittaminen Beninissä on Miikan mukaan käsin kosketeltavaa, toisin kuin Suomessa, vaikka traditiot ovat molemmissa maissa rapistumassa.

”Esimerkiksi erästä kuvaustilannetta varten vanhus oli laittautunut parhaimpiinsa ja saapunut osoittamaansa kuvauspaikkaan. Kun hän ymmärsi, että olin saanut kuvausvälineistöni valmiiksi, hän sormiaan kerran napsauttamalla hääti paikalta parikymmenpäisen hälyävän lapsilauman. Sanaakaan ei salissa vaihdettu. Lapset vaikenivat ja poistuivat paikalta välittömästi vanhusta kunnioittaen.”

Sukupuolten välisestä suhteesta

Kolmas Miikan miehisyys-projekteista liittyy naisen pelkoon. Kyseessä on video, jossa mies esittää naisen viettelemiseksi esittämän tanssin. Tanssija vaati kuvausajankohdaksi täysikuuta, josta hän haki voimaa rituaaliinsa ja näin videon tekeminen jäi Miikan viimeiseen iltaan Beninissä. Videon pariksi on tarkoitus kuvata suomalainen vastine: useimmille meistä tuttu rituaali, jossa suomalainen mies pullosta henkeä ammentaneena uskaltautuu iskuyritykseen baarissa. Luonnollista kuin metso soitimella, mutta näiden lähestymisyritysten taustalla Miikka näkee epävarmuutta, jota erilaisin rituaalein pyritään hallitsemaan:

”Miehet pelkäävät naisia.”

Benissä naisen asema yhteiskunnassa on heikko. Työt kaatuvat heidän harteilleen, ja he ovat yleensä taloudellisesti täysin riippuvaisia miehistään ja näin heille alisteisia. Uskonnon piirissä asetelma on toinen: voodoo-papittaret ovat hedelmällisyyteen liittyvien uskomusten ansiosta miespappeja voimakkaampia ja arvostetumpia. Suomessa asetelma on käänteinen: yhteiskunnassa naisen asema on parempi kuin Beninissä, vaikka tasa-arvoon on yhä matkaa. Kirkon piirissä, sitä vastoin naispappeuttakaan ei aina hyväksytä.

”Tämä asetelma ja erot yhteiskuntiemme välillä tarjoavat herkullisen kontrastin, jota olisi kiinnostava lähteä kehittelemään tulevaisuudessa”.

Valokuvauksesta ja aitoudesta

Benin oli Miikalle ensimmäinen itsenäinen oman projektin kuvausmatka.

”Ihan käytännön tasolla jännitti hieman, se, että miten saisi töitä tehtyä ilman yhteistä kieltä. Valokuvausvälineistökin piti suunnitella kentän mukaan.”

Kiinteiden polttovälien käyttäminen johti itse asiassa tilanteeseen, jossa valokuvattaviin oli luotava pakostakin kontaktia. Tästä oli monella tapaa hyötyä. Valokuvaustilanteet eivät pääse löystymään:

”Kuvaaja pysyy skarppina ja kuvattavat voivat seurata mitä tapahtuu”.

Tällainen kuvaaminen on tietysti haastavampaa, mutta noin yleensä ihmisten lähestyminen ja ikuistaminen on Miikan kokemusten mukaan ollut Beninissä Suomea huomattavasti helpompaa.

”Iästä riippumatta ihmisillä ei ole jatkuvaa kiirettä”.

Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet laitetaan tärkeysjärjestyksessä kaiken kärkeen.

”Fyysisen paikallaolon lisäksi, kuvattavat ovat täällä ajatuksineen ihan aidosti läsnä. Heitä ei tarvitse myöskään ohjastaa, vaan kaikki on niin paljon luonnollisempaa. Ihmiset ovat välittömämpiä, eivätkä poseeraa. Ehkeivät he ole saman lailla tottuneet keimailemaan peilikuvalleen kuin Suomessa, jossa ihmisiä on vaikea löytää maskiensa takaa ja jossa aitous katoaa jatkuvaan itsetarkkailuun ja kontrolliin.”

Suomessa on nykyään vaikea tehdä aikalaiskuvaa kadulla ihmisistä, kun nämä vaativat tivaavat syitä valokuvan ottamiselle.

”Kymmenen minuutin johdatuksen jälkeen, ei spontaaniudesta ole mitään jäljellä ja tekee mieli laittaa kamera takaisin laukkuun”.

Miikan mukaan voi käydä niin, ettei tulevaisuuden polville jää tällaista kuvastoa meidän ajoistamme. Ihmiset ovat pelokkaita netin takia, eikä varovaisuus turhaa olekaan – oman lapsen naama voi löytyä pian Facebookista, tai ties mistä muualta. Kuvan käytön kontrollointi on muuttunut aikaisempaa vaikeammaksi myös valokuvaajalle itselleen.

”Mediatalojen fuusioitumisen, kuvaajilta vaadittavien sopimusten ja valokuvaoikeuksien leviämisen myötä esimerkiksi Satakunnan Kansalle otettu kuva voi löytyä vuosien päästä vaikka jonkun Alma-median kustantaman kirjan kannesta.”

Olemmeko siis Suomessa rakentamassa pelkoa, jonka tieltä Afrikasta vielä löytynyt aitous katoaa?

Miikan sarja ”Kylän vanhimmat” on katsottavissa täällä.

helmi192013

Afrikan tähtien johdattamana Villa Karoon

Mirja Mäkelä, Villa Karossa 4.10-7.11.2012

Maikki Salmivaara haastatteli Espoon musiikkiopiston pop/jazz-linja Ebelin johtajaa, jazz-laulaja Mirja Mäkelää, joka vietti Villa Karossa tuotteliaan residenssikauden lokakuun alusta marraskuun alkuun sovittaen uudelleen vanhan Afrikka-aiheisen lastenalbumin.

Laulajattaren oma ura ja opetustyö ja ovat kulkeneet rinta rinnan Sibelius-Akatemian opiskeluajoista saakka. Mirja on tehnyt paljon musiikkia niin omalla nimellään kuin JimJamMurMur-lauluyhtyeensä ja muidenkin kokoonpanojen kanssa. Tässä ohessa ahkera nainen on ehtinyt hankkia kolme lasta. Yhdeksänkymmentäluvulla ennen omien poikiensa syntymää, Mirja etsi jazzmaista lastenlevyä sisartensa lapsille ja löysi Iro Haarlan ja Edward Vesalan vuonna 1989 julkaistun Afrikan tähdet -albumin. Tämä tuttavuus lennätti hänet lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen Beniniin ja Villa Karoon.

90-luvulla nuoren tädin korvaa hivelivät levyn suomalaissävellykset, joihin oli saatu afrikkalaista fiilistä melodioiden ja soitinvalintojen avulla. Idea hienon albumin henkiinherättämisestä ja uusien sovitusten tekemisestä lapsikuorolle syntyi vuosia myöhemmin.

”Sitten tulin ajatelleeksi, että afrikkalaista vaikutusta sovituksiin voisi lähteä hakemaan lisää paikan päältä ja mieleen tuli Villa Karo, josta olin joskus lukenut lehdestä ja myöhemmin kuullut paljon tuttaviltani, jotka olivat olleet täällä residenssissä”, laulaja kertaa tapahtumien kulkua.

Vihkossa sovitukset, keikka isolla lavalla, terveenä, mitä muuta voisi toivoa?

Viiden viikon aikana Villa Karossa laulaja loihti 3-oktaavisella Casiollaan kuorosovitukset kaikille Afrikan-tähdet albumin kuudelletoista kappaleelle. Valmiita sovituksia syntyi neljäkymmentäviisi minuuttia.

”Olin tehnyt esityötä jo Suomessa ja musiikki oli päässäni tänne tullessani. Toisaalta täällä olin vapaa myös perhearkirumbasta, siksi työskentely on ollut niin nopeaa ja mutkatonta,” Mirja selittää tehokkuuttaan.

”Suomesta käsin ei osannut ennakoida miten sitä afrikkalaista vaikutusta täältä sovituksille saisi ammennettua, tai kuinka helposti sitä löytäisi paikallisia muusikoita, joiden kanssa pääsisi opiskelemaan rytmejä.”

Beniniläisrytmiikan maailma aukeni Mirjalle kuitenkin nopeasti Noëlin ja Georgesin kanssa pidetyillä rumputunneilla. Laulajan mukaan näillä opitut rytmit alkoivat sovituksia tehdessä soida päässä ja todella siirtyivät osaksi kuorosovituksia.

”Vaikea on kuitenkaan arvioida sitä, miten yleisölle välittyy sovituksista se, että olin itse paikan päällä vaikutteita hakemassa. Autenttista afrikkalaista musiikkia päässäni ei tässä ajassa tietysti vielä päässyt syntymään, mutta ainakin sovellettuja rytmejä kylläkin. Ilman täällä olemista en olisi näitä oppinut, eivätkä ne näin ollen olisi päätyneet sovituksiin,” Mirja arvelee.

Itselleen ja muille positiivisena yllätyksenä Mirja ehti järjestää myös pienen sivuprojektin kymmenhenkisen paikallisen lapsiryhmän kanssa.

”Olin kuullut Villa Karon konserteista ja jo Suomessa unelmoin konsertoinnista ja siitä, että pääsisin täällä ollessani työskentelemään paikallisten lasten kanssa.”

Marraskuun tähtikirkkaana konserttiyönä Grand-Popossa raikuivatkin suomenkieliset lastenlaulunsanat, kun Mirja esitti lapsiryhmän säestämänä kolme Afrikan tähdet -albumin kappaletta: Kärryleikin, Afrikan tähdet ja Avaruusauton. Työryhmäläisistään hän iloitsee:

”Lapset olivat aivan ihania: positiivisia, kuuntelevaisia, täynnä energiaa ja jokaisella solullaan mukana! Oli kiinnostavaa seurata millaisiksi laulut heidän soitannassaan taipuivat. Myös Richard ja Noël olivat korvaamaton, ammattitaitoinen ja iloinen apu sekä harjoituksissa että esityksessä.” ”Täällä opetus perustui korvakuulolta oppimiseen ja toistoon, ja lapset olivat siinä todella harjaantuneita,” Mirja vertailee eroja suomalaisen ja beniniläisen musiikinopetuksen välillä.

Cultural shaker

Mirja on matkustanut jonkin verran Euroopan ulkopuolella, muttei koskaan Afrikassa Marokkoa lukuun ottamatta ja suuri kulttuuriero yllätti häntä jonkin verran.

”Kaikki se miten asutaan, syödään ja käyttäydytään, on niin erilaista,” hän toteaa. ”Tämän takia on myös vaikea tietää, miten pitäisi itse käyttäytyä, mitä sanoa tai tehdä. Vaikka etenee tunnustellen, usein sitä kuitenkin oppii tavoille vasta kantapään kautta.” Mirja kertaa kokemuksiaan. ”Välillä on tuntunut tosi kurjaltakin, kun on oikeasti luullut tarkoittaneensa hyvää, ja kuitenkin toiminut väärin tai tullut väärintulkituksi,” hän jatkaa. ”Näille jutuille ei kuitenkaan mahda mitään ja kulttuuria oppimassahan täällä osaltaan myös ollaan. On hienoa nähdä erilaisia tapoja toimia – maassa maan tavalla,” Mirja kiteyttää.

Päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen ihmisten tarttuva iloisuus, positiivisuus sekä helposti lähestyttävyys.

Kulttuurivaihto suomalaisten ja beniniläisten muusikoiden välillä ei aina ollut itsestään selvää. Mirja opetti lapsille suomalaista laulua, jonka kieli ja laulutapa poikkeavat valtavasti täkäläisestä ja lahjoitti omia cd-levyjäänkin paikallisille. Kiinnostus suuntautui kuitenkin pääasiassa niin päin, että Mirja opiskeli beniniläistä kulttuuria, ja opetti vain harvoille jotain myös suomalaisesta tai länsimaisesta musiikista.

”Aika positiivista omanarvontuntoa oli aistittavissa muusikoiden keskuudessa: ei oltu niin, että voisitko opettaa myös meille, vaan toisinaan tuntui siltä, ettei välttämättä oltu niin kiinnostuneita saamaan vaihdossa muuta kuin rahaa”, Mirja toteaa ja jatkaa: ”Tämä on tietysti täysin OK ja ymmärrettävää. ”

Villa Karo on ollut Grand-Popossa kaksitoista vuotta. Lähes jokaiselle saapuvalle stipendiaatille kyseessä on hyppy tuntemattomaan ja ylpeyttä omasta kulttuurista ja halua jakaa omaa kulttuuriperimäänsä vaihdossa paikallisten kanssa on meistä jokaisella. Oman kulttuurin esittely tulee kuin luonnostaan. On kuitenkin muistettava, että Grand-Popolaisille Suomi on osa paikallista arkea ja todellisuutta. Villa Karo on suomalaisten talo keskellä beniniläistä kylää, eikä materiaalista elintasoeroa sen asukkaiden ja muiden kyläläisten välillä voi olla huomaamatta. Suomalaiset taiteilijat tulevat ensisijaisesti tutustumaan ja oppimaan tänne ja mukanaan he tuovat varallisuutta. Vieraan kulttuurin esittelyyn voidaan suhtautua toisinaan torjuvasti, koska sen voidaan kokea kyseenalaistavan paikallisen osaamisen ja tavat.

”Kunnioitus toista kulttuuria kohtaan on ensiarvoisen tärkeää. ” Kuten Mirja itsekin kokemuksistaan oppineena toteaa: ”Ehkei idea olekaan niin paljon tuoda tänne omaa, vaan ehkä kun joku joskus tulee Suomeen, niin opiskellaan sitten suomalaista musiikkia.”

Ja itse Villa Karosta ja muista stipendiaateista. Jälleen kerran henkilökunta ja toiset stipendiaatit saavat muiden tuttavuuksien lisäksi kiitoksia osakseen:

”Stipendiaatit ovat olleet kerrassaan mahtavia tyyppejä ja henkilökunta on kysyttäessä auttanut! Tänne hakeutuu varmasti tietynlaisia ihmisiä residenssiin, tuskin kuka tahansa edes uskaltaa lähteä Beniniiin”, Mirja pohtii syitä ”kämppäkavereidensa” avoimuudelle. ”Hauska sattuma oli myös se, että Susu (Susanna Hietala), joka on ystäväni opiskeluajoilta ja jonka kanssa myöhemmin olen tehnyt yhdessä opetustyötä, sattui tänne samaan aikaan!”

tammi242013

Open Doors Day at Villa Karo on 10th December 2012 / La journée porte ouverte à la Villa Karo

Open Day was organised at Villa Karo in December. The aim of the event was to provide the locals with an opportunity to get to better know the institution present in their village.

The Lissa Gbassa hall was filled with locals as well as the scholarship holders. The management team presented the institution and provided answers to the questions raised by the audience. Discussion arose and interchange was vivid – and very fruitful.

Villa Karo has several simultaneous tasks and its aims are ambitious. The institution combines the tasks of a residence for Finnish artists; a cultural centre providing cultural services for the local population; and an institution aiming at increasing the knowledge of the African culture in Finland and increasing overall intercultural understanding.

One of the themes discussed during the day was the institutions role as a bridge joining the artists on two sides – Benin and Finland – together. Most of the artists coming to Villa Karo do look for contacts among the local population and artists, in order to exchange their experiences and for learning from each other. This is not always such a straightforward manoeuvre.

One way of easing this contact would be to establish an organisation of local artists to cooperate closely with Villa Karo, as Kwassi proposes in the meeting.

This discussion has resulted in an initiative by the local artist to found an association which is already cooperating with the Finnish artists. The scholarship holders have found their way to the weekly meetings organised on Sundays and the association’s first cooperation projects are already taking place.

Communication is a good means of reasoning. The whole is greater than the sum of his parts. In addition to bringing several wise heads together and increasing the quantity of reasoning, the interaction creates higher quality reflection, something that neither of the heads alone would ever had provided. Airing one’s own ideas and listening to other’s thoughts creates wholly new knowledge. So, we are looking forward to seeing continuance of these events!

Cette journée porte ouverte a été marquée essentiellement par une conférence-débat dirigée par le directeur du centre, monsieur Kwassi Djidula AKPLADOKOU. Il a été assisté par les autres responsables de l’administration de la Villa Karo à savoir le chef programmes et d’administration, madame Sylvie AHOUANGASSI AHOYO, le comptable, monsieur Richard TANDJOMA et la responsable de la collection du Petit musée, madame Georgette SINGBE.

Quelques questions posées :

« Quels sont les objectifs de la Villa Karo ? »

Villa Karo (Georgette) : Les objectifs du centre Finno-Africain sont la promotion de la culture africaine et finlandaise et l’assistance des couches déshéritées ou défavorisées. On peut noter des actions telles que :

– La réalisation des modules de classes dans les zones reculées de la commune de Grand-popo.

– La prise en charge scolaire de plus de 100 enfants démunis.

– L’organisation de concerts gratuits, la diffusion gratuite de films et autres activités de loisir ou de divertissement.

– Les échanges culturels entre artistes africains et finlandais entrant dans le cadre de la promotion des cultures du Nord et du Sud.

« Et quelles sont les raisons qui sous-tendent la programmation du concert mensuel uniquement le 1^er samedi du mois ? »

Villa Karo (Georgette) : Pour ce qui est du choix du 1^er samedi du mois, le centre a pour vocation de donner mensuellement un spectacle gratuit aux populations de Grand-Popo. Mais le 1^er samedi, est le moment propice où le grand nombre de personnes désirent se défouler après avoir passé plusieurs semaines d’activités sous pression.

« Quel est le dossier qu’un artiste doit fournir pour bénéficier d’une production de concert à la Villa Karo et dans quel délai ? »

Villa Karo (Sylvie): Les différentes pièces que constitue le dossier d’un artiste postulant au concert déposé à l’administration de la Villa Karo sont les suivantes :

a) Une demande de prestation de spectacle adressée au directeur

b) Une biographie retraçant le parcours de l’artiste

c) Un DVD ou CD témoignant les réalisations de l’artiste

Pour les artistes qui n’ont pas encore produit d’album, le centre exige que ces artistes invitent les responsables qui interviennent dans l’organisation du spectacle à une séance de leurs répétitions.

Après étude minutieuse de ces dossiers, l’administration procède à la sélection de l’artiste du mois sur la base d’un certain nombre de critères bien déterminés. Ce n’est qu’après cette opération que l’artiste retenu est programmé. C’est une activité qui s’étend sur une durée allant de trois mois à 1 an.

« La Villa Karo organisait des cours d’anglais au profit des jeunes apprenant locaux. Aujourd’hui nous avons constaté que ses cours sont suspendus. Alors veuillez nous éclaircir par rapport à la situation actuelle de ce projet ? »

Villa Karo (le directeur Kwassi) : La suspension des cours d’anglais est en fait due à l’absence des bénéficiaires. Mais les cours d’anglais seront bientôt relancés. J’exhorte donc tous ceux qui en sont intéressés à se rapprocher de la Mlle Maikki SALMIVAARA, la stagiaire chargée de la vulgarisation des langues étrangères telles que l’anglais et le finnois.

« Quelles sont les raisons qui expliquent la réticence du directeur envers les ouvriers locaux ? »

Villa Karo (Kwassi) : Ma réticence envers certains ouvriers locaux, est due au fait qu’ils ne m’inspirent pas de la crédibilité. Le comptable pourrait bien vous donner des exemples de cas d’escroquerie et d’abus de confiance dont le centre à été victime.

Villa Karo (Richard) : Certains ouvriers locaux, une fois engagés pour exécuter un travail réclament des avances, ce qui est logique. Mais par la suite, on constate non seulement un abandon des travaux mais aussi leur disparition de la localité. Dans d’autre cas, certains ouvriers locaux effectuent un travail inachevé et exigent qu’on leur paye.

« J’estime que les artistes finlandais aiment la musique traditionnelle, pourquoi la Villa Karo n’invite pas uniquement les artistes locaux à animer les spectacles mensuels ? »

Villa Karo (Richard) : Concernant la question de la volonté d’inviter uniquement les artistes locaux, il faut comprendre que le but du concert mensuel organisé par la Villa Karo est d’offrir au public de Grand-Popo la chance de découvrir sur scène certains artistes confirmés. Ce qui pourrait inspirer la perfection des artistes locaux et du coup favoriser leur compétitivité dans le monde artistique et culturel. Aussi l’expérience a-t-elle prouvé que le public a horreur de la monotonie. Donc il est évident que la Villa Karo opte pour la diversification des artistes.

« Quel est le nombre d’artistes locaux qui ont déjà été invités pour presenter à la Villa Karo et qui sont-ils ? Et quelles sont les actions en cours par la Villa Karo pour faciliter la promotion des artistes locaux qui n’ont pas encore bénéficié de soutiens du centre ? »

Villa Karo (Kwassi) : Au nombre des artistes locaux qui ont déjà animé un ou plusieurs spectacles à la Villa Karo, on peut citer par example ADJIGNON, HAMBLADJI, GBEHOHAN, GANDJEGBE et MIDJOUBA.

Concernant la promotion des artistes locaux, je vous exhorte à plus de sérénité et de professionnalisme dans votre activité afin de vous faire distinguer par les artistes étrangers qui viennent en résidence à la Villa Karo. Il faut aussi penser à la mise en place d’associations afin de soumettre des projets d’ensemble à l’administration de la Villa Karo. Ainsi, vous pouvez mettre à la disposition de la Villa Karo, le répertoire des membres de vos associations. Cela permettra à l’administration de faire leur publicité sur le site du Centre.

Kategoria: Finnish-Beninese Co-operation