The idea of organizing a Finnish-African night first saw the daylight during another project of filming a documentary of a famous Beninese musician, Gnonnas Pedro, and his son, Gil Gnonnas.
Gnonnas Pedro was very popular in Benin and performed more than once in the Villa Karo, already at the opening concert. He became famous for his group Africando which regrouped well-known African artists playing salsa from several places, such as Guinea, Senegal and Benin. The music of Africando was a blend of the main regional rhythms of the Mono-Couffo (from Grand-Popo to Lokossa) and modern instruments. Gnonnas Pedro was called maestro for his work and talent in arranging Africando’s music and the main creator of Agbadja World Beat System.
According to Georges Agbazahou, who is filming the documentary, it is almost as if the father is born again in the son, and the documentary film is a homage for the father and the son. For this documentary in question a team consisting of Georges, Gil, Antti Sundberg (who was in residence in Villa Karo and in charge of filming) and the Villa Karo CIMO trainee Taru took off on a Sunday to the town of Lokossa in which Gnonnas Pedro’s house, which has now been turned into a museum, is located.
After passing the day together the idea of continuing the Finnish-African collaboration in the form of a musical get-together and concert event was put forward as Gil Gnonnas and his band play as residents in a cultural corner and bar in Cotonou called Yes Papa. This was seen as possible win-win situation in giving variety to Yes Papa’s concerts and offerings and on the side of the Villa Karo in increasing its sphere of influence as well as people’s awareness of its existence even outside of Grand-Popo. The aim was to create a new tradition for mutual benefit and hopefully increasing the possibilities of Finnish residing artists to create contacts during their stay in the Villa Karo.
Heli Tiainen: Kantajat (Les porteurs) à la Galerie Tila à Helsinki, mars 2013 / galleria Tilassa Helsingissä maaliskuussa
L’exposition de Heli Tiainen a été une histoire comtemporaire de l’Afrique de l’Ouest en général. Particulièrement du Golf du Guinée et de la vie quotidienne des Togolais et Beninois vivants à la frontière.
L’image qui m’a beaucoup marqué est celle de la femme qui a porté les fardeaux du bois dela cuisine sur la tête. Cela me rappelle de ma mère revenant du champs. La technique de ses oeuvres a été une chose aussi qui me fait vivre les années 90 aux cours primaires où on dessinait avec la craie. En un mot c’est tout une histoire d’art qu’elle avait exposé. Esperons voir encore de plus de ses oeuvres qui fascinent !
Bon début d’été !
-Félix Adjé
***
Heli Tiaisen näyttely kertoi läntisen Afrikan nykytarinaa. Erityisesti kohteena olivat Guineanlahden alue sekä Togon ja Beninin rajalla asuvien ihmisten arjen elämä.
Mieleeni jäi erityisesti kuva naisesta, joka kantaa puulastia päänsä päällä. Se muistutti minua äidistäni palaamassa pellolta. Teosten tekniikka taas sai minut palaamaan 1990-luvulle ja alakouluun, missä piirrettiin liiduilla. Tiaisen teokset avaavat kokonaisen taiteen historian. Toivottavasti näitä kiinnostavia töitä nähdään vielä lisää!
Risto Lindstedt Villa Karossa 13.12.2012-23.1.2013
”Eikös se ole taiteilijoiden paikka?”
Risto Lindstedt hämmästyi, kun Matti-Juhani Karila ehdotti hänelle residenssihakemuksen jättämistä Villa Karoon eräässä kirjanjulkistamistilaisuudessa vuosia sitten. Toimittajalegenda ei omien sanojensa mukaisesti ”osannut sijoittaa itseään Villa Karon taiteilijoiden ja tutkijoiden intelligentsiaan”. Ajatus alkoi kuitenkin kutkuttaa ja eläkeikäkin lähestyi. Hanke sinetöityi kun hänen kollegansa, myös eläkkeelle jäämässä oleva valokuvaaja Hannu Lindroos kysyi yllättäen:
”Oletko kuullut Villa Karosta?”
Risto saapui vaimonsa, kustannustoimittaja Päivi Lindstedtin kanssa residenssiin joulukuussa ja Hannu tammikuussa. Riston lähdettyä Hannu jäi vielä metsästämään kuvakulmia Ouidahin orjakaupungista. Parivaljakon tavoitteena oli tuottaa matkalta kolme laajaa kuvareportaasia Suomen kuvalehdelle. Materiaalia on karttunut ainakin Voudou-uskonnosta, Afrikan Venetsiaksikin nimetystä Ganvién kaupungista sekä Ouidahin orjatiestä. Saattaapa Beninin-jakso poikia tämän lisäksi muutakin.
”Jos nyt Hannuni tunnen, niin sehän kuvaa aina ja kaikkialla!”
Ja taitaa Ristolla itselläänkin olla jonkinlaista ylimääräistä kolumnintynkää sukanvarressa. Akaasian lehdet kahisivat huhuja Karossa samanaikaisesti olleiden kolmen Kirjapajan kirjailijan yhteistyöstä. Nähtäväksi jää, saammeko vielä lukea Risto Lindstedtin, Liisa Väisäsen ja Jaana-Mirjam Mustavuoren Afrikassa alkunsa saanutta yhteistuotantoa.
”Hannu ja Risto menee Beniniin”-reportaasit
Villa Karon perustajajäsen Matti-Juhani Karila lähetti Riston matkaan toivotuksella ”älkää sitten vaan kehitelkö mitään erityistä siellä”. Tällä hän viittasi Riston ja Hannun journalistiseen tyyliin, josta Suomen Kuvalehdessä käytetään nimitystä ”Hannu ja Risto menee metsään” –juttu. Kun toimituksessa erään kerran kärsittiin kotimaan reportaasien puutteesta, lähetettiin Hannu ja Risto etsimään jutuntynkää:
”Menkää nyt vaikka mettään ja kertokaa millaista oli!”
He lähtivät Ilomantsin Hattuvaaraan, jossa ensilunta odotellessa keittyi laavukahvin lisäksi yleisön rakastama, aforismia lähestyvä juttutyyppi. Siinä kertojan ääni kommentoi ja uuttaa välittömistä havainnoista irti kaiken mahdollisen. Tällaista voidaan nyt odottaa valmistuvaksi muun muassa Ganviésta.
”Kun vene lipui hitaasti eteenpäin pitkin tolpille rakennetun kaupungin kujia, ei ainoastaan Hannu, vaan myös minä pystyin poimimaan mukaan värikkäitä yksityiskohtia.”
Voodoota miehet lähestyvät kolmen hyvin erityyppisen uskonnollisen tapahtuman — joulukuisen Mami Wata -rituaalin, kansallisen Voodoo-päivän ja yksityisen kaksoisseremonian – kautta. Reportaasissa pohditaan voodoon elinvoimaisuutta tämän päivän Beninissä,
”Miksi ihmiset siihen yhä edelleen vuonna 2013 uskovat?”
Orjakysymystä Risto punnitsee Ouidahin orjatien varrella ja nostaa reportaasissaan uusimman orjatutkimuksen rinnalle välähdyksiä historiasta. Hän muistuttaa, ettei orjuus ole maailmasta mihinkään kadonnut, vaikkei tämän päivän organisoitua orjuutta aina sillä nimellä kutsutakaan.
Kokemuksia Villa Karosta
Villa Karo oli Riston ensimmäinen kerta sekä Länsi-Afrikassa että taiteilijaresidenssissä. Mies ei kuitenkaan tunnusta yllättyneensä mistään.
”Vain kuumuus rasitti, muttei sekään yllättänyt. Ympärillä oli motivoituneita, fiksuja aikuisia. Käyttöinformaatio kulki, ja ihmiset olivat avuliaita.”
Stipendiaattien joukkoon integroitui nopeasti. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että kaikki menee putkeen.
”Kämppäkavereitaan ei voi valita ja yksi riitelevä aviopari olisi voinut myrkyttää koko yläparvekkeen.”
Riitelyjen sijaan yhteiselo tarjosi hauskoja spontaanisti syntyneitä keskusteluja.
”Ja Liisan (Väisänen) paikalla ollessa, opettavaisen hyödyllisiä sellaisia.”
Iloa tuotti myös muiden työn seuraaminen.
”Muusikkous on itselle jokseenkin vierasta aluetta. Oli mukavaa ja ymmärrystä avaavaa nähdä mitä Tuukka (Vuorinen) ja Antti (Sundberg) ja Aapo (Halonen) vieressä puuhasivat.”
Katse taakse ja eteen
Toukokuussa eläkkeelle jääneen toimittajan lähes nelikymmenvuotisen uran varrelle on mahtunut paljon. Työt ovat kuljettaneet Riihimäen paikallislehdestä STT:n aluetoimituksen kautta Iltasanomiin, Suomen kuvalehteen toimitussihteeriksi, -päälliköksi ja edelleen kirjoittavaksi toimittajaksi. Tänä aikana myös journalistinen työ on muuttunut paljon, ja alan tulevaisuus painaakin konkarin mieltä.
”Painojen, kuvien, ja toimitusjärjestelmien kehitys on muuttanut tekemistä ja journalismiin on tullut piirteitä, jotka eivät enää kuulu mun maailmaan.”
Reaaliaikaisen tiedonvälityksen keskeisyys on ajanut tilanteeseen, jossa asioita on tuutattava nopeasti ulos. Tiedon tarkkuus ja olennaisuus kärsivät.
”Journalismista on tullut mittasuhteetonta. Pienistä asioista tehdään isoja otsikoita, eikä suoraan henkilöön käyvä journalismi tunne nykyään erityisiä rajoja.”
Tilanteesta ei voi syyttää journalisteja. Lehtitalot painottavat määrää ja nopeutta laadun kustannuksella.
”On pöyristyttävää vaatia ihmistä tekemään huonompaa kuin mihin tämä pystyy. Ei se niin voi mennä.”
Risto pelkää, että sellaisten lehtikuvaajien määrä tulee vähenemään, joilla on historia ja konteksti hallussa. Myös sellaiset kirjoittavat toimittajat, joille hyvät lauseet ovat tärkeitä, saattavat vähentyä.
”Toisaalta toimittajat ovat nykyään paremmin koulutettuja ja siellä missä laatua tehdään, hioutuu todellisia helmiä,”
Risto muistuttaa ja jatkaa:
”Me voidaan Hannun kanssa kyllä olla vanhentuneita ja kömpelöitä, mutta meille lehti on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, joka aikanaan ajoi kaiken yli. Ei tarvinnut myöskään kelloa vastaan taistella niin kuin monen toimittajan nykyään.”
Tällaiseen sitoutumiseen ei valitettavasti ole enää varaa.
”Mitä käykään innostumiselle, intoutumiselle ja kieleen rakastumiselle, kun asioiden kiteyttäminen nousee kirjoittajan tärkeimmäksi taidoksi?”
Toivokaamme, ettei lukijoiden aliarviointi ja näytöltä luettavat lehtijutut aja meitä kierteeseen, jossa otsikkosuperlatiiveiksi yksinkertaistuva teksti heikentää lukutaitoa, lukijaa ja edelleen tekstiä.
Last October 26th the residents of Villa Karo got the opportunity to participate in the Tabaski celebration as Villa Karo’s guardians Boubé and Abdullaye, who belong to the Muslim minority in Benin, invited them to join the religious feast. Two lambs were prepared on open fire and tasty Fulani cheese was served for the vegetarians.
Tabaski is one of the most important celebrations of the Muslim year. This day – the date of which varies from one country to another from and year to year– is to commemorate the prophet Ibrahim’s willingness to sacrifice his young and only firstborn son in obedience to a command from God. It marks the end of the annual pilgrimage, Hajj to Mecca. Hajj is one of the five pillars of Islam and each able-bodied Muslim is supposed to carry out this duty and head to Mecca at least on in the lifetime, if this is financially realisable. For the Tabaski celebration, a sheep, cow, goat, buffalo or camel is sacrificed in the name of God. One-third of the meat is given to friends and neighbors and one-third or more of the meat is donated to the poor and needy.
With a resemblance to Easter, Tabaski is the celebration of sacrifice, reconciliation and forgiveness: Eid-al-Adha – Feast of Sacrifice. This year the celebrations in Benin will be on Tuesday 15th October. Meanwhile, Happy Easter to everybody!
