0

Tekijä: Villa Karo

Tartu käteen – ystävyyskonsertti Gloriassa 16.4.

Helsinki-Cotonou-Ensemble
Helsinki-Cotonou Ensemble Beninissä 2012. Ensemble esiintyy myös Suomi-Benin-ystävyysseuran konsertissa Gloriassa 16.4.  – ja levynjulkaisukeikka esikoisalbumille ”Beaucoup de Piment!” järjestetään Kapsäkissä 7.5.

 

Villa Karon entisistä stipendiaateista sekä muista benininkävijöistä koostuva Suomi-Benin-ystävyysseura juhlii tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan kunniaksi Helsingin Gloriassa järjestetään ensi viikon tiistaina eli 16.4.2013 hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tuotoilla tuetaan grandpopolaisen naisjärjestön leipomoprojektia, syrjäkylien naisten asemaa sekä paikallisia kouluja ja koululaisia.

Konsertin esiintyjinä on iso joukko suomalaisia ja beniniläisiä artisteja: RSO:n Afrikka-orkesteri, Tiina Lindfors, Marjatta Airas, Teemu Kupiainen, Eija Ahvo, Tuija Rantalainen, Trio Gracioso (piano, oboe ja käyrätorvi), Kari Ikonen Trio yhdessä Eero Koivistoisen ja Mirja Mäkelän kanssa, Soila Sariola, Susanna Hietala, Mariska ja Pahat sudet, Helsinki-Cotonou Ensamble, Alvar Gullichsen, Judith Sodji & Adjigo Soul, Noël Saizonou, Akim Color, Mustavuori, Gildas Houessou &Vodou-land-band.

– Vaikka vierailu residenssissä olisi lyhyt, moni kertoo haltioituneena, kuinka paikallinen kulttuuri menee nahan alle nopeasti ja jättää jäljen, sanoo ystävyysseuran puheenjohtaja Soile Rinno Skenet-lehdessä.

Konsertti alkaa klo 19.00. Liput ovelta tai Tiketistä 30€, 12-18v. 15€, alle 12v. 0€.

Lisää konsertin tarkoituksesta:

MIKSI?

Hyväntekeväisyyskonsertilla autetaan lapsia Länsi-Afrikan Beninissä, Grand-Popon kunnassa.

Ystävyysseura on tukenut syrjäkylien kouluja hankkimalla opetusmateriaalia ja koulukirjoja sekä teettämällä pakollisia koulupukuja kylän ompelijoilla. Koulutien tasoittaminen on tärkeää maassa, jossa muodollisesta koulupakosta huolimatta liian monien lasten on päivittäin autettava perheen elannon hankkimisessa. Tytöt joutuvat silloin ensimmäisinä jättämään pulpettinsa.

Ystävyysseura kohdensi pääosan vuoden 2012 avustuksestaan Djanglameyn kylässä toimivalle näkövammaisten sisäoppilaitokselle. Laajalta alueelta tulevat lapset ovat aina 5-vuotiaista yläasteen opiskelijoihin ja hankalien matkojen takia monet eivät enää koskaan tapaa omaisiaan. Vammaisten asema on kaikkein vaikein.

Ystävyysseura sitoutui viime vuoden matkallaan avustamaan Grand-Popossa toimivan naisjärjestön pientä leipomoa ja kehittämään sen tuotteita ravitsevammiksi. Tavalliseen vehnäjauhoon opeteltiin lisäämään paikallisia ravintokasveja. Yksipuolinen ravinto näkyy varsinkin lasten aliravitsemuksena ja vaikka äidit ovat tiedostaneet ongelman, saatavilla on ollut vain vähän apua. Tähän ongelmaan on tarkoitus pureutua nyt valistusta jakamalla ja tarjoamalla hyviä vaihtoehtoja.

Leipomossa on pieni perinteinen saviuuni, mutta Suomi-Benin-ystävyysseuran tavoitteena on hankkia sen lisäksi aurinkoenergialla toimiva uuni, sillä puu on kallista. Aurinko sen sijaan riittää ja se on ilmaista. Syrjäkylien naisten sekä taloudellista asemaa että arkista työtä keventämään hankittaisiin maissimyllyjä ja öljypähkinän puristimia. Nyt nämä raskaat työt tehdään vanhaan tapaan käsin.

Suomi-Benin-ystävyysseura hakee vuosille 2014-2016 ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista avustusta toteuttaakseen haastavan leipomoprojektin kylämyllyineen. Konsertin tuotolla saadaan siihen tarvittava omarahoitus ja samalla voidaan jatkaa koulujen ja koululaisten tukemista. Ostetaan näkövammaisille lapsille lisää valkoisia keppejä, rahdataan koulukirjoja pääkaupungista ja kylien naiset saavat työtä ommellessaan koulupukuja. Ystävyysseuran jäsenet vievät itse avustusrahat suoraan perille ilman välistävetäjiä.

Benin on rauhallinen pieni maa lähellä päiväntasaajaa. Elämä siellä on vaatimatonta, neuvokkaasti pärjäämistä päivästä seuraavaan, mutta silti tunnelma kylissä on iloinen ja satunnainen matkailijakin otetaan vastaan Bonne arrivée -tervehdyksin.

***
WHY?

The purpose of this charity concert is to help children and schools in remote villages in Benin in West Africa by procuring teaching-supplies and school books, and by having the compulsory school uniforms made by local village seamstresses. To smooth the school road is important in a country where girls are the first to be forced to leave school and take a job. By far the worst situation is that of disabled young persons and in 2012 the Friendship Society included the boarding-school in Djanglamey for the visually handicapped as a support project.

The Finland-Benin-Friendship Society has also undertaken to support the bakery that is now run by the womenfolk’s organization in Grand-Popo and to help with the comprehensive development of the bakery products. A biased diet can result in undernourished children and there has not been much help available, although the mothers have been aware of the problems. The plans are to install an oven that functions with solar energy beside the traditional clay oven in the bakery. Firewood is expensive, but there is a lot of sun in Grand-Popo and that’s for free.

The Friendship Society will apply for a three year grant from the foreign ministry to carry through the demanding bakery project. The proceeds from the concert will secure the requested self-financing. Moreover, the support to schools and pupils will continue. The Society handles the transfer of money independently and without intermediaries.

Benin is a peaceful little country near the Equator. Life is simple and you get on day by day using your own ingenuity. Village atmosphere is nevertheless cheerful and the chance visitor will always be greeted with a smiling Bonne arrivée!

Inkeri Makkonen Taidesalongissa

Inkeri Makkonen: Herätessä, silmäni täynnä tuulta
Inkeri Makkonen: Herätessä, silmäni täynnä tuulta, 2013

Taiteilija Inkeri Makkosen näyttely tarjoaa hätkähdyttävän kontrastin Taidesalongin ikkunoiden läpi paistavalle kevätauringolle. Makkosen öljypastellimaalauksissa tuuli riepottelee katsojaa ja värimaailman kylmät sävyt korostuvat.  Abstraktia lähestyvät maisemat ovat niin hurjassa liikkeessä, etteivät pysy enää kankaalla; viimeisessä huoneessa nähtävät teokset ovat jo kolmiulotteisia, katsojaa kohti kurottavia kuvia.

Villa Karossa vuonna 2008 kolme kuukautta stipendiaattina viettänyt taiteilija maalaa vahvoja tunnelmia, vettä, ilmaa ja valoa levein siveltimenvedoin. Makkonen mainitsee Villa Karon jäsenlehden Huomenta Afrikka -näyttelynumerossa tulleensa Beninin valossa ja lämmössä syvästi tietoiseksi omasta pohjoisesta syntyperästään ja kulttuuristaan. Taidesalongin maalausten valo onkin pohjoista valoa, kevään pilkahduksia puunrunkojen lomasta, jään hohtoa. Näyttelyn nimi Soin ja laulan, mullan ja kiven viittaa sekä musiikkiin että maisemaan teosten inspiraation lähteinä. Taiteilija kertoo tiedotteessaan kuuntelevansa musiikkia ja tanssivansa maalatessaan. Liike on läsnä jokaisessa pastellipyörteessä ja raaputusjäljessä, mutta samalla työt ovat kytköksissä tiettyyn taiteilijan mielessä olleeseen tilaan ja ennen kaikkea sen henkeen.

Viimeisessä näyttelysalissa huomio kiinnittyy huonetta hallitsevaan Houkan takki -tekstiilityöhön. Valtava, rujo kangashahmo on nostettu seinälle julistamaan äänetöntä sanomaansa korkeuksista. Oikeassa kädessä oleva airo toimii sekä ryysyläisen kävelykeppinä että kuninkaan valtikkana. Takin kuluneet kaarteet voi nähdä alati muotoaan muuttavana maisemana. Taiteilija itse haluaa teoksellaan puolustaa ihmisluonnon monimuotoisuutta, jokaisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on. Majesteettinen mielenosoittaja kantaa repaleisiin laskoksiinsa paksulla langalla kiinni ommeltuina muun muassa linnunsulkia, arvatenkin Beninistä tuotua metalliveistosta, pientä ristiä, jouhia ja ruostunutta lukkoa. Ajatukset karkaavat niin pelloilla seisoviin variksenpelätteihin kuin monilla yksityiskohdilla kuorrutettuihin länsiafrikkalaisiin vodun-veistoksiinkin. Vuoropuhelu viereisen maalauksen kanssa toimii hyvin, sen keveät, tilassa leijuvat hahmot lähes toistavat takin ääriviivoja.

Makkonen painottaa käyttämiensä materiaalien historiaa, niiden muita, aikaisempia elämiä. Näe, ihminen -reliefin haapalautaa työstäessään hän on ajatellut Äänisellä sijaitsevan Kizhin kirkon hopeaisia haapakattoja sekä vanhoja veneitä. Tavallaan reliefi vertautuukin maisemamaalauksen perinteeseen juuri materiaalinsa luomien mielenmaisemien kautta. Luonnon voiman kunnioitus näkyy Makkosen tavassa antaa puun puhua puolestaan: teosta ei ole hiottu ja siloteltu, vaan haapa on murtunut kuin omasta tahdostaan rikkonaiseksi, eri suuntiin tempoilevaksi kokonaisuudeksi. Jäyhä lauta alkaa elää, kuten tekevät myös maalausten paksut ja raskaat öljypastellikerrokset. Kokonaisuus vakuuttaa nimenomaan tämän liikkeen myötä muodostuvan muutoksen tunnun kautta.

Näyttely on avoinna ti-su klo 10-17 keskiviikkoon 10.4. asti Taidesalongissa, Bulevardi 3 B, 4. kerros.

Happy Easter! And memories of last autumn’s Tabaski

Boubè preparing the Tabaski lamb
Boubè preparing the Tabaski lamb

Last October 26th the residents of Villa Karo got the opportunity to participate in the Tabaski celebration as Villa Karo’s guardians Boubé and Abdullaye, who belong to the Muslim minority in Benin, invited them to join the religious feast. Two lambs were prepared on open fire and tasty Fulani cheese was served for the vegetarians.

Tabaski is one of the most important celebrations of the Muslim year. This day – the date of which varies from one country to another from and year to year– is to commemorate the prophet Ibrahim’s willingness to sacrifice his young and only firstborn son in obedience to a command from God. It marks the end of the annual pilgrimage, Hajj to Mecca.  Hajj is one of the five pillars of Islam and each able-bodied Muslim is supposed to carry out this duty and head to Mecca at least on in the lifetime, if this is financially realisable. For the Tabaski celebration, a sheep, cow, goat, buffalo or camel is sacrificed in the name of God. One-third of the meat is given to friends and neighbors and one-third or more of the meat is donated to the poor and needy.

With a resemblance to Easter, Tabaski is the celebration of sacrifice, reconciliation and forgiveness:  Eid-al-Adha – Feast of Sacrifice. This year the celebrations in Benin will be on Tuesday 15th October. Meanwhile, Happy Easter to everybody!

MIGRANT-E-S. Tarinoita maahanmuutosta

Etienne Davodeau
Piirros Etienne Davodeau

Ranskan instituutti Suomessa on järjestänyt Kaapelitehtaalle sarjakuvanäyttelyn, jonka toteutuksesta vastaa nuori, sarjakuvalle ja kulttuurille omistautunut kollektiivi ”Entre les cases”. Näyttelyssä on sarjakuvia neljältätoista taiteilijalta. Teoksissa kuvataan maahanmuuton erilaisia puolia ihmisten itsensä näkökulmasta, ja yhdistellään niitä historiantutkimuksen oivaltavaan antiin.

Maahanmuutto on aina ollut osa Ranskaa: noin neljälläkymmenellä prosentilla nykyranskalaisista on ulkomaalaisia juuria. Esimerkiksi Ranskan nimekkäistä taiteilijoista monet ovat tulleet alun perin muualta. Näyttelyssä sarjakuvat yhdistyvät historioitsijoiden analyyttisiin paloihin maahanmuutosta. Niissä painotetaan juuri Ranskan ja maahanmuuton pitkäaikaista, mutta liian monesti unohduksiin jäänyttä sidettä. Maahanmuuttoa on ollut vuosisatoja, mutta aina viimeisin maahanmuuttajaryhmä tai -sukupolvi saa tuntea rasismia ja syrjintää nahoissaan. Sarjakuvassa yksilöt saavat äänen, mutta sarjakuvallinen kerrontamuoto tuottaa myös oman ulottuvuutensa.

Monissa näyttelyn sarjakuvista kerrotaan tarinaa, jossa Ranska ei täytäkään suuria unelmia: paljon tavoiteltu vapaus ei realisoidukaan. Monet työt ovat hyvin tummasävyisiä, jopa synkkiä, ja niissä kerrotaan surullisia tarinoita. Tulijoiden kertomuksia on monista paikoista, mutta ennen kaikkea pohjoisesta ja läntisestä Afrikasta. Tullessaan Ranskaan he kohtaavat yksinäisyyttä, mielivaltaa ja ulkopuolisuutta. Monissa sarjakuvissa tulijat kohtaavat poliiseja tai muita viranomaisia, eikä kohtaamisia esitetä mukavina. Vaikka perille olisi päästy ja uusi elämä olisi päässyt vauhtiin, ei ulkopuolisuuden tunteesta pääse silti eroon. Juurettomuus ja muutos, joka muuttaa ja toisaalta pysyy koko elämän, tulevat parhaiten esiin kahdessa sarjakuvassa, jossa kuvataan maahanmuuttoa perheen kahden eri sukupolven välisessä dialogissa. Uusi sukupolvi kykenee jo tuntemaan itsensä ranskalaiseksi, ainakin enemmän kuin vanhempansa.

Omana alaotsikkonaan näyttelyssä olivat maahanmuuttajanaiset, Femmes Migrantes, ja heidän pitkään unohduksissa ollut olemassaolonsa. Etenkin ennen nähtiin, että maahanmuuttaja on mies; nyt on kuitenkin ruvettu näkemään maahanmuuttajien moninaisuus ja heidän taustoistaan juontuvat erilaiset haasteet. Myös toiveikkuutta esiintyy, vaikkei niin suurissa määrin. Erään sarjakuvan nainen on joutunut perheensä hylkäämäksi haluttuaan yhdistää vanhan ja uuden kulttuurinsa tapoja elää, ja koettuaan silti jatkuvaa rasismia ja osattomuutta on hän löytänyt itselleen uuden turvallisen maailman: uudet ystävät ja ennen kaikkea kirjat.

Asiat eivät ole mustavalkoisia, ja tämä näyttely tuo tarpeellisen lisän maahanmuutosta käytävään keskusteluun antamalla maahanmuuttajatarinoille tilaa. Malamine-sarjakuvan lopussakin todetaan, että:

”Elämä ei ole mustaa eikä valkoista, eikä se myöskään aina ole ruusuista.”

Mukana olevia taiteilijoita ovat mm. Edimo ja Simon-Pierre Mdbumbo sekä Christophe Dabitch. Näyttely on avoinna klo 9-21 lauantaihin 6.4. asti Galleria Käytävässä Kaapelitehdas C2:ssa, ja sinne on vapaa pääsy.

Lisää maahanmuuttoaiheista sarjakuvaa Angoulemen sarjakuvafestivaaleilta 2011.