Ranskan instituutti Suomessa on järjestänyt Kaapelitehtaalle sarjakuvanäyttelyn, jonka toteutuksesta vastaa nuori, sarjakuvalle ja kulttuurille omistautunut kollektiivi ”Entre les cases”. Näyttelyssä on sarjakuvia neljältätoista taiteilijalta. Teoksissa kuvataan maahanmuuton erilaisia puolia ihmisten itsensä näkökulmasta, ja yhdistellään niitä historiantutkimuksen oivaltavaan antiin.
Maahanmuutto on aina ollut osa Ranskaa: noin neljälläkymmenellä prosentilla nykyranskalaisista on ulkomaalaisia juuria. Esimerkiksi Ranskan nimekkäistä taiteilijoista monet ovat tulleet alun perin muualta. Näyttelyssä sarjakuvat yhdistyvät historioitsijoiden analyyttisiin paloihin maahanmuutosta. Niissä painotetaan juuri Ranskan ja maahanmuuton pitkäaikaista, mutta liian monesti unohduksiin jäänyttä sidettä. Maahanmuuttoa on ollut vuosisatoja, mutta aina viimeisin maahanmuuttajaryhmä tai -sukupolvi saa tuntea rasismia ja syrjintää nahoissaan. Sarjakuvassa yksilöt saavat äänen, mutta sarjakuvallinen kerrontamuoto tuottaa myös oman ulottuvuutensa.
Monissa näyttelyn sarjakuvista kerrotaan tarinaa, jossa Ranska ei täytäkään suuria unelmia: paljon tavoiteltu vapaus ei realisoidukaan. Monet työt ovat hyvin tummasävyisiä, jopa synkkiä, ja niissä kerrotaan surullisia tarinoita. Tulijoiden kertomuksia on monista paikoista, mutta ennen kaikkea pohjoisesta ja läntisestä Afrikasta. Tullessaan Ranskaan he kohtaavat yksinäisyyttä, mielivaltaa ja ulkopuolisuutta. Monissa sarjakuvissa tulijat kohtaavat poliiseja tai muita viranomaisia, eikä kohtaamisia esitetä mukavina. Vaikka perille olisi päästy ja uusi elämä olisi päässyt vauhtiin, ei ulkopuolisuuden tunteesta pääse silti eroon. Juurettomuus ja muutos, joka muuttaa ja toisaalta pysyy koko elämän, tulevat parhaiten esiin kahdessa sarjakuvassa, jossa kuvataan maahanmuuttoa perheen kahden eri sukupolven välisessä dialogissa. Uusi sukupolvi kykenee jo tuntemaan itsensä ranskalaiseksi, ainakin enemmän kuin vanhempansa.
Omana alaotsikkonaan näyttelyssä olivat maahanmuuttajanaiset, Femmes Migrantes, ja heidän pitkään unohduksissa ollut olemassaolonsa. Etenkin ennen nähtiin, että maahanmuuttaja on mies; nyt on kuitenkin ruvettu näkemään maahanmuuttajien moninaisuus ja heidän taustoistaan juontuvat erilaiset haasteet. Myös toiveikkuutta esiintyy, vaikkei niin suurissa määrin. Erään sarjakuvan nainen on joutunut perheensä hylkäämäksi haluttuaan yhdistää vanhan ja uuden kulttuurinsa tapoja elää, ja koettuaan silti jatkuvaa rasismia ja osattomuutta on hän löytänyt itselleen uuden turvallisen maailman: uudet ystävät ja ennen kaikkea kirjat.
Asiat eivät ole mustavalkoisia, ja tämä näyttely tuo tarpeellisen lisän maahanmuutosta käytävään keskusteluun antamalla maahanmuuttajatarinoille tilaa. Malamine-sarjakuvan lopussakin todetaan, että:
”Elämä ei ole mustaa eikä valkoista, eikä se myöskään aina ole ruusuista.”
Mukana olevia taiteilijoita ovat mm. Edimo ja Simon-Pierre Mdbumbo sekä Christophe Dabitch. Näyttely on avoinna klo 9-21 lauantaihin 6.4. asti Galleria Käytävässä Kaapelitehdas C2:ssa, ja sinne on vapaa pääsy.
Lisää maahanmuuttoaiheista sarjakuvaa Angoulemen sarjakuvafestivaaleilta 2011.