Afrikan ja afrodiasporan tanssia ja musiikkia esittelevä Kilombo Festival järjestetään toista kertaa Helsingin Suvilahdessa 12. – 14.6. Festivaalin kansainväliset vieraat tulevat tänä vuonna Brasiliasta, Kuubasta sekä Länsi-Afrikan Beninistä ja Burkina Fasosta. Luvassa on intensiivinen viikonloppu täynnä värikkäitä tapahtumia – tanssityöpajoja, basaareja ja bileitä.
Club Kilombo Café Mascotissa perjantaina 12.6. tarjoilee kiinnostavan elektro-akustisen afromusiikin kattauksen. Suomalaisista ja afrikkalaisista huippumuusikoista koostuvat bändit Trio Toffa (FIN/BEN) sekä Batusizer feat. Zoumana Dembele (FIN/BUR) vastaavat illan live-musiikista ja suoraan Brysselistä saapuva DJ Mukambo johdattaa tanssikansan maailmanmusiikin hurmokseen.
Lauantai-iltana 13.6. Kilombo-jamit täyttävät Esitystaiteen keskuksen iloisesta festarikansasta, hyvästä musiikista, tanssista ja vapaasta jamittelusta.Viime vuonna jameissa oli huikea meno, joten odotettavissa on lauantai-illan huumaa parhaimmillaan. Kannattaa siis napata soittimet ja kaverit kainaloon, ja suunnata Suvilahteen! Lauantaina ja sunnuntaina Esitystaiteen keskuksessa pyörii kansainvälisten artistivieraidemme työpajoja aamusta iltaan.
Länsi-Afrikasta on tarjolla voodoo-perinteistä kumpuavia beniniläisiä tansseja ja rytmejä Noël Saïzonoun opettamana. Brasilialaisopettajien Aline Valentimin ja Téco Canindén työpajoissa pääsee tutustumaan afrobrasilialaisiin tansseihin ja rytmeihin. Kuubalainen Guillermo Sarduy puolestaan opettaa afrokuubalaisia tansseja.
Varsinaisten festivaali-workshoppien lisäksi Eskuksessa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Tanssibasaari, jossa on mahdollista päästä kokeilemaan eri afrotansseja ja tutustumaan Suomessa asuviin tanssinopettajiin. Aulabasaarissa on myynnissä vaatteita, koruja, kasseja, soittimia, levyjä ym. kiinnostavaa.
Annina Tuhkunen Kirjoittaja on Kilombo Festivaalin koordinaattori
Grand-Popon ruokapaikkojen määrä on kasvanut Villa Karon olemassaolon aikana huomattavasti. Syitä on monia, kuten väkiluvun, turismin ja ostovoiman kasvu. Jos kuukauden Beninissä viettävä stipendiaatti haluaa syödä yhdessä uudessa ravintolassa/katukyökissä joka päivä, jää helposti vielä muutama vaihtoehto katsastamatta lähtöpäivänä, niin paljon valinnanvaraa on.
Harjoittelijakauteni aikana olen ehtinyt katsastaa useampia ruokapaikkoja ympäri Grand-Popon kylää, ja huomannut hajonnan olevan runsasta niin tarjonnan, laadun kuin hinnankin kohdalla. Olen nyt päättänyt jakaa hiljaista ja hyvin subjektiivista tietoani, arvioiden muutamia yleisimmin käyttämiäni ravintoloita 1-5 tähden asteikolla.
Ruoka-annoksia myyvät paikat voidaan luokitella neljään ryhmään:
–Katukyökit, joissa mamat myyvät kattilankansien alla hautuvaa perusruokaa (hinta 300-500 CFA; juomana usein vain pussivettä, 25 CFA)
–Kansanbistrot, jotka toimivat sekä ruokaloina että baareina ja vetävät etenkin iltaisin paikallisia asiakkaita. Konstailemattomia mutta runsaita perusannoksia (500-2000 CFA) sekä juomia (300-800 CFA). Usein myös take away -mahdollisuus.
–Halvemmat ravintolat, joissa jo näkyy usein enemmän turisteja kuin popolaisia. Näissä nyhdetään jo selkeästi yovohintaa, vaikka laatu ei välttämättä poikkea kansanbistroista kovinkaan paljon. Ateriat 2000-3500 CFA, juomat 500-1000 CFA.
–Kalliimmat ravintolat, joiden ruokalistat ovat saaneet vaikutteita Euroopan keittiöistä ja joissa ruoan laatukin painii aivan eri sarjassa kuin edellä mainituissa. Usein hotellien yhteydessä. Kolmen ruokalajin illallinen juomineen voi vaivatta olla yli 10 000 CFA/henkilö.
Tämän aterian on luonut Villa Karon oma kokki Yvette!
Paterne
Kansanbistro
Sijainti: Melkoisen kaukana Villa Karosta, Petit Marchén vieressä, eli kaupungintalon risteyksestä seuraava tie oikealle ja eteenpäin, kunnes risteyksissä näkyy oikealla katos/terassi/valoa.
Kokemus tarjonnasta: Ainoa kylän paikka, josta saa (ihan hyvää) shawarmaa, ja muitakin hieman harvemmin Grand-Popossa tavattavia ruokalajeja, kuten jänistä, helmikanaa ja erilaisia salaatteja. Perusannoksetkin löytyvät, kuten ihan kelpo kala (1000 CFA riisillä). Annosten saapumisnopeus on kohtuullisen hyvä ja olutvalikoima sopivan laaja.
Hintataso: Annokset 500-2000 CFA. Oluet 600-1000 CFA. Laaja valikoima ruokia ja juomia.
Ilmapiiri: Paterne on paikallisille suunnattu ja paikallisten suosiossa. Jos telkkari on päällä, siellä pyörivät mm. jalkapallo-ottelut, toimintaelokuvat tai länsiafrikkalaiset musiikkivideot.
****
La Légende
Kansanbistro
Sijainti: Pääkadun varrella, Auberge Vivianen jälkeen.
Kokemus tarjonnasta: Perusannoksia eli spagettia tai couscousia munakkaalla, makkarakastikkeella tai sardiinilla. Silloin tällöin myös kalaa, etenkin etukäteen tilattaessa. Halpoja ja todella suuria annoksia. Ruoka tulee melko nopeasti. Juomavalikoima vaihtelee päivästä toiseen.
Ilmapiiri: Ruokailu ja juomailu tapahtuu katoksellisella, maalattialaisella terassilla tai muurin takana takapihalla. Nuori omistajatar tulee usein juttelemaan asiakkaiden kanssa. Musiikkivalikoima on kiinnostava, monipuolinen ja usein vaihtuva.
****
Vihreää chiliä, kanaa, riisiä ja soossi. Muista tilata ”Beaucoup de piment!” eli paljon chiliä, koska yovojen arvellaan lähtökohtaisesti karsastavan tulisia ruokia.
Lion Bar
Halvempi ravintola
Sijainti: Merkitty pienillä kylteillä pääkadulle, pian helluntaikirkon jälkeen kujaa rannalle.
Sananen tarjonnasta: Ruokien saatavuus vaihtelee suuresti – joinain päivinä saatetaan kokonaan tarjota eioota. Useimmiten tarjolla on kalaa tai katkarapuja, kasvisannoksina paimentolaisjuustoa (”pöllijuusto”) tai munakasta. Välillä mm. katkarapujen määrä ei päätä huimaa, mutta riisi ja kasviskastike ovat oikein maukkaita. Oluina on vain pientä Beninoisea tai Beaufortia, mutta paikan omat drinkit ja mehut toimivat hyvin.
Hintataso: Merenelävät 2000-2500 CFA, kasvisruoat 1000-1500 CFA, pieni olut tai drinkki n. 600 CFA.
Ilmapiiri: Lumoava tunnelma. Yllätyksellinen reggae-keidas lähellä rantaa, jota pyörittää pesunkestävä rastafari. Pidemmän Villa Karo -oleskelun jälkeen tuo kaivattua vaihtelua ruokapaikkojen musiikkiin laajalla tarjonnalla dubia ja rootsia. Täällä on hyvin todennäköistä törmätä yovoihin, varsinkin viikonloppuiltaisin.
****
Ibis Bel
Kansanbistro/halvempi ravintola
Sijainti: Valtatien ja pääkadun risteyksessä, mopoaseman vieressä.
Sananen tarjonnasta: Perinteisen kansanravintolan annokset – kalaa tai lintua sekä kokoelma lisukkeita. Avotulella paistettu kala (poisson braisé, 3000 CFA) on Grand-Popon ehdotonta huippua, ja annos muhkean kokoinen.
Hintataso: 1500-3000 CFA, kiitettävän laaja valikoima perushintaisia oluita (600-800 CFA).
Ilmapiiri: Nuhjuisa ulkonäkö ja tienristeyksen hälinä pettävät: kauempana pihalla mukavaa ja rauhallista syödä. Palvelu on hyvää, ja pari koiraa tallustelee rapsuteltavina.
****
Saveurs d’Afrique
Kalliimpi ravintola
Sijainti: Pääkadun varrella pizzerian ja hautausmaan välissä.
Sananen tarjonnasta: Grand-Popon paras ravintola, paikallisten makujen ja raaka-aineiden fuusio eurooppalaisen keittiöperinteen kanssa. Luovia ainesosayhdistelmiä ja erittäin laadukasta ruokaa. Ruokalista vaihtelee, mutta valikoima koostuu yleensä kahdesta alkupalasta, 4-5 pääruoasta ja 2-3 jälkiruoasta. Isolla porukalla saattaa saada ilmaiset ananasveneet jälkiruoaksi! Viinejä saatavilla, vaikkakin rajoitetusti.
Hintataso: Alkupalat n. 2000 CFA, pääruoat 4000-5000 CFA, jälkiruoat n. 1000 CFA. Juomat 1000-> CFA.
Ilmapiiri: Rauhallinen tunnelma, mutta puitteet eivät ole esteettisesti yhtä hienostuneita kuin ruoka. WC-tilojen laatu ainoa selkeä miinus – oma paperi tännekin mukaan.
****
L’Auberge
Kalliimpi ravintola
Sijainti: Villa Karosta itään, laivaston tukikohdan ja Aubergen hotellirakennuksen jälkeen.
Sananen tarjonnasta: Ruokalistassa on alku- ja jälkiruokien ohella noin viiden-kuuden pääruoan valikoima kevyesti paikallishöysteistä ranskalaista keittiötä. Laatu on kaikin puolin hyvää, mutta ei mitenkään poikkeuksellista – popolaisittain ehkä himpun ylihinnoiteltua. Kahvin ystäville löytyy espressokonekin.
Hintataso: Alkupalat n. 1500-2500 CFA, pääruoat 3000-6000 CFA, jälkiruoat n. 1500 CFA. Suurin osa juomista 1000-2000 CFA. Viinivalikoima luultavasti Grand-Popon laajin.
Ilmapiiri: Juuri sellainen kuin länsimaisille suunnatun trooppisen hotelliravintolan olettaisi olevan. Terassi on nätti ja rannan tuuli virkistävä. Palvelu on kohteliasta ja ripeää.
****
La Baleine
Halvempi ravintola
Sijainti: Päätietä risteykseen päin, kolmikerroksisen ökytalon jälkeen. Tunnistaa liehuvista lipuista.
Sananen tarjonnasta: Ennen kaikkea mereneläviä – joki- ja katkarapuja sekä kalaa. Toiveita toteutaan. Erityisesti annosten visuaalisuuteen on käytetty aikaa. Paikan dakoin on erityisen hyvää ja runsasta. Juomavalikoima valitettavan suppea, ja välillä ruokatarpeitakaan ei kauheasti ole. Kannattaa tilata etukäteen.
Ilmapiiri: Sympaattinen olkimajaterassi, vaikkakin hiekkalattialle on vaikea saada tuolia kunnon asentoon. Välillä ruoan tulossa saattaa kestää aikansa. Musiikkivaihtoehtoina joko paikallisradiot tai rätisevät Bob Marley -coverit.
***
Pizzeria (Paillotte Bleue)
Halvempi ravintola
Sijainti: Edellistä vastapäätä, päätietä risteykseen päin, Auberge Mon Secoursin jälkeen.
Sananen tarjonnasta: Muitakin ruokia, kuten kanaa, täältä kyllä saa, mutta pizza se kuitenkin on, joka houkuttelee villakarolaisia jossain vaiheessa. Valikoima ei ole kovin kattava, mutta mm. kinkku-, tonnikala- ja kasvispizza löytyvät. Maku on jostain eteläeurooppalaisen kyläpizzerian ja Saarioisten mikrolätyn välimaastosta. Kanapizza (3000 CFA) on maukkaimmasta päästä. Nälkäisenä ei tosin koko päätä huimaa.
Hinta: 2000-3000 CFA, juomat perushinnoissa.
Ilmapiiri: Välillä näkee pari-kolme paikallista asiakasta, mutta suurimman osan ajasta on melko tyhjää. Lounasaikaan hyönteiset (ja auringonlaskun aikaan läpi lentävät lepakot) eivät häiritse. Henkilökunta on kohteliasta ja joustavaa. Televisiossa valtava kanavakattaus, joka antaa uuden kuvan Beniniin paikallisine ajankohtaisohjelmineen ja musiikkivideoineen.
***
Farafina
Halvempi ravintola
Sijainti: Villa Karon läntinen naapuri heti CLAC-keskuksen jälkeen. Ruokaa tarjoillaan sekä kadun varressa että rannan puolella.
Sananen tarjonnasta: Kadun puolella suppea valikoima peruskeittiötä – munakas, dakoin, moyo ja pari muuta. Maku on selkeästi kehnompi kuin hinnoilla olettaisi. Rannan puolella tarjoillaan myös mm. rapua ja saatetaan toteuttaa toiveannoksiakin. Vaikka laatu on himpun parempi, ei se vastaa hintaa vieläkään. Rannan puolella tarjoillaan myös ilahduttava aamiainen, mikäli Villa Karossa ei jostain syystä jonain päivänä aamiaista saisi.
Hintataso: Kadun puoli 1000-2000 CFA, rannan puoli 1500-3000 CFA. Oluet kadun puolella 600-750 CFA, rannan puolella 1000 CFA.
Ilmapiiri: Kadun puolella on usein paikallisia miehiä turisemassa oluen ääressä, ja musiikkitarjonta on Grand-Popon monipuolisin. Tarjoilijoita ei tosin välillä näy mailla halmeilla, eikä palvelu ole aina kovin ammattitaitoista. Rannan puoli on unelias, mutta merituuli virkistää ja varsinkin valoisalla on näkymä kaunis.
**1/2
Chez Desi
Kansanbistro/katukyökki
Sijainti: Pääkadun varressa Nonvitcha-aukiota vastapäätä. Tunnistaa räikeänvihreistä seinistä.
Sananen tarjonnasta: Chez Desissä kannattaa tilata kalaa, ja sitä kannattaa tilata lounasaikaan – illalla on jäljellä usein vain sekundakappaleita. Lounasaikaan saa hyvällä tuurilla keskikokoisesta kalasta hyvänkokoisen ja -makuisen siivun soosissa. Myös jänteviä lihanpaloja on tarjolla silloin tällöin. Ruoka on haudutuspadoissa, joten se tulee todella nopeasti. Lisukevaihtoehtoina akassa (maissitaikina) tai riisi. Olutta, limuja ja vettä löytyy tavalliseen tapaan.
Hinta: Esim. kalafilee 700 CFA + riisi 100 CFA/kuppi.
Ilmapiiri: Perinneasuiset kihot tulevat keskustelemaan politiikkaa, pariskunnat aterioimaan, ja taustalla tv:ssä pauhaavat useiden eri mantereiden saippuaoopperat. Ruoka-astioina pastellinväriset muovikulhot. Olkikatoksen alla on paras ateriointipaikka.
***
Chez Desissä syödyn barracudan ruoto.
Boca del Rio
Kalliimpi ravintola
Sijainti: Pääkadun varressa Voie 40 -risteyksen (terveysaseman risteyksen) jälkeen.
Sananen tarjonnasta: Paremmalle ravintolalle tyypillisiä annoksia – naudanfileetä, cordon bleu -kanaa, kalavartaita ja niin edespäin. Päivittäin tosin tarjolla vain pari kolme vaihtoehtoa, mutta laatu on kaikin puolin mainio. Kasvispizza on riemastuttava yllätys!
Hinta: ”Villakarolaisalennuksella” pääruoat 3500 CFA, muuten 4000-4500 CFA. Pieni olut 1000 CFA, viinipullo 7500 CFA.
Ilmapiiri: Tunnelmallinen, rauhallinen ja luonnonsävyinen ulkoilmaravintola. Omistajapariskunta on todella ystävällinen ja tulee mielellään juttelemaan.
****
Victor’s Place
Halvempi ravintola
Sijainti: Toinen risteys Villa Karosta länteen rannalle päin.
Sananen tarjonnasta: Laatu vaihtelee selkeästi. Ennakoidun ajoituksen ja ranskan kielen taidon avulla saa sitä, mitä pyytääkin, mutta spontaani valinta tämä ei ole – silloin ruoan tekoon menee jopa puolitoista tuntia. Ruoka on usein laatuunsa nähden hintavaa; kasvissoosit ovat melko Unicafé-tavaraa, mutta välillä tulee positiivisia yllätyksiä. Couscousia ja kastiketta kuitenkin on porukalla syödessä yllinkyllin tarjolla. Juomat paikallisittain kalliita ja niiden tarjonta harvaa.
Hinta: Olut ja drinkit 500-1000 CFA, ateriat 2500-3000 CFA.
Ilmapiiri: Siisti, mutta hämärä ympäristö; viilentävästä merituulesta plussaa. Välillä ympärillä pyöriskelee ruoanmuruja kärkkyviä kissoja. Henkilökunta on hieman haahuilevan oloista.
**1/2
Savustettua kalaa torilta.
Tietenkään Grand-Popon ravintolatarjonta ei tähän lopu. Kaduilta ja rannoilta löytyy vielä mm. Awale Plage, La Sirène, Kokou & Fils, La Maison Blanche, Coco Beach, Ganna Hotel, La Fazendah, Saint Jean, Chez Delali, Chez Martino, Chez Maman Funmi, katolisen kirkon kulman sandwich-kioski ja monet muut…
Kun saavuin Kemiin ensimmäistä kertaa kemiläisen vaimoni pienoisesta painostuksesta noin 30 vuotta sitten, ulkona oli 20 astetta pakkasta. Olin kuullut ja lukenut näistä pakkasista aikaisemmin, mutta astuessani ulos lentokoneesta ja tuntiessani tämän polttavan kylmyyden kasvoillani en pystynyt hengittämään!
Tuohon aikaan Nicolae Ceausescu oli juuri menettänyt valtansa ja Neuvostoliitto oli edelleen Suomen tärkein kauppakumppani. Kemin tuontisataman varastoihin minut tutustutti perinpohjaisesti vaimoni 10-vuotias serkkupoika. En ymmärtänyt tuolloin sanaakaan suomen kieltä, mutta hän sai kuitenkin minut ymmärtämään kaiken mitä kertoi.
Kemillä on oma ominainen tuoksunsa. Kesällä ilmassa leijuu paperimassan, meren ja Sireenin kukkien tuoksu. Talvellakin voi aistia ja haistaa meren, mutta sen tuoksu on kuivempaa ja pehmeämpää. Tehtaanpiippujen lakkaamaton tuprutus pakkassäällä herkistää hajuaistin ja joskus pilkillä ollessa voi tuntua siltä, että tehtaiden suodattimia ei olisikaan.
Verratessani Kemiä muihin kaupunkeihin, mieleeni tulevat Pohjois-Kanadan pienet paikkakunnat tai etenkin Kidal, joka on ovi Saharan autiomaahan. Kemiläiset ovat avoimia, uteliaita ja ystävällisiä. Heidän luonnettaan on muokannut karun ilmaston ja vaikean historian lisäksi meri. Meri on avannut kemiläisille mahdollisuuden pehmeämpiin näköaloihin ja mielipiteisiin.
Toisen Kemi-vierailuni aikana vaimoni iso-isoäiti juhli 80-vuotissyntymäpäiviään. Jäimme juhlapäivänä hetkeksi hänen kanssaan kahden ja silloin Martta-mummo sanoi: ”Allu! Ellu ei oo täällä. Nyt voidaan pussata kunnolla.” Useimmilla tapaamillani kemiläisillä naisilla on vaaleat ja vahvat silmät, korkea otsa ja tempperamenttinen luonne. Heillä on keskeinen rooli kotona, mutta kodin ulkopuolella he ovat usein kuitenkin hyvinkin ujoja. Tässäpä taitaa olla syy, miksi rakastuin kemiläiseen naiseen.
Kun vanhempani lähettivät minut 7-vuotiaana kotimaastani Beninistä kouluun Ranskaan, äitini sanoi minulle: ole hyvä poika, niin saat uuden rakkaan perheen. En minä, eikä hänkään voinut tuolloin kuvitella, että uusi perheeni tulisi olemaan Suomessa, maassa, josta olimme koulussa lukeneet seuraavaa: Suomessa meri jäätyy, koska on niin kylmä, ja ihmiset tekevät reikiä jäähän, jotta he voisivat kalastaa.
Taisin olla hyvä poika, sillä Kemissä minua on aina kohdeltu kuin omaa perheenjäsentä. Hyväksynnän ja rakkauden lisäksi minua on kärrätty jäänmurtaja Sampolle, olen saanut kelkkailla moottorikelkalla meren jäällä, olen ollut paistamassa makkaraa ja kalaa laavuissa, olen tehnyt reikiä jäähän ja kalastanut sieltä… (tiedän nyt, että sitä kutsutaan pilkkimiseksi), olen veneillyt ja uinut kesäisin suolattomassa meressä.. olen olen… Ollut kuin hemmoteltu kakara Kemin sydämessä.
Ja enää ei henki salpaudu, vaikka saavunkin talvisin kylmään Kemiin ja pakkassäähän, jossa ihmisillä on suuri ja lämmin sydän.
Alexis Yamajako Kirjoittaja työskentelee Eurooppa Komission talousosaston viestintäyksikössä Brysselissä. Sitä ennen hän oli EU Komission varapuheenjohtaja Olli Rehnin avustaja.
Villa Karon kevätkausi pyöriskelee pikkuhiljaa pakettiin. Huhtikuussa yläkerta oli kuvataiteilijoiden valtakuntaa, kun taidemaalari Johanna Sipilä sekä tila- ja videotaiteilija Tuomas A. Laitinen hakivat vaikutteita ja materiaalia Grand-Popon elämänmenosta. Harjoittelijan haastattelukierrokselle Villa Karon kirjastotuoliin pyörähti ensin Suomeen vappuaattona palannut Johanna, joka sattumoisin on Tuomaksen ystävä opiskeluajoilta.
–Etukäteen oli hirveän ihana ajatus, että tänne on tulossa tuttuja! Se oli ihan sattumaa, että Tuomas on samaan aikaan täällä. Aika jakautui hieman kolmeen jaksoon: alkuun tamperelaisten (Janne Tuomen ja Annamaija Saarelan) kanssa, sitten tuli Tuomas ja viimeisen kahden viikon aikana vielä miesystäväkin käymään. Ainahan se helpottaa, kun on ympärillä ihmisiä jotka tuntevat ja puhuvat ”samaa kieltä”. Vaikka tutustuuhan suomalaisiin taiteilijoihin muutenkin nopeasti, Johanna toteaa.
Afrikkaan tutustuminen oli ollut hänellä mielessä jo pitkään, ja etenkin Ars 2011 -näyttelyn myötä heräsi ajatus tutustua mantereeseen Villa Karon kautta. Beninissä työskentely oli osa viimeaikaista muuttojatkumoa eri maiden, residenssien ja kollektiivien välillä.
–Residensseissä olen huomannut, että niiden välillä tekemisen määrä ja laatu vaihtelee hyvin paljon – etenkin siinä mielessä, mitä juuri minä pystyn missäkin tekemään. Täällä ei oikein tullut valmistettua suuria teoksia, vaan olen tehnyt luonnoksia, jotka auttavat muistamaan täällä heränneitä tunteita ja ajatuksia. Ideoita on tullut paljonkin, ja muutamia näkymiä olen maalannut, mutta ennen kaikkea työ on ollut päänsisäistä. Tämä on ensimmäinen kertani Afrikassa, ja siitä jää iso jälki, kun kaikki on niin erilaista. Prosessointi varmaan jatkuu kotona aika pitkään.
Johanna ja Markus-koira Villa Karon rannassa
Johannan mukaan pensselinjälki on muuttunut jo residenssiaikana.
–Kyllä sen huomaa jo täkäläisien näkymien ja kokemuksien luonnoksista. Toisaalta joka paikassa on erilaiset valot, muodot ja asioiden rytmit. Mutta en tiedä, näkeekö kukaan muu kuin minä Afrikan-vaikutuksen luonnoksissani! Maalauksen kautta käsittelen elämää, ympäristöä, ihmisiä sekä yhteyteen pyrkimistä heidän kanssaan. Haluan siirtää taululle täällä kokemiani fiiliksiä – sellaisia, joita ei saa puhutulle kielelle. Kuten vaikka Heviosso-menot, joissa on mielettömät värit ja liikkeet, jotka jättävät oman kuvansa päähän. Se on enemmän kuin sieltä otetut valokuvat: maalaukseen sisältyy kaikki, liike ja tunne. Paljon olen siksi kirjoittanut täällä ylös ideoita ja ajatuksia. Yhteys paikallisiin ihmisiin jää toki kielen takia vajaaksi, kun ranskantaidottomana on niin harvan kanssa yhteinen puhekieli. Muuten ihmiset ovat kyllä tosi helposti lähestyttäviä ja heistä tulee hyvä fiilis. Ihmiset ovat iloisia ja tervehenkisiä, heidän kanssaan on helppo olla.
Johannan mielestä yllättävimpiä asioita oli luonnon vehreys sekä ajankulun ja -käytön voimakas muuttuminen.
–Aika kuluu ihan eri tavalla! En tiedä, kuluuko se nopeammin vai hitaammin, mutta asioihin menee tosi paljon enemmän aikaa. Ruokailussakin saattaa kestää tuntikausia. Aina ei myöskään halunnut vain sulkea itseään työhuoneeseen, kun teki mieli tutustua eri paikkoihin ja esimerkiksi voodoohon. Paikalliseen kulttuuriin tutustuminen on kuitenkin ollut tärkeää.
Paikallisten kuvataiteilijoidenkin kohtaaminen on tuonut omaa yllättävyyttään.
–Ensimmäisten kahden viikon aikana Feyshal (Traoré, togolainen stipendiaatti) halusi kovasti maalata yhdessä, ja muutkin taiteilijat ovat ehdottaneet samaa. Se on itselle tosi vierasta! Toki taidekouluaikana olen maalannut kavereiden kanssa huvikseni kimpassa, ja kokeilin sitä nytkin. Ei siitä yhteistä teosta syntynyt, mutta olimme studiossa samaan aikaan maalaamassa. Se oli todella erilaista kun työskentelytapani kotona, joka on hyvin eristäytynyt. Olisi varmaan ihan terveellistä tehdä enemmänkin jonkun seurassa, vaikka tosin ei siinä kauheasti saanut aikaiseksi, kun koko ajan oli pienessä tilassa tuntemattoman ihmisen kanssa ja pieni keskusteluyritys samaan aikaan päällä. Mutta oli se ihan mielenkiintoista!
Paluu Villa Karoonkin siintää jo kenties näköpiirissä.
–Kumppanini pohti kenties hakevansa tänne residenssiin ensi vuonna. Voisi olla hauska tulla silloin mukaan ja työskennellä eri tavoin, kun on jo kokenut kaikenlaiset ”pakolliset” tekemiset ja näkemiset!