Kuutti Koski oli syksyn 2013 stipendiaattimme, joka kävi haastattamassa Hountondjia Cotonoussa. Juttu on alunperin julkaistu alunperin Perusteessa. Perusteen nettiversiosta voit muuten lukea mielenkiintoisia artikkeleita siirtolaisuudesta!
Cotonoun keskustan vilinän keskeltä löytyy matala toimistorakennus. Se on Beninin kansallisen opetusneuvoston toimisto, jota johtaa Paulin Hountondji – yksi tunnetuimmista ja kiistellyimmistä afrikkalaisista filosofeista. Hountondji on tullut tunnetuksi paitsi filosofina myös aktivistina ja poliitikkona. Akateemisen uransa lisäksi hän on toiminut Beninin opetusministerinä sekä kulttuuri- ja viestintäministerinä. Akateemisissa piireissä hänet tunnetaan erityisesti antropologian, Afrikka-tutkimuksen oppialan ja niin kutsutun etnofilosofian[1] ankarana kriitikkona.
Hountondji kuvasi teoksessaan Sur la philosophie africaine kuinka ajatus yhtenäisestä afrikkalaisesta filosofiasta on länsimaisten kirkonmiesten ja antropologien keksintö, joka pohjautuu traditionaalisten yhteisöjen ulkopuoliseen tarkkailuun. Hän esitti, että koko käsite tulisi purkaa. ”Oli tehtävä erottelu yhteisöjen kollektiivista uskomuksista muodostettujen tulkintojen ja todellisen afrikkalaisten tekemän filosofian välillä”, Hountondji muistelee. ”Saatoin olla yltiöradikaali”, hän miettii.
Hountondji ilmoittaa kuitenkin olevansa yhä hyvin kriittinen sille, että antropologiaa tai kansatiedettä yritettäisiin yhdistää filosofiaan. ”Jos haluat tehdä kansatiedettä, tee kansatiedettä. Jos haluat tehdä antropologiaa, tee antropologiaa. Mutta, jos haluat tehdä filosofiaa, tee sitten filosofiaa.”
Eurosentrismiä vai sen kritiikkiä?
Hountondjin paljon siteeratun määritelmän mukaan afrikkalainen filosofia on yksinkertaisesti afrikkalaisten kirjoittamaa filosofista kirjallisuutta. Saattaa kuulostaa ilmiselvältä, mutta määritelmään sisältyy ajatus filosofian ja tieteen ehdottomasta universaalisuudesta – filosofia on kaikkialla samaa filosofiaa, eikä afrikkalaisessa filosofiassa ole mitään lähtökohtaisesti erityislaatuista.
Määritelmästä on väännetty paljon kättä. Esimerkiksi afrikkalaisen kirjallisuuden tutkija Oyekan Owomoyela on kritisoinut Hountondjia jumiumisesta vain kirjalliseen perinteeseen. Hountondji esitti, että suullisessa perinteessä on pääosin kyse tiedon muistamisesta ja säilyttämisestä. Hountondji kirjoitti kirjassaan, että vain muistamisesta riippumaton tiedon arkistointi mahdollistaa kriittisen tieteellisen keskustelun henkilöiden ja sukupolvien välillä.
Owomoyela piti Hountondjin ajatuksia eurooppakeskeisen tiedekäsityksen ilmentymänä. Hänen tulkintansa mukaan Hountondji ei kritisoi ainoastaan eurooppalaisten luomaa käsitystä afrikkalaisesta filosofiasta, vaan ylipäänsä afrikkalaisia kulttuureja. Hountondji pysyy kuitenkin määritelmässään. Hän on yhä sitä mieltä, että hyökkäys oli suunnattu nimenomaan afrikkalaisen filosofian käsitteen ja koko Afrikka-tutkimuksen tradition eurooppakeskeisyyttä kohtaan. ”Myönnän nyt, että voi olla aiheellista tutkia jonkin tietyn yhteisön kollektiivista maailmankuvaa”, Hountondji toteaa. Analyysin tulisi hänen mukaansa kuitenkin lähteä yhteisöstä itsestään. ”Eikä sitäkään pitäisi tehdä vain sanoakseen, että meillä on oma filosofia”, Hountondji linjaa. Hänen mukaansa tällaisen tutkimuksen pyrkimyksenä tulisi olla yhteisön vapautuminen sille asetetuista ennakko-oletuksista. Hountondjin mielestä olisi myös tärkeää tutkia afrikkalaisista yhteisöistä luotujen ennakko-oletusten seurauksia.
Traditioiden ja maanosien välissä
Filosofi Kwasi Wiredu on kritisoinut Hountondjia siitä, ettei tämän määritelmässä jätetä tilaa sille, että johonkin filosofiseen traditioon voisi liittyä ”ulkopuolelta”. Jos olet afrikkalainen ja filosofi, olet automaattisesti osa afrikkalaista filosofiaa. ”Tietysti traditioiden välillä on liikettä ja vaihtelua”, Hountondji toteaa. Hän on itse syntynyt Norsunluurannikolla ja elänyt suurimman osan elämästään Beninissä, mutta asunut pitkään Ranskassa. Hän väitteli aikanaan pariisissa Edmund Husserlin filosofiasta ja häntä on pidetty erityisesti opettajiensa Louis Althusserin ja Jacques Derridan töiden jatkajana.
Hountondji ponnistaa siis vahvasti eurooppalaisesta filosofian perinteestä ja toteaa olevansa itsekin ikään kuin ”adoption kautta” länsimainen. ”Itse asiassa koko afrikkalaisen eliitin voi sanoa olevan äärimmäisen länsimaistunut”, Hountondji summaa.
Hän myöntää, että on myös mahdollista afrikkalaistua. ”Halusin vain sanoa, että joku Placide Tempels ei voi määritellä, mitä on bantufilosofia”, hän toteaa. Placide Tempels oli 1900-luvun puolivälin tienoilla Kongossa vaikuttanut belgialainen lähetyssaarnaaja, joka kirjoitti vaikutusvaltaiseksi (ainakin Euroopassa) nousseen teoksen La philosophie bantoue. Hountondjin mukaan Tempelsin ja ylipäänsä koko etnofilosofisen suuntauksen käsitys filosofiasta jonain yhteisöllisenä tiedostamattomana maailmankuvana on pseudotieteellinen rakennelma.
Hountondji on toisaalta hyökännyt myös afrikkalaisia yhtenäisfilosofian rakennelmia vastaan. Osansa kritiikistä sai esimerkiksi yhtenäistä ”mustaa maailmankäsitystä” ja ”mustaa metafysiikkaa” korostanut négritude-liikkeen johtohahmo ja Senegalin ensimmäinen presidentti Léopold Sédar Senghor. Myös panafrikkalaisuuden ikonin ja Senghorin ghanalaiskollegan Kwame Nkrumahin ajatukset olivat Hountondjin kritiikin kohteena. Afrikka ei ole Hountondjille pysyvä metafyysinen perusta, se on vain maanosa.
Hän vaatii filosofialta tiukkaa tieteellisyyttä, mutta mitä se sitten tarkoittaa? Hountondji väistää kysymyksen: ”Tarkoitin määritelmälläni, että afrikkalainen filosofia on yksinkertaisesti afrikkalaista filosofista kirjallisuutta, miten ikinä filosofia sitten määritelläänkin.” Oleellista on ilmeisesti vain se, että itse filosofiset väitteet ovat kirjallisessa muodossa, avoimesti tiedeyhteisön haastettavina ja testattavina.
Poliittinen valta tarvitsee propagandaa
Tiukasta tieteellisyyden vaatimuksesta huolimatta Hountondji kirjoitti filosofi Lansana Keitan kanssa käymässään dialogissa, ettei Afrikan ongelmallisissa olosuhteissa ole oikeutettua tehdä filosofiaa vain sen itsensä vuoksi. ”Afrikkalaisten tulisi luoda oma käyttötapansa vaikkapa Platonin, Aristoteleen, Hegelin, Marxin tai Descartes’n filosofialle”, Hountondji tarkentaa. ”Etsin filosofian perinteen afrikkalaista luentaa”, hän jatkaa. Afrikkalaisten filosofien tulisi Hountondjin mukaan kysyä aina eurooppalaiselta filosofian perinteeltä, mitä annettavaa sillä on afrikkalaisille tänä päivänä.
Hän lähti itse mukaan politiikkaan 90-luvun alussa. Benin oli juuri siirtynyt Mathieu Kérékoun johtamasta itseään marxilais-leninistiseksi kutsuneesta yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään. Uusi pääministeri Nicéphore Soglo nimitti sotilashallinnon vastustajana tunnetun Cotonoun yliopiston professorin opetusministeriksi. Myöhemmin Hountondji toimi myös kulttuuri- ja viestintäministerinä. Hountondji kertoo päätyneensä politiikkaan täysin puoluepolitiikan ulkopuolelta kansalaisyhteiskunnan ja tiedeyhteisön edustajana. ”Se oli aikaa, jolloin ihmisoikeustaistelu oli Beninissä hyvin tärkeää.”
Hän tuntuu kuitenkin hiukan vaivaantuvan poliittisesta urastaan puhuttaessa. Hountondji ehti olla kaksi vuotta hallituksessa ennen kuin erosi. ”Niin kauan kuin politiikassa on kyse moraalisesta taistelusta, se on helppoa”, Hountondji toteaa. Vaikeuksia alkaa tulla, kun ryhdytään neuvottelemaan toimeenpanosta. Politiikka sai hänet näkemään, etteivät hyvät ideat riitä. ”Se oli kokemus ja seikkailu”, Hountondji toteaa ministeriajastaan.
”Politiikassa joutuu kamppailemaan sen kanssa, kuinka välttää kertomasta valheita”, Hountondji selittää. Hän ei puhu vain Beninin tai Afrikan politiikasta. ”Mikä tahansa poliittinen valta tarvitsee jonkinlaista propagandaa.” Hountondjin mukaan tällainen ei oikein sovi filosofille. Hountondji pyörii kuitenkin edelleen Beninin koulutuspoliittisissa kuvioissa. Hänen johtamansa opetusneuvosto on valtiollinen neuvoa-antava elin, jonka tehtävä on arvioida Beninin koulutuspolitiikkaa. Velvollisuudet painavatkin päälle, joten juttutuokio päättyy.
Palaan Cotonoun kaduille väistelemään mopoja ja hengittämään pakokaasun katkua. Voi olla, ettei puoluepolitiikka ole filosofille hyväksi. Kaupungin kaoottisuutta seuratessa huomaan kuitenkin ajattelevani, että ehkä muutama kurinalainen filosofi voisi olla politiikalle hyväksi.
[1] Etnofilosofia tarkoittaa kansatieteellistä lähestymistapaa filosofiaan. Siinä pyritään tutkimaan ei-länsimaisten kulttuurien filosofisia käsityksiä esimerkiksi suullisen perinteen, kielellisten kategorioiden ja uskonnollisten käsitysten kautta.