0

Avainsana: Photography

Everyday Life of Benin?

Finnish photographer Juha Metso’s exhibition “Voodoo – Afrikan arkea” (“Voodoo – Everyday Life in Africa” or “Glimpses of Everyday Life in Africa”) opened this week, and some of the exhibited photos were available for public already through Helsingin Sanomat’s web article earlier in September. The photographs represent powerful images of Vodun practices in Benin. The aesthetic and dramatic features of the situations are emphasized – through the use of black and white images, capturing sudden groans and strange movements of people, and creation of strong contrasts – but the photos also depict controversial themes such as animal sacrifice, and show places that are traditionally forbidden from people who are not adepts of the religion.

While aesthetic and artistic, the photos have also received critical feedback in social media and in discussions of the Beninese and also of the Finns who have shared a glimpse of Beninese life or of Vodun religion. Especially the exhibition title’s and text’s (which is also published online) claims that the photos offer views of common life in Africa (“Afrikan arkea”) or show a “sincere” depiction of the Beninese “reflecting themselves as if there were no one else around” is under scrutiny. We gathered together a few points of view that have come up during the discussion.

In the article by Helsingin Sanomat Metso ends his interview with a self-reflective statement:

“When one photographs others, one photographs himself.”

This insight is however omitted in the exhibition text by journalist Matti Tieaho, and a different view – which suggests that the photos depict “primitive locals” and bring the viewer to “the times of the missionaries” – becomes emphasized. The critical view concerning the photographs is that the pictures and their objects are chosen in a manner that supports stereotypes, and thus spread a problematic image of Benin and especially of Vodun, which is, like the Helsingin Sanomat’s article correctly notes, an everyday religion (just like Christianity, Islam, or Rastafarism) in Benin.

The everyday life, however, is not exactly what the images depict according to the Beninese: “These still photos, removed from the context, are deliberately shocking and can be interpreted in many false ways”, Beninese visual artist Victor Amoussou comments. He explains that:

“The photographer is obviously a talented professional, but does not understand what he has captured. In the eyes of someone born in the culture these images are theatrical, some even offensive, especially when claimed they represent everyday Vodun. This is surely not the way to build comprehension between different cultures, this is a moral crime.”

And as Finnish-Beninese musician Gildas Houessou points out:

“At some point we need to stop disrespecting the other cultures. Some of the photos are unfair and out of their context they give a shock effect. But are they really everyday life of Benin? These photos give an image of raw and uncivilized life in our country. Seeing these pictures abroad does not give anything more than a scary Hollywood image of us. Benin is still a calm and peaceful country. This is certainly not every day life of Beninese people.”

Finns attest to the discrepancy between different perspectives. Villa Karo’s former director, writer Miikka Pörsti comments that:

“This visually fantastic series of photos speaks more about the person behind the camera than of those in front of it, as photographer Juha Metso suggests in the related text. But the downside of this is that a few more people will, in vain, be afraid of Benin after seeing these photos.”

Also Jeanette Heidenberg gives an idea of the Finnish perspective:

“The use of black-and-white can be artistic, but to me it creates a distance, making the people in the pictures seem primitive and from a different time. Why were there no more everyday pictures? The text clearly states that Vodun is an everyday thing, but none of the pictures are of people who do things that a Finn can relate to as everyday things. Just kids playing football, for instance, would have been relatable.”

Metso’s photos and exhibition are connected to a book by the same title, also released this week. In the book the photos go along with texts written by writer and director of the board of Villa Karo Juha Vakkuri.

The director of the Society of Finnish Composers Annu Mikkonen commented the photos in relation to the texts, and has an optimistic view about the Finn’s abilities to relate to foreign cultures. According to her, even though the forms of everyday life are different all around the world, they share common features, and this supports understanding:

”I believe that the book is most interesting to people who are interested in other cultures and who understand cultural differences. Those who are looking for a sensation will probably be disappointed.”

As Miikka Pörsti points out, Metso’s photos have opened up an important discussion about the visual and textual representations of Benin and Beninese in Finland, and we hope that the discussion continues. In Jeanette Heidenberg’s words:

“Understanding another culture takes time and respect.”

***

There will be a special issue about the representations of “Africa” and “Africans” in Finland in the next volume of Villa Karo’s journal Akpé. Proposals for essays and comments can be sent to toimisto@villakaro.org by 20th October and the deadline for full texts (max. 2000 characters with spaces) is 20th November 2014.

Text: Anna Ovaska

***
Juha Metso’s exhibition presentation text by Matti Tieaho in English, translated by Leea Pienimäki-Amoussou

Juha Metso in Africa, in the times of the missionaries

We all know the exotic travel stories written by our friends, in which the most important tourist attractions, strange animals, the overwhelming heat, the lack of infrastructure and bizarre primitive locals are mentioned.

Extra points can be achieved by friendships from the country in question. An African Facebook-friend belongs to the basic equipment of every Finn who has language skills. Yet all of us who have travelled far away know how difficult it is to reach a sincere connection with people who live in a strange culture.

When did you last see an African photo, where the depicted people live like there is no one else present?

You cannot find a social message in Juha Metso’s Voodoo-photos. No deliberate some-gestures (gestures created for social media) or arrogant visual rebellion. All intentional communication has been cleared out of Metso’s photographs. The Beninese mirror themselves in the photos as if there is no one to see them.

In his Voodoo-photos Metso takes the viewer to the black-and-white era, when the missionaries invaded Africa. Witchery, the living and the dead, goats, cocks, and people living in their time bubble rush to Finland in Metso’s images. The black-and-white transforms into bright colors.

[Added text: -Matti Tieaho / Kouvolan Sanomat]

Metso photographed Africans for two months in late 2013 in Benin, West Africa. [Added text: This exhibition represents his views and experiences, seen through the eyes of a Finnish primitive local.]

Juha Metso (b. 1965) is a photograph artist from Kotka. During the past 30 years he has had almost one hundred private exhibitions in Finland and abroad. He has worked in more than 60 countries, and his work is represented in all the major Finnish art museums.”

***

Further discussion:

Also former visitor of Villa Karo, Hannele Huhtala, commented Metso’s photos in her blog in Voima. She points out that even though both parties (locals and tourists) actively participate in mystification of Africa, it is still problematic.

Juha Metso’s interview on YLE. He emphasizes that his photos are a mere scratch of African cultures, and that Voodoo (Vodun) is a much more diverse phenomenon than what is usually perceived in popular culture.

Yksinhuoltajaisiä ja kylänvanhimpia

Miikka Kiminki Villa Karossa 10.10-29.11.2012
Miikka Kiminki Villa Karossa 10.10-29.11.2012

Viikkoja ennen kuin valokuvaaja Miikka Kiminki astui Villa Karon minibussista taiteilijatalon portille, talon henkilökunta sai sähköpostia, jossa pyydettiin residenssihuonetta mahdollisimman kaukaa keittiöstä. Pidempiaikainen altistuminen kalan hajulle saattaisi johtaa allergikon hengenvaaralliseen adrenaliinipiikkiä vaativaan shokkitilaan. Residenssipätkästä Beninissä on kuitenkin säilytty hengissä, ja taiteilijan muut henkilökohtaiset kompleksit ovat synnyttäneet yhteiskunnan lainalaisuuksia tarkastelevaa, erittäin kiinnostavaa valokuvataidetta. Valokuvaaja, joka kääntää oma vastoinkäymisensä itsetutkiskelun kautta ympäröivän maailman tutkielmaksi, iski kuokkansa hedelmälliseen maaperään Grand-Popossa.

Vaikka malaria sotki Miikan aikatauluja, kerääntyi materiaalia valtavasti.

Grand-Popossa on 44 kylää, joihin on suhteellisen helppo päästä. Tämän ansiosta aikaa ei tarvinnut tuhlata liikkumiseen, mutta saattoi kuitenkin tutustua keskenään hyvin erilaisiin ympäristöihin. Kulttuurikeskuksen sijainti oli täydellinen tällaisen projektin tekemiseen,

Miikka hehkuttaa ja esittää toiveen paluusta joko Villa Karoon, tai muuten Beniniin niiden kontaktien kautta, jotka kyliä ympäriinsä kolunneelle valokuvaajalle matkoilla kertyi.

Niin taideakatemian lopputyössään kuin opiskelua seuranneessa opetuspätkässäänkin Miikka keskittyi tavalla tai toisella identiteettiin ja omakuvaan. Lopputyönä Turun taideakatemiasta valmistui kirja, jossa valokuvaaja käsitteli omaa maskuliinisuuttaan. Yksinhuoltajaäidin lapsena kasvaneen pojan miehisen identiteetin kehittymistä tukivat eripuolilta omaksutut miehen roolimallit.

Vaikken kasvanutkaan isän kanssa, poimin tietysti itselleni miehen malleja muualta. Lopputyössäni pohdin sitä mistä näitä malleja olin hakenut ja valokuvasin ihmisiä, joista olen miehistä minääni rakentanut.” Miikka kertoo.

Miesroolien käsittely on jatkunut Beninissä.

Sisältäpäin tehdyn suomikuvaston vastapainoksi lähdin hakemaan täältä uutta, laajempaa perspektiiviä”.

Ajatuksena on näiden kuvastojen yhdistäminen myöhemmin näyttelyksi. Paikan päällä Miikka kuvasi valokuvasarjaa yksinhuoltajaisistä ja kylän vanhimmista miehistä sekä videoi naisten viettelemiseksi tarkoitettua tanssia.

Yksinhuoltajaisyydestä

Ensimmäisen, yksinhuoltajaisiin, keskittyvän sarjan aihio oli Miikalla mielessä jo Suomessa. Hän ei kuitenkaan uskonut löytävänsä tällaisia perheitä Beninistä.

En olisi ikinä osannut aavistaa, että löytäisin täältä kuvattavaksi tässä ajassa kahdeksantoista perhettä!

Yksinhuoltajuus sinänsä osoittautui Beninissä hyvin erilaiseksi kuin Suomessa. Yhteisöllinen kulttuuri näytti vaikuttavan niin, että vaikka lapset elivätkin isiensä kanssa, käytännössä pihapiirissä tai kauempana oli lähes aina joku nainen, joka huolehti lapsista. Äidit eivät syystä tai toisesta välttämättä päässeet tapaamaan lapsiaan eron jälkeen. Vain kolmessa, neljässä kuvattavista perheistä äiti näki lapsiaan säännöllisesti. Sellaista lasten pallottelua vanhemmalta toiselle, kuin Suomessa ei näissä perheissä esiintynyt.

Ehkä myöhemmin näistä perheistä voisi valita pienemmän ryhmän, joiden kanssa käsiteltäisiin aihetta syvemmälti. Vielä en kuitenkaan mennyt tarinoihin sen syvemmälle sisään. Keskityin kuvaamiseen ja minulla oli vain muutamia valmiita kysymyksiä ranskaksi.

Vanhenemisesta ja kunnioituksesta

Yksinhuoltajaisiä käsittelevän projektin lisäksi Miikka teki kuvasarjaa kylänvanhimmista miehistä.

Vanhat miehet ovat ylipäätään kiinnostaneet minua. Yhtäältä minua kiinnostavat elämän jättämät fyysiset jäljet, toisaalta kiinnostavaa on myös henkinen muutos: se miten elämän kierrossa vanhuus palautuu ikään kuin lapsuuteen ja meistä tulee uudestaan huollettavia. Etenkin vanhoille miehille tuntuu olevan hankalaa hyväksyä omaa avuttomuuttaan lähestyvän kuoleman edessä, niin Suomessa kuin Beninissäkin.

Vanhusten kunnioittaminen Beninissä on Miikan mukaan käsin kosketeltavaa, toisin kuin Suomessa, vaikka traditiot ovat molemmissa maissa rapistumassa.

Esimerkiksi erästä kuvaustilannetta varten vanhus oli laittautunut parhaimpiinsa ja saapunut osoittamaansa kuvauspaikkaan. Kun hän ymmärsi, että olin saanut kuvausvälineistöni valmiiksi, hän sormiaan kerran napsauttamalla hääti paikalta parikymmenpäisen hälyävän lapsilauman. Sanaakaan ei salissa vaihdettu. Lapset vaikenivat ja poistuivat paikalta välittömästi vanhusta kunnioittaen.

Sukupuolten välisestä suhteesta

Kolmas Miikan miehisyys-projekteista liittyy naisen pelkoon. Kyseessä on video, jossa mies esittää naisen viettelemiseksi esittämän tanssin. Tanssija vaati kuvausajankohdaksi täysikuuta, josta hän haki voimaa rituaaliinsa ja näin videon tekeminen jäi Miikan viimeiseen iltaan Beninissä. Videon pariksi on tarkoitus kuvata suomalainen vastine: useimmille meistä tuttu rituaali, jossa suomalainen mies pullosta henkeä ammentaneena uskaltautuu iskuyritykseen baarissa. Luonnollista kuin metso soitimella, mutta näiden lähestymisyritysten taustalla Miikka näkee epävarmuutta, jota erilaisin rituaalein pyritään hallitsemaan:

Miehet pelkäävät naisia.”

Benissä naisen asema yhteiskunnassa on heikko. Työt kaatuvat heidän harteilleen, ja he ovat yleensä taloudellisesti täysin riippuvaisia miehistään ja näin heille alisteisia. Uskonnon piirissä asetelma on toinen: voodoo-papittaret ovat hedelmällisyyteen liittyvien uskomusten ansiosta miespappeja voimakkaampia ja arvostetumpia. Suomessa asetelma on käänteinen: yhteiskunnassa naisen asema on parempi kuin Beninissä, vaikka tasa-arvoon on yhä matkaa. Kirkon piirissä, sitä vastoin naispappeuttakaan ei aina hyväksytä.

Tämä asetelma ja erot yhteiskuntiemme välillä tarjoavat herkullisen kontrastin, jota olisi kiinnostava lähteä kehittelemään tulevaisuudessa”.

Valokuvauksesta ja aitoudesta

Benin oli Miikalle ensimmäinen itsenäinen oman projektin kuvausmatka.

”Ihan käytännön tasolla jännitti hieman, se, että miten saisi töitä tehtyä ilman yhteistä kieltä. Valokuvausvälineistökin piti suunnitella kentän mukaan.”

Kiinteiden polttovälien käyttäminen johti itse asiassa tilanteeseen, jossa valokuvattaviin oli luotava pakostakin kontaktia. Tästä oli monella tapaa hyötyä. Valokuvaustilanteet eivät pääse löystymään:

Kuvaaja pysyy skarppina ja kuvattavat voivat seurata mitä tapahtuu”.

Tällainen kuvaaminen on tietysti haastavampaa, mutta noin yleensä ihmisten lähestyminen ja ikuistaminen on Miikan kokemusten mukaan ollut Beninissä Suomea huomattavasti helpompaa.

Iästä riippumatta ihmisillä ei ole jatkuvaa kiirettä”.

Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet laitetaan tärkeysjärjestyksessä kaiken kärkeen.

Fyysisen paikallaolon lisäksi, kuvattavat ovat täällä ajatuksineen ihan aidosti läsnä. Heitä ei tarvitse myöskään ohjastaa, vaan kaikki on niin paljon luonnollisempaa. Ihmiset ovat välittömämpiä, eivätkä poseeraa. Ehkeivät he ole saman lailla tottuneet keimailemaan peilikuvalleen kuin Suomessa, jossa ihmisiä on vaikea löytää maskiensa takaa ja jossa aitous katoaa jatkuvaan itsetarkkailuun ja kontrolliin.”

Suomessa on nykyään vaikea tehdä aikalaiskuvaa kadulla ihmisistä, kun nämä vaativat tivaavat syitä valokuvan ottamiselle.

Kymmenen minuutin johdatuksen jälkeen, ei spontaaniudesta ole mitään jäljellä ja tekee mieli laittaa kamera takaisin laukkuun”.

Miikan mukaan voi käydä niin, ettei tulevaisuuden polville jää tällaista kuvastoa meidän ajoistamme. Ihmiset ovat pelokkaita netin takia, eikä varovaisuus turhaa olekaan – oman lapsen naama voi löytyä pian Facebookista, tai ties mistä muualta. Kuvan käytön kontrollointi on muuttunut aikaisempaa vaikeammaksi myös valokuvaajalle itselleen.

”Mediatalojen fuusioitumisen, kuvaajilta vaadittavien sopimusten ja valokuvaoikeuksien leviämisen myötä esimerkiksi Satakunnan Kansalle otettu kuva voi löytyä vuosien päästä vaikka jonkun Alma-median kustantaman kirjan kannesta.”

Olemmeko siis Suomessa rakentamassa pelkoa, jonka tieltä Afrikasta vielä löytynyt aitous katoaa?

Miikan sarja ”Kylän vanhimmat” on katsottavissa täällä.

 

 

Katutyylejä Guardianissa

Brittisanomalehti Guardian julkaisi viime viikolla jutun Joona Petterssonin Street Style -projektista: ”Style on the Streets of West Africa”. Syksyn 2010 Villa Karon ja Taf taf -residenssien jälkeen Joona on kiertänyt ympäri Länsi-Afrikkaa ja muun muassa valokuvannut katujen muotia. Täältä löytyvät esimerkiksi burberry-kuosinen moottoripyöränkuljettaja Kamerunista, fuksianpunaiseen kaapuun pukeutunut Tuareg-herra Nigeristä sekä nuorimies Shakespeareklovni -t-paidassa Dakarissa Senegalissa.