Finnish-Beninese Co-operation – Sivu 2

elo212018

Villa Karon stipendiaatit syksyllä 2018

Syksy on saapunut ainakin residenssikalenteriimme. Ensimmäiset stipendiaatit matkustavat Grand-Popoon jo kahden viikon kuluttua. Onnea kaikille stipendiaateille! Toivomme paljon inspiraatiota ja vahvoja kokemuksia residenssikaudelta.

Miia Autio, valokuvataiteilija
Elina Gyldén, kuvataidekasvattaja
Tuuli Kangas, kuvataidekasvattaja
Petri Kautto, muusikko
Jenni Kinnunen, käsikirjoittaja
Olli Laine, dokumentaristi
Elina Laitinen, vaatesuunnittelija
Jenny Mansikkasalo, sirkustaiteilija
Marianne Mäkelä, dokumenttituottaja
Pauliina Palo, näyttelijä
Heli Pekkonen, dokumentaristi
Hannu Tuominen, tietokirjailija
Roger Wanamo, säveltäjä

Villa Karon EDUFI-korkeakouluharjoittelija syyskaudella on Katja Kärki. Hän on Villa Karon 38. harjoittelija ja saapuu tänään Grand-Popoon. Onnea harjoittelukaudelle!

Stipendien hakuaika keväälle 2019 on käynnissä 15. syyskuuta saakka!

huhti252018

Harjoittelijan haavissa: Emma Räisänen ja Markus Nivala

Mikä innoitti teitä hakemaan stipendiaatiksi Villa Karoon?

Emma ja Markus: Sirkustaiteilijakaverimme Rauli Katajavuori, joka oli stipendiaattina Villa Karossa viime vuoden tammikuussa suositteli Villa Karoon hakemista. Lisäksi olimme muilta tutuilta kuulleet paljon positiivista palautetta.

Minkälaisin odotuksin lähditte Villa Karoon?

Emma ja Markus: Asetimme itsellemme vähän liian kunnianhimoiset tavoitteet. Odotukset siitä, mitä täällä pystyy ja ehtii tekemään osoittautuivat liian suuriksi. Kun kyseessä on ruumiillinen työ eikä ole tottunut treenaamaan trooppisessa ilmastossa, niin kehon palautumiseen menee enemmän aikaa. Tiedostimme, että ilmasto on täällä hyvin erilainen, mutta jotenkin sitä kuitenkin oletti, että pystyisi treenaamaan samalla tavalla kuin mitä Suomessakin.

Minkälaisten projektien tai tehtävien parissa työskentelitte?

Emma: Olen harjoitellut tulevaa sooloesitystäni varten, joka käsittelee aisteja. Esitykseni sisältää ilma-akrobatiaa ja käsilläseisontaa. Lisäksi olemme ideoineet tulevaa pariesitystämme. Oleskelumme aikana esiinnyimme yhdessä Markuksen kanssa myös Villa Karon kuukausikonsertissa.

Markus: Minulla on myös tulossa oma sooloesitys, jossa yhdistyy rytmien tekeminen ja jongleeraus. Kävimme myös pari kertaa Villa Karon vieressä sijaitsevassa orpokodissa pitämässä työpajoja lapsille. Opettelimme yhdessä esim. nuorallakävelyä ja jongleerausta.

Mikä oli stipendiaattijaksonne ikimuistoisin kokemus?

Emma ja Markus: Viimeisen viikkomme aikana näimme meren rannalla ison, ainakin puolitoistametrisen kilpikonnan. Se oli hyvin vaikuttava näky. Olimmekin hämmästyneitä, kun paikallisten mukaan kyseessä oli kooltaan ”pieni” kilpikonna. Toinen mieleenpainuva hetki tapahtui Pendjarin kansallispuistossa, missä safariautomme joutui norsulauman jahtaamaksi.

Mitä ette olisi osanneet odottaa?

Markus: Vaikka olimme tietoisia alhaisesta elintasosta, niin yllätti nähdä omin silmin, miten köyhiltä paikalliset ihmiset vaikuttavat ja miten he täällä elävät arkea. Hyvin harva paikallisista puhuu englantia, jonka vuoksi asiointi esimerkiksi markkinoilla tapahtuu pitkälti elekielellä mikäli ei osaa ranskaa. Ajattelin, että englannilla jotenkin pärjäisi täällä, mutta jos oikeasti haluaa tutustua paikallisiin ja kommunikoida heidän kanssaan, niin se on melko vaikeaa yhteisen kielen puuttuessa.

Mikä oli mielestänne tärkein anti oleskelunne ajalta?

Emma: Täällä olen nauttinut ajattomuudesta ja siitä, ettei tarvitse mennä kellon mukaan. Koen, että tietyllä tapaa tämä on ollut ikään kuin pieni irtiotto Suomen arjesta.

Markus: On ollut mielenkiintoista havaita kulttuurieroja ja huomata esimerkiksi se, miten vähällä sitä loppujen lopuksi pärjää. Länsimainen kulttuuri on mielestäni liian tavarakeskeinen. Tiedostetaan ettei materia tuo onnellisuutta, mutta yhteiskunnan rakenteet usein kuitenkin keskittyvät mittaamaan sitä mitä omistaa.

Minkälaisia suunnitelmia teillä on jatkoa ajatellen?

Emma: Tavoitteenani on saada sooloesitykseni alkusyksyyn mennessä ensi-iltaan. Maaliskuun alussa esiinnymme Turussa järjestettävillä Supiainen -sirkusfestivaaleilla, jossa mahdollisesti myös esittelemme Villa Karossa työstettyjä ideoita.

Markus: Tarkoituksena on saada oma sooloesitys valmiiksi kesän aikana. Lisäksi työstämme ryhmäesitystä ja loppusyksyksi olisi tarkoitus valmistella pariesitys Emman kanssa.

Millaisia tuntemuksia lähestyvä kotiinpaluu herättää?

Emma: Vähän on ristiriitaiset tuntemukset, kun miettii paluuta. Viettämäni aika Villa Karossa on ollut hyvin antoisa. Todennäköisesti tulee jonkinasteinen kulttuurishokki ja materia-ahdistus kotiin palatessa. Suomessa olen tottunut tuijottamaan kelloa, mutta täällä olen oppinut ottamaan rennommin vaikkakin ei ehkä tajunnut jättää tarpeeksi aikaa pelkkään oleskeluun. Ehdimme myös tehdä jonkin verran reissuja minkä vuoksi työskentelyyn käytetty aika jäi vähemmälle. Toisaalta on myös kovasti halunnut seurata mitä kaikkea ympärillä tapahtuu. Jännittävää nähdä millaisia ajatuksia herää, kun pääsee takaisin Suomeen. Ajatusten prosessointi ja vertailu jatkuu varmasti vielä pitkään. Omaa keittiötä on myös ehtinyt tulla jo vähän ikävä.

Markus: Mielestäni viisi viikkoa on ollut sopiva aika. Hyvä, että viisi viikkoa on minimi, sillä matkoihin ja reissuihin menee aikaa niin kuin myös siihen, että oppii elämään paikallisessa rytmissä ja täysin uudessa kulttuurissa. Täällä on enemmän keskittynyt asioiden kokemiseen, mutta kotona onkin sitten lisää aikaa ihmetellä kaikkea koettua ja pystyy ehkä myös paremmin hahmottamaan Beninin ja Suomen välisiä kulttuurieroja.

Mitä haluaisitte sanoa henkilölle, joka suunnittelee hakemista Villa Karoon stipendiaatiksi?

Emma: Mielestäni Villa Karo tarjoaa hyvät mahdollisuudet ideointiin ja työskentelyyn. Stipendiaattijakso on tarjonnut hienon mahdollisuuden tavata uusia, eri-ikäisiä ihmisiä eri aloilta. Tämä on ollut ainutlaatuinen kokemus kaikin puolin.

Markus: Ranskan alkeita kannattaa etukäteen opiskella mikäli ei puhu ennestään kieltä. On hyvä myös varata useampi päivä siihen, että keho tottuu lämpötilaan varsinkin jos kyseessä on ruumiillinen työ.

Sirkustaiteilijat Emma Räisänen ja Markus Nivala viettivät Villa Karossa viisi viikkoa tammi-helmikuussa 2018.
Teksti ja kuvat: Fabienne Zogg

huhti32018

Harjoittelijan haavissa: Laura Pyrrö

Toistakymmentä vuotta sitten näin Sibelius-Akatemian lehdessä artikkelin Villa Karosta, ja siitä asti residenssi on aika ajoin käynyt mielessäni.

Oman työskentelyn lisäksi odotin paikalliseen kulttuurin tutustumista, omatoimisia retkiä, Togoon tutustumista kuten myös vodun-menojen seuraamista. Odotukseni täyttyivät ja suunnitellut työt sain tehdyksi, vaikkakaan trooppisen ilmaston vuoksi en pystynyt täysin totutulla intensiteetillä työskentelemään. Jos hakisin uudestaan stipendiaatiksi, muuttaisin hiukan omaa työsuunnitelmaani: olisi ollut mielenkiintoista tehdä yhteistyötä paikallisten muusikkojen kanssa. Stipendiaattijaksooni sisältyi paljon sellaista, mikä ei alkuperäiseen työsuunnitelmaani kuulunut. Innostuin esimerkiksi kirjoittamaan runoja ja osallistuin djembe-rumputunneille.

Residenssiaikana harjoittelin tulevaa operettirooliani, jonka harjoitukset alkavat heti Suomeen palattuani. Toinen suunnitelmaani kuulunut työ, erään oopperateoksen suomennos ja sovitus, jäi tosin kesken – osittain myös nettikatkosten vuoksi. Työnteon lisäksi olen valmistautunut tulevaa puolimaratonia varten, vaikka ihan niin pitkiä matkoja ei tullutkaan täällä juostuksi kuin olin ajatellut.

Esiintyminen Villa Karon kuukausikonsertissa oli hyvin ikimuistoinen kokemus. Ulkotiloissa musisoiminen tietysti tuo mukanaan haasteita ja muiltakaan häiriötekijöiltä ei voinut välttyä: äänenvahvistusta ei ollut, sähköpianon koskettimet toimivat hiukan puutteellisesti eivätkä nuotitkaan oikein tahtoneet pysyä tuulessa paikallaan. Olen useita kertoja aikaisemmin esiintynyt peruskoululaisille, joten osasin kyllä odottaa, että yleisö ei välttämättä malta pysyä paikallaan puhumatta. Konsertin myötä jäin pohtimaan, minkä verran täällä ylipäätään on senkaltaisia tilaisuuksia, joissa tulisi olla hiljaa. Suomessa yhteiskunnan normit melko tarkasti sanelevat, milloin hillitty käytös on toivottavaa. Uskon ja toivon, että yleisö kuitenkin sai esityksestäni jotakin irti!

On vaikea eritellä yhtä ikimuistoista hetkeä, sillä unohtumattomia hetkiä on niin paljon. Tämä on ollut erikoinen, yhteinen matka entuudestaan täysin vieraiden ihmisten kanssa, joista sittemmin onkin tullut ystäviä. Jättimäisen merikilpikonnan kohtaaminen meren rannalla on varmastikin yksi mieleenpainuvimmista hetkistä. Sen jälkeen olenkin sitkeästi yrittänyt iltaisin taskulampun kanssa havaita rannalla lisää kilpikonnia, tosin huonolla menestyksellä. Kun meno on tuntunut liian pysähtyneeltä, olen lähtenyt kiertelemään ja tutustumaan uusiin paikkoihin. Jokaiseen viikkoon onkin mahtunut unohtumattomia reissuja.

Olen paljon matkustellut esimerkiksi Aasiassa ja Pohjois-Afrikassa sekä myös asunut ulkomailla, joten mitään yllättävää kulttuurista eroa ei oleskeluni aikana tullut vastaan. Olin jo etukäteen ottanut huomioon muun muassa erilaisen hygieniakäsityksen kuten myös vesi- ja sähkökatkokset. Aika kivuttomasti siis sujahdin paikallisiin menoihin mukaan. Tärkeää on, että sallii itsensä olla maassa maan tavalla. Kaikkeen tulee täällä varata enemmän aikaa, sillä asioiden järjestyminen ottaa oman aikansa.

Etukäteen haaveilin jo siitä, että saa vain rauhassa keskittyä itseensä ja omaan työhönsä jonkun muun huolehtiessa esimerkiksi huoneen siivoamisesta tai aamiaistarjoilusta. Ei ole myöskään tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä, että välillä vaikkapa lukee kirjaa töiden tekemisen sijasta. Oleskeluni aikana olen kerännyt voimia, jotta jaksan taas innolla palata kotona odottavaan arkeen. Lisäksi on ollut hienoa tutustua muihin stipendiaatteihin. Asuminen yhdessä ikään kuin kämppiksinä tarjoaa otollisen mahdollisuuden poikkitaiteellisten yhteistyöprojektien muodostumiselle. Muutamia mahdollisia yhteistyöprojekteja jatkoa ajatellen onkin jo virinnyt. Ehdin myös pitää laulutunteja toiselle stipendiaatille, folkloristi Andreas Kalkunille.

Kotiinpaluun lähestyessä omia ajatuksia on hiukan vaikea saada kasaan. Tuntuu, että vasta saavuin ja toisaalta taas siltä, että olisin ollut täällä jo paljon pidemmän aikaa! Mielelläni lähden kuitenkin takaisin kotiin, missä työt, koirat ja Karo-puolisoni odottavat. Valoa, värejä ja lämpöä tulee varmastikin ikävä. Viisi viikkoa on mielestäni ollut hyvä aika. Ei tunnu siltä, että aika olisi työprojektien kanssa varsinaisesti loppunut kesken. Hieman olen jopa yllättynyt, miten tehokkaasti ja hyvin sain lopulta harjoitelluksi. Kotona tulee usein keksineeksi kaikenlaista oheistekemistä, kuten kaappien järjestelyä tai pyykkäystä, mikäli ei huvittaisi tarttua töihin. Täällä ajatuksena on ollut nimenomaan työnteko tiedostaen samalla, että aikaa on hyvin rajallisesti.

Minulla on tiedossa uusia rooleja sekä konsertteja. Kevään stipendiaattien kanssa olisi myös tarkoitus kokoontua myöhemmin Suomessa. Oli myös kiva huomata, että lyhyessäkin ajassa oppii suppeasti kommunikoimaan ranskaksi ja ehtivätpä ruokalistan perusraaka-aineetkin tulla tutuiksi – en siis ole koskaan opiskellut ranskaa. Tästä innoittuneena olisi tarkoitukseni aloittaa ranskan tunnit Suomeen päästyäni. Lisäksi minulla on tuloillaan Pohjois-Afrikkaan sijoittuva barokkiooppera, jonka lavastus- ja puvustusideoihin olen saanut inspiraatiota täältä ostamistani kaulakoruista. Tavoitteenani onkin tuoda visuaaliseen ilmeeseen hiukan länsiafrikkalaista vaikutusta. Olen aikaisemmin ollut muutamaan otteeseen taiteilijaresidenssissä Italiassa, ja tulevaisuudessa aion ehdottomasti hakea uudestaankin ulkomaille residenssiin.

Residenssijaksoni on ollut erittäin positiivinen kokemus ja voin lämpimästi suositella stipendiaatiksi hakemista Villa Karoon. Olen kokenut oloni tervetulleeksi ja Villa Karon henkilökunta on ollut ihanan avuliasta ja ystävällistä. Liian laajamittaista, kunnianhimoista projektia ei kannata lähteä työstämään, sillä kuumassa ilmastossa ajatustyö on helposti melko tahmeaa. Kannattaa lisäksi pitää mielessä, että kulttuurisia eroavaisuuksia on paljon. On hyvä varautua myös siihen, että omaan työhön liittyviä uusia, odottamattomiakin ajatuksia saattaa ilmaantua.

Oopperalaulaja Laura Pyrrö vietti Villa Karossa viisi viikkoa helmi-maaliskuussa 2018.

Teksti: Fabienne Zogg
Kuvat: Laura Pyrrö

helmi252018

Harjoittelijan haavissa: Noora Kauppila

Vertailussa suomalais-ugrilainen perinne ja vodun-kulttuuri

Halusin lähteä aika tyhjältä pohjalta eikä minulla hirveästi ollut odotuksia. Pääteemani työsuunnitelman mukaan sisälsi perehtymistä paikallisiin jumaluuksiin, vodun-kulttuuriin ja shamanismiin. Toki odotin sitä, että pystyisin vertailemaan suomalais-ugrilaista perinnettä vodun-kulttuuriin. Lisäksi toivoin tutustumista paikallisiin ihmisiin, jotka tietävät ja osaavat kertoa vodunista. Onnistuinkin siinä ja kontakteja on löytynyt nyt myös Suomesta.

Mielessä oli moninaisia kysymyksiä. Halusin muun muassa tarkastella mikä on matriarkaalisuuden ja patriarkaalisuuden suhde beniniläisissä riiteissä: missä määrin naiset voivat toimia esimerkiksi seremonioissa ja miten sukupuolittuneisuus ilmenee eri jumaluuksissa. Millaisesta musiikillisista aineksista seremoniallinen musiikki koostuu ja onko siinä kuultavissa vanhaa laulutraditiota?

Täällä myös äänimaailma on ollut kiinnostava. Olen nauhoittanut arjen ääniä, jotka kerrostuvat esimerkiksi lintujen ja erilaisten rytmien kanssa päällekkäin. Etsin ajatusta ja inspiraatiota maisterintyölleni, jossa aion sovittaa vanhoja hengellisiä lauluja ja muinaista suomalais-ugrilaista musiikkiperinnettä nykyiseen hengelliseen lauluperinteeseen. Suomalais-ugrilaisen perinteen ja vodun-kulttuurin vertailun lisäksi aiheenani on siis synkretismi. Kokemuksellinen taso, jota tulin hakemaan, oli itselleni tärkeä ja olenkin päässyt osallistumaan kolmeen seremoniaan itse sekä seuraamaan myös muutamia vierestä. Seremoniat ovat olleet visuaalisesti ja liikekielellisesti rujon kauniita.

Vaikka Grand-Popo on pieni paikka, kylävierailuja ja toimintaa riittää. Olen lähestynyt asioita antropologisella otteella ja joskus on aika rankkaakin olla uteliaana liikkeellä etsimässä mahdollisuuksia. Olen löytänyt itseni vetämästä verkkoa kalastajien kanssa kädet rakoilla, levittämässä vernissaa tuoleihin ja kiskomassa venettä ylös. Arkielämäänkin pääsin vähän mukaan huomaten, että tällä tavalla ne kalat laitetaan täälläkin savustukseen. Paljon on myös ollut niin sanotusti palveltu olo. Vieraanvaraisuus jota olen kokenut on ollut arvokasta.

Olen laulaja, mutta oma projektini Beninissä on ollut tapahtumien, seremonioiden ja keskustelujen parissa. Olisin ehdottomasti halunnut musisoida vielä enemmän, jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa. Koitin hahmottaa millaisia soundeja löytyy ja miten täällä lauletaan. Laulaminen liittyy paljon myös kieleen. Kieli vaikeuttaa laulamista: intonaatio on erilaista eikä myöskään ymmärrä, mitä lyriikoissa sanotaan.

On paljon asioita, mitä halusin kerätä ja koota oleskeluni aikana. Suomeen palaamisen jälkeen näen varmasti kaikkea objektiivisemmin. ”Otat haarukkaan palasen Beniniä, mutta et ehdi vielä maistaa tai pureskella sitä”. Näin lyhyessä ajassa tulee ahneeksi.

Yllättävintä oli se, että tämä olikin niin kotoisa kulttuuri. Kyllähän sitä tiesi, että tulee eri kulttuuriin ja elinolosuhteisiin. Osasin esimerkiksi odottaa eri aikakäsitystä ja sähkökatkoksia. Välillä on ollut pää pyörällä siitä, ettei ehdi tehdä töitä järjestelmällisesti. Juttelimme muiden stipendiaattien kanssa siitä, että vaikka suuntia ja kerroksia uudessa kultturissa on paljon, olisi hyvä ottaa vain yksi pieni asia kerrallaan hoidettavaksi päivän aikana.

Täällä olen tavannut ihmisiä, jotka ovat vodunissa aivan täysin sisällä. Omasta perspektiivistä katsottuna se on aika hurjaa ja ihanaa, kun sen tajuaa. Niin sanottu positiivinen uho on myös mielenkiintoinen ilmiö, jonka tunnistan itsessäni myös.

Jatkoa ajatellen mielessä on mehukkaita asioita, joista olisi mielenkiintoista tietää lisää ja joita olisi kiinnostavaa työstää eteenpäin. Residenssijakso on kylvänyt paljon ideoita, joista voisi kehitellä monenlaista – lopulta kaikki on kiinni omasta rohkeudesta ja aktiivisuudesta. Itse oivalsin, että asioita on tehtävä heti kun voi. Voi suunnitella, mutta aina ei todellakaan tiedä, mitä seuraavalla viikolla on tiedossa.

On kuunneltava itseään isolla korvalla. Helposti tulee päätymään positiivisessa mielessä vaikka minne, ja paikalliset myös mielellään vievät sinut monenlaisiin paikkoihin. Rajoja saa vetää aika isollakin pensselillä – jos se on tuttua, niin sitten se on helpompaa. Kiltti ja ystävällinen saa olla, mutta toisinaan se myös saattaa saada aikaan erikoisia tilanteita ja väärinkäsityksiäkin.

Aikatauluihin kannattaa suhtautua osittain huumorilla, mutta sairastelu ja väsymys on otettava vakavasti. Terveys ja jaksaminen korostuu, kun jakso on kuitenkin aika erityinen ja intensiivinen. Kokonaisuudessaan viettämäni jakso Villa Karossa on vaikuttava kokemus, joka on jo nyt jättänyt jälkensä. Erityisesti seremoniat ja niiden jälkimainingit olivat vaikuttavia. On hyvä muistaa, että seremonioihin kuuluu aina rahapuoli, joka liittyy luottamukseen. Lisäksi luottamukseen liittyy se, että asiat usein tapahtuvat täällä spontaanisti. Saatoin mennä esimerkiksi johonkin tilaisuuteen yksin tietämättä siitä etukäteen juurikaan mitään.

Viisi viikkoa on aivan minimi. Sitä paremmin pääsee vauhtiin työskentelyssä, mitä enemmän tutustuu paikallisiin tapoihin.

Noora Kauppila on laulaja esiintyvä taiteilija joka suorittaa tällä hetkellä kansanmusiikin maisteriopintoja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän vietti Villa Karossa viisi viikkoa joulu-tammikuun 2017–2018 välisenä aikana.

Teksti: Liisa Manninen

Kategoria: Finnish-Beninese Co-operation