Residenssimatka oli ensimmäinen tutustumiseni Afrikkaan ja mielikuvat maanosasta olivat pääosin muodostuneet Fela Kutista, Tarzan-, King Kong- ja zululeffoista. Oli tullut aika päivittää todellisuus ja oma ajattelu. Etukäteen en osannut aavistaa kuinka voimakkaasti Benin, ihmiset, kulttuuri vievät mukanaan ja avaisivat mielen ja sielun ladon kokoisia ovia ajatteluun, tuntemiseen sekä kokemiseen ja tuo kaikki oli kuitenkin vain pintaraapaisua, alkusysäystä johonkin tulevaan. Kulttuurin erilaisuus, tavat, rytmit, voodoo, ilmasto sekä ihmiset sallivat olla irti omista rutiineista ja inspiroitumislevelit olivat korkealla. ”Life begins where comfort zone ends” piti paikkansa ja tuon maagisen rajapyykin takaa löytyikin uusia kujeita, ystäviä ja kanssakumppaneita.
Työsuunnitelmaani laadin tavoitteeksi tehdä yhteistyötä paikallisten muusikoiden ja tanssijoiden kanssa. Loppusaldo oli suurempi kuin osasin kuvitellakaan. Musiikilliseen yhteistyöhön oli valmiita useampiakin tekijöitä, mutta Julie La Legenden (Juliette Sossou) kanssa syntyi spontaani kiinnostus, innostus ja mielenkiinto kappaleiden luomiseen. Demojen pohjalta alkoivat kappaleet hahmottua, joissa yhdistyi ensimmäiset Afrikan impulssit, havainnot, Pendjari, paikalliset rytmit, tekstit ensiksi naivistisina kokeiluina jonka jälkeen jalostuivat minaksi, ranskaksi, espanjaksi sekä englanniksi nuoren naislaulajan ylistäessä rakkautta Afrikkaa ja maailmaa kohtaan.
Studioreissu Azoveen oli elämys, riskipitoinen matka tuntemattomaan. Toimiminen paikallisen tuottajan Isaac Lobon kanssa osoittautui hedelmälliseksi. Kommunikointivälineenä oli demot – musiikki. Suosiolla jätin kapteenin roolin Lobolle jolloin ”genuine Africa flavor” lopputuloksessa olisi taattu. Puritanismi ei ole koskaan ollut vahvoja puoliani joten paikallisen musiikin jäljittely ei tullut kyseeseen vaan musiikki sai itse löytää omat uomansa. Sähkökatkokset katkaisivat työskentelyä säännöllisesti. Kotimatkalle tulikin mukaan julkaisuvalmis EP täynnä energistä afrogaragea, afro-Beach Boysia. Pariinkiin kertaan studiohenkilökunta hivuttautui lähelle ja kysyi ”What do you call this kind of music?” ja johon ei voi kuin nauraa ja vastata – ”probably afrofusion”.
Musiikki toteutettiin Julie La Legende Ukkonen kokoonpanolla Villa Karon konsertissa. Jotkin nokkelat ristivät esityksen The Pena Showksi mutta kunnia kuuluu pohjoisbeniniläiselle, energiselle ja taitavalle tanssijakoreografille Ghislin Atinwassonoulle. Markkinointilauseeksi sopi ”Probably the best show ever in West-Africa!” Paikallisten tanssijoiden ja residenssiläisten sekakokoonpano oli kuin yhdeksänpäinen leopardi joka loi tulisen esityksen josta ei puuttunut vauhtia, vimmaa, taitoa, heittäytymistä, afrogaragea, sähköiskuja, kasvomeikkejä, kiperiä tilanteita ja yllättäen vihaista naislaumaa joka myöhemmin keskeytti konsertin (tosin voodoosta ja musta syistä johtuen). Kiitos Ghislin, Julie, Tuomas Skopa, Steve Abeni, Laura Merz, Marjo Skopa, Gagnon Eugène Togbe, Caitlin Baran ja Villa Karon henkilökunta.
Pentti Luomakangas
Kirjoittaja on kulttuurituottaja, muusikko, musiikintekijä, visionääri, ideoija, joka vietti pari kuukautta Beninissä alkuvuodesta 2017.
