Teksti ja kuvat: Mira Kotamäki
Ensimmäiset kaksi kuukautta korkeakouluopintoihini kuulunutta työharjoittelua olivat kuluneet siivillä Grand-Popossa. Se johtui siitä, että opittavia käytäntöjä ja huomionarvoisia havaintoja tuli vastaan niin edestä, kuin joka kulman takaakin. Ajoittain pääni oli aivan pyörällä kaiken uuden omaksumisesta ja odottamattomien kohtaamisten aiheuttamasta hämmennyksestä.
Yksi pasmani sekoittaneista kulttuurieroista oli grandpopolaisten monimutkaiset käsitervehdykset. Kun itse olisin tottumuksesta kuitannut uuden tuttavuuden kohtaamisen jämäkällä käden puristuksella tai rennolla käden heilautuksella, kyläläiset tervehtivät minua tekemällä tanssikoreografian omaisia monivaiheisia käsiliikesarjoja. Jokaisella tuntui olevan oma erikoisuutensa lisättävänä tervehdykseen. Tai ainakin siltä minusta tuntui, kun en vielä kahdenkaan kuukauden jälkeen muistanut, missä järjestyksessä yläfemmat, sormien napsautus, poskisuudelmat ja rystysten hipaisu tapahtuivat kenenkin kanssa tervehdittäessä.
Aluksi kulttuurinen kompurointini nolotti minua suunnattomasti. Kertasin jo mielessäni paniikinomaisesti tulevaa käsiliikkeiden sarjaa nähdessäni Abdoullayen lähestyvän kaukaa. Tuon Villa Karon letkeän yövartijan tervehdys taisi olla se kaikista monimutkaisin koostuen ainakin läpsystä, kättelystä, sormien koukistamisesta, keskisormien napsautuksesta ja fist bumpista huipentuen nyrkin hujauttamiseen sydämelle. Aina yhtä aurinkoinen Abdoullay antoi minulle kuitenkin aikaa ja toisteli kärsivällisesti suomen kielellä ”ei mitään hätää”, kun hikikarpalot kohosivat ohimolleni ja puna kasvoilleni. Muutamien ohi menneiden läpsyjen ja liian vaimeiksi jääneiden napsautusten jälkeen aloin itsekin suhtautumaan jäyhyyteeni huumorilla ainaisen nolostumisen sijaan. Oloni oli huomattavasti vapautuneempi kun tajusin, etten tosiaankaan voi aina ennakoida tilanteiden kulkua.
Samalla kun löysin itsestäni letkeämmän viittoilijan puolen Grand-Popossa, COVID-19 virus levisi Euroopassa kovaa vauhtia. Tilanne oli mennyt todella vakavaksi ja joissain maissa alettiin jo puhumaan liikkumiskielloista. En kuitenkaan siinä vaiheessa ajatellut viruksen vaikuttavan harjoitteluuni sen kummemmin, sillä Benin ja Länsi-Afrikka olivat välttyneet siltä lähes kokonaan. Tunsin oloni turvalliseksi pienessä kalastajakylässä Guineanlahden rannalla, vaikkakin arkeni oli odottamattomien kohtaamisten värittämää ja välillä ihmettelin, kuinka erikoisia tilanteita harjoittelijan työnkuvaani kuuluikaan.
Loppujen lopuksi koitti kuitenkin hetki, kun residenssissä olevien suomalaisten kanssa saimme Abujan suurlähetystöstä yllättäen kehotuksen palata Suomeen niin pian kuin mahdollista. Vaikka Beninissä ei vielä ollutkaan todettuja koronatapauksia, lentoyhtiöt olivat lopettamassa reittejään Euroopan maihin. Omia olemassa olevia lentolippujani en saanut enää vaihdettua, sillä kaikki tiedossa olleet lentopäivät oli jo peruttu. Kaikesta tilanteen ahdistavuudesta ja epämukavuudesta huolimatta muistutin itselleni, mitä olin oppinut kahden edellisen kuukauden aikana Beninissä: Tilanteita ei aina voi itse kontrolloida ja toisinaan pitää sysätä mielestään syrjään omaksutut käyttäytymismallit ja asenteet. Kun ottaa uudet tilanteet vastaan avoimella sydämellä, tapaavat asiat usein järjestyäkin parhain päin. Niin kävi omallanikin kohdalla. Sain lipun saman päivän lennolle ja noin 18 tuntia lipun oston jälkeen olin Helsinki-Vantaalla.
Nyt viettäessäni karanteenipäiviä Helsingissä koleassa pikku yksiössä osaan arvostaa erityisen paljon kaikkia hauskoja pikku yllätyksiä, joita harjoitteluni alussa kohtasin. Olen jo suunnitellut, että kun sosiaalisen eristäytymisen aika on ohi, aion ottaa käyttöön monivaiheisen käsitervehdyksen ja hämmentää sillä niin perhettäni, ystäviäni, tuttaviani kuin tuntemattomiakin. Ehkä siitä on heille yhtä paljon hyötyä uudenlaisten tilanteiden kohtaamisessa kuin minulle, vaikka toivonkin etteivät he enää joudu osaksi Koronan kaltaista kriisiä.
Le stage plein de surprises
Mira Kotamäki
Les premiers deux mois de mon stage à Grand-Popo ont passé très vite. Le temps s’est envolé car chaque jour j’avais appris beaucoup de nouvelles coutumes et remarqué des différences culturelles. Temps en temps, j’ai été vraiment déconcertée par le grand nombre des choses étrangers et les rencontres bizarres que j’ai essayé comprendre.
Par exemple, j’étais confuse quand les gens de Grand-Popo m’ont saluée. La manière de saluer au Benin est totalement différente qu’en Finlande! Tandis que j’étais habituée à simplement serrer la main juste dans les occasions officielles (par. ex. dans un rencontre du président), les villageois me saluaient en montrant les séries complexes des gestes de la main. Ces séries me ressemblaient les chorégraphies de la danse en constituant des claquements les doigts, des mouvements du poing sur la poitrine, des bises sur la joue, des fist bumps etc. En plus, chaque personne avait sa propre variation de la danse de salutation. Pour moi, c’était impossible de souvenir comment saluer à qui ou sur quelle main commencer « la danse » avec eux.
Au début, j’étais embarrassée. J’avais une impression que j’ai fait seulement les erreurs. Heureusement, les gens étaient compréhensives même si je n’avais pas connu leur salutation personnelle. Grace à la gentillesse des personnes de Grand-Popo, j’ai appris qu’il n’y a pas de souci. J’ai dû accepter ma maladresse sociale et le fait qu’à l’étranger il y a les situations inattendues. Au lieu d’avoir honte de moi-même, j’ai choisi adopter une attitude bienveillante. En fait, c’est plus amusant quand on ne prend pas tous au sérieux et il reste les situations surprenantes.
Plus tard, j’ai rencontré les surprises causées par COVID-19. Tout à coup, ce virus s’était propagé presque autour de monde. Les gouvernements Européennes ont commencé les actions de fermer leurs frontières. En conséquence, j’ai dû rentrer en Finlande avant que j’aie voulu. Au moment du départ de Grand-Popo, je m’ai rappelé que les situations inattendues font une partie de la vie que je dois accepter. Quelquefois on doit s’adapter à la circonstance parce qu’on ne peut pas maîtriser tout. Peut-être, après la crise on se connaisse mieux.