Teksti: Emmi Holm
Villa Karon syksystä 2014 on mahdotonta puhua mainitsematta Länsi-Afrikassa levinnyttä ebolaepidemiaa. Jokainen stipendiaatti on jännittänyt voiko Beniniin matkata ja valitettavasti muutama onkin perunut tulonsa. Paikalliset puhuvat, kuinka turistit ovat hylänneet Grand-Popon rannat. Katselen Afrikan karttaa: pahin ebola-alue on yllättävän kaukana Beninistä. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että Villa Karon arki on ollut tänä syksynä hiljaisempi kuin yleensä.
Syksyyn on kuitenkin mahtunut vaikka mitä! On ollut mielenkiintoista seurata stipendiaattien tuloa ja menoa: mihin ensikertalaiset kiinnittävät huomionsa, mikä heitä kiehtoo? Kun stipendiaatit saapuvat Villa Karoon, paatunut harjoittelijakin näkee jo niin tutuksi tulleen Grand-Popon uusin silmin. Naiset kantamassa mitä erikoisimpia lasteja päidensä päällä, c’est magnifique!
Tänä syksynä, kuten varmasti kaikkina muinakin aikoina, Villa Karoon on löytänyt tiensä mitä ihanimpia ihmisiä. Yhdessä olemme kehitelleet uusia tapoja joogata (aaltojoogaa voi harrastaa aaltojen pauhuissa, euforia taattu), olemme kokkailleet afrikkalaisia vastineita tunnetuille suomalaisille ruuille (avokadopasta afrikkalaisella twistillä) sekä antaneet arvioita Grand-Poposta löytyville tonkkaviineille. Villa Karon terassi on hetkittäin muuttunut markkinatilaksi, kun suomentaja Jaana Kapari-Jatta on esitellyt residenssin naisille markkinoilta ja toreilta löytämiään aarteita tai kun kuvataideopettaja Heli Schultz on puolestaan tuonut suunnittelemiaan ja paikallisten naisten valmistamia helmikoruja näytille. Muutaman kuukauden ajan Yrjänä Sauroksen kehittämä saurofoni villitsi koko Grand-Popon. Ehdottoman hieno hetki oli, kun Villa Karon henkilökunta pääsi soittamaan saurofonia. Oli hauskaa nähdä miten jokaisella oli oma tapansa ja tulkintansa soittaa heille täysin vierasta instrumenttia. Tai se, kun saurofoni pystytettiin Grand-Popon kylänraitin viereen: lapset soittivat ja vanhukset tanssivat. Saurofoni raikui (tai pikemminkin pärisi) rumpujen tahdittamana pitkälle iltaan.
Arkkitehti Essi Käppi testasi voiko rannalta kerättyjä simpukankuoria hyödyntää eristeenä (voi!) ja suunnitteli viiden viikkonsa aikana Grand-Popoon soveltuvan energiatehokkaan apteekkirakennuksen. Sirkustaiteilijat Susanna Liinamaa ja Saana Peura esiintyivät Villa Karon marraskuun konsertissa. Aluksi heitä kuulemma jännitti yleisön reaktio aikuisiin musiikin tahdissa vanteita pyörittäviin naisiin, mutta kuten Susanna jälkikäteen sanoi: yleisö oli aivan pähkinöinä!
Yhdessä olemme tehneet huomioita beniniläisen ja suomalaisen kulttuurin eroista, itkeneet toimimattoman internetyhteyden perään, juhlineet uuden kesäkeittiön avajaisia, tutkailleet ympäristöämme. Muotoilija Reetta Lukka lumoutui erään remonttimiehen käyttämästä ohuesta metalliverkosta, sen tekstuurista ja muodosta. Journalisti Tanja Seppänen räpsi kuvia minkä kerkesi paikallisten askareista ja mitä ihmeellisimmistä mopokuormista. Suomalaisten naisten sisua koeteltiin, kun kolmen tytön yhteisvoimin työnsimme automme liikkeelle keskellä Togon maaseutua. Yksi oli ottamassa tilanteesta kuvaa, luonnollisesti.
Illansuut ovat lempihetkiäni. Auringonlaskun värjätessä taivaan purppuraiseksi ei voi muuta kuin olla onnellinen. Grand-Popon arki saattaa välillä tuntua hieman pysähtyneeltä, jopa yksitoikkoiselta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna siihen mahtuu hyvin paljon. On hienoa seurata stipendiaattien erilaisia tapoja työstää ympäristöään, miten jokainen tekee Grand-Poposta omanlaisensa.
Kirjoittaja on CIMO-harjoittelijana Villa Karossa syksyllä 2014.