iso_numero_talvi_netti

Katukulttuurilehti Iso Numero saa vuoden 2013 Pronssipantterin. Ennakkoluuloton kulttuurilehti on konseptillaan käynnistänyt uuden keskustelun monikulttuurisuudesta ja eriarvoisuudesta puuttuessaan Suomen romanikerjäläisten asemaan. ”Äärimmäinen köyhyys on sietämätöntä, ja sille pitää tehdä jotain, monilla eri tasoilla. Journalistille luontevin tapa on kirjoittaa epäkohdista ja antaa, kuten nyt, työnsä tulokset eteenpäin, muille myytäviksi. Kerjäämisen edessä koettu kollektiivinen kiusaantuneisuus ja lamaannus voidaan kenties voittaa tätä lehteä ostamalla”, tiivisti päätoimittaja Martti-Tapio Kuuskoski vuonna 2011 Ison Numeron mission lehden ensimmäisen numeron pääkirjoituksessa. Lehden kustantaja on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry. Ison Numeron sisältö kootaan pääosin Kultin 200 jäsenlehden piiristä.

Vuonna 2001 perustettu ”Pronssipantteri” on Villa Karon kulttuuripalkinto, joka myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt yhteisymmärrystä eri kulttuurien välillä sekä vähentänyt rotujen välisiä ennakkoluuloja. Pronssipantterin historia juontaa kauas 1500-luvun Beninin kuningaskuntaan nykyisen Nigerian alueelle. Pantteri tai leopardi oli hallitsijan symboli, kuningasta itseään kutsuttiin ”Leopardin pojaksi” ja ylistettiin ”Leopardiksi – Maailman kuninkaaksi”. Villa Karon Pronssipantteri on näyte Beninin kuningaskunnan kuuluisasta pronssi- ja norsunluukäsityötaidosta.

WP_000166

Pronssipantterin saajat 2001–2013

2001 Heikki Salojärvi, kirjankustantaja ja suomentaja
2002 Kaisu Isto, Ylen filmiostaja
2003 Aune Laaksonen, Keravan taidemuseon johtaja
2004 Antonia Ringbom, animaatio-filmiohjaaja
2005 Hasse Walli, säveltäjä, muusikko
2006 Ritva Siikala, teatteriohjaaja, kulttuurikeskus Kassandran perustaja
2007 Marjo Kaartinen, kulttuurihistorian dosentti
2008 Olli Löytty, tietokirjailija
2009 Wilson Kirwa, juoksija, satukirjailija
2010 Miia Jonkka, dokumenttiohjaaja
2011 Tiina Lindfors, tanssija, koreografi
2012 Li-Lo Söderholm, Norsenin yläasteen rehtori
2013 Katukulttuurilehti Iso Numero