Olen Taru Itälinna, kevään 2013 CIMO-harjoittelija Villa Karossa. Olen nyt ollut paikan päällä Grand-Popossa kolme viikkoa ja kotiutuminen tänne Länsi-Afrikkaan on hyvässä vauhdissa. Kuumankostea ilmasto, intensiivisen voimakkaat värit, yhtä voimakkaat sosiaaliset kontaktit…
(Opiskelu)taustani on vahvasti kielissä; olen opiskellut ranskaa ja englantia sekä tehnyt opettajan pedagogiset opinnot. Afrikkaan matkaamista olin suunnitellut jo useamman vuoden ja itse Villa Karoa ajatellut vielä sitäkin pidempään.
Vuonna 2003 kuulin taidekoulun opettajaltani Villa Karosta (hän oli ollut täällä residenssissä) ja siitä asti olin enemmän tai vähemmän tietoisesti miettinyt tänne hakemista. Viime syksynä sähköpostilaatikkoon tipahti viesti, jossa kerrottiin CIMOn avoinna olevasta hausta, ja se sai minut tarttumaan toimeen.
Kävin haastattelussa ja vähän myöhemmin sain tietää tulleeni valituksi ja pääseväni lähtemään Afrikkaan! Ainoa hetki jolloin lähtö jännitti oli rokotusten järjestäminen: reseptit hukkuivat (posti)matkalla ja meinasi tulla kiire viisumihakemuksen kanssa.
Saapuminen Grand-Popoon
Ensimmäisiin, hektisen kiireisiin viikkoihin mahtui paljon uutta: opittavaa, tutustumisia, totuttelua, … ja hieman vähemmän unta. Harjoittelijan työtehtäviin sain kahden päivän pikaperehdytyksen edeltäjältäni Maikki Salmivaaralta, ja ensimmäinen viikko töissä oli muutoinkin puolikas pyhäpäivä- ja vapaapäivä-järjestelyistä johtuen.
Viikkoon mahtui retki (fetissi)markkinoille, tutustumiskäynti lasten musiikkikerhoon sekä päivä Ouidahin entisessä orjakaupungissa, joka nykyisellään toimii tärkeänä voodoon keskuspaikkana. Ouidah näyttäytyi meille trendikkäänä, nuorekkaana, svengaavana, rytmikkäänä, helteisenä, värikkäänä, ja kaduille kantautui useilta pihoilta reggaen säveliä, joita orjat toivat mukanaan palatessaan kotiseuduilleen.
Toinen viikkoni täällä meni lähes kokonaan reissussa; lähdimme kahden stipendiaatin, Aapo Halosen ja Timo Sipolan, kanssa pohjoiseen tutustumaan Pendjarin luonnonpuistoon. Kolmas viikko oli siis ensimmäinen kokonainen viikkoni Grand-Popossa, joten rutiinien muodostuminen alkoi vasta (verrattain) hetki sitten.
Tiedonvälittäjä
Harjoittelijana tärkein tehtäväni lienee kaikenlainen välittäminen. Erityisesti kommunikaatio, viestintä, tiedonvälitys, paikallisten ihmisten (niin kulttuurikeskuksen henkilökunnan kuin Grand-Popon artistien ja erilaisten palveluntarjoajien) ja (suomalaisten) stipendiaattien välillä.
Välittämistä tapahtuu myös edellämainittujen paikallisten tahojen välillä. Agendalla on mm. suomalais-afrikkalainen (musiikki-)ilta, paikallisissa kouluissa järjestettävät viikoittaiset musiikki- ja taidekerhot, matka Burkina Fasoon elokuvafestareille, jne. Myös pienemmissä, arkipäivän asioissa tarvitaan (tiedon)välittämistä, joka yksinkertaisimmillaan voi olla (simultaani)tulkkausta asioimisessa tai dokumenttien (esim. haastattelukysymysten) kääntämistä.
Vaikka en suoranaisesti olekaan opiskellut kääntämistä ja tulkkausta, on (vieraalla kielellä) viestintä ja kommunikaatio suuressa osassa myös filologisissa opinnoissa. Viestinnässä tai välittämisessä haastavaa onkin, sanojen vieraskielisen vastineen löytämisen sijasta, oikean tavan löytäminen, jotta viesti välittyisi oikein. Tätä harjoittelijana teen päivittäin.
Yhteisöt
Yhteisö, johon koen täällä kuuluvani, koostuu monista osasista. Oikeammin sanoen kuulun varmaankin moneen eri yhteisöön. Ensimmäisenä mieleeni tuli kuitenkin yhteisö täällä Villa Karossa: stipendiaattien ja henkilökunnan muodostama yhteisö. Tämän lisäksi on Grand-Popon paikallisyhteisö, joka on mielenkiintoisessa, kiinteässä mutta muuttuvassa ja elävässä yhteydessä kulttuurikeskuksen yhteisön kanssa.
Vaihtuvat taiteilijat ovat omien projektiensa puitteissa yhteydessä ja yhteistyössä eri ihmisten kanssa, jotka liittyvät jollain tasolla ja joksikin ajaksi kulttuurikeskuksen yhteisöön tuoden oman lisänsä ryhmään ja henkeen. Yhteisö elää ja muuttuu kun ihmiset vaihtuvat. Toiset lähtevät pois ja toiset saapuvat tilalle. Yhteis(ön)henki tuntuu kuitenkin pysyvän vahvana; ryhmä muodostuu jäsenistään mutta on kuitenkin jotain enemmän kuin jäsentensä summa.
Olen huomannut samaa muissakin ryhmissä, joissa on vahva yhteishenki; henki on jotain, joka määrittää ryhmää ja joka pysyy huolimatta siitä, että ryhmän jäsenet vaihtuvat. En tiedä mikä pitää tuota henkeä koossa, olemassa, kasassa, pysyvänä. Mutta on hienoa että sellainen on olemassa. Että se vallitsee täällä, jossa saan viettää viisi kuukautta. On hienoa, että saan olla osa tuota henkeä, ryhmää. Tänne voin huoletta toivottaa kenet tahansa tervetulleeksi.