0

Avainsana: Tanja Seppänen

Home / blogi / tanja-seppanen
joulu22014

Yhteisöllistä ja yksilöllistä pukeutumista Beninissä

Naisia Agbannakin kylässä Reetta Lukka_resize
Naisia Agbanakinin kylässä Togossa. Kuva: Reetta Lukka (2014).


Teksti: Tanja Seppänen

Beninissä kiinnitin heti ensimmäisenä huomiota ihmisten vaatetukseen. Vieraillessani torilla Togon pääkaupungissa Loméssa en tainnut nähdä yhtäkään tavallista vaatekauppaa, mutta kangaskauppoja oli vieri vieressä kymmenittäin. Siinä missä meillä päin ostetaan usein massatuotetut paidat päälle halpavaateketjuista, togolaiset ja beniniläiset ostavat ensin kankaan torilta ja teetättävät siitä itselle vaatteen räätälillä.

Toki Beninistä tai Togosta ostettu kangas voi olla teetetty Aasiassakin. Länsi-Afrikan maista se on mitä todennäköisimmin valmistettu Ghanassa. Kankaan valmistusmaasta riippumatta paikallisten käyttämissä tekstiileissä esiintyvät kuviot ja symbolit ovat kuitenkin länsiafrikkalaisille tuttuja.

Beninissä miehet pukeutuvat usein suoriin housuihin ja paitoihin, jotka on valmistettu samasta kankaasta. Heidän yllään näkee myös länsimaalaista t-paita ja farkut -tyyliä tai mekkomaista asustetta. Naiset pukeutuvat yleisimmin afrikkalaisista tekstiileistä tehtyihin kietaisutyylisiin mekkoihin tai paita- ja hameyhdistelmiin. Myös batiikkivärjätyt vaatteet ovat yleisiä. Itse en tainnut juuri nähdä samankuvioista vaatetta paikallisten yllä, sillä kuosien kirjo oli niin suuri.

Poikkeuksena ovat erilaiset juhlat, kuten Grand-Popolaisten Nonvitcha, jossa melkein koko kylä vierailijoineen pukeutuu samasta kankaasta valmistettuun asusteeseen kerran vuodessa helluntaisin. Samankaltaisuudesta huolimatta persoonallinen tyyli saa silti näkyä. Erilaiset kaula-aukot tai muut yksityiskohdat saavat vaatteen näyttämään erilaiselta kuin naapurilla.

Matkalla hautajaisiin Agbannakin kylään Seppanen_resize
Alpha Agbodjakin (vas.), Reetta Lukka, Dick Agbodjakin & Donald Agbodjakin matkalla hautajaisiin Agbanakinin kylään. Kuva: Tanja Seppänen (2014).

Värien kirjoa hautajaisissa

Muutama viikko Villa Karoon stipendiaatiksi saapumisen jälkeen sain kutsun hautajaisiin. Suomalaisena kutsu tuntemattoman ihmisen hautajaisiin herätti ensin ihmetystä, mutta viimeistään juhlassa ymmärsin, mistä oli kyse. Kyseessä oli vanhuuteen kuollut ihminen ja siten kuolema oli vielä luonnollisempi asia. Samalla hautajaiset toimivat kylä- ja sukujuhlana. Vierailin hautajaisissa Togon puolella Agbannakin kylässä. Ylleni puin tietysti afrikkalaisesta värikkäästä tekstiilistä räätälillä valmistetun mekon.

Vaikka hautajaisjuhlat olivat levittäytyneet koko kylään, pystyi kankaista päättelemään, kuka on todennäköisesti kenellekin läheistä sukua (itseäni lukuun ottamatta). Siinä missä meillä päin istumajärjestyksestä häissä ja hautajaisissa voi usein päätellä, kuka on kenenkin sisar tai äiti, täkäläiset merkkaavat sukulaisensa ja statuksensa samasta kuviosta valmistetulla asulla. Myös tanssijat hautajaisissa olivat pukeutuneet samanlaisiin värikkäisiin asusteisiin. Täytyy myöntää, että koskaan aiemmin en ole viihtynyt hautajaisissa näin hyvin.

Kirjoittaja on runoilija ja toimittaja, joka vietti syys-lokakuussa 2014 viisi viikkoa Villa Karon stipendiaattina.

Perinteinen hausa-asu Aboudoulaye Bouraiman yllä Seppanen_resize
Perinteinen hausa-asu Abdoullai Bourahiman yllä. Kuva: Tanja Seppänen (2014).
loka282014

Lähdön tunnelmat

Villa Karon harjoittelija Emmi Holm jututti koti-Suomeen palaavia stipendiaatteja.

Villa Karon syksy on jo pitkällä; harjoittelijan näkökulmasta katsottuna stipendiaatteja tulee ja menee. Alla journalisti Tanja Seppäsen ja muotoilija Reetta Lukan fiiliksiä heidän lähtöään edeltävänä päivänä. Tanja tuli Villa Karoon kirjoittamaan faktaa ja fiktiota, Reetta sen sijaan haki inspiraatioita ja uusia tuulia tekstiilisuunnitteluun. Kumpikin heistä oli ensimmäistä kertaa Afrikassa.

Minkälaiset vaikutelmat sinulla on Grand-Poposta?

Tanja: Täällä on erittäin turvallinen olo, voi helposti liikkua pimeällä yksin. On myös kotoinen olo. Loppua kohti kylän miehet jättivät minut rauhaan, mikä oli mukavaa! Pientä ”häirintää” lukuunottamatta ihmiset ovat olleet todella mukavia.

Reetta: Kun ajoimme ensimmäistä kertaa Villa Karolle Alphonsen kanssa, muistan, kuinka näkymän pienuus yllätti. Grand-Popo on monen ihmisen kotikylä, silti kaikki rakentaminen on niin pienimuotoista ja vaatimatonta. Täällä on Suomeen verrattuna täysin erilaista, mutta silti on helppo olla. Saman tien olin kuin kotonani! Koen, että meren läsnäolon vaikutus on tälle paikalle suuri, vaikka siellä ei uidakaan. Meri tuo kauneutta ja tietoisuuden muusta, isommasta maailmasta. Lisäksi ilma on raikkaampaa. Huomasin eron heti, kun liikuimme sisämaassa. Toivon aina, että vesi olisi lähellä.

Mikä oli mieleenpainuvin kokemuksesi?

T: Kadulla päristelevät mopot muistan vielä pitkään: ne voivat kuljettaa mitä tahansa! Erilaiset voodoo-uskontoon liittyvät seikat ovat minulle vielä hämärän peitossa: mikä se oikeastaan on? Tuntuu, että voodoon ympärillä pyörii paljon salaisuuksia. Eläminen yleensä on täällä hyvin erilaista.

R: Retki Ganvién alueelle oli ikimuistoinen. Paikkaa kutsutaan Afrikan Venetsiaksi, mutta kokemus yllätti silti. Paikassa oli jotain niin outoa erilaista, etten tiedä voisinko löytää samanlaista maisemaa mistään muualta. Minua kiehtoo, miten koko elämä voi mukautua vesielementtiin. Kaikki on veden keskellä. Siinä oli jotain todella mahtavaa. Uskon, että Ganvién retkeltä putkahtelee muistoja mieleeni vielä pitkän aikaa.

Millä tunnelmilla lähdet kotiin päin?

T: Minulla on odottavat tunnelmat. Toivon, että kotona selviävät ne asiat, jotka ovat jääneet ymmärtämättä. Pienen taustalukemisen jälkeen odotan, että asiat loksahtavat paikoilleen. Olen myös tyytyväinen, etten ole ollut hirveän kipeä, täällähän voisi sattua vaikka mitä! Olen nyt myös oppinut, että pystyn tekemään töitä eli kirjoittamaan paremmin kylmässä kuin kuumassa ilmastossa.

R: Kyllä tulee hieman ikävä paikkaa ja kokemuksia. Olen todella kiitollinen, että olen saanut kokea kaiken tämän. On niin mahtavaa, että pääsin tänne ja annan kokemuksen heijastella elämääni jatkossakin. En ole niinkään surullinen lähdöstä vaan lähinnä onnellinen kaikesta koetusta. Onneksi uskalsin lähteä!