Vertailussa suomalais-ugrilainen perinne ja vodun-kulttuuri
Halusin lähteä aika tyhjältä pohjalta eikä minulla hirveästi ollut odotuksia. Pääteemani työsuunnitelman mukaan sisälsi perehtymistä paikallisiin jumaluuksiin, vodun-kulttuuriin ja shamanismiin. Toki odotin sitä, että pystyisin vertailemaan suomalais-ugrilaista perinnettä vodun-kulttuuriin. Lisäksi toivoin tutustumista paikallisiin ihmisiin, jotka tietävät ja osaavat kertoa vodunista. Onnistuinkin siinä ja kontakteja on löytynyt nyt myös Suomesta.
Mielessä oli moninaisia kysymyksiä. Halusin muun muassa tarkastella mikä on matriarkaalisuuden ja patriarkaalisuuden suhde beniniläisissä riiteissä: missä määrin naiset voivat toimia esimerkiksi seremonioissa ja miten sukupuolittuneisuus ilmenee eri jumaluuksissa. Millaisesta musiikillisista aineksista seremoniallinen musiikki koostuu ja onko siinä kuultavissa vanhaa laulutraditiota?
Täällä myös äänimaailma on ollut kiinnostava. Olen nauhoittanut arjen ääniä, jotka kerrostuvat esimerkiksi lintujen ja erilaisten rytmien kanssa päällekkäin. Etsin ajatusta ja inspiraatiota maisterintyölleni, jossa aion sovittaa vanhoja hengellisiä lauluja ja muinaista suomalais-ugrilaista musiikkiperinnettä nykyiseen hengelliseen lauluperinteeseen. Suomalais-ugrilaisen perinteen ja vodun-kulttuurin vertailun lisäksi aiheenani on siis synkretismi. Kokemuksellinen taso, jota tulin hakemaan, oli itselleni tärkeä ja olenkin päässyt osallistumaan kolmeen seremoniaan itse sekä seuraamaan myös muutamia vierestä. Seremoniat ovat olleet visuaalisesti ja liikekielellisesti rujon kauniita.
Vaikka Grand-Popo on pieni paikka, kylävierailuja ja toimintaa riittää. Olen lähestynyt asioita antropologisella otteella ja joskus on aika rankkaakin olla uteliaana liikkeellä etsimässä mahdollisuuksia. Olen löytänyt itseni vetämästä verkkoa kalastajien kanssa kädet rakoilla, levittämässä vernissaa tuoleihin ja kiskomassa venettä ylös. Arkielämäänkin pääsin vähän mukaan huomaten, että tällä tavalla ne kalat laitetaan täälläkin savustukseen. Paljon on myös ollut niin sanotusti palveltu olo. Vieraanvaraisuus jota olen kokenut on ollut arvokasta.
Olen laulaja, mutta oma projektini Beninissä on ollut tapahtumien, seremonioiden ja keskustelujen parissa. Olisin ehdottomasti halunnut musisoida vielä enemmän, jos olisin jäänyt pidemmäksi aikaa. Koitin hahmottaa millaisia soundeja löytyy ja miten täällä lauletaan. Laulaminen liittyy paljon myös kieleen. Kieli vaikeuttaa laulamista: intonaatio on erilaista eikä myöskään ymmärrä, mitä lyriikoissa sanotaan.
On paljon asioita, mitä halusin kerätä ja koota oleskeluni aikana. Suomeen palaamisen jälkeen näen varmasti kaikkea objektiivisemmin. ”Otat haarukkaan palasen Beniniä, mutta et ehdi vielä maistaa tai pureskella sitä”. Näin lyhyessä ajassa tulee ahneeksi.
Yllättävintä oli se, että tämä olikin niin kotoisa kulttuuri. Kyllähän sitä tiesi, että tulee eri kulttuuriin ja elinolosuhteisiin. Osasin esimerkiksi odottaa eri aikakäsitystä ja sähkökatkoksia. Välillä on ollut pää pyörällä siitä, ettei ehdi tehdä töitä järjestelmällisesti. Juttelimme muiden stipendiaattien kanssa siitä, että vaikka suuntia ja kerroksia uudessa kultturissa on paljon, olisi hyvä ottaa vain yksi pieni asia kerrallaan hoidettavaksi päivän aikana.
Täällä olen tavannut ihmisiä, jotka ovat vodunissa aivan täysin sisällä. Omasta perspektiivistä katsottuna se on aika hurjaa ja ihanaa, kun sen tajuaa. Niin sanottu positiivinen uho on myös mielenkiintoinen ilmiö, jonka tunnistan itsessäni myös.
Jatkoa ajatellen mielessä on mehukkaita asioita, joista olisi mielenkiintoista tietää lisää ja joita olisi kiinnostavaa työstää eteenpäin. Residenssijakso on kylvänyt paljon ideoita, joista voisi kehitellä monenlaista – lopulta kaikki on kiinni omasta rohkeudesta ja aktiivisuudesta. Itse oivalsin, että asioita on tehtävä heti kun voi. Voi suunnitella, mutta aina ei todellakaan tiedä, mitä seuraavalla viikolla on tiedossa.
On kuunneltava itseään isolla korvalla. Helposti tulee päätymään positiivisessa mielessä vaikka minne, ja paikalliset myös mielellään vievät sinut monenlaisiin paikkoihin. Rajoja saa vetää aika isollakin pensselillä – jos se on tuttua, niin sitten se on helpompaa. Kiltti ja ystävällinen saa olla, mutta toisinaan se myös saattaa saada aikaan erikoisia tilanteita ja väärinkäsityksiäkin.
Aikatauluihin kannattaa suhtautua osittain huumorilla, mutta sairastelu ja väsymys on otettava vakavasti. Terveys ja jaksaminen korostuu, kun jakso on kuitenkin aika erityinen ja intensiivinen. Kokonaisuudessaan viettämäni jakso Villa Karossa on vaikuttava kokemus, joka on jo nyt jättänyt jälkensä. Erityisesti seremoniat ja niiden jälkimainingit olivat vaikuttavia. On hyvä muistaa, että seremonioihin kuuluu aina rahapuoli, joka liittyy luottamukseen. Lisäksi luottamukseen liittyy se, että asiat usein tapahtuvat täällä spontaanisti. Saatoin mennä esimerkiksi johonkin tilaisuuteen yksin tietämättä siitä etukäteen juurikaan mitään.
Viisi viikkoa on aivan minimi. Sitä paremmin pääsee vauhtiin työskentelyssä, mitä enemmän tutustuu paikallisiin tapoihin.
Noora Kauppila on laulaja esiintyvä taiteilija joka suorittaa tällä hetkellä kansanmusiikin maisteriopintoja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän vietti Villa Karossa viisi viikkoa joulu-tammikuun 2017–2018 välisenä aikana.
Teksti: Liisa Manninen
