Jalkapallon Afrikan mestaruusturnaus, eli CAN, pärähti taas käyntiin viime viikolla, tällä kertaa Etelä-Afrikassa. Kahden vuoden välein pelattava turnaus on äärettömän tärkeä tapahtuma afrikkalaisille, pelejä seurataan kaikkialla, mistä löytyy televisio. Beninin Oravat eivät tällä kertaa osallistu, joten keskittykäämme länsinaapuriin Togoon ja sen joukkueeseen Varpushaukkoihin, jota Lomén oma poika, Englannin liigassa pelaava Emmanuel Sheyi ”Chéri” Adébayor ohjaa. Nähtäväksi jää nappaavatko Varpushaukat vedonlyöntikertoimia uhmaten Afrikan mestaruuden, ja miksei maailmankin; mestaruuksia odotellessa voimme tehdä katsauksen Haukkain historian jännittävimpiin käänteisiin.
Vuonna 2006 jalkapallon maailmanmestaruuskisat pelattiin Berliinissä ja Togo oli kisoissa mukana. Varpushaukkojen taustajoukkojen mukana Berliiniin matkasi myös tsemppibiisistä vastannut hittibändi Toofan. Myös Suomen Veikkaus katsoi asiakseen polkaista käyntiin Togoa tukevan mainoskampanjan Suomessa. Ensimmäisen pelin Etelä-Koreaa vastaan Varpushaukat hävisivät harmillisesti 2-1. Ennen seuraavaa ottelua Haukkain pelaajat ja manageri menivät rahanjakoepäselvyyksien vuoksi lakkoon, mikä aiheutti kansainvälistä kummastusta ja FIFAlta sakot. Haukat lopettivat lakon, hävisivät kaikki loputkin pelit ja palasivat kotiin. Yksi Toofanin kolmesta jäsenestä katosi reissulla, eikä hänestä ole kuultu sen koommin. Toofan jatkaa minankielisten hittibiisien tekemistä duettona.
Vuonna 2008 Varpushaukat olivat ottelumatkalla Sierra Leonessa, jossa osa matkasta piti taittaa helikopterilla. 20 Togon delegaation jäsentä, Togon urheiluministeri mukaan lukien, kuljettanut helikopteri räjähti ja syöksyi maahan: kaikki 20 kuolivat. Itse joukkue pelastui nipin napin, sillä se oli tulossa vasta seuraavalla kopterilla.
Traagiset tapahtumat saivat jatkoa vuoden 2010 CANissa Angolassa, Varpushaukkojen ollessa matkalla ottelupaikalle. Bussi joutui väijytykseen ja sitä tulitettiin rankasti: 3 kuoli ja useita loukkaantui, mm. maalivahti Kodjovi Obilale oli pitkään kriittisessä tilassa ja ehdittiin väliaikaisesti julistaa kuolleeksikin. Hyökkäyksestä selvinneet olivat ymmärrettävästi shokissa. Virallisesti hyökkäyksen sanotaan olleen Cabindan alueen vapautusliikkeen FLECin järjestämä, mutta yleisen käsityksen mukaan sen takana saattaa olla paljon, paljon muuta. Varpushaukat keskeyttivät turnauksen ja palasivat osa Togoon toipumaan, osa luotivammoja leikkauttamaan Etelä-Afrikan sairaaloihin.
Tässä vaiheessa Afrikan jalkapalloliiton CAFin mukaan tragiikkaa ei ollut kylliksi, vaan se määräsi Varpushaukat osallistumiskieltoon kahdessa seuraavassa CANissa. Syyksi se määritteli otteluiden perumisen liian myöhään. Tästä virallisesta päätöksestä togolaiset tyrmistyivät. Yleisen käsityksen mukaan myös CAFin toiminnan takana on paljon, paljon muuta.
Angolan järkytysturnauksen jälkitunnelmissa supertähti Sheyi ilmoitti jättävänsä maajoukkuepelit, koska ei voinut hyväksyä CAFin päätöstä rangaista Togon joukkuetta. Yleisen käsityksen mukaan myös sillä, että sekä Sheyi että Tasavallan Presidentti heilastelivat samaa kaunotarta, on ollut vaikutusta Sheyin vetäytymiseen joukkueesta. Sheyi kuitenkin palasi Haukkain riveihin seuraavana vuonna.
Myöhemmin vuonna 2010 Togon joukkue matkusti Bahrainiin pelaamaan ystävyysottelua. Togo hävisi ja joku nettosi suuret vedonlyöntirahat. Muutaman päivän kuluttua paljastui, että kyseessä ei ollut oikea maajoukkue. Tietyt henkilöt Togon jalkapalloliitto FTF:stä olivat järjestäneet maajoukkueväärennöksen pelaamaan Lähi-itään. Luovan tempun järjestäjiä rangaistiin, mutta maajoukkueväärennös jäi ainutlaatuisuuttaan historiaan.
Marraskuussa 2011 togolaista liigajoukkuetta Étoile Filantea kuljettanut bussi syöksyi rotkoon Atakpamén lähellä. Pelaajista kuusi menehtyi ja lukuisia loukkaantui.
Vuonna 2012 Varpushaukat ovat harjoittaneet draamatonta hiljaiseloa. CAFin osallistumiskieltopäätös on kumottu ja Haukat pelaavat juuri käynnistyneessä CANissa. Toivotamme onnea matkaan, ilman kuolemantapauksia.