Käsikirjoittaja Anna Lappalainen saapui Villa Karoon marraskuun alussa viideksi viikoksi, mutta joutui töidensä takia lähtemään suunniteltua aikaisemmin kotiin. Käsikirjoittajan työt ovat laadultaan sellaisia: hyvin puuskittaisia ja vaikeasti ennakoitavissa.
”Projekteja on paljon päällekkäin ja kun joku niistä lähtee vetämään, asiat voivat lähteä etenemään hyvinkin äkkiä”, Anna selostaa.
Toisaalta itse kirjoitustyötä voi tehdä missä vain: ennen Beniniin tuloa Anna vietti vuoden New Yorkissa. Beninissä työn alla on pääasiassa yksi elokuva kaupalliselle tuotantoyhtiölle ja lyhytelokuva YLElle. Keskeneräisistä projekteista ei valitettavasti voi paljoa kertoa, Anna harmittelee.
Yhteiskunnallisuus ja ajankohtaisuus ovat valtiotieteellisestä tiedekunnasta Taideteolliseen korkeakouluun vaihtaneen Annan työskentelyn keskeisiä lähtökohtia.
”On tärkeää, että ajankohtaisia, yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita pidetään esillä, että niille saadaan näkyvyyttä”, Anna toteaa. ”Jo se, että asioista ylipäätään keskustellaan, on tärkeää, vaikka merkitystä on tietysti myös sillä miten tämä tehdään”, hän lisää.
Dokumentin ja fiktion raja on Annan mielestä monesti teennäisen jyrkkä:
”Yhtäältä näytteleminen astuu kuin salaa dokumenttielokuvaan ja niiden todellisuutta dramatisoidaan seurattavampaan muotoon. Toisaalta fiktion keinoin aiheeseensa hyvin perehtynyt käsikirjoittaja voi käsitellä uskottavasti arkea ja todellisuutta.”
Fiktion keinoin vaikeastikin ymmärrettäviä aiheita voi myös saattaa kiinnostavaan ja helpommin lähestyttävään muotoon – ja saada suuri yleisö kiinnostumaan.
”Yhteiskunnallisesti valveutunut yleisö löytää kyllä tiensä Docpoint-elokuvafestivaaleille, mutta massojen saattamiseksi samojen kysymysten äärelle tarvitaan ihan toisenlaista lähestymistapaa.” Anna havainnollistaa. ”Viihteellisyys on olennaista ihan jo senkin takia, että elokuvat jaksetaan katsoa alusta loppuun”, hän lisää.
Yksi Annaa kiinnostavista teemoista on globalisaatio:
”Kun Suomi on kansainvälistynyt paljon ja ikkunat maailmaan ovat todella auki, olisi hyvä, että tätä käsiteltäisiin kotimaisissa elokuvissa ihan tarinoidenkin tasolla”.
Teemaan liittyen Anna on tehnyt sarjaa maahanmuuttajien arjesta Suomessa. Saman ilmiön ymmärtäminen toisenlaisesta näkökulmasta toi käsikirjoittajan Beniniin asti. Päivittäisen kirjoittamisurakkansa ohessa hän on pitänyt silmänsä auki ja antautunut Afrikan altistukselle.
”Täällä on ollut niin intensiivistä, ärsykemaailma on niin erilainen, kokonaisvaltainen. Kaikki energia menee havainnointiin.”
Elämästä ja arjesta tehdyistä huomioista sitten valikoituvat töiden aiheet. Kun mieleen hautumaan jääneet ristiriitaisuudet ja kuriositeetit nousevat pintaan, niitä aletaan aktiivisesti prosessoida. Perusteellinen pohjatyö on havainnointia seuraava askel:
”Omien ennakkokäsitysten välttämiseksi tässä on tärkeää, että kuuntelee itsensä sijaan muita ja antaa tarinan kasvaa tällä tavoin. Aiheen pitää antaa viedä mukanaan, mutta draamallekin on jätettävä tilaa. Alussa materiaaliähkyä pitää välttää ja koota tiedonmurusia tarinan kasvaessa. Voidakseen yllättyä ja yllättää itsensä, on tärkeää uskaltaa heittäytyä aiheensa vietäväksi. Tämä tuo tarvittavaa tuoreutta lopputulokseen”, Anna selittää työskentelymetodiaan.
Grand-Popon työskentelyilmapiiri on ollut hyvin erilainen kuin Ison Omenan.
”Täällä vierasmaalaista kohtaan on riittänyt kiinnostusta, kun New Yorkissa ulkomaalaisuus ei ollut mikään erityinen juttu. Ihmiset täällä tuntuvat oikeasti olevan vilpittömän kiinnostuneita ja sitä pääsee vaivattomasti kosketuksiin monien kanssa”.
Beninissä kirjoitustyötä on ruokkinut myös rauhallisuus.
”Afrikkalainen ’zeniläisyys’ antoi tilaa uusille ajatuksille ja pystyin prosessoimaan tekstiä verkkaisemmin kuin Pohjoisen tiukassa luterilaisuudessa”.
Ensikosketus Afrikkaan oli kaiken kaikkiaan myönteinen ja porttiteorian mukaisesti Anna uskoo palaavansa vielä mantereelle.
