Jaana-Mirjam Mustavuori Villa Karossa 23.11.-28.12.2012
”Elämä on vienyt avointa, herkkää ja luovaa ihmistä. Ja olen antanut sen viedä,” Jaana-Mirjam Mustavuori toteaa.
Juristiksi kouluttautuneen naisen uralle on mahtunut kirjailijan, toimittajan ja kääntäjän töitä, kansalaisjärjestöaktivismia ympäristö- ja kehitysjärjestöissä, harrastuksena laulua ja keikkailua. Elämänpolku on vienyt moneen suuntaan, mutta matka itseen on ollut pisin. Hektisen uran keskellä Jaana-Mirjam löysi meditaation ja alkoi lopulta tutkia sitä, kuka hän itse on. Tästä kumpusi uusin aluevaltaus: kehotietoisuuteen pyrkivä tanssi ja vapaa liike. Vuonna 2011 hän valmistui Essential Motion -ohjaajaksi ja vetää nyt keholliseen ilmaisuun, itsetuntemukseen ja vuorovaikutukseen keskittyviä ryhmiä Suomessa. Hän on saanut innoitusta myös Emilie Condradin kehittämästä Continuum Movementista.
“Human doing” vai ”human being”?
Länsimaisia ihmisiä vaivaa usein epätietoisuus siitä, keitä he ovat ja mitä he tuntevat.
”Elämää suoritetaan elämisen sijaan. Yhteys omaan itseen on monesti poikki.”
Jaana-Mirjamin mukaan syynä on se, että modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa aistien kautta tulevaa tietoa väheksytään.
”Elämme päässä ja illuusioiden vallassa sen sijaan, että luottaisimme aistien kautta välittyvään tietoon ja eläisimme niiden välittämää todellisuutta. Jokainen meistä on kuitenkin kosketuksissa itseensä ja muuhun maailmaan juuri aistien välityksellä. Kun emme kuuntele aistejamme, kadotamme samalla yhteyden itseemme, elämään ja muuhun maailmaan.”
Avaimet tilanteen korjaamiseen piilevät tietoisessa läsnäolossa, avoimissa aisteissa ja siinä, että luottaa aistien tuottamaan informaatioon. Edellä mainittuja taitoja opetellaan Essential Motion -ryhmissä, joista voi löytyä tie parempaan itsetuntemukseen ja uusia mahdollisuuksia avautua maailmalle. Villa Karoon Jaana-Mirjam tuli kerätäkseen materiaalia uuteen aistikirjaansa ja oppiakseen afrikkalaisesta aistien viisaudesta, ruumiillisuudesta ja läsnäolosta.
”Sen lisäksi, että ihmiset ovat Suomessa irti itsestään, he ovat irti toisistaan ja tunteistaan. Beninissä suhde itseen, ruumiiseen ja tunteisiin on suorempi, välittömämpi. Paikalliset tuntuvat lukevan toisiaan ja ruumiimme kieltä kuin avointa kirjaa.”
Jaana-Mirjamin mukaan tämä liittyy kehollisuuteen, joka on tärkeässä osassa Beninissä. Täkäläinen kehollisuus ilmenee muun muassa tanssin ja laulun arvostamisena, syvänä spirituaalisuutena, seksuaalisuutena ja terveenä kehonkuvana. Näistä meillä suomalaisilla on opittavaa. Yksi keino on tanssi.
”Tanssi on täällä kaikkialla läsnä. Se on hyvin tehokas keino tehdä matka päästä varpaisiin. Liikkuessaan tulee tietoiseksi ajatustensa ja ruumiinsa aistimuksista sekä niihin liittyvistä tunteista.”
Individualismi ja yhteisöllisyys
Läsnäolo ja välitön kanssakäyminen ovat olennaisia yhteisöllisessä kulttuurissa. Jaana-Mirjam kertoo tuntevansa voimakasta kaipuuta afrikkalaisten yhteisöllisyyteen, mutta olevansa ainoana lapsena myös ääri-individualisti. Yhteisöllisyyden ja individualismin ristiriita on monelle länsimaiselle ihmiselle tuttu.
Moderni yhteiskunta mahdollistaa yksilökeskeisyyden. Yksilö on vapaa haluamaan ja tuntemaan, kun yhteisöllisen kulttuurin paineita ei ole. Mutta juuri länsimainen ihminen on etääntynyt tunteistaan, vaikka hänellä sosiaalisista velvoitteista vapaampana voisi mahdollisesti olla enemmän vapauksia tuntea ja ilmaista tunteitaan haluamallaan tavalla. Ovatko aitous ja läsnäolo hukkuneet länsimaiselta ihmiseltä, kun etsimme niin kovasti sitä mitä haluamme?
”Afrikassa osataan vain olla. Tällainen elämässä oleminen näyttäytyy omasta kulttuuristamme nähden aidompana ja alkuperäisempänä tapana olla ihminen, mutta on lopulta on vaikea sanoa mistä aitoudessa on kyse.”
Kehitysyhteistyö ja hyväntekeväisyys
Jaana-Mirjam on tehnyt pitkän uran kehitysyhteistyön parissa. Hänen mukaansa länsimainen Afrikka-kuva on usein varsin ongelmakeskeinen. Katastrofiuutisilla toisinnetaan Afrikkaa yhtenä suurena ongelmakenttänä. Työhistoriansa takia tämä on Jaana-Mirjamille tuttua. Residenssiaikanaan hän pyrki tietoisesti pois tästä ajattelumallista, mutta muistuttaa ettei eriarvoista todellisuutta voi eikä pidä täysin sivuuttaa.
”Vieroksuin aikaisempaa rooliani rahahanana ja sitä, että Afrikka nähdään kokoelmana erilaisia ongelmia.”
Kehitysyhteistyössä on kysymys suuremmasta muutoksen tarpeesta. Käytäntöjen ja tapojen muutos on pitkällinen prosessi.
”Yksittäisten limittäisten ja lomittaisten kehitysprojektien todellisuus Afrikassa on kestämätön. Se on sellaista näpertelyä, johon helposti turvaudutaan oman omantunnon tyynnyttämiseksi.”
Ongelmana ei ole ainoastaan se, että kaikkien tehdessä tahoillaan samoja juttuja haaskataan paljon resursseja. Ongelmallista on myös se, että näin ylläpidetään toimimattomia valtiojärjestelmiä ja mantereen riistettyä asemaa maailmanjärjestelmässä. Kysymys on siitä, parannetaanko tauti vai lievitetäänkö sen oireita.
Jaana-Mirjam muistuttaa, että pienikin lyhytnäköinen hyväntekeväisyys saattaa kääntyä pahantekeväisyydeksi auttajan tarkoitusperistä riippumatta.
”Ei tee hyvää ihmisen omanarvontunnolle, jos joku esimerkiksi antaa ilmeenkään värähtämättä tälle sellaisen summan rahaa, jonka tienaamisen häneltä olisi mennyt kuukausia.”
Jaana-Mirjam näkee, että Villa Karolla on tärkeä välittäjän rooli kahden erilaisen todellisuuden välillä. Kulttuurikeskuksen tehtävä on herättää stipendiaatit näkemään, millaisia kulttuurisia, taloudellisia ja sosiaalisia eroja Suomen ja Beninin välillä on ja miten ne todentuvat paikan päällä. Kukin voi sitten hyödyntää ja käsitellä tätä haluamallaan tavalla. Positiivista opittavaa ja ihmeteltävää on molemmin puolin.
”Ollaan niin suurten eettisten kysymysten äärellä, että niiden pohtiminen on tärkeää, vaikkei huonoa omaatuntoa pidäkään potea.”
