0

Villa Karo

joulu122014

Joulun Akpé-numero on julkaistu!

Akpén numero 2/2014. Kannen kuva:
Kannen kuva: ”Bjombo si kantaa pikkuveljeään”, satoa Veera Pitkäsen järjestämästä valokuvaustyöpajasta keväältä 2014

Akpé-lehden tuoreessa numerossa Linnea Olamo ja Kwassi Akpladokou kirjoittavat ebolan vaikutuksista sekä käsittelystä julkisuudessa: sairaus on tragedia sitä koskettaville maille, mutta elää samalla omaa elämäänsä mediassa.

Vodun-uskontoa tarkastellaan monelta eri kannalta. Veera Pitkänen ja Anniina Mustalahti tutustuivat viime keväänä uskontoon yhdessä togolaisessa luostarissa asuvien lasten kanssa: valokuvatyöpajassa lapset kuvasivat elämäänsä ja arkeaan. Vodunin saloihin – tai erikoiseen ristiriitaan – johdatteli myös beniniläinen pop-artisti. Uskonto kohdattiin haastatteluiden sekä yhteisöllisen toimintatutkimuksen avulla.

Félix Adje kertoo haastattelussa, miten vodun suhteutuu sen ympärillä yhä enemmän pyörivään turismibisnekseen. Victor Amoussou puolestaan kirjoittaa uskonnosta ja sen merkityksistä sekä vaikeuksista selittää vodunia. Kielellä on suuri merkitys tiedon välittämisen kannalta, ja tarvitaan jatkuvaa kääntämistä ja kommunikaatiota, jotta beniniläinen kulttuuri avautuu länsimaisille kielille ja länsimaiselle katseelle.

Kielestä ja sen merkityksistä kirjoittaa myös Jaana Kapari–Jatta, joka vieraili syksyllä Villa Karossa. Hän kysyy, mitä nimiä asioille annetaan Grand-Popossa? Eräs tiedon välittämisen ja oppimisen kanava ovat museot, ja Julia Autio kirjoittaakin museotoiminnan pedagogisista merkityksistä sekä vierailuistaan Ouidahin museoissa.

Lisäksi numerossa kurkistetaan Villa Karon syksyyn, Tanja Seppänen kirjoittaa beniniläisestä pukeutumisesta ja Matti–Juhani Karila muistelee Villa Karon pitkäaikaista ystävää, Tapani Mikkosta.

Numeron lopuksi käännytään musiikin ja kirjallisuuden puoleen: Wilhelm Kvist kirjoittaa tapaamisestaan Noël Saïzonoun kanssa sekä suomalais-beniniläisen Helsinki-Cotonou Ensemblen synnystä, Matti–Juhani Karila haastattelee säveltäjä Mikko Heiniötä ja Tytti Oittinen arvioi Juha Vakkurin Afrikka-trilogian.

Sisällys

Linnea Olamo & Kwassi Akpladokou:
Näkökulmia ebolaan 3 & 4
Toimitukselta:
Kevään 2015 stipendiaatit
Emmi Holm:
Villa Karon syksy 5
Matti-Juhani Karila:
Tapani Mikkosen muistolle 6
Veera Pitkänen:
Tarinoiden jäljillä 9 (teksti on luettavissa myös täällä lisäkuvituksin)
Anniina Mustalahti:
Kohtaamisia setelinnälkäisten henkien kanssa 10
Anna Ovaska:
Haastattelussa Félix Adje 13
Victor Amoussou:
Vodun: koko elämä 13 (teksti on luettavissa ranskaksi täällä)
Julia Autio:
Museopedagogiaa Beninissä ja yleisesti 15
Jaana Kapari-Jatta:
Kielipuoliasioita 17
Tanja Seppänen:
Yksilöllistä ja yhteisöllistä pukeutumista 19 (teksti on luettavissa myös täällä lisäkuvituksin)
Wilhelm Kvist:
Ett av den västafrikanska musikens ansikten 21
Matti-Juhani Karila:
Haastattelussa Mikko Heiniö 23
Tytti Oittinen:
Arvio Juha Vakkurin matkatrilogiasta 26

Aiemmat Akpén numerot ovat luettavissa täältä, tuore numero myös tulossa!

joulu22014

Yhteisöllistä ja yksilöllistä pukeutumista Beninissä

Naisia Agbannakin kylässä Reetta Lukka_resize
Naisia Agbanakinin kylässä Togossa. Kuva: Reetta Lukka (2014).


Teksti: Tanja Seppänen

Beninissä kiinnitin heti ensimmäisenä huomiota ihmisten vaatetukseen. Vieraillessani torilla Togon pääkaupungissa Loméssa en tainnut nähdä yhtäkään tavallista vaatekauppaa, mutta kangaskauppoja oli vieri vieressä kymmenittäin. Siinä missä meillä päin ostetaan usein massatuotetut paidat päälle halpavaateketjuista, togolaiset ja beniniläiset ostavat ensin kankaan torilta ja teetättävät siitä itselle vaatteen räätälillä.

Toki Beninistä tai Togosta ostettu kangas voi olla teetetty Aasiassakin. Länsi-Afrikan maista se on mitä todennäköisimmin valmistettu Ghanassa. Kankaan valmistusmaasta riippumatta paikallisten käyttämissä tekstiileissä esiintyvät kuviot ja symbolit ovat kuitenkin länsiafrikkalaisille tuttuja.

Beninissä miehet pukeutuvat usein suoriin housuihin ja paitoihin, jotka on valmistettu samasta kankaasta. Heidän yllään näkee myös länsimaalaista t-paita ja farkut -tyyliä tai mekkomaista asustetta. Naiset pukeutuvat yleisimmin afrikkalaisista tekstiileistä tehtyihin kietaisutyylisiin mekkoihin tai paita- ja hameyhdistelmiin. Myös batiikkivärjätyt vaatteet ovat yleisiä. Itse en tainnut juuri nähdä samankuvioista vaatetta paikallisten yllä, sillä kuosien kirjo oli niin suuri.

Poikkeuksena ovat erilaiset juhlat, kuten Grand-Popolaisten Nonvitcha, jossa melkein koko kylä vierailijoineen pukeutuu samasta kankaasta valmistettuun asusteeseen kerran vuodessa helluntaisin. Samankaltaisuudesta huolimatta persoonallinen tyyli saa silti näkyä. Erilaiset kaula-aukot tai muut yksityiskohdat saavat vaatteen näyttämään erilaiselta kuin naapurilla.

Matkalla hautajaisiin Agbannakin kylään Seppanen_resize
Alpha Agbodjakin (vas.), Reetta Lukka, Dick Agbodjakin & Donald Agbodjakin matkalla hautajaisiin Agbanakinin kylään. Kuva: Tanja Seppänen (2014).

Värien kirjoa hautajaisissa

Muutama viikko Villa Karoon stipendiaatiksi saapumisen jälkeen sain kutsun hautajaisiin. Suomalaisena kutsu tuntemattoman ihmisen hautajaisiin herätti ensin ihmetystä, mutta viimeistään juhlassa ymmärsin, mistä oli kyse. Kyseessä oli vanhuuteen kuollut ihminen ja siten kuolema oli vielä luonnollisempi asia. Samalla hautajaiset toimivat kylä- ja sukujuhlana. Vierailin hautajaisissa Togon puolella Agbannakin kylässä. Ylleni puin tietysti afrikkalaisesta värikkäästä tekstiilistä räätälillä valmistetun mekon.

Vaikka hautajaisjuhlat olivat levittäytyneet koko kylään, pystyi kankaista päättelemään, kuka on todennäköisesti kenellekin läheistä sukua (itseäni lukuun ottamatta). Siinä missä meillä päin istumajärjestyksestä häissä ja hautajaisissa voi usein päätellä, kuka on kenenkin sisar tai äiti, täkäläiset merkkaavat sukulaisensa ja statuksensa samasta kuviosta valmistetulla asulla. Myös tanssijat hautajaisissa olivat pukeutuneet samanlaisiin värikkäisiin asusteisiin. Täytyy myöntää, että koskaan aiemmin en ole viihtynyt hautajaisissa näin hyvin.

Kirjoittaja on runoilija ja toimittaja, joka vietti syys-lokakuussa 2014 viisi viikkoa Villa Karon stipendiaattina.

Perinteinen hausa-asu Aboudoulaye Bouraiman yllä Seppanen_resize
Perinteinen hausa-asu Abdoullai Bourahiman yllä. Kuva: Tanja Seppänen (2014).
joulu22014

Villa Karoon keväällä 2015

Ensi kevääksi Villa Karoon on valittu:

Henrik Amberla, muotoilija
Maria Baric, säveltäjä, musiikkipedagogi, ohjaaja
Tuomas A. Laitinen, kuvataiteilija
Sonya Lindfors, koreografi, tanssija
Sari Palmgren, koreografi, tanssija
Sara Pathirane, kuvataiteilija
Jukka Peltola, näyttelijä
Totte Rautiainen, äänisuunnittelija, säveltäjä
Anna Rosendahl, ohjaaja
Johanna Sipilä, kuvataiteilija
Nemanja Stojanovic, nukketeatteritaiteilija, näyttelijä
Janne Tuomi, lyömäsoittaja, lyömäsoitinpedagogi
Saana Wang, valokuvaaja

Kevään CIMO-harjoittelija on Santeri Kaipiainen, FM, musiikkikasvattaja & pop-/jazzmuusikko.

Onnea kaikille valituille!

Myös syksylle 2015 on jo mahdollista hakea: syksyn haku on käynnissä 15.3.2015 saakka – haun ohjeet löytyvät täältä.

joulu22014

Villa Karon syksy

Saurofoni
Yrjänä Sauroksen saurofonia pystyttämässä

Teksti: Emmi Holm

Villa Karon syksystä 2014 on mahdotonta puhua mainitsematta Länsi-Afrikassa levinnyttä ebolaepidemiaa. Jokainen stipendiaatti on jännittänyt voiko Beniniin matkata ja valitettavasti muutama onkin perunut tulonsa. Paikalliset puhuvat, kuinka turistit ovat hylänneet Grand-Popon rannat. Katselen Afrikan karttaa: pahin ebola-alue on yllättävän kaukana Beninistä. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että Villa Karon arki on ollut tänä syksynä hiljaisempi kuin yleensä.

Syksyyn on kuitenkin mahtunut vaikka mitä! On ollut mielenkiintoista seurata stipendiaattien tuloa ja menoa: mihin ensikertalaiset kiinnittävät huomionsa, mikä heitä kiehtoo? Kun stipendiaatit saapuvat Villa Karoon, paatunut harjoittelijakin näkee jo niin tutuksi tulleen Grand-Popon uusin silmin. Naiset kantamassa mitä erikoisimpia lasteja päidensä päällä, c’est magnifique!

Tänä syksynä, kuten varmasti kaikkina muinakin aikoina, Villa Karoon on löytänyt tiensä mitä ihanimpia ihmisiä. Yhdessä olemme kehitelleet uusia tapoja joogata (aaltojoogaa voi harrastaa aaltojen pauhuissa, euforia taattu), olemme kokkailleet afrikkalaisia vastineita tunnetuille suomalaisille ruuille (avokadopasta afrikkalaisella twistillä) sekä antaneet arvioita Grand-Poposta löytyville tonkkaviineille. Villa Karon terassi on hetkittäin muuttunut markkinatilaksi, kun suomentaja Jaana Kapari-Jatta on esitellyt residenssin naisille markkinoilta ja toreilta löytämiään aarteita tai kun kuvataideopettaja Heli Schultz on puolestaan tuonut suunnittelemiaan ja paikallisten naisten valmistamia helmikoruja näytille. Muutaman kuukauden ajan Yrjänä Sauroksen kehittämä saurofoni villitsi koko Grand-Popon. Ehdottoman hieno hetki oli, kun Villa Karon henkilökunta pääsi soittamaan saurofonia. Oli hauskaa nähdä miten jokaisella oli oma tapansa ja tulkintansa soittaa heille täysin vierasta instrumenttia. Tai se, kun saurofoni pystytettiin Grand-Popon kylänraitin viereen: lapset soittivat ja vanhukset tanssivat. Saurofoni raikui (tai pikemminkin pärisi) rumpujen tahdittamana pitkälle iltaan.

Heli ja korutehdas
Heli Schultz pitää korutyöpajaa

Arkkitehti Essi Käppi testasi voiko rannalta kerättyjä simpukankuoria hyödyntää eristeenä (voi!) ja suunnitteli viiden viikkonsa aikana Grand-Popoon soveltuvan energiatehokkaan apteekkirakennuksen. Sirkustaiteilijat Susanna Liinamaa ja Saana Peura esiintyivät Villa Karon marraskuun konsertissa. Aluksi heitä kuulemma jännitti yleisön reaktio aikuisiin musiikin tahdissa vanteita pyörittäviin naisiin, mutta kuten Susanna jälkikäteen sanoi: yleisö oli aivan pähkinöinä!

Yhdessä olemme tehneet huomioita beniniläisen ja suomalaisen kulttuurin eroista, itkeneet toimimattoman internetyhteyden perään, juhlineet uuden kesäkeittiön avajaisia, tutkailleet ympäristöämme. Muotoilija Reetta Lukka lumoutui erään remonttimiehen käyttämästä ohuesta metalliverkosta, sen tekstuurista ja muodosta. Journalisti Tanja Seppänen räpsi kuvia minkä kerkesi paikallisten askareista ja mitä ihmeellisimmistä mopokuormista. Suomalaisten naisten sisua koeteltiin, kun kolmen tytön yhteisvoimin työnsimme automme liikkeelle keskellä Togon maaseutua. Yksi oli ottamassa tilanteesta kuvaa, luonnollisesti.

Illansuut ovat lempihetkiäni. Auringonlaskun värjätessä taivaan purppuraiseksi ei voi muuta kuin olla onnellinen. Grand-Popon arki saattaa välillä tuntua hieman pysähtyneeltä, jopa yksitoikkoiselta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna siihen mahtuu hyvin paljon. On hienoa seurata stipendiaattien erilaisia tapoja työstää ympäristöään, miten jokainen tekee Grand-Poposta omanlaisensa.

Eeva ja Kastehelmi_kuvataidetuokiot
Eeva Honkanen ja Kastehelmi Korpijaakko aloittivat keskiviikkoiset kulttuurivaihtoon perustuvat kuvataiteen opetustuokiot grandpopolaisten lasten ja nuorten kanssa

Kirjoittaja on CIMO-harjoittelijana Villa Karossa syksyllä 2014.