Sophie opettaa kudontaa muoviroskatyöpajan osallistujille
”Maa on ainoa rikkaus, jonka voimme jättää seuraavalle sukupolvelle” ENVIRO-kierrätysviikonlopun muovipussityöpajaa järjestänyt Sophie Hounnou pohtii.
Nimeni on HOUNNOU Afi Sophie ja olen beniniläinen. Synnyin 23 toukouuta 1978 Lokossassa ja toimin nyt Grand-Popossa opettajana .
Tapasin Johanna Havimäen Afrikkalaisten taiteiden keskuksessa (Centre Académique des Arts Africains et des Écoutes de Grand-Popo). Se oli hieno kokemus! Olen ollut lapsesta saakka kiinnostunut käsitöistä. Avustin muun muassa naapuriani, joka kutoi hattuja naruista. Vanhempani eivät olleet tästä kovin innoissaan, koska uskoivat vain virallisen koulutuksen takaavan paremman tulevaisuuden.
Nyt kun voin itse päättää asioistani, en epäröinyt lähteä tapaamaan Johanna Havimäkeä. Kutominen tuntui luontevalta alusta saakka, vaikka Johanna ei puhunut kuin suomea ja englantia, joita en osaa lainkaan. Kielimuurista huolimatta opin helposti kutomaan mattoa muovipusseista. Ennen kutomista, pussit täytyy kerätä ja pestä kunnolla saippualla. Kun pussit ovat kuivia, ne leikataan pitkiksi noin viisi senttiä leveiksi suikaleiksi, joista sitten kudotaan matto.
Pyysin Adjaa (Loetami) rakentamaan minulle samanlaiset kangaspuut, kuin Johanna oli rakentanut Beninissä ollessaan. Kutoessani mattoja vapaa-ajalla, minua ilahduttaa ajatus siitä, että osallistun samalla ympäristön suojelemiseen. Ei saisi unohtaa, että maa on ainoa rikkaus, jonka voimme jättää seuraavalle sukupolvelle!
Environ kierrätys-ja käsityöviikonloppuna saatoin jakaa innokkaiden lasten kanssa sen, mitä olin oppinut Johannalta.
Enviro-projektiin osallistuneen kuvataiteilija Johanna Havimäen mietteitä kiertokulun silmukasta ja hännästä
Beninillä ja Suomella on vastakohtaiset roskakulttuurit. Suomessa lakaistaan kiireesti pois kaikki jäte (jota on täällä miljoonasti enemmän kuin Beninissä) näkyvistä ja viedään kuorma-autoilla käsittelylaitoksiin, kun taas Beninissä ihmisten energia kuluu muihin toimiin, ja toisinaan vaikuttaa siltä, etteivät käsistä maahan putoilevat roskat häiritsisi ketään. Sen lisäksi, että muoviroska päätyy eläinten suihin, se pistää eurooppalaisen turistin silmään. Grand-Popon kylällä on toiveita ja mahdollisuuksia matkailupitäjäksi – siisti raitti voisi edistää hanketta. Pussien poistuminen katukuvasta ei maailmaa pelasta, mutta on sitä, missä tavallinen kansalainen voi olla avuksi. Villa Karon käynnistämä ENVIRO-kierrätysprojekti onkin siis paikallaan.
Residenssityösuunnitelmani lähti liikkeelle kierrätetyn materiaalin veistämisestä. Aikaisemmatkin teokseni kertovat tavaran historiasta, materiaalin synnystä ja sen ikuisesta elämästä. Kun kuulin Villa Karon projektista, kiinnostuin osallistumisesta, vaikka osallistumisen muoto pysyikin auki lähtööni saakka.
Perillä Grand-Popossa huomasin pientareilla sen, minkä useat taiteilijat ennen minua: ne vietävän pussivesipussit. Suomalaisnäkökulmasta pussit tuntuvat aivan käsittämättömältä myyntiartikkelilta, mutta ymmärrystä syntyy, kun muistelee omaa suhdettaan juomaveteen pohjoisilla leveyksillä. Kummallisempaa on, että me Suomessa huuhtelemme vessan juomavedellä! Kun toivomme Beninin vaurastumista, voimme toivoa, ettei maa kulkisi ihan samoja jalanjälkiä kanssamme vaan olisi viisaampi ja ottaisi ympäristöystävällisempiä askeleita.
Koska uskon kepin sijaan porkkanaan, ajattelin, että muoviroskasta olisi saatava käytännön hyötyä, niin kuin orgaanisen jätteen lajittelusta saa kompostoinnilla siitä ravinteikasta multaa. Idea pusseista kutomaani mattoon ei suinkaan ollut omani vaan olin kuullut tarinoita ajalta, jolloin Suomessa maito myytiin pusseissa (ennen vuotta 1972) ja pirteissä oli kangaspuut. Kuvataidetyöni ohella harrastan kutomista, joten taiteellisen työskentelyn sijaan päätin soveltaa harrastustani beniniläisiin oloihin.
Vanhana puuseppänä valmistin tuntemattomaksi jääneestä puulajista käden käänteessä kudontakehyksen testitarkoitukseen. Myöhemmin oivalsin, että olisi pitänyt asettaa rima korkeammalle ja rakentaa samanlaiset aseet kuin Grand-Popon raitilla riippumattoja kutovalla Julienilla. Testipuut kulkivat kuitenkin olallani paikasta toiseen kätevästi, kun kiersin esittelemässä systeemiä. Vaikka lapsissa on tulevaisuus, etsin muovikudontaa yhteistyökumppaneiksi asiaan tosissaan suhtautuvia aikuisia, jotka voisivat jalostaa ajatusta todelliseksi myyntituotteeksi. Uskon nimittäin tosissani siihen, että monikäyttöisistä ja yllättävän kestävistä erikokoisista matoista olisi paitsi asukkaiden käyttötavaroiksi, myös matkailijoille myytäviksi tuotteiksi, joilla on tarina.
Julien ja kangaspuut
Maitopussien lisäksi räsymattojen kudontamateriaalina kodeissa on hyödynnetty perinteisesti vanhoja tekstiilejä. Nykyään tämä kiertokulun silmukka on auennut ja häntä osoittaa kohti kehittyviä maita. Halpavaateketjun asiakas dumppaa kulahtaneen t-paidan hyväntekeväisyyslaariin ja saa hyvän syyn ostaa uuden paidan, sesongin väreissä. Tästä kummallisesta yhtälöstä riittäisi sisältöä taideteokselle ja työpajoille, joiden kohdeyleisö ja osallistujat löytyvät kehittyvien maiden sijaan Suomen ostoskeskuksista.
Teksti ja kuvat: Johanna Havimäki (Stipendiaattina Villa Karossa keväällä 2014)
Inspiré par les artistes finlandaises Nanna Susi et Sakari Kannosto, le jeune grand-popolais Judicaël DEGUE rêve de sauver la planète Terre.
Texte: Blanchard DJOSSOU
Récit de Judicaël DEGUE transcrit par O. Blanchard DJOSSOU, Grand-popo MAI 2014
Je m’appelle DEGUE Judicaël, j’ai 14 ans et j’habite HOUNSOUKOUÈ-PLAGE dans l’arrondissement de Grand-popo Centre. Né dans une famille de 4 enfants dont 2 filles. Ma mère est une couturière et mon papa est chauffeur (conducteur de taxi), je suis élève en classe de 5ème au Collège de GRAND-POPO au Bénin.
Avant ma participation à l’atelier de SAKARI KANNOSTO au mois de Décembre 2013 dernier, je collectais déjà les sachets plastiques que je stocke chez moi dans l’intention de les réutiliser comme l’a fait l’artiste finlandaise NANNA SUSI. En effet, NANNA SUSI étais en résidence à la villa karo en 2011 où elle a réalisé une œuvre artistique (la couture de pagne avec les sachets de ‘’pur water’’), dont la photo se trouve à la villa karo (voir photo). Elle a fait coudre le pagne par ma maman. L’œuvre était merveilleux. Ainsi, j’ai décidé moi aussi de ramasser les sachets plastiques pour en faire pareil : En même temps que je rends mon environnement propre, j’ai également de la matière première pour de création artistique.
J’en ai parlé à des amis mais ils n’ont pas voulu faire comme moi. Même mes frères se moquent de moi du fait que je ramasse les sachets plastiques. J’ai réussi à ramasser trois sac de 50Kg donc un sac été utilisé pendant l’atelier de Sakari. Ma maman avait brulé les deux autres sacs, ce qui n’est pas bien pour l’environnement: la fumée qui s’en dégage est toxique, donc dangereux pour la santé. Maintenant, nous avons appris qu’il y a quelqu’un qui vient périodiquement à Comé et rachète les sachets plastiques afin de les recycler en assiettes. Si c’est vrai alors, je vais gagner un peu argent en collectant les sachets qui salissent la ville de Grand-popo.
Déjà que je suis membre du Club-Enviro du CEG Grand-popo, je vais encourager mes amis car je pense que la meilleure manière d’éviter l’effet néfaste des sachets sur l’environnement serait de réduire leur utilisation. Précisément, je compte écrire une lettre à afficher un peu partout pour sensibiliser mes amis, puis mettre en place un système de sécurité environnementale pour punir tous ceux qui vont continuer à jeter les sachets plastiques un peu partout. C’est ça mon rêve !!!
Vu les expériences que j’ai vécu à travers le Projet-Enviro, je compte orienter mes études dans les domaines qui contribuent à la sauvegarde de la planète TERRE.
Nanna Suden ja Sakari Kannoston innostama grand-popolaisnuori Judicaël DEGUE haaveilee planeettamme Maan pelastamisesta.
Nimeni on DEGUE Judicaël, olen 14- vuotias ja asun Grand-Popon keskustassa HOUNSOUKOUÈ-rannalla. Perheessä meitä on neljä lasta, joista kaksi tyttöä. Äitini on ompelija ja isäni kuljettaja (hän ajaa taksia), olen viidennellä luokalla Grand-Popon ylä-asteella Beninissä.
Ennen osallistumistani Sakari Kannoston työpajaan viime joulukuussa 2013, olin kerännyt muovipusseja, ja varastoinut niitä. Tarkoituksena oli hyödyntää niitä uudelleen, niin kuin olin nähnyt suomalaisen taiteiljia Nanna Suden tehneen. Hän oli Villa Karossa residenssissä vuonna 2011. Silloin hän teki teoksen, josta on kuva Villa Karon seinällä. Hän ompeli ‘’pure water’’-pusseista kankaan. Tämän kankaan hän ompelutti äidilläni. Teos oli aivan mahtava! Päätin itsekin alkaa kerätä pusseja, jotta voisin tehdä samanlaisen: samalla kun siivoan ympäristöä, saan materiaalia taiteen tekemiseen.
Kerroin tästä kavereillekin, mutta he eivät innostuneet asiasta. Veljetkin pilkkasivat minua muovipussien keräämisestä. Tänä aikana olen saanut kokoon kolme 50kilon säkkiä muovipusseja, joista yksi käytettiin Sakarin työpajassa. Äiti poltti kaksi muuta säkkiä, mikä ei ole hyväksi ympäristölle. Polttamisesta syntyy myös myrkyllistä savua, joka on vaarallista terveydelle. Olen kuullut, että Comén kaupungista joku käy hakemassa muovipusseja ja tekee niistä lautasia. Jos tämä pitää paikkansa, voin päästä tienaamaan vähän rahaakin sillä, että kerään pusseja Grand-Popoa likaamasta.
Nyt kuulun yläasteen Enviro-kerhoon ja kannustan kavereitani kunnostautumaan roska-asiassa. Paras tapa välttää pussien haittavaikutuksia, on vähentää niiden käyttöä. Jotta saisin ystäväni ymmärtämään tämän, aion kirjoittaa kirjeen levitettäväksi ympäriinsä ja sitten käynnistää ympäristöturvajärjestelmän, jolla voidaan rangaista niitä, jotka eivät lopeta muovipussien heittelemistä ympäriinsä. Se on unelmani !!!
Enviro-projektista saamieni kokemusten ansiosta, aion suuntautua opinnoissani aloille, joilla voin myötävaikuttaa planeettamme Maan pelastamiseen.
