Uuden vuoden vaihteesta lähtien ilonamme Villa Karossa on ollut Drifters’ Collective -bändissä vaikuttava räppärikaksikko Fredrik Ginman ja Victor Bäck, jotka Villa Karon keskuudessa yhteisnimellä ”Frector” paremmin tunnetaan. Haastattelumme hetkellä käsillä on kaksikon viimeinen päivä Beninissä ennen Suomeen paluuta. Suurta kotiinpaluuintoa ei ole ilmassa, sillä he olisivat mielellään viihtyneet Afrikan taivaan alla pitempääkin.
– Täällä oleminen on niin erilaista, rauhallista energiaa, kun pääsee rutiineista pois. Voi vaan istua ja olla stressaamatta mistään, Vicke toteaa.
– Me tultiin tänne kirjoittamaan lyriikat ja biisien pohjat meidän bändin seuraavalle albumille. Täällä ollaan, jotta kerrankin aikaa keskittyä ilman kiirettä, töitä ja keikkoja. Mut sitten taas samalla inspiraatiota on ihan toisella tavalla, kun ympärillä on paikallinen musiikki, rytmit, perkussioit ja kulttuuri kaikkinensa, Freddie lisää.
Vicke ja Freddie
Ajatus Afrikkaan lähdöstä sai alkunsa nimenomaan ajanpuutteesta ja sen ääneen lausumisesta. Eräs musiikkituottajatuttava oli vinkannut residenssiin hakemisesta, ja Vicken äiti puolestaan tiesi muutaman vuoden takaa joitain Villa Karon kävijöitä. Ja siitä se ajatus sitten lähti.
– Heti kun tää nähtiin, niin päätettiin, että tänne pitää päästä! Musiikin, kulttuurin, räpin ja kaiken kannalta tää oli meille paras vaihtoehto. Alkuun oli tarkoitus hakea muuallekin, mutta kun Villa Karon hakemus tehtiin, niin tajuttiin, että ei me oikeasti minnekään muualle halutakaan. Tää antais meille kaikista eniten, Freddie kertoo.
Hakemukseen panostaminen kannatti, ja ovi Afrikkaan aukeni. Biisien kirjoittamisen lisäksi alkuperäiseen suunnitelmaan kuului muun muassa break dance -workshoppeja ja useampia keikkoja, mutta kaikkeen aika, raha ja selkävaivat eivät antaneet myöden. Eräskin konsertti oli jo suunnitteilla, mutta syystä useasta kustannukset nousivat liian korkeiksi ja suunnitelma oli peruttava. Onneksi esiintymistilaisuus kuitenkin järjestyi Djanglanmey-nimisestä pikkukylästä, jossa Yrjänä Sauros ja muutamat muut suomalaiset olivat vuosi sitten käyneet esiintymässä.
Videolla Villa Karon stipendiaateista koottu The Funky Poulet extempore-esiintyminen Djanglanmeyn kylässä.
– Funky Poulet -keikka oli aivan loistava! Upeaa, että saatiin tehdä toi, mieletön fiilis pienessä kylässä. Mukana meidän kanssa viulu, piano ja kiippari, koko homma oli spontaania improvisointia. Täällä jengi on ollut niin avointa ja jakanut meidän kanssa niiden musiikkijuttuja, että oli tosi hienoa päästä näyttämään meidän omaa hiphoppia paikallisille.
Nyt lähdön hetkellä ajatukset Beniniin paluusta ovat jo hautumassa.
– Nyt kun täältä tuntee porukkaa, ois hienoa joskus tulla tänne koko bändillä ja tehdä paljon lisää. Ja vois tulla esittämään biisejä, joita me ollaan nyt täällä ollessa kirjoitettu. Niissä on paljon pieniä vaikutteita ihmisistä, keskusteluista, djembe-sessioista ja kaikesta mitä täällä on koettu.
Teksti ja video: Ida Lindholm
Kuvat: Eveliina Wirtanen ja Ishmael Falke
Villa Karon kevätkausi 2016 on pyörähtänyt käyntiin vilkkaissa merkeissä. Tupa on vierashuonetta myöten täynnä toinen toistaan mielenkiintoisimpien projektien toteuttajia, joten aika on mitä otollisin Santeri Kaipiaisen viime vuonna aloittaman Harjoittelijan haavissa juttusarjan jatkamiselle. Ensimmäisenä harjoittelijan jututettavaksi istahti muusikko Antti Kujanpää, joka itseään luonnehtii kalliolaiseksi musiikin sekatyöläiseksi. Kerran viikossa Antti toimii musiikinopettajana. Muu aika puolestaan kuluu moninaisten projektien parissa, keikoilla ja keikoille valmistautuessa.
Villa Karoon Antti päätyi tuttavuuksien kautta, sillä useita hänen suomalaisia ystäviään oli aiemmin käynyt täällä.
– Toisaalta mulla oli selkeä ajatus lähteä talveksi pois Suomesta. Halusin ensimmäisen kerran tehdä jotakin sellaista. Myös afrikkalaiset rytmit ja polyrytmiikka kiinnostavat. En ole aiemmin niitä opiskellut. Musiikkiopinnoissa käytiin läpi muun muassa latinalaisrytmejä, mutta afrikkalaisessa musiikissahan niiden juuret ovat.
Merkittävässä osassa Antin Afrikkaan lähtö päätöksessä oli myös tutustuminen Beninistä kotoisin olevaan muusikkoon Noël Saïzonou’n, joka on muun muassa uutena vuonna Helsingin Savoyteatterissa konsertoineen Helsinki-Cotonou Ensemblen päähahmoja.
– Tutustuin Noëliin Kalliossa soittajakavereiden kautta. Sen jälkeen meillä Noëlin ja Kauton Petrin oli yhteiskeikka Kallio Block Partyissa. Biisit oli Noëlin ja me opeteltiin ne, ei mistään nuoteista, vaan laulun ja rummutusten perusteella. Noëlilla on käsittämätön kyky tehdä monia asioita koko ajan ja yhtä aikaa kaikilla raajoilla. Itselle se kaikki oli täysin uutta aluetta, ja nyt täällä paikan päällä musiikkiin pääsee vielä syvemmälle, Antti kertoo.
Victor, Antti ja Ida
Antti ei ole aiemmin matkustanut Afrikassa. Tähänastinen kokemus on ollut hieman hämmentävä, etenkin rahaan liittyvien asioiden kannalta.
– Tunnen täällä olevani yksi prosentti maailman rikkaimmista ihmisistä. Siitä tulee tosi outo fiilis, miten raha on mukana kaikissa asioissa ja kuinka täällä maksan ihmisille siitä, että pääsen itse tekemään jotakin mukavaa. Väkisin mietin edustanko paikallisten silmissä jonkinlaista valkoista valtaa. Se tuntuu vaivaannuttavalta, koska itse koen olevani aika perus tyyppi, joka elää pienellä palkalla Kalliossa. Kuitenkin meillä on Suomessa apurahojen suoma mahdollisuus erilaisiin projekteihin, ja on hienoa, että tuollainen systeemi on olemassa. Täkäläinen taiteilija tuskin voisi saada vuodeksi apurahaa työstään.
Elämää Grand-Popossa on jäljellä vielä reilut pari viikkoa, minkä jälkeen elämä Suomessa jatkuu erilaisten musiikkiprojektien parissa. Näistä päällimmäisiksi Antti mainitsee Yonan, balkanilaiseen pseudovaltioon viittaavan Jargoslavian, joka soittaa bulgarialaisvaikutteista musiikkia sekä yhdessä maailmanmatkaaja Riku Rantalan kanssa esiintyvän Reporters urkutrion. Riku & Reportersin edellinen keikka oli joulukuussa Komteatterissa ja seuraava maaliskuussa Kapsäkissä. Yhtyeen nimen mukaisesti Rantala lukee lavalla maailman uutisia samalla, kun muusikot säestävät häntä.
– Nuorempana lähdin mukaan mihin tahansa projekteihin. Nykyisin työssäni parasta on se, että tämän hetkiset projektini ovat todella hauskoja. Esimerkiksi Riku & Reporters sai alkunsa siitä ajatuksesta, että nyt tarvitsee kokeilla jotain aivan erilaista. Alkuvaiheessa kaavailimme uutistenlukijan paikalle Arvi Lindiä. Rikun saimme lavalle ensimmäiselle keikalle ja sen jälkeen homma on vaan lähtenyt omista käsistä, kun lisää keikkatarjouksia on tullut sieltä täältä.
Beninissä Antti ja Noël ovat kehitelleet ja valmistelleet duoprojektia, jolle seuraa jatkoa myöhemmin Suomessa.
Akasia-blogiin kirjoitettiin Miika Saukkosen toimesta vuonna 2013 juttu Afrobeatiin liittyen. Samaan aikaan tuotettiin myös ensimmäisen kerran musikaalia Fela Kutin elämään pohjautuen. Nyt on ilo tiedottaa uudesta Afrojazz Clubista Helsingissä, jolla on hieman laajempi visio.
Superhelle, kuva: Jussi Helttunen
Maailman parhaimpien jazzclubien joukkoon valitussa Storyvillessä starttaa uudistunut Afrojazz Club, joka kevään 2016 aikana tarjoilee suomalais-afrikkalaisten bändien parhaimmistoa. Kyseessä on monikulttuurinen ja -taiteellinen projekti jossa yhdistyvät musiikki, kuvataide, videotaide, tanssi ja lavastus. Visiona on luoda kanava hengen nostatukselle ja elämänilon juhlistamiselle sekä antaa tilaisuus kulttuurivaihdolle musiikin ja taiteen nimissä pitäen taiteellista rimaa korkealla. Livenä ja levyltä joka toisena torstaina alkaen 14.1. svengaavaa ja tanssiystävällistä afro-meininkiä: afrobeatia, afrofunkia, hi-lifea, afrojazzia, reggaeta, ethiojazzia, mbalaxia, maailmanmusiikkia. Monikulttuurisuus näkyy myös taiteilija Alvar Gullichsenin somistuksessa sekä maistuu Storyvillen ruokalistalla.
SilaFato, kuva: Eeva Johansson
Afrojazz Clubilla esiintyvät kevään aikana mm. Sakari Kukon suomalais-senegalilainen Superhelle, suomalais-benininiläis-senegalilainen house-band Afrojazz Quintet vieraina mm. Sam Huber ja Ismaila Sané, suomalais-burkinafasolainen Faso Kan, balafon- ja koransoittaja-laulaja Maarika Aution johtama, malilaista musiikkia esittävä Sila Fato, afro-rootsrockbändi Bogolo, monikulttuurisen musikaaliyhteisön Fela Kuti-ylistys Afrobeat from the HeartHossni Boudalin johdolla ja nigerialais-suomalainen aito afrobeat big-band Aiyekooto & Afrobeat International. Afrojazz Clubin kevätohjelman päättää kansainvälistä mainetta niittänyt suomalais-beniniläis-tansanialainen Helsinki-Cotonou Ensemble, joka aloittaa kesän Euroopankiertueensa keikalla Storyvillen Afrojazz Clubilla. Levyjä pyörittävät mm. Balkan Fever-klubeista tunnettu Dj Borzin jamivieraineen ja Bassoradion OUAGADOUGOU!-ohjelmaa juontava Dj Ibou alias Ilari Lovio.
Aiyekooto, kuva: Sami Mannerheimo
”Afrojazz Club voi tarjota musiikin- ja tiedonnälkäisille foorumin, jossa voi avartaa mieltään ja sieluaan” kiteyttää Piirpaukkeen perustajajäsen, Suomen world music-skenen edelläkävijä Sakari Kukko, joka on jo 40 vuoden ajan yhdistänyt jazzia, suomalaista kansanmusiikkia ja maailmanmusiikkia. Sakari Kukon uusi suomalais-senegalilainen yhtye Superhelle esiintyy Afrojazz Clubin avajaisissa 14.1.2016.
Sakari Kukko, kuva: Kalle Kaitala
Afrojazz Clubin kevätohjelman päättää kansainvälistä mainetta niittänyt suomalais-beniniläis-tansanialainen Helsinki-Cotonou Ensemble, joka aloittaa kesän Euroopankiertueensa keikalla Storyvillen Afrojazz Clubilla. Monikulttuurisuus näkyy myös taiteilija Alvar Gullichsenin somistuksessa sekä maistuu Storyvillen ruokalistalla.
Helsinki-Cotonou Ensemble
Hengen nostatusta ja elämän ilon juhlistamista
Afrojazz Clubin perustivat taiteilija-muusikko Alvar Gullichsen ja muusikko-tuottaja Marko Roininen. Visiona on luoda kanava hengen nostatukselle ja elämänilon juhlistamiselle sekä antaa tilaisuus kulttuurivaihdolle musiikin ja taiteen nimissä, pitäen taiteellista rimaa korkealla. Vuodesta 2013 Afrojazz Clubeja on järjestetty Kumpulan Kylätilassa ja Korjaamon kulmasalissa. Klubien tuottajana/kuraattorina toimii Alvar Gullichsen, jonka maalaustaide myös toimii lavasteina. VJ:nä Klaus Nyqvist /Klaustrofobia. Kyseessä on monikulttuurinen ja -taiteellinen projekti jossa yhdistyvät musiikki, kuvataide, videotaide, tanssi ja lavastus. House bandeina toimivat Afrojazz Group ja Afrojazz Quintet, jotka koostuvat suomalaisista ja länsiafrikkalaisista ammattimuusikoista. Hanketta on tukenut Svenska Kulturfonden ja Musiikinedistämissätiö MES sekä uutena yhteistyökumppanina Kulttuurikameleontit ry.
Afrobeat from the Heart, kuva: Pasi Klemetti
Kevään 2016 ohjelma:
14.1. Superhelle, Dj Borzin with Akim Color, perc
28.1. Afrojazz Quintet feat Sam Huber & Dj Borzin with Akim Color, perc
11.2. Faso Kan, Dj Ibou
25.2. Afrojazz Quintet feat Ismaila Sané, Bogolo, Dj Borzin
10.3. Sila Fato, Dj Ibou
24.3. Afrojazz Quintet feat Meissa Niang, Sakari Kukko & special guest Ismaila Sané, Dj Borzin
7.4. Afrobeat from the Heart, Dj Borzin
21.4. Afrojazz Quintet feat. Ismaila Sané, Dj Ibou
5.5. Ayiekooto & International, Dj Borzin
19.5. Helsinki Cotonou Ensemble, Afrojazz Quintet feat. Sam Huber, Dj Ibou
Afrojazz Club at Storyville
Museokatu 8, Helsinki
19-02. Showtime 22.
Liput 8€ / Tiketti, Lippupiste ja ovelta (+narikka 3 €)
Lisätietoja
Alvar Gullichsen, Club Producer
Marjo-Sisko Lindstedt, tiedotus ja markkinointi, Kulttuurikameleontit ry
Petteri Hasa, Music Manager, Happy Jazz Club Storyville
Afrikka, Länsi-Afrikka, Benin. Cotonou, Grand-Popo, Villa Karo. Maanläheisyys, henkimaailma. Ihmiset, musiikki, rummutus.
Ihmisillä ei ole kiire, paitsi auton ratissa.
Esineiden arvon ratkaisee niihin ladatut voimat, ei ulkoinen kauneus. Asunto ja ruoka ovat välttämättömyyksiä, ei niihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota.
Tarinankertojien maa. Kulttuuri ja musiikki ovat kehittyneet henkimaailman ohjaamina, ilmestyksien kautta. Miten maailma luotiin, ja mikä osuus siinä oli palmuviinillä? Mitä tapahtui togolaisprinsessan ja pantterin kohtaamisessa metsässä? Kuinka gong eli kello sai alkunsa? Mistä Grand-Popo sai nimensä? Näistä ja monista muista asioista kuulimme monta hyvää tarinaa.
Kolonialismi, orjakauppa, uhrauskulttuuri, kuninkaat, kyläpäälliköt, voodoopapit. Sodabi-pontikka, kolapähkinät, gin. Esi-isille hömpsyt myös, hoituu maahan kaatamalla. Heviosson kosto jonka ansiosta tuntemattomaan voi luottaa. Aina pääsee perille, aina autetaan, aina moikataan, aina hymyillään.
Näistä, ja monista muista aineksista muotoutuu huumaava kokemus, sukellus eurooppalaisen elämänmuodon ulkopuolelle. Kohtaamiset pienissä sähköttömissä kylissä joissa kyläpäällikkö ottaa vastaan asiaankuuluvin tervetuliaisseremonioin, siitä jatketaan torille keskelle kylää, jossa rummutetaan, lauletaan ja tanssitaan. Juhlat, voodoopappi on palannut kylään vuosien koulutuksen jälkeen. Menot jatkuvat tuntikausia. Jossain vaiheessa meitä kehotetaan lähtemään. Neuvoa ei tee mieli vastustaa. Muutama on jo vaipunut transsiin, viety nurkan taakse pihaan. Naiset ovat tanssineet puukot käsissään, lasittunein katsein. Olkapäät on pitänyt paljastaa, muuten puukko käy, jumaluus on niin määrännyt. Asiat vaikuttavat tapahtuvan sattumanvaraisesti, mutta kuitenkin luonnollisessa järjestyksessä. Koskaan ei voi tietää maallikkona mitä seuraavaksi tapahtuu, kyläläiset tuntuvan tietävän tarkalleen.
Ilo ja energia, joka huokuu lapsista heidän esittäessään perinnemusiikkia meille toisessa sähköttömässä kylässä, on jotain yhtä uskomatonta. Perinteet ovat elävinä, ei museoituina vaan koko ajan arkipäivässä läsnä. Joku modernimpi nuorimies isommassa kaupungissa naureskelee voodoo-uskomuksille mutta seuraavassa lauseessa kertoo isänsä kuolleen kiroukseen.
Eläimet elävät vapaina, lisääntyvät vapaasti. Poikasia riittää joka paikkaan. Niille töötätään jos ovat autotiellä, vauhtia ei kannata hidastaa. Sikoja ja vuohia köytettyinä autojen katoille. Vapaus loppunut. Kalastajat rannalla, vetämässä pitkää verkkoa takaisin maalle. Kellot ja rummut säestävät.
Rytmien koti. Ensin orjia tuotiin Ouidahiin ja Porto Novoon laajoilta alueilta. Sieltä laivoihin ja Kuubaan, Haitiin, Brasiliaan, New Orleansiin. Rytmit ja uskonnot matkustivat mukana. Moni muista yhteyksistä tuttu rytmi löytyy Beninistä. Roots of the Roots. Sambakulkueet muistuttavat hyvin paljon voodookulkueita, rytmit, viitat, patsaat. Tuntuu uskomattomalta olla keskellä niitä. Eri alueilla on omat rytminsä, omat soittimensa ja soittotapansa. Rikkautta ei voi määritellä pelkästään aineellisena.
Museossa kolme henkilökuntaan kuuluvaa nukkuu päiväunia, yksi lähtee esittelemään. Availee ovia, sytyttää valoja. Kertoo tarinoita menneistä ajoista. Raakaa menoa, ihmishenki ei ole aina ollut arvossaan, sen on voinut vaihtaa lusikkaan. Tykin on saanut viidellätoista nuorella ja vahvalla miesorjalla, nuoria naisia on tarvittu 21 vastaavaan kauppaan. Kuninkaan valtaistuimen jalkojen alla on ihmisen pääkalloja. Kuninkaan kunniaksi on rakennettu pyhättö, jossa yksi rakennusaine on ollut ihmisveri. Huonoina aikoina on voitu uhrata kokonainen suku, kymmeniä ihmisiä. Nykyisin ihmisuhreja ei kuulemma enää ole. Lopuksi vieraskirjaan nimi, jos vieraalla on kynä mukana, museoissa ei sellaisia ole.
Vaikea uskoa veristä historiaa, kaikki kohtaamamme ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, iloisia, vilpittömiä, luotettavia ja avuliaita. Veneretkellä pysähdys suolatehtaalla. Kylän pienessä mökissä on saviuuni, jonka päällä keitetään hiekan läpi suodatetusta vedestä suolaa. Opas selittää, tämä vesi on suolaista, ei makeaa, vaan suolaista, suolaista. Toivottavasti valkoiset nyt ymmärsivät. Toiselle kerron ravintolassa, että sain huonon olon vähäksi aikaa omeletista muutama päivä sitten, varmaankin jonkinlainen allerginen reaktio. Käy tarjoilijan puheilla ja tulee takaisin silmät loistaen, minulla on teille yllätys. Hetken päästä tarjoilija tuo kaksi keitettyä kananmunaa, jolloin opas selittää että tämä on kananmuna, mutta se on laitettu kuumaan veteen ja sitten siitä on tullut tällainen, näitä voi syödä näinkin. Kielimuuri ranskaa osaamattomalle voi joskus aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Kaikki kuitenkin tarkoittavat hyvää ja käyttävät englantia niin paljon kuin osaavat. Oma vikani, olisi pitänyt opetella ranskaa.
”Treenikämpältä”
Työsuunnitelma ja sen toteutuminen
Ajatuksena oli tutustua paikalliseen musiikkikulttuuriin ja soittaa rumpuja. Kävin soittotunneilla, jammailin paikallisten ja läpikulkumatkalla olleiden muusikoiden kanssa, kävin jopa tanssitunnilla (en koskaan tanssi normaalisti), harjoittelin itsekseni ja ostin uusia soittimia. Kuulin paljon erilaista musiikkia. Opin uusia soittotekniikoita, uusia rytmejä ja uusia tapoja hahmottaa rytmejä. Tuttuja rytmejä löytyi paljon, moni niistä on kulkenut Beninistä orjien mukana uuteen maailmaan. Perinnemusiikin ja -kulttuurin elinvoimaisuus ja rikkaus pääsivät yllättämään isosti, kuinka suuressa roolissa ne ovat edelleen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, eivät säilöttyinä museoihin tai turistinäytöksiksi.
Kävin, kun pyydettiin, lähikylässä opettamassa länsimaista rummunsoittoa innokkaalle nuorisojoukolle. Kontaktit säilyvät, rumputarvikelähetys on lähdössä seuraavien stipendiaattien mukana. Noël Saïzonou on tulossa Suomeen, toivottavasti vielä monta kertaa, joten soittotunnit ja rytmien notatointi mahdollisesti jatkuvat Pohjolassa.
Paljon jäi kuulematta ja oppimatta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus mennä uudestaan, nyt kun on kontakteja ja käsitys siitä mitä kaikkea Beninistä ja lähialueilta löytyy. Matka oli siis onnistunut työsuunnitelmankin puolesta, mutta aika loppui kesken.
Sanotaan, että Afrikka muuttaa ihmistä. Kirjoitan tätä Istanbulin lentoasemalla, Suomeen paluu on puolivälissä. Täällä huomaa, kuinka normaalin käsitys muuttuu. Kahvilassa istuminen tuntuu toisaalta normaalilta, toisaalta vieraalta kaiken sen jälkeen mitä koki tällä matkalla. Elämänmeno Grand-Popossa alkoi jo olla kotoisaa ja itselle vieraat tavat muuttuivat luonteviksi. Jos saisi kaikista toimintakulttuureista yhdistettyä hyvät puolet ja karsittua vähemmän hyvät, voisivat asiat olla paremmalla tolalla tällä planeetalla. Eri kulttuurien parissa eläminen auttaa näkemään näitä eri puolia, ja Villa Karo tekee hienoa työtä näiden asioiden oivaltamisen mahdollistajana.
Erityiskiitos Villa Karon todella hienolle henkilökunnalle, jotka auttoivat merkittävällä tavalla ensiarvoisen tärkeiden kontaktien luomisessa, olivat aina avuliaita ja ystävällisiä. Ilman heitä ja heidän kontaktejaan kaikki nämä hienot kokemukset eivät olisi olleet mahdollisia. Reissuiltamme Villa Karoon palatessa oli olo kuin olisi kotiin tullut. Kwassi sanoi saapuessamme, ettemme ole enää eurooppalaisia vaan afrikkalaisia. Silloin en tiennyt mitä se tarkoitti. Nyt tiedän paremmin. Kiitokset myös siellä kanssamme olleille stipendiaateille, Sarille, Jukalle, Johannalle, Tuomakselle, Blanchardille ja Feychalille! Saimme viettää mahtavaa aikaa ja kokea mahtavia juttuja!
Janne Tuomi
Kirjoittaja on ammattilyömäsoittaja ja lyömäsoitinpedagogi.
