Album: Ilpo – Sahara Genre: Global / Electronic / Pop Release Date: 14.7.2016 Publisher: AWAL / Ilpo Jauhiainen
Sahara is the 3rd solo album by Ilpo Jauhiainen. The album has its origins in the artist residency of Villa Karo in spring 2013 and it brings together elements of Afrobeat, Malian Blues and traditional West African musics with those of electronica, Western minimalism and experimental pop. It continues the exploration started on the previous album Arrival City, and further evolves Ilpo’s lifelong interest in African music. The idea has been to develop a new musical landscape located somewhere between those of Fela Kuti, Ali Farka Touré, Steve Reich, Björk and Brian Eno.
The album features vocals by Noël Saïzonou of Helsinki-Cotonou Ensemble (Cotonou Phase, Long Now), Ulpu (Cycles) as well as more abstract vocal contributions from Diana Bada, Sade Aboderin and Riikka Theresa Innanen; Adjanohun Loetamini and Moritz Cartheuser on guitars; Adama Koné on balafon and kora; Georges Agbazahou and Franck Koumolou on percussion. The cover art and design is by Ali Akbar Mehta.
The title refers to an unfamiliar land prone to imagination, a possible world or another landscape: a borderless space with deeper sense of time and greater horizon. The larger issues informing the album have been those of globalization, human migration, urbanization and ecology, both the challenges and progresses they present.
The album has been developed and recorded in various locations, spaces and studios in Africa (Benin, Burkina Faso, Morocco, Nigeria and Senegal) and Europe (Finland, Germany, Italy and Spain), between 2013 and 2016.
The album is available now as download/streaming from Ilpo’s Bandcamp storeilpo.bandcamp.com/album/sahara, and later in August from all the major music download and streaming services.
Ilpo (Ilpo Jauhiainen, b. 1977 Finland) is composer, music producer, sound artist and writer. He studied electroacoustic composition and sound art in Middlesex University, London (BA Sonic Arts), and sound in new media in Aalto University, Helsinki (MA Sound In New Media). He works collaboratively and globally across the arts. Albums: Shimmer & Bloom (2011), Arrival City (2013), LOS-HEL: Possible Cities (in collaboration with Emeka Ogboh, 2015), Sahara (2016).
Täällä Villa Karossa olen löytänyt sisäistä lauluntekijyyttä eli soittanut kosketinsoitinta (sähkön salliessa) hurjat määrät ja sovittanut Seepranainen-teoksen lauluja. Soittanut viulua ja harjoitellut perulais-suomalaista perheoopperaa Metsän henki, jonka ”ensiaamu” on toukokuussa 2016 Musiikkiteatteri Kapsäkissä.
Olen kiitollinen joka ikisestä hetkestä kun olen saanut työskentelyrauhan ja oivaltanut että ”hei, tätä varten olen täällä, että saan taiteilla.” Eli saan olla muusikko, tekijä de facto enkä vain roikkua tuotannollisissa töissä tietsikan ääressä. Taiteilen oman taiteilijuuteni kanssa: via dolorosaa kun tämä työ ja elämäntapa nyt on. Tämä Villa Karo-jakso on ensimmäinen pidempi residenssijaksoni koskaan.
Vuonna 2011 ryhdyin vihdoin freelancer-itsenityöllistäjäksi. Se että raivasin omasta kalenteristani tilaa ja investoin rahallisesti tähän residenssijaksoon on äärimmäisen tärkeää. Residenssikollegaa, FT Kaija Kaitavuorta vapaasti siteeraten: ”Me maksamme siitä että voimme tehdä tätä. Siis harjoittaa ammattiamme ja kehittyä siinä.” Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä että profiilini taiteilijana ei ole ”kirkas” ja että tulot eivät ole ”säännölliset”. En ole salonkikelpoinen. Tekisi melkein asettaa kirosana tähän. Heh. Mutta siis Afrikka-näkökulma sekä residenssikollegojen kanssa käydyt keskustelut avasivat lukkiutumia ja nk. ”fakki-idiotismiani” ja auttoivat oman riittämättömyyskamppailuni kanssa.
Ohjaaja-dramaturgi Katariina Lahden kanssa työstämme omaelämänkerrallista Seepranainen-musiikkiteatteriteoksen käsikirjoitusta. Katariinan läsnäolo täällä Grand-Popossa ja säännölliset kohtaamisemme ovat avanneet Seepranaiselle syntyväylän. Ensi-ilta Seepranaiselle Kapsäkissä 8.9.2016.
Oli tärkeää saada jättää siis skandinaavinen mukavuusalue / ”fare-and-square”-elo hetkeksi ja todeta että elämä rullaa vaikka en ole 24/7 online-tilassa.
Aurinkopaneeli tai generaattori olisivat olleet välillä suuri vara-apu kun sähkökatkokset ovat olleet riesana ja tietsikkojen akut tyhjinä. Mutta se tuntuu aika pieneltä siihen verrattuna, että ei ole ollut koko ajan katsomassa ja kyttäämässä montako peukutusta on nasevalla päivityksellä mahdollisesti ansainnut. (Ja taas tähän pikku kirosana.)
Edelleen toistan että residenssikollegojen kanssa käydyt keskustelut ja debatoinnit ovat täydentäneet ja avanneet uusia vahvoja näkymiä niin oman itsen kasvuprosessiin kuin freelanceriuden ja vapaan kentän toimintaan, työssä jaksamiseen ja itsensätyöllistäjän työn luonteen ymmärtämiseen.
Mistä aloitan?
-Kaijan näkemys että me investoimme omastamme, jotta voimme työskennellä, mennä kohti luovaa produktia. Eli me työskentelemme, vaikka me maksamme siitä itse. Täytyy kääntää asiat ylösalaisin tai ainakin kulmaan X, että ne näkisi taas uudelleen.
-Globaalin tulevaisuusskenario ja voimauttaja-johtajuuskouluttaja-kirjailija Tomi Astikaisen dynaaminen ja tuore lähestymistapa Grand-Popon alueen kehittämiseen. Verkoitoitumisillat- ja hetket joista syntyi Alododo!
-Katariina Lahden näkemys Villa Karon merkityksellisyydestä alueelle
–Pauliina Aarvan kanssa käydyt keskustelut länsiafrikkalaisen mentaliteetin psykofyysisyydestä (voudou, animismi, shamanismi, plasebo, ihmismielen psykofyysinen ohjautuvuus) prosessoituvat nyt täällä Suomen päässä.
Minulle Togon puolella käydyt epäonnistuneet tinkimiskokemukseni ja aivan ikimuistoinen ”tullipresidentti” ovat kipeänsuloisia kokemuksia. Afrikassa on pakotettu elämään isolla E:llä. Kotona suoritan elämää. Residenssijakso on siis 24/7 myös kokemuspääoman kartuttamista. Olen noviisi maailmankansalainen.
Opetus
Tähtihetkeni oli katolilaisessa koulussa, jossa sain kohdata koululaisia työpajan merkeissä. Oltiin suuressa piirissä ja responsorisesti laulettiin PuistoPellet-yhtyeemme tervehdyslaulua monilla kielillä.
Opettajat pitivät sellaista jöötä että huhhahhei! Minä en opettajien räksytyksestä välittänyt, vaan jammailin lasten kanssa Tete-Epole-Fesse-Pää-Olkapää-peppu-laulua. Oli hienoa huomata että homma toimii. Grand-Popon kadulla workshop jatkuu ja iloiset lasten äänet raikaavat ja kyseistä rallatusta lauletaan yovo-huutojen säestyksellä.
Français africain
Olen saanut kannustusta auttavan ranskani kehittämiseen ja koen kielitaitoni olevan tasoa välttävä-auttava.
Maalausworkshop Boubén pihapiirissä
Olin ottanut Suomesta mukaan akryylivärejä ja yövartijamme Boubén kotipihalla ennen yhteistä päivällistä pidimme kivien maalaustuokion lasten kanssa. Abdulai oli työvuorossa, joten hänenkin lapsensa olivat siellä sekä tyttäreni Elsa. Lapset todella itseohjautuvasti maalasivat yhdessä suurella innolla. Boubén vaimo valmisti meille maittavan tomaatti-pima-kastikkeen punaisen ”narskujuuston” ja spagetin kera. Boubén poika esitteli englannin kielen oppimateriaalia. Tämä vierailu on jäänyt sydämeeni ja toivoisin löytäväni sopivia verkostoja joiden kautta antaa kannustimia täältä Suomen päästä.
Jalkapalloa rannalla
Jalkapallo-ottelu myös järjestettiin rannalla kummityttöni Annan perhepiirin kanssa. Tuen Annan perhettä kuukausittain ja haluan voida jälleen tulla katsomaan hänen kasvuaan ja koulunkäynnin etenemistä.
Vapaa-aika ja työ limittyvät. Hetken jälkijunassa avautuvat aistit, tunteet, hetkessä reagointi ja ymmärrys tehdystä ja eletystä sakkaavat ja vasta pitkälle tämän residenssityöskentelyjakson jälkeen ymmärrän, mitä se on minulle antanut ja minkä se on minussa laittanut siemenelle ja alkuun. Mietin keinoja, joilla voisin päästä uudelleen Beniniin.
Grand-Popon kokoinen aukko
Sisälleni jäi Grand-Popon kokoinen aukko. Haluaisin palata ja tehdä jotakin konkreettista. Oppia Georgetten osuuskunnan naisilta hyötykasvien viljelystä, löytää keinon jolla olla hyödyksi ja aidossa vuorovaikutuksessa, ei vain avustus- tai raha-automaattina. Haluaisin rohkaisua ja kannustusta siihen kuinka Villa Karon jo olemassaolevia verkostoja voisi hyödyntää. Uskon että länsimaissa on halu auttaa nyt kun valtio on minimoinut esimerkiksi kehitysapua. Luotettavat ja konkreettiset kohteet, kuten naisosuuskunnan viljelypalsta olisivat varmasti luonteva tapa ja kohde tehdä lahjoituksia. Muutenkin sana ”avustus” voisi olla mieluummin ”kannustin”, ”mahdollistaminen”.
Helsingissä, Malmilla, 24.4.2016
Veera Railio, kirjoittaja on laulaja-viulisti-muusikko-yhteisöllistäjä-innostaja, Villa Karossa 6.2.-11.3.2016
Florence, upea ompelijatar. Hänen taikomansa häkkilintu-mekot (kiitos kankaasta Tuuli Suominen) vievät Villa Karo ja Grand-Popo -viestiä eteenpäin. Oli hieno heittää Kansallisteatterin Lavaklubilla Sirkka-Liisa Sassin teksteistää koostuva Lauluja solidaarisuudelle-keikka Ruuskasen Maijan kanssa Florencen räätälöimissä mekoissa.
Yhteissuunnittelua ja ruohonjuuritason ratkaisuja kaikkien hyväksi, nyt ja tässä.
Grand-Popossa on maaliskuussa 2016 aloitettu yhteissuunnittelualusta, jonka avulla paikalliset ihmiset ideoivat ja rakentavat kestäviä ruohonjuuritason ratkaisuja itsensä ja yhteisönsä hyödyksi. Beninin etelärannikolla aloitetun pilotin hyväksi havaittuja ratkaisuja ja toimintamalleja voidaan hyödyntää missä tahansa päin maailmaa, myös Suomessa.
Alododo on Etelä-Beninissä ja Togossa puhuttavaa minan kieltä. Se tarkoittaa toisiinsa tarttuvia käsiä. Alododossa on kyse yhteistyöstä: paikallisten ihmisten saattamisesta yhteen, heidän omien toiveiden ja käytännön ongelmien kartoittamisesta, näihin pohjautuvista ideoista sekä ratkaisujen suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä.
Pilottivaiheessa 2016-2017 tehdään kuusi ratkaisua, joiden toteutus herättää alueen yhteistyökyvyn ja ihmisten oman aktiivisuuden. Ne tekevät alueesta omavaraisemman muun muassa energian, ruoan, veden ja terveydenhuollon suhteen. Tällä tapaa poistetaan köyhyyttä ja luodaan uusia mahdollisuuksia. Tavoitteena on vuoden 2017 loppuun mennessä edistää 10 000 paikallisen asukkaan elämää. Hyväksi havaitut toimintamallit ja ratkaisut voidaan ottaa käyttöön missä tahansa päin maailmaa.
Onnistuessaan Alododo voi olla helppo laskeutumisalusta Afrikkaan myös suomalaiselle osaamiselle – vaikkapa Cleantechin, koulutuksen, arkkitehtuurin, terveydenhuollon, viljelyn, kalankasvatuksen, metsänhoidon, vesihuollon, logistiikan ja tietotekniikan saralla.
Alododo sai alkunsa beniniläis-suomalais-ugandalaisesta aivomyrskystä Grand-Popon huojuvien palmujen katveessa.
– Upeat maisemat Atlantin aaltoineen, vanhoine perinteineen ja upeine ihmisineen sysäsivät intomme, mutta myös huolemme, liikkeelle. Afrikassa voidaan vielä välttää länsimaiden virheet ja ihmiset voivat täyttää tarpeensa luontoa liikaa kuormittamatta, yksi ideanikkareista Joseph Buyondo toteaa.
– Grand-Popossa on valtaisasti potentiaalia ja toimeliaisuutta, etenkin naisten ja nuorten keskuudessa. Haluamme saattaa paikallisten ihmisten uinuvat voimavarat heidän omaan käyttöönsä – tänään, yhdessä, kestävästi, Tomi Astikainen lisää.
– Paikalliset kilpailevat keskenään villakarolaisten ja muutamien turistien roposista. He ovat tottuneet siihen, että kansainväliset avustusjärjestöt käyvät rakentamassa jotain silloin tällöin, mutta eivät koe omistavansa näitä ratkaisuja eivätkä pidä niistä huolta jälkeenpäin. Täällä huomaa, ettei pelkkä rahan kaataminen ongelmien päälle ole kestävä toimintamalli, Salla Jämsen huomauttaa.
Suunnitelma ja valmistelut on tehty, tiimi koottu ja sponsoreiden mukaan tuominen aloitettu. Alododon ensimmäinen vaihe toteutettiin lauantaina 2. huhtikuuta kun Villa Karossa järjestettiin koulutus kolmellekymmenelle nuorelle vapaaehtoiselle. Kolmen tunnin rupeaman aikana heidät valmisteltiin Grand-Popon kylissä tehtäviä haastatteluja varten. Haastattelujen tarkoituksena on saada esille alueen ihmisten oma ääni – kerätä tietoa heidän tarpeistaan, toiveistaan, ongelmistaan, ideoistaan ja jo olemassa olevista ratkaisumalleista.
Ensimmäinen Aldodon vapaaehtoisjoukko valmiina toimintaan.
Koulutuspäivä kruunattiin illalla, kun Alododo saatettiin komeasti koko Grand-Popon tietoisuuteen Villa Karon kuukausikonsertin yhteydessä. Paikallisten rummuttamassa tunnussävelmässä kuultiin myös suomenkielinen säkeistö: ”Laululla sana leviää, kipua se voi vähentää. Haluutko maailmaa kehittää? Edetään käsi kädessä!”
Musiikin voimaa viestinvälittäjänä ei tietenkään ole unohtaminen! Villa Karon konsertissa julkistettu Alododo-laulu on muusikkovirtuoosi Gustave Dylamourin käsialaa.
Alododon seuraavassa vaiheessa haastattelujen tulokset analysoidaan. Kerätty tieto toimii pohjana huhtikuun 20. ja 27. päivä Villa Karossa järjestettävälle kaksiosaiselle Alododo Unconferencelle. Tähän afrikkalaisittain improvisoituun ”epäkonferenssiin” kutsutaan kolmisenkymmentä eri alojen aktiivitoimijaa. Paikallisiin tarpeisiin ja muualla hyviksi koettuihin käytäntöihin pohjautuen, he suunnittelevat kuusi käytännöllistä ja monta eri ongelmaa koskettavaa ratkaisumallia. Ratkaisuista ensimmäinen toteutetaan kesän 2016 aikana ja muut viisi vuoden 2017 loppuun mennessä. Vetovastuun saavat paikalliset Grand-Popon asukkaat. Pääpaino on innokkaissa nuorissa ja tarmokkaissa naisissa. Heille järjestetään tähän liittyen johtajuus-, tiimityö- ja esiintymiskoulutusta sekä varmistetaan että he osaavat käyttää ja huoltaa ratkaisuihin liittyvää tekniikkaa.
Alododon toimintaperiaatteisiin kuuluu se, että niin projektin aikana kuin sen jälkeenkin kaikki ratkaisut ja toimintamallit jaetaan avoimesti ja niitä voidaan soveltaa missä tahansa päin maailmaa, osittain myös Suomessa. Suomalaiset voivat myös tuoda hyväksi koettuja teknologioita Grand-Popoon, kun vain löydetään keinot tehdä niistä tarpeeksi edullisia esimerkiksi yhteiskäyttöön ja liisaukseen perustuvilla malleilla. Suomalaisilla voi myös olla opittavaa afrikkalaisesta kulttuuriperimästä, vaikkapa yhteisöllisyyttä, hetkessä elämistä, improvisointia ja materiaalien kierrättämistä.
– Tämä on ruohonjuuritason lähestymistapa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseksi kaikkialla, yhdessä. Afrikan manner on ainoa paikka, jossa väestö tulee vielä kasvamaan merkittävästi. Sen kehitys määrittää koko maailman tulevaisuuden. Jos miljardit afrikkalaiset eivät pysty täyttämään perustarpeitaan ja tarttumaan mahdollisuuksiin kotonaan, he löytävät kyllä tiensä Eurooppaan. Afrikka voi joko siirtyä suoraan puhtaaseen energiaan ja tulla internetin välityksellä osaksi maailmankylää tai tehdä mantereesta elinkelvottoman, meiltä opitulla kerskakulutuksella, Tomi toteaa.
Villa Karo toimii yhteistyökumppanina Grand-Popossa. Alododo ei ole organisaatio vaan kansanliike, jonka nimissä yhteistyötä voidaan tehdä ketterästi, ilman turhaa hierarkiaa. Se on aktiivisten ja inspiroituneiden ihmisten vapaaehtoisuuteen, yhteisjohtajuuteen ja avoimuuteen perustuvaa vastuunottoa yhteisistä haasteista ja ratkaisuista. Myös Alododon yhteistyökumppanit ovat sitoutuneet toimimaan vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Alododon kautta jok’ikinen euro menee juuri oikeaan tarpeeseen eikä häviä korruption koneistoon.
Haluatko antaa ideasi, työpanoksesi tai rahallisen tukesi Alododon käyttöön? Kaikki ovat tervetulleita: taiteilijat, yrittäjät, aktivistit, eri alojen ammattiosaajat, järjestöt, kansalaisaktiivit, keksijät, designerit, kestävän kehityksen periaatteita noudattavat yritykset, mielipidevaikuttajat, julkkikset – ketkä tahansa, jotka ovat valmiita tekemään tästä päivästä paremman. Huomiseen ei ole vara odottaa.
Lisätietoa Alododosta ja osallistumismahdollisuuksista:
A new kind of co-design platform, called Alododo, was started in Grand-Popo, Benin, in March 2016. It is geared to help locals to co-create sustainable grassroots-level solutions for their own communities. Good case practices, and the whole process, can then be replicated in other parts of Africa and beyond.
Alododo means ”joined hands” in mina, a language spoken in Southern Benin and Togo. Alododo is all about collaboration: bringing the locals together, listening to their needs and ideas, and co-designing workable solutions together.
Rather than continuing the vicious cycle of aid-reliance, this approach awakens locals’ collaboration ability and own initiative. Joining hands with local partners, people will co-design six systemic solutions during the 2016-2017 pilot phase. These make the area more resilient, active and self-sustaining when it comes to e.g. energy, food, water and healthcare – improving 10,000 lives.
When successful, Alododo can be a safe landing pad also for technology and expertise from other countries in various areas: Cleantech, Edutech, Architecture, Healthcare, Agriculture, Aquaculture, Forestry, Water Management, Logistics, Clean Energy and Information Technology, for instance.
Grand-Popo palm trees and waves of the Atlantic Ocean served as the backdrop when Alododo was brainstormed into existence as Beninese-Finnish-Ugandan collaboration.
– These stunning views, ancient traditions and magnificent people inspired us. Yet I wonder: will this beautiful place be livable in another 100 years? Africa still has the chance to avoid the mistakes we have done in the west. People’s needs can be met without unnecessary burden on the environment, Joseph Buyondo, one of the kickstarters, notes.
– There is a lot of dormant potential in Grand-Popo, especially among the strong, active women and the young people. We wish to show the locals what their potential is and inspire them to use it – today, together, sustainably, Tomi Astikainen adds.
– Currently locals are competing for Villa Karo artists’ and a few tourists’ pennies. They have got accustomed to the fact that occasionally a western non-profit arrives to build something. However, people don’t feel the ownership over these solutions and therefore don’t maintain them afterwards. It is obvious here that pouring money on problems is not a sustainable model, Salla Jämsén points out.
Plan is ready. Preparations have been made. Core team of local initiators exists. A couple of small sponsorships have been agreed on. Research of local needs, wishes, issues and ideas is underway. A group of 30 young volunteers were trained to interview their fellow villagers. These research findings are then discussed together with everyone and core issues are identified. Only after forming this mutual understanding can we start with co-designing the solutions.
In the meantime it is important to make this platform available and welcoming to everyone. The Grand-Popo community already got a glimpse of Alododo unity. It was launched on April 2nd as part of the monthly Villa Karo concert. The Finns and the Beninese joined hands on stage and performed the Alododo song, written by one of the musically talented team members, Gustave Dylamour.
The first batch of Alododo volunteers ready for action.Music is a natural way to build bridges and spread the word!
The solutions are co-designed in a way that builds on the African strength of improvisation in the moment. This Unconference approach has three stages: Day One aims to understand the root issues and spark the fire for making positive change among the locals. Day Two welcomes solutions from the locals and partners who already work on social and environmental development. Day Three focuses on creating sustainable and systemic solutions that simultaneously address more than one of the Global Goals set by the UN.
One of these solutions is implemented in 2016 and the rest until the end of 2017. That is, if the locals are willing to take the lead. With main emphasis on the excited youth and the strong women, locals are equipped with leadership, teamwork and presentation skills. As new technologies are adopted, we ensure that the users themselves know how to use them and are willing to maintain them.
These technologies are made affordable and accessible by encouraging for example co-ownership and leasing. People don’t need a fridge. They just need a way to keep their food fresh. Besides, there are already practices in Africa that the westerners can learn from: living in the moment, sense of community, improvisation and inventive recycling of materials to name a few. These best practices, and the whole Alododo process is shared openly with the rest of the world – not just as fancy reports afterward but already during the process.
Haastateltavani aloittaa keskustelumme leveällä naurunpyrskähdyksellä, kun esitän hänelle ensimmäisen yksinkertaisen kysymykseni ”kuka sinä olet?”.
– Mä olen nukketetteritaiteilija ja asun Turussa. Olen 38-vuotias ja kotoisin Israelista, Ishmael Falke vastaa hetken harkinnan jälkeen.
Ishmael on viettänyt kuusi viikkoa puolisonsa, tanssija Sandrina Lindgrenin kanssa Villa Karossa. Nyt lähdön hetkellä Ishmael sanoo tuntevansa olonsa valmiiksi palaamaan kotiin, vaikka samalla hänestä tuntuu kovin monien asioiden jääneen kesken.
– Joskus haluan tulla tänne takaisin ja kokeilla erilaisia taideprojekteja, joita en nyt ehtinyt tehdä. Minan kieltäkin olisin halunnut oppia enemmän. Toisaalta olen täällä oppinut paremmin hyväksymään sen, että kaikkia suunnitelmia ei vain voi toteuttaa. Suunnitelmasta on tosi pitkä matka valmiiseen, ja kaikki muuttuu koko ajan. Täällä nautinkin siitä, että asiat tapahtuu ihan eri tavalla.
Video: Ishmael esiintymässä Tokpa Aïzon kylässä.
Grand-Popossa oleskelunsa aikana Ishmael on esiintynyt kahdessa lähikylässä ja pitänyt teatterityöpajan paikallisella alakoululla. Esiintymisistä hänen mieleensä on erityisesti jäänyt yleisön vastaanotto ja oma valmistautuminen – tai pikemminkin valmistautumattomuus. Molemmat esiintymiset olivat nopean improvisoinnin tulosta, ja mukana hänellä oli vain pari pientä, helposti kuljetettavaa nukkea.
– Suomessa esityksen pitää olla tiptop-suunniteltu, yksityiskohdat tarkkaan hiottu, ja iso osa toteutuksesta on esiintymispaikan ja tekniikan varassa. Yleisö on sidottu penkkeihinsä, joten on aikaa vähitellen rakentaa esitystä ja varmuus siitä, että ihmiset ovat ja pysyvät siinä paikallaan alusta loppuun. Täällä sitten pikkukylässä vain hops yhtäkkiä tipahdan yleisön eteen tilassa, jossa yleisön ja esiintyjän välillä ei ole eroa. Vuorovaikutusta on jatkuvasti ylläpidettävä, jotta ihmisten mielenkiinto säilyy. Suomessa tuollainen tilanne olisi ollut painajaismainen, mutta täällä se oli todellisuutta ja todella hauskaa sellaista.
Aikaisempien esiintymiskokemustensa perusteella Ishmael ei ollut alkuunkaan vakuuttunut siitä, pitäisikö paikallinen yleisö hänen hieman groteskeista nukkehahmoista. Esimerkiksi Palestiinassa Ishmaelin Beniniin mukanaan tuoma kääpiöhahmo oli saanut ihmiset kauhistumaan.
– Tuon alueen islamilaisessa kulttuurissa visuaalinen taide pohjautuu enimmäkseen arabeskeihin eikä siihen sisälly ihmis- tai eläinhahmoja. Täällä taas kulttuuriin luonnostaan kuuluu niin paljon rumia ja epämuodostuneita hahmoja, jumalia ja puolijumalia, että ihmiset ottavat avoimin mielin vastaan lisää monstereita ja epäsympaattisia pääkallohahmoja.
Ishmael pitää osasyynä myös sitä, että kuolema on täkäläisessä kulttuurissa toisella tavalla läsnä ja välittömämpi osa elämää kuin esimerkiksi Suomessa. Toisaalta ihmiset myös luonnollisemmin hyväksyvät sen, että esitykseen liittyy vaara.
– Vaikkapa vodoun zangbeto-seremonioihin kuuluu hyökkäävyys, joka yhtä aikaa pelottaa ja kiehtoo yleisöä. Esityksissäni näkyi, että ihmiset olivat ensin tosi hämillään tavalla, joka suomalaisesta olisi voinut tuntua jotenkin nololta tai vaivaannuttavalta heidän itsensä tai esiintyjän kannalta. Mutta eivät ihmiset täällä mieti sellaisia omaan anonyymiteettiin, itseymmärrykseen tai imagoon liittyviä asioita, vaan sekä lapset että aikuiset ovat avoimia ja vastaanottavaisia. Ja lapset, vaikka ensin vähän säikähtäisivätkin, voivat vanhempien reaktioista huomata, että ei ole mitään pelättävää.
Oman lisänsä yleisön vastaanoton eroavaisuuksiin tuo myös se, kuinka paljon erilaisia kuvia ja esityksiä ihmiset eri puolilla maailmaa ovat ylipäätään tottuneet näkemään. Suomessa tarjolla on ylitsepursuava valikoima erilaisia kuvastoja, jotka ovat beniniläisyleisölle täysin tuntemattomia.
– Täällä on rikas tarina- ja kertomusperinne, mutta sen kuvasto on kuitenkin suht vakiintunut ja samanlainen. Siksi tällainen omasta mielikuvituksesta tehty nukketeatteriesitys on aivan uutta ja ihmeellistä. Totta kai omassa työssäni mielikuvitus on aina keskeisessä asemassa, mutta täällä olen itse hahmo ja esitys omassa itsessäni. Ihmiset katsovat minua ihmeissään, ja lapset nyppivät käsikarvojani. Yhdistelmänä se, että minulla on vielä jokin nuken kaltainen otus mukanani on heille aivan uusi.
Ishmaelin mukaan myös tavoissa arvioida esityksiä on iso ero.
– Yleensä itselläni on tarkat ammatilliset kriteerit, ja toisaalta on koko ammattikunnan kriteerit, joilla esityksiä mitataan. Taiteen kehittämisen kannalta sellainen on tärkeää, mutta välillä niin pilkun nylkyttämistä. Täällä kriteerit on aivan toiset, interaktio yleisön kanssa on pääasia. Vetäessäni jonkin tapahtuman luon yhteisöllisen hetken ihmisten kanssa. Suomessa esiintyjä vain tulee, esiintyy, tekee juttunsa, ja yleisö maksaa lippunsa ja on hiljaa. Vaikka teatteri edelleen onkin jollain tavalla yhteisöllistä, niin se on tosi pitkälle jalostettua ja hienovireistä, että se ei enää pääse lähelle ihmisiä. Interaktiosta on lähes kokonaan luovuttu. Suomessa konsepti on tärkeintä – kohdeyleisön määritteleminen, markkinointi ja niin edelleen. Sellainen ihmisten lokeroiminen voi olla helvetin tylsää, ja yhdellä esityksellä koko yhteisön kohtaaminen on vaikeaa. Täällä kaikki vanhuksista ja sylivauvoihin ovat läsnä ja haluavat osallistua esitykseen.
Djanglanmeyn-kylässä Ishmael esiintyi useamman musiikkiesityksen välissä ja lavalla juontajan ja muiden esiintyjien seassa ramppasi ihmisiä paljonkin. Kesken Ishmaelin esityksen eräs mies tarttui mikrofoniin ja alkoi selostamaan tapahtumia.
– Suomessa olisi tullut täysi sota, jos joku väliin huutelija tyyppi olisi tuolla tavalla ottanut itselleen vapauden kommentoida esitystä. Mutta täällä se oli tosi hyvä ja toimiva juttu, vaikken alkuunkaan edes ymmärtänyt mitä hän puhui! Selostaja yhdessä yleisön kanssa samaistui esityksen tunnelmaan ja rytmiin. Kaikki meni yksiin.