0

Kategoria: Culture

Impressioita – Janne Tuomi

Afrikka, Länsi-Afrikka, Benin. Cotonou, Grand-Popo, Villa Karo. Maanläheisyys, henkimaailma. Ihmiset, musiikki, rummutus.

Ihmisillä ei ole kiire, paitsi auton ratissa.

Esineiden arvon ratkaisee niihin ladatut voimat, ei ulkoinen kauneus. Asunto ja ruoka ovat välttämättömyyksiä, ei niihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota.

Tarinankertojien maa. Kulttuuri ja musiikki ovat kehittyneet henkimaailman ohjaamina, ilmestyksien kautta. Miten maailma luotiin, ja mikä osuus siinä oli palmuviinillä? Mitä tapahtui togolaisprinsessan ja pantterin kohtaamisessa metsässä? Kuinka gong eli kello sai alkunsa? Mistä Grand-Popo sai nimensä? Näistä ja monista muista asioista kuulimme monta hyvää tarinaa.

Kolonialismi, orjakauppa, uhrauskulttuuri, kuninkaat, kyläpäälliköt, voodoopapit. Sodabi-pontikka, kolapähkinät, gin. Esi-isille hömpsyt myös, hoituu maahan kaatamalla. Heviosson kosto jonka ansiosta tuntemattomaan voi luottaa. Aina pääsee perille, aina autetaan, aina moikataan, aina hymyillään.

Näistä, ja monista muista aineksista muotoutuu huumaava kokemus, sukellus eurooppalaisen elämänmuodon ulkopuolelle. Kohtaamiset pienissä sähköttömissä kylissä joissa kyläpäällikkö ottaa vastaan asiaankuuluvin tervetuliaisseremonioin, siitä jatketaan torille keskelle kylää, jossa rummutetaan, lauletaan ja tanssitaan. Juhlat, voodoopappi on palannut kylään vuosien koulutuksen jälkeen. Menot jatkuvat tuntikausia. Jossain vaiheessa meitä kehotetaan lähtemään. Neuvoa ei tee mieli vastustaa. Muutama on jo vaipunut transsiin, viety nurkan taakse pihaan. Naiset ovat tanssineet puukot käsissään, lasittunein katsein. Olkapäät on pitänyt paljastaa, muuten puukko käy, jumaluus on niin määrännyt. Asiat vaikuttavat tapahtuvan sattumanvaraisesti, mutta kuitenkin luonnollisessa järjestyksessä. Koskaan ei voi tietää maallikkona mitä seuraavaksi tapahtuu, kyläläiset tuntuvan tietävän tarkalleen.

Ilo ja energia, joka huokuu lapsista heidän esittäessään perinnemusiikkia meille toisessa sähköttömässä kylässä, on jotain yhtä uskomatonta. Perinteet ovat elävinä, ei museoituina vaan koko ajan arkipäivässä läsnä. Joku modernimpi nuorimies isommassa kaupungissa naureskelee voodoo-uskomuksille mutta seuraavassa lauseessa kertoo isänsä kuolleen kiroukseen.

Eläimet elävät vapaina, lisääntyvät vapaasti. Poikasia riittää joka paikkaan. Niille töötätään jos ovat autotiellä, vauhtia ei kannata hidastaa. Sikoja ja vuohia köytettyinä autojen katoille. Vapaus loppunut. Kalastajat rannalla, vetämässä pitkää verkkoa takaisin maalle. Kellot ja rummut säestävät.

Rytmien koti. Ensin orjia tuotiin Ouidahiin ja Porto Novoon laajoilta alueilta. Sieltä laivoihin ja Kuubaan, Haitiin, Brasiliaan, New Orleansiin. Rytmit ja uskonnot matkustivat mukana. Moni muista yhteyksistä tuttu rytmi löytyy Beninistä. Roots of the Roots. Sambakulkueet muistuttavat hyvin paljon voodookulkueita, rytmit, viitat, patsaat. Tuntuu uskomattomalta olla keskellä niitä. Eri alueilla on omat rytminsä, omat soittimensa ja soittotapansa. Rikkautta ei voi määritellä pelkästään aineellisena.

Museossa kolme henkilökuntaan kuuluvaa nukkuu päiväunia, yksi lähtee esittelemään. Availee ovia, sytyttää valoja. Kertoo tarinoita menneistä ajoista. Raakaa menoa, ihmishenki ei ole aina ollut arvossaan, sen on voinut vaihtaa lusikkaan. Tykin on saanut viidellätoista nuorella ja vahvalla miesorjalla, nuoria naisia on tarvittu 21 vastaavaan kauppaan. Kuninkaan valtaistuimen jalkojen alla on ihmisen pääkalloja. Kuninkaan kunniaksi on rakennettu pyhättö, jossa yksi rakennusaine on ollut ihmisveri. Huonoina aikoina on voitu uhrata kokonainen suku, kymmeniä ihmisiä. Nykyisin ihmisuhreja ei kuulemma enää ole. Lopuksi vieraskirjaan nimi, jos vieraalla on kynä mukana, museoissa ei sellaisia ole.

Vaikea uskoa veristä historiaa, kaikki kohtaamamme ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, iloisia, vilpittömiä, luotettavia ja avuliaita. Veneretkellä pysähdys suolatehtaalla. Kylän pienessä mökissä on saviuuni, jonka päällä keitetään hiekan läpi suodatetusta vedestä suolaa. Opas selittää, tämä vesi on suolaista, ei makeaa, vaan suolaista, suolaista. Toivottavasti valkoiset nyt ymmärsivät. Toiselle kerron ravintolassa, että sain huonon olon vähäksi aikaa omeletista muutama päivä sitten, varmaankin jonkinlainen allerginen reaktio. Käy tarjoilijan puheilla ja tulee takaisin silmät loistaen, minulla on teille yllätys. Hetken päästä tarjoilija tuo kaksi keitettyä kananmunaa, jolloin opas selittää että tämä on kananmuna, mutta se on laitettu kuumaan veteen ja sitten siitä on tullut tällainen, näitä voi syödä näinkin. Kielimuuri ranskaa osaamattomalle voi joskus aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Kaikki kuitenkin tarkoittavat hyvää ja käyttävät englantia niin paljon kuin osaavat. Oma vikani, olisi pitänyt opetella ranskaa.

Janne Tuomi
”Treenikämpältä”

Työsuunnitelma ja sen toteutuminen

Ajatuksena oli tutustua paikalliseen musiikkikulttuuriin ja soittaa rumpuja. Kävin soittotunneilla, jammailin paikallisten ja läpikulkumatkalla olleiden muusikoiden kanssa, kävin jopa tanssitunnilla (en koskaan tanssi normaalisti), harjoittelin itsekseni ja ostin uusia soittimia. Kuulin paljon erilaista musiikkia. Opin uusia soittotekniikoita, uusia rytmejä ja uusia tapoja hahmottaa rytmejä. Tuttuja rytmejä löytyi paljon, moni niistä on kulkenut Beninistä orjien mukana uuteen maailmaan. Perinnemusiikin ja -kulttuurin elinvoimaisuus ja rikkaus pääsivät yllättämään isosti, kuinka suuressa roolissa ne ovat edelleen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, eivät säilöttyinä museoihin tai turistinäytöksiksi.

Kävin, kun pyydettiin, lähikylässä opettamassa länsimaista rummunsoittoa innokkaalle nuorisojoukolle. Kontaktit säilyvät, rumputarvikelähetys on lähdössä seuraavien stipendiaattien mukana. Noël Saïzonou on tulossa Suomeen, toivottavasti vielä monta kertaa, joten soittotunnit ja rytmien notatointi mahdollisesti jatkuvat Pohjolassa.

Paljon jäi kuulematta ja oppimatta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus mennä uudestaan, nyt kun on kontakteja ja käsitys siitä mitä kaikkea Beninistä ja lähialueilta löytyy. Matka oli siis onnistunut työsuunnitelmankin puolesta, mutta aika loppui kesken.

Sanotaan, että Afrikka muuttaa ihmistä. Kirjoitan tätä Istanbulin lentoasemalla, Suomeen paluu on puolivälissä. Täällä huomaa, kuinka normaalin käsitys muuttuu. Kahvilassa istuminen tuntuu toisaalta normaalilta, toisaalta vieraalta kaiken sen jälkeen mitä koki tällä matkalla. Elämänmeno Grand-Popossa alkoi jo olla kotoisaa ja itselle vieraat tavat muuttuivat luonteviksi. Jos saisi kaikista toimintakulttuureista yhdistettyä hyvät puolet ja karsittua vähemmän hyvät, voisivat asiat olla paremmalla tolalla tällä planeetalla. Eri kulttuurien parissa eläminen auttaa näkemään näitä eri puolia, ja Villa Karo tekee hienoa työtä näiden asioiden oivaltamisen mahdollistajana.

Erityiskiitos Villa Karon todella hienolle henkilökunnalle, jotka auttoivat merkittävällä tavalla ensiarvoisen tärkeiden kontaktien luomisessa, olivat aina avuliaita ja ystävällisiä. Ilman heitä ja heidän kontaktejaan kaikki nämä hienot kokemukset eivät olisi olleet mahdollisia. Reissuiltamme Villa Karoon palatessa oli olo kuin olisi kotiin tullut. Kwassi sanoi saapuessamme, ettemme ole enää eurooppalaisia vaan afrikkalaisia. Silloin en tiennyt mitä se tarkoitti. Nyt tiedän paremmin. Kiitokset myös siellä kanssamme olleille stipendiaateille, Sarille, Jukalle, Johannalle, Tuomakselle, Blanchardille ja Feychalille! Saimme viettää mahtavaa aikaa ja kokea mahtavia juttuja!

Janne Tuomi

Kirjoittaja on ammattilyömäsoittaja ja lyömäsoitinpedagogi.

Kilombo – African & Afrodiasporan Culture Festival

Afrikan ja afrodiasporan tanssia ja musiikkia esittelevä Kilombo Festival järjestetään toista kertaa Helsingin Suvilahdessa 12. – 14.6. Festivaalin kansainväliset vieraat tulevat tänä vuonna Brasiliasta, Kuubasta sekä Länsi-Afrikan Beninistä ja Burkina Fasosta. Luvassa on intensiivinen viikonloppu täynnä värikkäitä tapahtumia – tanssityöpajoja, basaareja ja bileitä.

Club Kilombo Café Mascotissa perjantaina 12.6. tarjoilee kiinnostavan elektro-akustisen afromusiikin kattauksen. Suomalaisista ja afrikkalaisista huippumuusikoista koostuvat bändit Trio Toffa (FIN/BEN) sekä Batusizer feat. Zoumana Dembele (FIN/BUR) vastaavat illan live-musiikista ja suoraan Brysselistä saapuva DJ Mukambo johdattaa tanssikansan maailmanmusiikin hurmokseen.

Lauantai-iltana 13.6. Kilombo-jamit täyttävät Esitystaiteen keskuksen iloisesta festarikansasta, hyvästä musiikista, tanssista ja vapaasta jamittelusta.Viime vuonna jameissa oli huikea meno, joten odotettavissa on lauantai-illan huumaa parhaimmillaan. Kannattaa siis napata soittimet ja kaverit kainaloon, ja suunnata Suvilahteen! Lauantaina ja sunnuntaina Esitystaiteen keskuksessa pyörii kansainvälisten artistivieraidemme työpajoja aamusta iltaan.

Länsi-Afrikasta on tarjolla voodoo-perinteistä kumpuavia beniniläisiä tansseja ja rytmejä Noël Saïzonoun opettamana. Brasilialaisopettajien Aline Valentimin ja Téco Canindén työpajoissa pääsee tutustumaan afrobrasilialaisiin tansseihin ja rytmeihin. Kuubalainen Guillermo Sarduy puolestaan opettaa afrokuubalaisia tansseja.

Varsinaisten festivaali-workshoppien lisäksi Eskuksessa järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Tanssibasaari, jossa on mahdollista päästä kokeilemaan eri afrotansseja ja tutustumaan Suomessa asuviin tanssinopettajiin. Aulabasaarissa on myynnissä vaatteita, koruja, kasseja, soittimia, levyjä ym. kiinnostavaa.

Annina Tuhkunen
Kirjoittaja on Kilombo Festivaalin koordinaattori

Tutustu festivaalin ohjelmaan:
www.kilombofestival.com
www.facebook.com/kilombofestivaali

Kilombo Festival 2015 -traileri:
https://www.youtube.com/watch?v=fhi-xkFtQds

Kemi, Meri-Lapin suuri sydän

Teksti Alexis Yamajako
Kuva Tanja Kavasvuo

Kun saavuin Kemiin ensimmäistä kertaa kemiläisen vaimoni pienoisesta painostuksesta noin 30 vuotta sitten, ulkona oli 20 astetta pakkasta. Olin kuullut ja lukenut näistä pakkasista aikaisemmin, mutta astuessani ulos lentokoneesta ja tuntiessani tämän polttavan kylmyyden kasvoillani en pystynyt hengittämään!

Alexis YamajakoTuohon aikaan Nicolae Ceausescu oli juuri menettänyt valtansa ja Neuvostoliitto oli edelleen Suomen tärkein kauppakumppani. Kemin tuontisataman varastoihin minut tutustutti perinpohjaisesti vaimoni 10-vuotias serkkupoika. En ymmärtänyt tuolloin sanaakaan suomen kieltä, mutta hän sai kuitenkin minut ymmärtämään kaiken mitä kertoi.

Kemillä on oma ominainen tuoksunsa. Kesällä ilmassa leijuu paperimassan, meren ja Sireenin kukkien tuoksu. Talvellakin voi aistia ja haistaa meren, mutta sen tuoksu on kuivempaa ja pehmeämpää. Tehtaanpiippujen lakkaamaton tuprutus pakkassäällä herkistää hajuaistin ja joskus pilkillä ollessa voi tuntua siltä, että tehtaiden suodattimia ei olisikaan.

Verratessani Kemiä muihin kaupunkeihin, mieleeni tulevat Pohjois-Kanadan pienet paikkakunnat tai etenkin Kidal, joka on ovi Saharan autiomaahan. Kemiläiset ovat avoimia, uteliaita ja ystävällisiä. Heidän luonnettaan on muokannut karun ilmaston ja vaikean historian lisäksi meri. Meri on avannut kemiläisille mahdollisuuden pehmeämpiin näköaloihin ja mielipiteisiin.

Toisen Kemi-vierailuni aikana vaimoni iso-isoäiti juhli 80-vuotissyntymäpäiviään. Jäimme juhlapäivänä hetkeksi hänen kanssaan kahden ja silloin Martta-mummo sanoi: ”Allu! Ellu ei oo täällä. Nyt voidaan pussata kunnolla.” Useimmilla tapaamillani kemiläisillä naisilla on vaaleat ja vahvat silmät, korkea otsa ja tempperamenttinen luonne. Heillä on keskeinen rooli kotona, mutta kodin ulkopuolella he ovat usein kuitenkin hyvinkin ujoja. Tässäpä taitaa olla syy, miksi rakastuin kemiläiseen naiseen.

Kun vanhempani lähettivät minut 7-vuotiaana kotimaastani Beninistä kouluun Ranskaan, äitini sanoi minulle: ole hyvä poika, niin saat uuden rakkaan perheen. En minä, eikä hänkään voinut tuolloin kuvitella, että uusi perheeni tulisi olemaan Suomessa, maassa, josta olimme koulussa lukeneet seuraavaa: Suomessa meri jäätyy, koska on niin kylmä, ja ihmiset tekevät reikiä jäähän, jotta he voisivat kalastaa.

Taisin olla hyvä poika, sillä Kemissä minua on aina kohdeltu kuin omaa perheenjäsentä. Hyväksynnän ja rakkauden lisäksi minua on kärrätty jäänmurtaja Sampolle, olen saanut kelkkailla moottorikelkalla meren jäällä, olen ollut paistamassa makkaraa ja kalaa laavuissa, olen tehnyt reikiä jäähän ja kalastanut sieltä… (tiedän nyt, että sitä kutsutaan pilkkimiseksi), olen veneillyt ja uinut kesäisin suolattomassa meressä.. olen olen… Ollut kuin hemmoteltu kakara Kemin sydämessä.

Ja enää ei henki salpaudu, vaikka saavunkin talvisin kylmään Kemiin ja pakkassäähän, jossa ihmisillä on suuri ja lämmin sydän.

 

Alexis Yamajako
Kirjoittaja työskentelee Eurooppa Komission talousosaston viestintäyksikössä Brysselissä. Sitä ennen hän oli EU Komission varapuheenjohtaja Olli Rehnin avustaja.

Teksti on julkaistu alunperin Kemin kaupungin tiedotuslehti Kemiläisessä ja on luettavissa myös osoitteessa: http://www.kemi.fi/wp-content/uploads/2014/09/Kemilainen2-15.pdf#page=20

 

Harjoittelijan haavissa 4: Johanna Sipilä

Villa Karon kevätkausi pyöriskelee pikkuhiljaa pakettiin. Huhtikuussa yläkerta oli kuvataiteilijoiden valtakuntaa, kun taidemaalari Johanna Sipilä sekä tila- ja videotaiteilija Tuomas A. Laitinen hakivat vaikutteita ja materiaalia Grand-Popon elämänmenosta. Harjoittelijan haastattelukierrokselle Villa Karon kirjastotuoliin pyörähti ensin Suomeen vappuaattona palannut Johanna, joka sattumoisin on Tuomaksen ystävä opiskeluajoilta.

–Etukäteen oli hirveän ihana ajatus, että tänne on tulossa tuttuja! Se oli ihan sattumaa, että Tuomas on samaan aikaan täällä. Aika jakautui hieman kolmeen jaksoon: alkuun tamperelaisten (Janne Tuomen ja Annamaija Saarelan) kanssa, sitten tuli Tuomas ja viimeisen kahden viikon aikana vielä miesystäväkin käymään. Ainahan se helpottaa, kun on ympärillä ihmisiä jotka tuntevat ja puhuvat ”samaa kieltä”. Vaikka tutustuuhan suomalaisiin taiteilijoihin muutenkin nopeasti, Johanna toteaa.

Afrikkaan tutustuminen oli ollut hänellä mielessä jo pitkään, ja etenkin Ars 2011 -näyttelyn myötä heräsi ajatus tutustua mantereeseen Villa Karon kautta. Beninissä työskentely oli osa viimeaikaista muuttojatkumoa eri maiden, residenssien ja kollektiivien välillä.

–Residensseissä olen huomannut, että niiden välillä tekemisen määrä ja laatu vaihtelee hyvin paljon – etenkin siinä mielessä, mitä juuri minä pystyn missäkin tekemään. Täällä ei oikein tullut valmistettua suuria teoksia, vaan olen tehnyt luonnoksia, jotka auttavat muistamaan täällä heränneitä tunteita ja ajatuksia. Ideoita on tullut paljonkin, ja muutamia näkymiä olen maalannut, mutta ennen kaikkea työ on ollut päänsisäistä. Tämä on ensimmäinen kertani Afrikassa, ja siitä jää iso jälki, kun kaikki on niin erilaista. Prosessointi varmaan jatkuu kotona aika pitkään.

Johanna ja Markus-koira Villa Karon rannassa
Johanna ja Markus-koira Villa Karon rannassa

Johannan mukaan pensselinjälki on muuttunut jo residenssiaikana.

–Kyllä sen huomaa jo täkäläisien näkymien ja kokemuksien luonnoksista. Toisaalta joka paikassa on erilaiset valot, muodot ja asioiden rytmit. Mutta en tiedä, näkeekö kukaan muu kuin minä Afrikan-vaikutuksen luonnoksissani! Maalauksen kautta käsittelen elämää, ympäristöä, ihmisiä sekä yhteyteen pyrkimistä heidän kanssaan. Haluan siirtää taululle täällä kokemiani fiiliksiä – sellaisia, joita ei saa puhutulle kielelle. Kuten vaikka Heviosso-menot, joissa on mielettömät värit ja liikkeet, jotka jättävät oman kuvansa päähän. Se on enemmän kuin sieltä otetut valokuvat: maalaukseen sisältyy kaikki, liike ja tunne. Paljon olen siksi kirjoittanut täällä ylös ideoita ja ajatuksia. Yhteys paikallisiin ihmisiin jää toki kielen takia vajaaksi, kun ranskantaidottomana on niin harvan kanssa yhteinen puhekieli. Muuten ihmiset ovat kyllä tosi helposti lähestyttäviä ja heistä tulee hyvä fiilis. Ihmiset ovat iloisia ja tervehenkisiä, heidän kanssaan on helppo olla.

Johannan mielestä yllättävimpiä asioita oli luonnon vehreys sekä ajankulun ja -käytön voimakas muuttuminen.

–Aika kuluu ihan eri tavalla! En tiedä, kuluuko se nopeammin vai hitaammin, mutta asioihin menee tosi paljon enemmän aikaa. Ruokailussakin saattaa kestää tuntikausia. Aina ei myöskään halunnut vain sulkea itseään työhuoneeseen, kun teki mieli tutustua eri paikkoihin ja esimerkiksi voodoohon. Paikalliseen kulttuuriin tutustuminen on kuitenkin ollut tärkeää.

Paikallisten kuvataiteilijoidenkin kohtaaminen on tuonut omaa yllättävyyttään.

–Ensimmäisten kahden viikon aikana Feyshal (Traoré, togolainen stipendiaatti) halusi kovasti maalata yhdessä, ja muutkin taiteilijat ovat ehdottaneet samaa. Se on itselle tosi vierasta! Toki taidekouluaikana olen maalannut kavereiden kanssa huvikseni kimpassa, ja kokeilin sitä nytkin. Ei siitä yhteistä teosta syntynyt, mutta olimme studiossa samaan aikaan maalaamassa. Se oli todella erilaista kun työskentelytapani kotona, joka on hyvin eristäytynyt. Olisi varmaan ihan terveellistä tehdä enemmänkin jonkun seurassa, vaikka tosin ei siinä kauheasti saanut aikaiseksi, kun koko ajan oli pienessä tilassa tuntemattoman ihmisen kanssa ja pieni keskusteluyritys samaan aikaan päällä. Mutta oli se ihan mielenkiintoista!

Paluu Villa Karoonkin siintää jo kenties näköpiirissä.

–Kumppanini pohti kenties hakevansa tänne residenssiin ensi vuonna. Voisi olla hauska tulla silloin mukaan ja työskennellä eri tavoin, kun on jo kokenut kaikenlaiset ”pakolliset” tekemiset ja näkemiset!