Henrik Amberla, muotoilija Maria Baric, säveltäjä, musiikkipedagogi, ohjaaja Tuomas A. Laitinen, kuvataiteilija Sonya Lindfors, koreografi, tanssija Sari Palmgren, koreografi, tanssija Sara Pathirane, kuvataiteilija Jukka Peltola, näyttelijä Totte Rautiainen, äänisuunnittelija, säveltäjä Anna Rosendahl, ohjaaja Johanna Sipilä, kuvataiteilija Nemanja Stojanovic, nukketeatteritaiteilija, näyttelijä Janne Tuomi, lyömäsoittaja, lyömäsoitinpedagogi Saana Wang, valokuvaaja
Kevään CIMO-harjoittelija on Santeri Kaipiainen, FM, musiikkikasvattaja & pop-/jazzmuusikko.
Onnea kaikille valituille!
Myös syksylle 2015 on jo mahdollista hakea: syksyn haku on käynnissä 15.3.2015 saakka – haun ohjeet löytyvät täältä.
Villa Karon syksystä 2014 on mahdotonta puhua mainitsematta Länsi-Afrikassa levinnyttä ebolaepidemiaa. Jokainen stipendiaatti on jännittänyt voiko Beniniin matkata ja valitettavasti muutama onkin perunut tulonsa. Paikalliset puhuvat, kuinka turistit ovat hylänneet Grand-Popon rannat. Katselen Afrikan karttaa: pahin ebola-alue on yllättävän kaukana Beninistä. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että Villa Karon arki on ollut tänä syksynä hiljaisempi kuin yleensä.
Syksyyn on kuitenkin mahtunut vaikka mitä! On ollut mielenkiintoista seurata stipendiaattien tuloa ja menoa: mihin ensikertalaiset kiinnittävät huomionsa, mikä heitä kiehtoo? Kun stipendiaatit saapuvat Villa Karoon, paatunut harjoittelijakin näkee jo niin tutuksi tulleen Grand-Popon uusin silmin. Naiset kantamassa mitä erikoisimpia lasteja päidensä päällä, c’est magnifique!
Tänäsyksynä, kuten varmasti kaikkina muinakin aikoina, Villa Karoon on löytänyt tiensä mitä ihanimpia ihmisiä. Yhdessä olemme kehitelleet uusia tapoja joogata (aaltojoogaa voi harrastaa aaltojen pauhuissa, euforia taattu), olemme kokkailleet afrikkalaisia vastineita tunnetuille suomalaisille ruuille (avokadopasta afrikkalaisella twistillä) sekä antaneet arvioita Grand-Poposta löytyville tonkkaviineille. Villa Karon terassi on hetkittäin muuttunut markkinatilaksi, kun suomentaja Jaana Kapari-Jatta on esitellyt residenssin naisille markkinoilta ja toreilta löytämiään aarteita tai kun kuvataideopettaja Heli Schultz on puolestaan tuonut suunnittelemiaan ja paikallisten naisten valmistamia helmikoruja näytille. Muutaman kuukauden ajan Yrjänä Sauroksen kehittämä saurofoni villitsi koko Grand-Popon. Ehdottoman hieno hetki oli, kun Villa Karon henkilökunta pääsi soittamaan saurofonia. Oli hauskaa nähdä miten jokaisella oli oma tapansa ja tulkintansa soittaa heille täysin vierasta instrumenttia. Tai se, kun saurofoni pystytettiin Grand-Popon kylänraitin viereen: lapset soittivat ja vanhukset tanssivat. Saurofoni raikui (tai pikemminkin pärisi) rumpujen tahdittamana pitkälle iltaan.
Heli Schultz pitää korutyöpajaa
Arkkitehti Essi Käppi testasi voiko rannalta kerättyjä simpukankuoria hyödyntää eristeenä (voi!) ja suunnitteli viiden viikkonsa aikana Grand-Popoon soveltuvan energiatehokkaan apteekkirakennuksen. Sirkustaiteilijat Susanna Liinamaa ja Saana Peura esiintyivät Villa Karon marraskuun konsertissa. Aluksi heitä kuulemma jännitti yleisön reaktio aikuisiin musiikin tahdissa vanteita pyörittäviin naisiin, mutta kuten Susanna jälkikäteen sanoi: yleisö oli aivan pähkinöinä!
Yhdessä olemme tehneet huomioita beniniläisen ja suomalaisen kulttuurin eroista, itkeneet toimimattoman internetyhteyden perään, juhlineet uuden kesäkeittiön avajaisia, tutkailleet ympäristöämme. Muotoilija Reetta Lukka lumoutui erään remonttimiehen käyttämästä ohuesta metalliverkosta, sen tekstuurista ja muodosta. Journalisti Tanja Seppänen räpsi kuvia minkä kerkesi paikallisten askareista ja mitä ihmeellisimmistä mopokuormista. Suomalaisten naisten sisua koeteltiin, kun kolmen tytön yhteisvoimin työnsimme automme liikkeelle keskellä Togon maaseutua. Yksi oli ottamassa tilanteesta kuvaa, luonnollisesti.
Illansuut ovat lempihetkiäni. Auringonlaskun värjätessä taivaan purppuraiseksi ei voi muuta kuin olla onnellinen. Grand-Popon arki saattaa välillä tuntua hieman pysähtyneeltä, jopa yksitoikkoiselta, mutta näin jälkikäteen ajateltuna siihen mahtuu hyvin paljon. On hienoa seurata stipendiaattien erilaisia tapoja työstää ympäristöään, miten jokainen tekee Grand-Poposta omanlaisensa.
Eeva Honkanen ja Kastehelmi Korpijaakko aloittivat keskiviikkoiset kulttuurivaihtoon perustuvat kuvataiteen opetustuokiot grandpopolaisten lasten ja nuorten kanssa
Kirjoittaja on CIMO-harjoittelijana Villa Karossa syksyllä 2014.
Etantconvaincu de la fragilité et du déséquilibre de leur civilisation, certains occidentaux partent inlassablement en croisade dans des pays exotiques. Ils explorent par exemple l’Afrique pour des réponses, mais ils y trouvent des manquements de vigueurs intellectuelles, parce que de base la vie quotidienne les ferme les yeux sur la civilisation profonde et hiérarchisée. L’erreur est faite depuis les premiers explorateurs: le fait de voir l’Afrique comme un continent à exploiter. Beaucoup des occidentaux ont toujours le but de profiter de l’étranger pour se modeler ou développer leur civilisation. Sans comprendre les langues et perceptions originales, ils regardent seulement la surface de cette culture: côté folklorique, esthétique, etc. Au lieu d’intégrer et valoriser la culture traditionnelle Africaine, ils se limitent à l’observer avec des perceptions occidentales.
Pendant des crises contemporaines mondiales, l’Afrique des traditions endogènes – exotériques et ésotériques – ont beaucoup à apporter à l’humanité. Parlons du cas de Vodoun dans la République du Benin. Le Vodoun signifie ce qui dépasse l’entendement humain. C’est la fusion des éléments fondamentaux de la nature, mais aussi un diminutif : l’ensemble des divinités ou esprits ajouté aux mânes des ancêtres qu’on appelle en Fon Vodun, Yèhwé ou Houn. Ils habitent des temples qu’on appelle Vodun ho, Yèhwé ho ou Houn ho. Ces temples sont dirigés par les prêtres, Vodunon, Yèhwénon ou Hounon.
Selon la dualité de toute chose crée ici-bas, la destinée spirituelle de l’humanité lui est voilée. Pour briser ce sceau, dans le culte Vodoun c’est le Fâ, une langue médiatrice entre les divinités et les humains. Le fâ est à la foi une science et une divinité présidant au destin de l’homme ; c’est un livre ouvert sur le passé, le présent et l’avenir, qui enseigne á l’homme ses liens profonds avec la nature. La planète sur laquelle nous vivons n’est qu’une fusion des quatre éléments de l’univers : le feu, l’air, l’eau et la terre. Pour parler des divinités, ils sont esprits de ces matières. On les trouve de différentes proportions dans toute espèce créés et chacun a son nom et signe dans le Fâ. La première fusion est appelée en Fon GBE, qui selon l’intonation signifie la vie, le monde ou la langue parlée. Donc les divinités parlent aux humains grâce à ces signes.
Le Fâ a en tout seize signes principaux qui symbolisent des dieux. Dans l’interprétation les combinaisons donnent des signes secondaires. Chaque signe a son sens mystique et ésotérique, ainsi que divinités qui les régissent et les gouvernent. Ils ont également leurs correspondances élémentaires : plantes, animaux, perles… qu’ils choisissent pour la composition cérémonielle et sacrificielle. On reçoit la condescendance et la clémence des dieux par les sacrifices. Le Fâ comme divinité est initiatique. Son prêtre, en fon Bokonon, est un sage de réflexions surnaturelles divinement inspiré. Chaque Vodoun est érigé sur un signe de Fâ. C’est pourquoi dans la tradition chaque prêtre doit avoir son Bokonon sauf si son kpôli (destin) lui permet de l’être. Tous les temples sont divers et uniques. Ils ne peuvent pas être généralisés.
La société Béninoise est profondément liée au Vodoun. Une preuve est que le Président porte serment aux noms des mânes des ancêtres. Vodoun est incontestablement une caractéristique spéciale, ressource du développement pour le Benin, si on l’observe du côté culturelle, politique, économique, écologique… Voilà pourquoi il faut lui donner le respect et la valeur qu’il mérite aussi en Occident. Il est temps par exemple de ne plus remplir les musées et galeries occidentaux avec « objets exotiques », mais les préserver dans leurs contextes originaux et essayer de les comprendre dans leurs propres termes, ni de rester dans la théorie occidentale. Expérience sans savoir est inutile et savoir sans expertise est folie.
Le Vodoun n’est pas uniquement une religion. C’est une science complexe de la perception de la vie et aussi un système morale et juridique, étant tout fortement lié à la langue. Par conséquent, il ne s’ouvre pas facilement aux visiteurs. De nos jours les maîtres de la tradition sont prêts à partager leurs connaissances pour l’évolution de l’humanité, les internationaux comme l’anthropologue et sociologue Honorat Aguessy, le professeur de Fâ David Koffi Aza, les pontifes du culte Vodoun et les couronnés officiels du Bénin. Profitons de leur savoir !
Artikkeli on julkaistu Maailman Kuvalehdessä 3/2014.
Kirjoittaja Maija Lassila on ollut Villa Karon stipendiaattina.
Ghanalaiset kalastajat työskentelevät ison osan vuodesta beniniläisellä Grand Popon rannalla.
Ghanalaiset kalastajat matkustavat meritse Beniniin kalastamaan. Osa perheenjäsenistä seuraa autolla perästä. Kuva Maija Lassila
Aurinko paahtaa, on myöhäinen aamupäivä. Ghanalainen kalastusosuuskunta on ollut työssä jo aamuvarhaisesta. Muutama kymmenen miestä on asettunut omille paikoilleen vetämään mereen johtavaa paksua köyttä.
Vedetään nuottaa, joka ulottuu monien satojen metrien päähän vaahtopäiselle Guineanlahdelle.
Myöhemmin miehet lepäävät varjossa ja odottelevat, että kalat uisivat verkkoon. Kauempana rannalla toinen miesryhmä vetää toista köyttä. Ennen pitkää nuottaköydet yhdistyvät ja verkko voidaan vetää rannalle. Jos saalis jää pieneksi, vedetään kaksi nuotallista. Kalaa on saatava joka päivä.
Lähemmäs sata Etelä-Ghanan Ketan kalastajakaupungista tullutta miestä on ajanut suuret yhdestä puusta veistetyt veneensä ohi Ghanan naapurimaan Togon rannikon, aina Grand Popoon Beniniin. Ryhmä viettää kymmenen kuukautta vuodesta täällä beniniläisellä rannalla. Kalastajien perheet seuraavat mukana, osa tulee rajojen yli autoilla. Kun kalastussesonki on ohi, palataan takaisin kotimaahan. Taukokuukausina kalastajat korjaavat verkkoja, juhlivat ja kuluttavat saatuja ansioitaan.
Viitisen vuotta sitten perustetun kalastusosuuskunnan päällikkö Wortsetsey Monyeko, 32, on kalastajien keskuudessa auktoriteetti. Hän on vastuussa kalojen myynnistä saaduista voitoista ja niiden jakamisesta. Voitot talletetaan pankkiin ja jaetaan sesongin päätteeksi niin, että päällikkö saa noin kolmasosan. Loput jaetaan tasan ryhmän kesken.
Päällikön suuri osuus selittyy hänen vastuullaan. Hän on vastuussa muun muassa veneiden, polttoaineiden ja verkkojen hankkimisesta sekä välineiden korjaamisesta.
Kalat ovat vähentyneet, selitykset vaihtelevat
Kuten muualla Länsi-Afrikassa, myös Beninin rannikolla suuret teolliset kalastusalukset ryöstökalastavat. Paikallisten kertomusten mukaan tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin paha kuin Ghanassa.
Grand Popossa selitykset kalojen vähentymiselle vaihtelevat. Usein kalastajat kertovat kaloja kyllä olevan, mutta kauempana ulapalla. Teolliset kalastusalukset heittävät suuren osan saaliista mereen kuolemaan. Tämän selitetään ajavan muut kalat kauemmas rannikosta, pienkalastajien ulottumattomiin.
Toisaalta kalojen vähentymistä selitetään ihmisten vähentyneellä kunnioituksella merta ja rantaa kohtaan. Yhä pienempiä kaloja pyydetään. Kalojen ei kuitenkaan ajatella täysin loppuneen.
Merivirran imussa, murtuvissa mainingeissa
Nuotanvetohuudot sekoittuvat kylän äänimaisemaan: mopojen pärinään, kukkojen kiekumiseen, maininkien jymyyn. Pillit soivat, kun kolmihenkinen soittajaryhmä kilkuttaa kelloja nuotanvetäjille.
Monyeko päättää, koska pidetään taukoa ja koska vetämistä jatketaan. Hän kannustaa miehiä jatkamaan pienellä laulunpätkällä. Jokunen kalastajan vaimo seuraa miehiä mukanaan vesiämpäreitä ja lounasta.
Monyeko päättää lounastaa perheensä luona. Kalastajat asuvat palmunlehvistä hiekalle rakennetuissa väliaikaisissa majoissa, joissa ei ole vettä tai saniteettimahdollisuuksia. Lounaaksi syödään usein käymällä valmistettua maissia ja tuoreita taskurapuja.
Ghanalaisen kalastusosuuskunnan toiminta on vain yksi Beninin monista erikoistuneista kalastusmuodoista. Toiset kalastusporukat keskittyvät makean veden kalastukseen tai merellä kalastamiseen veneestä käsin.
Yökalastuskaudella lokakuusta tammikuuhun monen kalastajan päivä alkaa jo kolmelta yöllä. Kalastajat uivat kuun valossa kauas veneille, väistäen merivirran imun ja murtuvat mainingit.
Kun kaikki miehet ovat veneissä, he nostavat vihreät purjeet ja etenevät joskus kymmenienkin kilometrien matkoja ulapalle kalojen perässä. Kalojen liikkeitä kuunnellaan veteen asetettavan pitkän puun kautta. Kun verkot on laskettu, kalastajat nukkuvat veneessä. Vasta aamupäivällä he palaavat rantaan, missä muut kyläläiset odottavat. Rannalla kalat punnitaan ja jaetaan venekunnittain. Seuraavana yönä sama toistuu.
Merellä kalastaminen on hengenvaarallista työtä. Poikia koulutetaan merikalastukseen vuoden ajan, ja uimataidon on oltava täydellinen.
Taitoa ja tarkkuutta vaativaa työtä
Iltapäivällä nuotanvedossa pidetään vähemmän taukoja, mukaan liittyy myös naisia. Kun aurinko painuu alemmas ja kalastajat ovat uupuneita, suuri punainen verkkoa merkitsevä poiju on tullut lähemmäs. Ulapalla nuottaa valvonut vene voidaan ohjata varovasti rantaan. Vain taitavimmat uimarit voivat ohjata venettä. Rantautuessaan vene voi kaatua murtuvissa aalloissa tai moottori rikkoutua.
Kun suuri vene on saatu kuivalle maalle, muutama kalastajista ui verkolle. Verkko on saatava rantaan sotkeutumatta ja yhdessä linjassa. Välillä uimarit katoavat metrien korkuisiin aaltoihin, mutta tulevat taas näkyviin. Vielä pari tuntia kuluu, kunnes molemmat nuottaköydet yhdistyvät ja painava verkko vedetään hiekalle.
Nuotan päässä odottaa saalis, suuri pussi täynnä pieniä hopeanhohtoisia kaloja. Saalis ei ole kovin suuri näin monelle kalastajalle. Alkaa naisten työ, kun he kuljettavat kalat suurissa vadeissa tasaiselle hiekalle, missä niistä muodostetaan samankokoisia kasoja.
Seuraavaksi käydään Worsetseyn johdolla kauppaa kalastajien ja muiden kyläläisten kesken. Grand Popon naiset ovat kalan jälleenmyyjiä. He savustavat kalat ja myyvät ne lähikylien markkinoilla. Pienimmät kalat kuivatetaan auringossa. Viimein joukko rannalla hajaantuu. On kotiinlähdön aika.
