0

Vuosi: 2014

Jeune protecteur de l’environnement, JUDICAËL DEGUE

Judicaël en action environnementale
Judicaël en action environnementale

Inspiré par les artistes finlandaises Nanna Susi et Sakari Kannosto, le jeune grand-popolais Judicaël DEGUE rêve de sauver la planète Terre.

Texte: Blanchard DJOSSOU

Récit de Judicaël DEGUE transcrit par O. Blanchard DJOSSOU, Grand-popo MAI 2014

Je m’appelle DEGUE Judicaël, j’ai 14 ans et j’habite HOUNSOUKOUÈ-PLAGE dans l’arrondissement de Grand-popo Centre. Né dans une famille de 4 enfants dont 2 filles. Ma mère est une couturière et mon papa est chauffeur (conducteur de taxi), je suis élève en classe de 5ème au Collège de GRAND-POPO au Bénin.

Avant ma participation à l’atelier de SAKARI KANNOSTO au mois de Décembre 2013 dernier, je collectais déjà les sachets plastiques que je stocke chez moi dans l’intention de les réutiliser comme l’a fait l’artiste finlandaise NANNA SUSI. En effet, NANNA SUSI étais en résidence à la villa karo en 2011 où elle a réalisé une œuvre artistique (la couture de pagne avec les sachets de ‘’pur water’’), dont la photo se trouve à la villa karo (voir photo). Elle a fait coudre le pagne par ma maman. L’œuvre était merveilleux. Ainsi, j’ai décidé moi aussi de ramasser les sachets plastiques pour  en faire pareil : En même temps que je rends mon environnement propre, j’ai également de la matière première pour de création artistique.

J’en ai parlé à des amis mais ils n’ont pas voulu faire comme moi. Même mes frères se moquent de moi du fait que je ramasse les sachets plastiques. J’ai réussi à ramasser trois sac de 50Kg donc un sac  été utilisé pendant l’atelier de Sakari. Ma maman avait brulé les deux autres sacs, ce qui n’est pas bien pour l’environnement: la fumée qui s’en dégage est toxique, donc dangereux pour la santé. Maintenant, nous avons appris qu’il y a quelqu’un qui vient périodiquement à Comé et rachète les sachets plastiques afin de les recycler en assiettes. Si c’est vrai alors, je vais gagner un peu argent en collectant les sachets qui salissent la ville de Grand-popo.

Déjà que je suis membre du Club-Enviro du CEG Grand-popo, je vais encourager mes amis car je pense que la meilleure manière d’éviter l’effet néfaste des sachets sur l’environnement serait de réduire leur utilisation. Précisément, je compte écrire une lettre à afficher un peu partout pour sensibiliser mes amis, puis mettre en place un système de sécurité environnementale pour punir tous ceux qui vont continuer à jeter les sachets plastiques un peu partout. C’est ça mon rêve !!!

Vu les expériences que j’ai vécu à travers le Projet-Enviro, je compte orienter mes études dans les domaines qui contribuent à la sauvegarde de la planète TERRE.

 

Nuori ympäristösankari JUDICAËL DEGUE!

Judicael2_web
Judicaël ympäristöhommissa

Nanna Suden ja Sakari Kannoston innostama grand-popolaisnuori Judicaël DEGUE haaveilee planeettamme Maan pelastamisesta. 

Nimeni on DEGUE Judicaël, olen 14- vuotias ja asun Grand-Popon keskustassa HOUNSOUKOUÈ-rannalla. Perheessä meitä on neljä lasta, joista kaksi tyttöä. Äitini on ompelija ja isäni kuljettaja (hän ajaa taksia), olen viidennellä luokalla Grand-Popon ylä-asteella Beninissä.

Ennen osallistumistani Sakari Kannoston työpajaan viime joulukuussa 2013, olin kerännyt muovipusseja, ja varastoinut niitä. Tarkoituksena oli hyödyntää niitä uudelleen, niin kuin olin nähnyt suomalaisen taiteiljia Nanna Suden tehneen. Hän oli Villa Karossa residenssissä vuonna 2011. Silloin hän teki teoksen, josta on kuva Villa Karon seinällä. Hän ompeli ‘’pure water’’-pusseista kankaan. Tämän kankaan hän ompelutti äidilläni. Teos oli aivan mahtava! Päätin itsekin alkaa kerätä pusseja, jotta voisin tehdä samanlaisen: samalla kun siivoan ympäristöä, saan materiaalia taiteen tekemiseen.

Kerroin tästä kavereillekin, mutta he eivät innostuneet asiasta. Veljetkin pilkkasivat minua muovipussien keräämisestä. Tänä aikana olen saanut kokoon kolme 50kilon säkkiä muovipusseja, joista yksi käytettiin Sakarin työpajassa. Äiti poltti kaksi muuta säkkiä, mikä ei ole hyväksi ympäristölle. Polttamisesta syntyy myös myrkyllistä savua, joka on vaarallista terveydelle. Olen kuullut, että Comén kaupungista joku käy hakemassa muovipusseja ja tekee niistä lautasia. Jos tämä pitää paikkansa, voin päästä tienaamaan vähän rahaakin sillä, että kerään pusseja Grand-Popoa likaamasta.

Nyt kuulun yläasteen Enviro-kerhoon ja kannustan kavereitani kunnostautumaan roska-asiassa. Paras tapa välttää pussien haittavaikutuksia, on vähentää niiden käyttöä. Jotta saisin ystäväni ymmärtämään tämän, aion kirjoittaa kirjeen levitettäväksi ympäriinsä ja sitten käynnistää ympäristöturvajärjestelmän, jolla voidaan rangaista niitä, jotka eivät lopeta muovipussien heittelemistä ympäriinsä. Se on unelmani !!!

Enviro-projektista saamieni kokemusten ansiosta, aion suuntautua opinnoissani aloille, joilla voin myötävaikuttaa planeettamme Maan pelastamiseen.

Haastattelijana: Blanchard DJOSSOU
Suomennos: Maikki Salmivaara

Joulun Akpé-numero on julkaistu!

Akpén numero 2/2014. Kannen kuva:
Kannen kuva: ”Bjombo si kantaa pikkuveljeään”, satoa Veera Pitkäsen järjestämästä valokuvaustyöpajasta keväältä 2014

Akpé-lehden tuoreessa numerossa Linnea Olamo ja Kwassi Akpladokou kirjoittavat ebolan vaikutuksista sekä käsittelystä julkisuudessa: sairaus on tragedia sitä koskettaville maille, mutta elää samalla omaa elämäänsä mediassa.

Vodun-uskontoa tarkastellaan monelta eri kannalta. Veera Pitkänen ja Anniina Mustalahti tutustuivat viime keväänä uskontoon yhdessä togolaisessa luostarissa asuvien lasten kanssa: valokuvatyöpajassa lapset kuvasivat elämäänsä ja arkeaan. Vodunin saloihin – tai erikoiseen ristiriitaan – johdatteli myös beniniläinen pop-artisti. Uskonto kohdattiin haastatteluiden sekä yhteisöllisen toimintatutkimuksen avulla.

Félix Adje kertoo haastattelussa, miten vodun suhteutuu sen ympärillä yhä enemmän pyörivään turismibisnekseen. Victor Amoussou puolestaan kirjoittaa uskonnosta ja sen merkityksistä sekä vaikeuksista selittää vodunia. Kielellä on suuri merkitys tiedon välittämisen kannalta, ja tarvitaan jatkuvaa kääntämistä ja kommunikaatiota, jotta beniniläinen kulttuuri avautuu länsimaisille kielille ja länsimaiselle katseelle.

Kielestä ja sen merkityksistä kirjoittaa myös Jaana KapariJatta, joka vieraili syksyllä Villa Karossa. Hän kysyy, mitä nimiä asioille annetaan Grand-Popossa? Eräs tiedon välittämisen ja oppimisen kanava ovat museot, ja Julia Autio kirjoittaakin museotoiminnan pedagogisista merkityksistä sekä vierailuistaan Ouidahin museoissa.

Lisäksi numerossa kurkistetaan Villa Karon syksyyn, Tanja Seppänen kirjoittaa beniniläisestä pukeutumisesta ja MattiJuhani Karila muistelee Villa Karon pitkäaikaista ystävää, Tapani Mikkosta.

Numeron lopuksi käännytään musiikin ja kirjallisuuden puoleen: Wilhelm Kvist kirjoittaa tapaamisestaan Noël Saïzonoun kanssa sekä suomalais-beniniläisen Helsinki-Cotonou Ensemblen synnystä, MattiJuhani Karila haastattelee säveltäjä Mikko Heiniötä ja Tytti Oittinen arvioi Juha Vakkurin Afrikka-trilogian.

Sisällys

Linnea Olamo & Kwassi Akpladokou:
Näkökulmia ebolaan 3 & 4
Toimitukselta:
Kevään 2015 stipendiaatit
Emmi Holm:
Villa Karon syksy 5
Matti-Juhani Karila:
Tapani Mikkosen muistolle 6
Veera Pitkänen:
Tarinoiden jäljillä 9 (teksti on luettavissa myös täällä lisäkuvituksin)
Anniina Mustalahti:
Kohtaamisia setelinnälkäisten henkien kanssa 10
Anna Ovaska:
Haastattelussa Félix Adje 13
Victor Amoussou:
Vodun: koko elämä 13 (teksti on luettavissa ranskaksi täällä)
Julia Autio:
Museopedagogiaa Beninissä ja yleisesti 15
Jaana Kapari-Jatta:
Kielipuoliasioita 17
Tanja Seppänen:
Yksilöllistä ja yhteisöllistä pukeutumista 19 (teksti on luettavissa myös täällä lisäkuvituksin)
Wilhelm Kvist:
Ett av den västafrikanska musikens ansikten 21
Matti-Juhani Karila:
Haastattelussa Mikko Heiniö 23
Tytti Oittinen:
Arvio Juha Vakkurin matkatrilogiasta 26

Aiemmat Akpén numerot ovat luettavissa täältä, tuore numero myös tulossa!

Yhteisöllistä ja yksilöllistä pukeutumista Beninissä

Naisia Agbannakin kylässä Reetta Lukka_resize
Naisia Agbanakinin kylässä Togossa. Kuva: Reetta Lukka (2014).


Teksti: Tanja Seppänen

Beninissä kiinnitin heti ensimmäisenä huomiota ihmisten vaatetukseen. Vieraillessani torilla Togon pääkaupungissa Loméssa en tainnut nähdä yhtäkään tavallista vaatekauppaa, mutta kangaskauppoja oli vieri vieressä kymmenittäin. Siinä missä meillä päin ostetaan usein massatuotetut paidat päälle halpavaateketjuista, togolaiset ja beniniläiset ostavat ensin kankaan torilta ja teetättävät siitä itselle vaatteen räätälillä.

Toki Beninistä tai Togosta ostettu kangas voi olla teetetty Aasiassakin. Länsi-Afrikan maista se on mitä todennäköisimmin valmistettu Ghanassa. Kankaan valmistusmaasta riippumatta paikallisten käyttämissä tekstiileissä esiintyvät kuviot ja symbolit ovat kuitenkin länsiafrikkalaisille tuttuja.

Beninissä miehet pukeutuvat usein suoriin housuihin ja paitoihin, jotka on valmistettu samasta kankaasta. Heidän yllään näkee myös länsimaalaista t-paita ja farkut -tyyliä tai mekkomaista asustetta. Naiset pukeutuvat yleisimmin afrikkalaisista tekstiileistä tehtyihin kietaisutyylisiin mekkoihin tai paita- ja hameyhdistelmiin. Myös batiikkivärjätyt vaatteet ovat yleisiä. Itse en tainnut juuri nähdä samankuvioista vaatetta paikallisten yllä, sillä kuosien kirjo oli niin suuri.

Poikkeuksena ovat erilaiset juhlat, kuten Grand-Popolaisten Nonvitcha, jossa melkein koko kylä vierailijoineen pukeutuu samasta kankaasta valmistettuun asusteeseen kerran vuodessa helluntaisin. Samankaltaisuudesta huolimatta persoonallinen tyyli saa silti näkyä. Erilaiset kaula-aukot tai muut yksityiskohdat saavat vaatteen näyttämään erilaiselta kuin naapurilla.

Matkalla hautajaisiin Agbannakin kylään Seppanen_resize
Alpha Agbodjakin (vas.), Reetta Lukka, Dick Agbodjakin & Donald Agbodjakin matkalla hautajaisiin Agbanakinin kylään. Kuva: Tanja Seppänen (2014).

Värien kirjoa hautajaisissa

Muutama viikko Villa Karoon stipendiaatiksi saapumisen jälkeen sain kutsun hautajaisiin. Suomalaisena kutsu tuntemattoman ihmisen hautajaisiin herätti ensin ihmetystä, mutta viimeistään juhlassa ymmärsin, mistä oli kyse. Kyseessä oli vanhuuteen kuollut ihminen ja siten kuolema oli vielä luonnollisempi asia. Samalla hautajaiset toimivat kylä- ja sukujuhlana. Vierailin hautajaisissa Togon puolella Agbannakin kylässä. Ylleni puin tietysti afrikkalaisesta värikkäästä tekstiilistä räätälillä valmistetun mekon.

Vaikka hautajaisjuhlat olivat levittäytyneet koko kylään, pystyi kankaista päättelemään, kuka on todennäköisesti kenellekin läheistä sukua (itseäni lukuun ottamatta). Siinä missä meillä päin istumajärjestyksestä häissä ja hautajaisissa voi usein päätellä, kuka on kenenkin sisar tai äiti, täkäläiset merkkaavat sukulaisensa ja statuksensa samasta kuviosta valmistetulla asulla. Myös tanssijat hautajaisissa olivat pukeutuneet samanlaisiin värikkäisiin asusteisiin. Täytyy myöntää, että koskaan aiemmin en ole viihtynyt hautajaisissa näin hyvin.

Kirjoittaja on runoilija ja toimittaja, joka vietti syys-lokakuussa 2014 viisi viikkoa Villa Karon stipendiaattina.

Perinteinen hausa-asu Aboudoulaye Bouraiman yllä Seppanen_resize
Perinteinen hausa-asu Abdoullai Bourahiman yllä. Kuva: Tanja Seppänen (2014).