Näyttelyitä niin Afrikan hengessä kuin stipendiaattiemme tuottamina kesäkuussa!
Juha Metson valokuvanäyttely Jää-jää/Ice-Stay/Eis-Bleib
Lasipalatsissa 21.5. – 8.6. Mannerheimintie 22-24, Helsinki
Tuomas Uusheimon valokuvia ja Aki Salmelan runoja Fallen Angels -näyttelyssä
Kotkan Valokuvakeskuksessa 29.5. – 21.6. Vuorelankulma 2, Kotka
Jaana Houessoun Onnen päiväuni
Brinkkalan Galleriassa 30.5. – 29.6. Vanha Suurtori 3, Turku
Milja Viita: Sirius Passet (2014) from Milja Viita on Vimeo.
Kluuvin galleriassa on vielä tämän viikon esillä Milja Viidan näyttely Sirius Passet. Ison salin installaatioteos muistuttaa Tyynenmeren jätepyörteestä, jossa muovi kiertää lähes ikuista elämäänsä.
”Tyynenmeren jätepyörteessä liikkuu muovin molekyylejä noin kuusi kertaa enemmän kuin planktonia. Merilintujen, kilpikonnien ja kalojen lisäksi myös eläinplankton harhautuu käyttämään sitä ravintonaan. Muovin synteettinen kauneus viettelee ihmistä ja pettää eläimen vaiston.”
Teoksessa esiintyvät Beninin ja Itämeren rantojen jätteestä muodostuneet kummajaiset, jotka asuttavat myös itse näyttelytilaa. Lintujen, kalojen, muovin ja muun rojun hybridit – veistokset ja valokuvat – kertovat groteskia tarinaa luonnon ja ihmisen kohtaamisesta. Galleriassa esillä olevista olioista tulevat mieleen toisaalta vodun-uskonnon rituaaliesineet, lintujen sulista, kalojen luista, pääkaloista ja erilaisesta rojusta rakennetut amuletit ja fetissit, ja toisaalta esimerkiksi Anette Messagerin nukkejen ja täytettyjen lintujen oudot yhdistelmät.
Jäännöksillä, jätteellä, hylätyllä – oli se sitten luuta ja nahkaa taikka muovia ja synteettisiä kankaita – on keskeinen mutta mieluusti torjuttu osa todellisuudessamme. Myös elokuva kasvaa eräänlaisesta jätteestä: se on taltioitu vanhentuneelle filmille, jossa
”[K]uva lähes katoaa rakeiden hunnun taakse. Filmissä on ajallista ja materiaalista totuutta jota videosta ei voisi löytää, sen valoherkkä emulsio muistuttaa orgaanisuudessaan ihoa ja silmän verkkokalvoa.”
Elävä (tai elänyt) ja keinotekoinen kohtaavat jälleen.
Toisessa salissa on esillä videoinstallaatio Fugue for Flotsam, joka paljastaa kodissa pyörivän jätteen. Installaation esittely kuuluu: ”Fuuga hylkyjätteelle, 4 min, video, lasipallo, roskat lapsen suusta”. Lasipallosta löytyvät koottuna ”roskat lapsen suusta”. Videoteos puolestaan näyttää jokaisen yksitellen, tuoreeltaan.
”[Tyynenmeren] pyörre palautui mieleeni poistaessani puolivuotiaan lapseni nielusta esineitä, joita aloin kerätä kokoelmaksi. Kärsin syyllisyyttä siitä, että kotini läpi virtaa vastaava jätevuo, johon hän on tukehtua. Kokoelmasta kehittyi näyttelyni runko. Muovisilpun taival käsistämme pyörteeseen kestää keskimäärin kaksitoista vuotta, tänä aikana kasvatamme lasta pitkälle oman elämänsä alkuun.”
Katso täällä myös Miljan Beninin ja Itämeren rannoilla kuvaama teos Coriolis (2013) sekä Grand-Popon naisista kertova Femme d’Afrique (2011)
Videoteosten sarja KULTA-AIKA pohjautuu Maija Blåfieldin reilun viidentoista vuoden varrella kuvaamaan dokumentaariseen kuvamateriaaliin, jonka hän oli jättänyt vuosiksi katsomatta ja odottamaan. Unohtaminen ja kuluneen ajan luoma etäisyys toimivat työvälineinä mahdollistaen uuden näkökulman tallenteissa piileskelevään sisältöön.Teoksen kautta Blåfield on pohtinut henkilökohtaisesta näkökulmasta oman ympäristön kuvallisen tallentamisen merkitystä ja sitä, mikä kuvatallenteessa lopulta on merkityksellistä. ”Materiaali on minulle samanaikaisesti reliikki, jäte, aarre ja taakka”, Blåfield toteaa. ”Mutta onneksi on tarinoita”.
Taidekasvattaja Liisa Kauppisen ohjauksessa Namibiassa, Beninissä, Vienan Karjalassa ja Suomessa työskennelleiden taideryhmien teokset tuovat eri kulttuurit lähelle katsojaa. Näyttelymateriaali koostuu eri tekniikoilla valmistetuista piirustuksista ja maalauksista, isokokoisista kankaista, veistoksista, videoille dokumentoiduista esityksistä, arjen kuvauksista sekä lyhytelokuvista. Näyttelyssä mukana olevien suomalaisten lasten ja nuorten teokset ovat syntyneet taiteellisesti lahjakkaille kehitysvammaisille suunnatun Taidemyrsky-hankkeen tuloksena.
Kameran eteen päätyi kahdeksantoista kuningasta maan kaikkiaan viidestäkymmenestäneljästä kuninkaasta. Vaikka Benin ei ole valtiomuodoltaan kuningaskunta, monen Afrikan maan tavoin senkin alueella on useita erillisiä kansoja, heimoja ja yhteisöjä. Kuninkailla ei ole poliittista valtaa, mutta he toimivat tärkeinä mielipidevaikuttajina ja välittäjinä alueillaan.
Klovni Tapikka ihmettelee ihmisen eri ikävaiheita ja elämänsä ihanuuksia valmistautuen samalla jättämään niille jäähyväiset. haMEmossa on vähän puhetta, mutta paljon klovnerialle tyypillistä suoraa vuorovaikutusta ja leikkiä yleisön kanssa.
Fugue for Flotsam: ”Installaatio on syntynyt Afrikasta, Atlantin rannikolta saamistani ja Itämerestä keräämästäni orgaanisesta jätteestä ja roskista. Ne saavat teoksessa uuden hahmon. Kummajaisten esitys on kuvattu löydetylle, parikymmentä vuotta vanhalle elokuvafilmille. Vanhentuneessa filmissä kuva lähes katoaa rakeiden hunnun taakse. Filmissä on ajallista ja materiaalista totuutta jota videosta ei voisi löytää, sen valoherkkä emulsio muistuttaa orgaanisuudessaan ihoa ja silmän verkkokalvoa.” – Milja Viita
Milja Viita: Sirius Passet (2014) from Milja Viita on Vimeo.
Beninissä kaksikko järjesti break dance -tunteja lapsille sekä FULL CIRCLE -tapahtuman yhdessä Zica Gerbecin kanssa joulu-tammikuussa 2013-14. Niitä kuvia pääsee katsomaan täältä.
Melanie Orenius skriver från Benin:
19.09.2013
Den första veckan
Jag bestämde mig för att skriva på svenska, som är mitt modersmål, även om jag använder det förvånandsvärt lite. Orsaken är simpel: mina franska kunskaper är svaga. Och i Benin betyder det att kommunikationen mellan mig och befolkningen här fungerar på en väldigt svag nivå. Orsaken ligger också i någonting intressant som hände idag, medan vi tog en pirogue över till Heve. Det hör till att sjunga. Sjunga för att skydda och ge mod, att paddla väl och komma säkert över till andra sidan. Jag forstod förståss inte vad de franska sångerna handlade om, så jag satt tyst då jag tydligen borde ha deltagit. Genant och besvärligt. Nå väl, jag hade en egen sång som passade situationen mer än utmärkt, och den går så här:
Min paddels vassa blad blänker som silver
Hastigt som gässens flykt
Sänk, sänk och lyft
Sänk, sänk och lyft igen
Paddeln av silver
Hastigt som gässens flykt
Sänk, sänk och lyft
En vers från min (finlandsvenska) barndom, som många lär känna igen. Men det hände någonting, då jag sjöng den i takt med kanotens guppande i Mono floden. Från att känna mig totalt malplacerad och allt annat än närvarande, förstod plötsligt en del av mig att jag verkligen är där jag är; paddlar igenom en mangrov djungel och sjunger en sång vi lärde oss hur man sjunger kanon till i skolan. En så surrealistisk situation i sig.
Själen lär inte ska resa lika många kilometer i timmen som flygplan, men en del av den nådde sin destination i den stunden. För jag delade någonting.
Så nu funderar jag desperat på hur jag ska hitta mitt eget sätt att kommunicera på, mitt eget sätt att vara här och nu och dela av mig själv, i Väst Afrika. Hur ska jag hitta ett gemensamt språk som inte nödvändigtvis är verbalt? Jag väntar också på att resten av min själ ska anlända, jet-laggad och förvirrad.
Kanske jag bara övar på kanon ännu, och hänger ett slag efter i Grand-Popos takt. I vilket fall som helst kan jag redan säga, att fem veckor krympte dramatiskt i storlek så fort jag anlände i Villa Karo.
04.10.2013
Tre veckor senare
Jag har landat, och återvänt till mangroven.
