0

Avainsana: Artists

Arvoituksia ja Kuninkaan lahjat Helsingin heinäkuussa

Leea Pienimäki-Amoussou & Victor Amoussou

Victor Amoussou: Qui est l'homme (2013), sekatekniikka kankaalle
Victor Amoussou: Qui est l’homme (2013), sekatekniikka kankaalle

ARVOITUKSIA – Lasipalatsin Näyttelytila, Helsinki 4.-28.7.2013
KUNINKAAN LAHJAT – Rööperin Taidesalonki, Helsinki 10.-28.7.2013

Avaa ovi Afrikkaan: tee taidematka itseesi ja ihmisyyden alkujuurille. Suomalais-beniniläisen taiteilijapariskunnan näyttelyt tulvivat tekemisen riemua, hehkuvia värejä, kiehtovaa kuvastoa ja arvoituksellisia tarinoita. Tämä taide koukuttaa silmän ja mielen.

Kaksi taiteilijaa, kaksi kulttuuria – vuorovaikutus molempiin suuntiin

Helsinkiläinen tekstiilitaiteilija, TaM Leea Pienimäki-Amoussou ja beniniläinen Beninissä asuva itseoppinut kuvataiteilija Victor Amoussou ovat tehneet taiteellista yhteistyötä Suomessa ja Beninissä vuodesta 2006. Afrikassa taiteeseen, taiteen tekemiseen ja taiteesta puhumiseen avautuu uusia näkökulmia. Taiteilijapariskunnan työskentelyä siivittääkin intensiivinen kulttuurinen vuoropuhelu, jossa vaikutteet siirtyvät molempiin suuntiin. Taiteilijoiden taidot ja tietämys täydentävät toisiaan. Victorin sanoin: ”Together we are more than fire!”

Länsi-Afrikassa sijaitseva Benin on animistisen vodoun-uskonnon syntypaikka, jossa lukemattomat jumaluudet ja henkiolennot sekä monenlaiset kultit ja seremoniat ovat näkyvä osa arkea yhä edelleen. Niistä löytyy paljon yhtäläisyyksiä suomalaiseen mytologiaan, joka on Suomessa uinuvaa kansanperinettä. Erityisesti Victorin symboliikalla ladatuissa teoksissa kulttuuriset juuret näkyvät vahvasti. Victorin omintakeinen taide- ja elämänfilosofia palkitsee jokaisen joka syventyy kuuntelemaan karismaattista kertojaa.

Kulttuuritulkkaus

Afrikan taide ja kulttuurihistoria ovat inspiroineet lukemattomia länsimaisia taiteilijoita. Siitä huolimatta Suomessa nähdään harvoin afrikkalaista ei-etabloitunutta nykytaidetta. Uutiskuvat nyky-Afrikasta ovat usein karua katseltavaa. Beninissä asuessa asiat näkee ja ymmärtää toisin. Paikallisen elämäntavan ja tarinoiden sekä erityisesti vodoun-uskonnon ymmärtäminen edellyttää jonkinlaista kielellisen ja kulttuurisen kontekstin avaamista. Taiteellisella yhteistyöllään Leea ja Victor rakentavat ymmärryksen siltaa kahden kulttuurin välille toimimalla kulttuuritulkkeina toisilleen ja yleisölleen.

Näyttelyt kesällä 2013

Taiteilijoiden runsas ja monialainen taiteellinen tuotanto jakautuu tänä kesänä kahteen galleriaan Helsingissä. Lasipalatsin ARVOITUKSIA-näyttelyyn (4.-28.7.2013) tulee kuvataidepainotteinen ripustus, mm. sekatekniikkamaalauksia ja suuria vahabatiikkitekniikalla toteutettuja maalauksia.

Rööperin Taidesalonkiin tulee afrikkalaishenkinen basaari: KUNINKAAN LAHJAT -näyttely (10.-28.7.2013). Siellä nähdään käsintehtyjä uniikkikankaita ja Leean niistä ompelemia tuotteita, pieniä batiikkimaalauksia, Victorin T-paitoja ja molempien tekemiä koruja.

Amoussou-Art: More Than Fire from Leea Pienimäki-Amoussou on Vimeo.

Lisätiedot ja teoskuvat: Leea Pienimäki-Amoussou, pienimaki.amoussou@gmail.com, p. 050 374 0922, www.amoussou-art.com

Mieheys on katsojan silmissä?

Kenneth_Bamberg_STIP10_S2012_photo_by_MKiminki
Kuva: Miikka Kiminki
Kenneth Bamberg Villa Karossa 10.10.2012-2.1.2013

Syksyn stipendiaateista Villa Karossa pisimpään työskennellyt valokuvaaja Kenneth Bamberg saapui residenssiin yhtä matkaa toisen valokuvaajan kanssa. Matkan ja valokuvaamisen lisäksi Kennethillä ja Miikka Kimingillä on muutakin yhteistä. Molemmat työstävät valokuvissaan maskuliinisuutta. Kimingin lähestymistapa aiheeseen on ekspressiivinen, omasta kokemuksesta ja arkipäivän aiheista ammentava. Bamberg taas tarkastelee maskuliinisuutta kulttuuristen instituutioiden kautta. Kuvillaan kukoista ja miehistä – painijoista, nyrkkeilijöistä, saunojista, aikuisuuden kynnyksellä olevista thaimaalaispojista – ahvenanmaalaiskuvaaja laittaa katsojansa pohtimaan sitä lokeroa, joka yhteiskunnassa on rajattu miehelle.

Manlighet sitter i betraktarens öga?

Se, mikä on miehekästä tai miehelle on sallittua, se, mikä on miehen tai naisen hyve ja mikä taas ei, on pitkälti sosiaalisesti määräytynyttä.  Tiettyjä ominaisuuksia saatetaan pitää universaalisemmin maskuliinisuuden tai feminiinisyyden symboleina kuin toisia.

”Kulttuurisia eroja tarkastelemalla voi konkreettisesti huomata sen, kuinka sukupuoliroolit ovat luomiamme rakennelmia.”

Aikaisemmissa töissään Kenneth on kuvannut esimerkiksi turkkilaista painia, jossa sukupuolielimensä peittäneet alastomat miehet öljytään kiiltäväksi ennen ottelua.

”Liukkaasta vartalosta on käytännössä mahdotonta saada pitävää otetta. Niinpä painijat pyrkivät selättämään vastustajansa tarttumalla tätä kalsareista.”

Paikallisen kulttuurin ulkopuolelta tulevan katsojan silmissä tällainen saattaa näyttäytyä ilmeisen homoeroottisena.

”Kyseisessä yhteisössä perinteinen laji on miehisyyden mitta, ja painijat maskuliinisuuden juhlittu kruunu”, Kenneth kuvailee.

Turkkilaisten painijoiden lisäksi valokuvaajan tuotannosta löytyy Shan-heimoon kuuluvia thaimaalaispoikia, jotka on aikuistumisriittinsä kunniaksi puettu muistuttamaan prinssi Siddhartha Gautamaa, ennen kuin hänestä tuli Buddha.

”Pojat koristellaan kauniin kukkasin ja meikataan sieviksi. Prinsseillä on yllään paljon sellaista, mikä yleensä yhdistetään luontevasti naisiin ja naisellisuuteen.”

Vad är små pojkar gjorda av?

Kennethin eksoottisia ja visuaalisesti häikäiseviä kuvia katsoessa huomaa itsekin pitävänsä nenällään oman kulttuurinsa laseja. Vaikka niitä ei olisi helppo riisua, ainakin niiden olemassa olosta tulee varsin tietoiseksi. Kuvasarjat tekevät ilmeiseksi sen mitä sosiaalisella sukupuolella – naistutkimuksesta sukupuolentutkimukseksi vaihtuneen tieteenalan keskeisimmällä tutkimuskohteella – tarkoitetaan.

Tasa-arvokeskustelussa tehdään ero biologisen ja sosiaalisen sukupuolen välillä. Nainen on toki fyysisesti erilainen kuin mies, mutta suuri osa siitä, mitä pidetään naisellisena tai miehisenä, määräytyy kulttuurisesti, eikä sillä ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Fysiologisten erojen päälle rakennetaan muun muassa kasvatuksen ja koulutuksen kautta ylimääräisiä biologiaan palautumattomia kerrostumia. Näin luodaan tiedostamatta normeja sille, mikä on sallittua naiselle ja mikä miehelle.  Tyttö saa toki leikkiä nukeillansa ja poika autoillansa, entä saako myös toisinpäin?

Vad är kungar gjorda av?

Beninissä Bamberg kuvasi kuninkaita ja kameroiden muistikortit täyttyivät värikylläisistä otoksista. Kuvista välittyy monella tapaa maan äärimmäisen arvokas kulttuuriperintö.

”Kuninkaat on niin makeita!”, Kenneth ihastelee.

Kameran eteen päätyi kahdeksantoista kuningasta maan kaikkiaan viidestäkymmenestäneljästä kuninkaasta. Vaikka Benin ei ole valtiomuodoltaan kuningaskunta, monen Afrikan maan tavoin senkin alueella on useita erillisiä kansoja, heimoja ja yhteisöjä. Kuninkailla ei ole poliittista valtaa, mutta he toimivat tärkeinä mielipidevaikuttajina ja välittäjinä alueillaan.

“Beniniläiset kuninkaat ovat kansojensa isähahmoja – heidän silmänsä. Tavalliselle ihmiselle kuninkaat näyttäytyvät Jumalasta seuraavana.”

Myös kuningassarja käsittelee miehisyyttä.

Näissäkin kuvissa tarkastellaan sitä, mitä tarkoittaa olla mies, vaikkei ristiriita omaan kulttuuriimme nähden olekaan ehkä yhtä hätkähdyttävä kuin joissakin aiemmissa kuvissani, ” Kenneth kertoo.

Kuvissa näkyy voiman ja vallan symboleita: sateenvarjoja, toteemieläimiä, vaimoja. Kuningasta ei kukaan pääse määräilemään – luonnollisesti ei etenkään valkoinen mies, kun kyseessä on entinen siirtomaa.

Oli kiinnostavaa seurata, mitä kaikkea kruunupäiden oli tärkeää saada kuvaan mukaan ja kuinka kuvauspaikat valikoituivat. Yleensä he valitsivat kuvauspaikaksi jonkin historiallisen, itselleen henkilökohtaisesti tärkeän paikan. Jokaiseen kuvaan kuninkaat halusivat mukaan joko palvelijansa, prinssin tai prinsessan.

Kuningassukujen myyttiset tarinat ovat yhtä mehukkaita kuin kuninkaista otetut valokuvat.

”Eräskin kuningas kertoi, kuinka hän symbolikseen valikoituneen krokotiilin tavoin sukeltaa veteen ja vaanii pinnan alla kunnes hyökkää vihollisensa kimppuun.”

Kuvaaminen on kuvaamista Afrikassakin, mutta eksoottiset olosuhteet tuovat arkirutiineihin lisänsä.  Värikylläisten pintojen taakse kätkeytyy tuntien odottelua, satoja poukkoilevia autokilometrejä, hikistä vaatteiden vaihtoa, omituisia kertomuksia ja käännöskukkasia.

 Vad annat?

Energisestä valokuvaajasta saattoi nähdä vilahduksen palmuun kiipeämässä tai pistelemässä pihviä Auberge-hotellin terassilla, mutta muuten Kenneth tuntui olevan menossa kaiken aikaa. Kuningasprojektin lisäksi kolmikuukautiseen residenssijaksoon mahtui monta keskipäivänhelteistä juoksulenkkiä Guineanlahden rantahiekalla, blueskitarasessioita Karoon seuranneen ystävän, Anders Salinin kanssa ja rumputunteja Centre Académique des Arts Africains et d ́Écoutes’ssa . Projektiensa ohessa Kenneth järjesti myös paikallisille valokuvaajille työpajan, jossa käytiin läpi studiovalaistustekniikkaa.

Kenneth teki paljon yhteistyötä muiden stipendiaattien kanssa. Koreografi Riikka-Theresa Innasesta ja kirjailija Jaana-Mirjam Mustavuoresta muodostui Kennethin hovikaarti, joka kulki mukana kuninkaita tapaamassa. Naiset löysivät paljon dokumentoitavaa siitä maailmasta, jonka ovea he Kennethin mukana pääsivät raottamaan. Georges Agbazahou auttoi Kennethin kuningasprojektin alkuun.  Kohtaamisten välittäjänä toimi kuningas Adjiwatonou Yewa Kpedo III:n sihteeri, joka loi kontakteja ja suositteli Kennethiä muille kuninkaille.

Kenneth Bambergin tuotantoa pääsee seuraavan kerran ihastelemaan Tukholman NAU-galleriassa maalis-huhtikuussa. Näyttely on avoinna 21.3 – 20.4.2013.

Mystinen taiteilija ei paljasta mitä tuleva näyttely sisältää.

Käykää katsomassa ja ihastukaa! Gå dit själva och bli hänryckta!

NAU-Gallery  21.3 – 20.4.2013
Hudviksvallsgatan 4B, Tukholma/Stockholm. 
Avajaiset/ Vernissage: 21.3 klo 17-20
Galleria avoinna: ti-pe 12-18, la 12-16

Yksinhuoltajaisiä ja kylänvanhimpia

Miikka Kiminki Villa Karossa 10.10-29.11.2012
Miikka Kiminki Villa Karossa 10.10-29.11.2012

Viikkoja ennen kuin valokuvaaja Miikka Kiminki astui Villa Karon minibussista taiteilijatalon portille, talon henkilökunta sai sähköpostia, jossa pyydettiin residenssihuonetta mahdollisimman kaukaa keittiöstä. Pidempiaikainen altistuminen kalan hajulle saattaisi johtaa allergikon hengenvaaralliseen adrenaliinipiikkiä vaativaan shokkitilaan. Residenssipätkästä Beninissä on kuitenkin säilytty hengissä, ja taiteilijan muut henkilökohtaiset kompleksit ovat synnyttäneet yhteiskunnan lainalaisuuksia tarkastelevaa, erittäin kiinnostavaa valokuvataidetta. Valokuvaaja, joka kääntää oma vastoinkäymisensä itsetutkiskelun kautta ympäröivän maailman tutkielmaksi, iski kuokkansa hedelmälliseen maaperään Grand-Popossa.

Vaikka malaria sotki Miikan aikatauluja, kerääntyi materiaalia valtavasti.

Grand-Popossa on 44 kylää, joihin on suhteellisen helppo päästä. Tämän ansiosta aikaa ei tarvinnut tuhlata liikkumiseen, mutta saattoi kuitenkin tutustua keskenään hyvin erilaisiin ympäristöihin. Kulttuurikeskuksen sijainti oli täydellinen tällaisen projektin tekemiseen,

Miikka hehkuttaa ja esittää toiveen paluusta joko Villa Karoon, tai muuten Beniniin niiden kontaktien kautta, jotka kyliä ympäriinsä kolunneelle valokuvaajalle matkoilla kertyi.

Niin taideakatemian lopputyössään kuin opiskelua seuranneessa opetuspätkässäänkin Miikka keskittyi tavalla tai toisella identiteettiin ja omakuvaan. Lopputyönä Turun taideakatemiasta valmistui kirja, jossa valokuvaaja käsitteli omaa maskuliinisuuttaan. Yksinhuoltajaäidin lapsena kasvaneen pojan miehisen identiteetin kehittymistä tukivat eripuolilta omaksutut miehen roolimallit.

Vaikken kasvanutkaan isän kanssa, poimin tietysti itselleni miehen malleja muualta. Lopputyössäni pohdin sitä mistä näitä malleja olin hakenut ja valokuvasin ihmisiä, joista olen miehistä minääni rakentanut.” Miikka kertoo.

Miesroolien käsittely on jatkunut Beninissä.

Sisältäpäin tehdyn suomikuvaston vastapainoksi lähdin hakemaan täältä uutta, laajempaa perspektiiviä”.

Ajatuksena on näiden kuvastojen yhdistäminen myöhemmin näyttelyksi. Paikan päällä Miikka kuvasi valokuvasarjaa yksinhuoltajaisistä ja kylän vanhimmista miehistä sekä videoi naisten viettelemiseksi tarkoitettua tanssia.

Yksinhuoltajaisyydestä

Ensimmäisen, yksinhuoltajaisiin, keskittyvän sarjan aihio oli Miikalla mielessä jo Suomessa. Hän ei kuitenkaan uskonut löytävänsä tällaisia perheitä Beninistä.

En olisi ikinä osannut aavistaa, että löytäisin täältä kuvattavaksi tässä ajassa kahdeksantoista perhettä!

Yksinhuoltajuus sinänsä osoittautui Beninissä hyvin erilaiseksi kuin Suomessa. Yhteisöllinen kulttuuri näytti vaikuttavan niin, että vaikka lapset elivätkin isiensä kanssa, käytännössä pihapiirissä tai kauempana oli lähes aina joku nainen, joka huolehti lapsista. Äidit eivät syystä tai toisesta välttämättä päässeet tapaamaan lapsiaan eron jälkeen. Vain kolmessa, neljässä kuvattavista perheistä äiti näki lapsiaan säännöllisesti. Sellaista lasten pallottelua vanhemmalta toiselle, kuin Suomessa ei näissä perheissä esiintynyt.

Ehkä myöhemmin näistä perheistä voisi valita pienemmän ryhmän, joiden kanssa käsiteltäisiin aihetta syvemmälti. Vielä en kuitenkaan mennyt tarinoihin sen syvemmälle sisään. Keskityin kuvaamiseen ja minulla oli vain muutamia valmiita kysymyksiä ranskaksi.

Vanhenemisesta ja kunnioituksesta

Yksinhuoltajaisiä käsittelevän projektin lisäksi Miikka teki kuvasarjaa kylänvanhimmista miehistä.

Vanhat miehet ovat ylipäätään kiinnostaneet minua. Yhtäältä minua kiinnostavat elämän jättämät fyysiset jäljet, toisaalta kiinnostavaa on myös henkinen muutos: se miten elämän kierrossa vanhuus palautuu ikään kuin lapsuuteen ja meistä tulee uudestaan huollettavia. Etenkin vanhoille miehille tuntuu olevan hankalaa hyväksyä omaa avuttomuuttaan lähestyvän kuoleman edessä, niin Suomessa kuin Beninissäkin.

Vanhusten kunnioittaminen Beninissä on Miikan mukaan käsin kosketeltavaa, toisin kuin Suomessa, vaikka traditiot ovat molemmissa maissa rapistumassa.

Esimerkiksi erästä kuvaustilannetta varten vanhus oli laittautunut parhaimpiinsa ja saapunut osoittamaansa kuvauspaikkaan. Kun hän ymmärsi, että olin saanut kuvausvälineistöni valmiiksi, hän sormiaan kerran napsauttamalla hääti paikalta parikymmenpäisen hälyävän lapsilauman. Sanaakaan ei salissa vaihdettu. Lapset vaikenivat ja poistuivat paikalta välittömästi vanhusta kunnioittaen.

Sukupuolten välisestä suhteesta

Kolmas Miikan miehisyys-projekteista liittyy naisen pelkoon. Kyseessä on video, jossa mies esittää naisen viettelemiseksi esittämän tanssin. Tanssija vaati kuvausajankohdaksi täysikuuta, josta hän haki voimaa rituaaliinsa ja näin videon tekeminen jäi Miikan viimeiseen iltaan Beninissä. Videon pariksi on tarkoitus kuvata suomalainen vastine: useimmille meistä tuttu rituaali, jossa suomalainen mies pullosta henkeä ammentaneena uskaltautuu iskuyritykseen baarissa. Luonnollista kuin metso soitimella, mutta näiden lähestymisyritysten taustalla Miikka näkee epävarmuutta, jota erilaisin rituaalein pyritään hallitsemaan:

Miehet pelkäävät naisia.”

Benissä naisen asema yhteiskunnassa on heikko. Työt kaatuvat heidän harteilleen, ja he ovat yleensä taloudellisesti täysin riippuvaisia miehistään ja näin heille alisteisia. Uskonnon piirissä asetelma on toinen: voodoo-papittaret ovat hedelmällisyyteen liittyvien uskomusten ansiosta miespappeja voimakkaampia ja arvostetumpia. Suomessa asetelma on käänteinen: yhteiskunnassa naisen asema on parempi kuin Beninissä, vaikka tasa-arvoon on yhä matkaa. Kirkon piirissä, sitä vastoin naispappeuttakaan ei aina hyväksytä.

Tämä asetelma ja erot yhteiskuntiemme välillä tarjoavat herkullisen kontrastin, jota olisi kiinnostava lähteä kehittelemään tulevaisuudessa”.

Valokuvauksesta ja aitoudesta

Benin oli Miikalle ensimmäinen itsenäinen oman projektin kuvausmatka.

”Ihan käytännön tasolla jännitti hieman, se, että miten saisi töitä tehtyä ilman yhteistä kieltä. Valokuvausvälineistökin piti suunnitella kentän mukaan.”

Kiinteiden polttovälien käyttäminen johti itse asiassa tilanteeseen, jossa valokuvattaviin oli luotava pakostakin kontaktia. Tästä oli monella tapaa hyötyä. Valokuvaustilanteet eivät pääse löystymään:

Kuvaaja pysyy skarppina ja kuvattavat voivat seurata mitä tapahtuu”.

Tällainen kuvaaminen on tietysti haastavampaa, mutta noin yleensä ihmisten lähestyminen ja ikuistaminen on Miikan kokemusten mukaan ollut Beninissä Suomea huomattavasti helpompaa.

Iästä riippumatta ihmisillä ei ole jatkuvaa kiirettä”.

Sosiaaliset vuorovaikutustilanteet laitetaan tärkeysjärjestyksessä kaiken kärkeen.

Fyysisen paikallaolon lisäksi, kuvattavat ovat täällä ajatuksineen ihan aidosti läsnä. Heitä ei tarvitse myöskään ohjastaa, vaan kaikki on niin paljon luonnollisempaa. Ihmiset ovat välittömämpiä, eivätkä poseeraa. Ehkeivät he ole saman lailla tottuneet keimailemaan peilikuvalleen kuin Suomessa, jossa ihmisiä on vaikea löytää maskiensa takaa ja jossa aitous katoaa jatkuvaan itsetarkkailuun ja kontrolliin.”

Suomessa on nykyään vaikea tehdä aikalaiskuvaa kadulla ihmisistä, kun nämä vaativat tivaavat syitä valokuvan ottamiselle.

Kymmenen minuutin johdatuksen jälkeen, ei spontaaniudesta ole mitään jäljellä ja tekee mieli laittaa kamera takaisin laukkuun”.

Miikan mukaan voi käydä niin, ettei tulevaisuuden polville jää tällaista kuvastoa meidän ajoistamme. Ihmiset ovat pelokkaita netin takia, eikä varovaisuus turhaa olekaan – oman lapsen naama voi löytyä pian Facebookista, tai ties mistä muualta. Kuvan käytön kontrollointi on muuttunut aikaisempaa vaikeammaksi myös valokuvaajalle itselleen.

”Mediatalojen fuusioitumisen, kuvaajilta vaadittavien sopimusten ja valokuvaoikeuksien leviämisen myötä esimerkiksi Satakunnan Kansalle otettu kuva voi löytyä vuosien päästä vaikka jonkun Alma-median kustantaman kirjan kannesta.”

Olemmeko siis Suomessa rakentamassa pelkoa, jonka tieltä Afrikasta vielä löytynyt aitous katoaa?

Miikan sarja ”Kylän vanhimmat” on katsottavissa täällä.

 

 

Open Doors Day at Villa Karo on 10th December 2012 / La journée porte ouverte à la Villa Karo

PorteOuverteOpen Day was organised at Villa Karo in December. The aim of the event was to provide the locals with an opportunity to get to better know the institution present in their village.

The Lissa Gbassa hall was filled with locals as well as the scholarship holders.  The management team presented the institution and provided answers to the questions raised by the audience. Discussion arose and interchange was vivid – and very fruitful.

Villa Karo has several simultaneous tasks and its aims are ambitious. The institution combines the tasks of a residence for Finnish artists; a cultural centre providing cultural services for the local population; and an institution aiming at increasing the knowledge of the African culture in Finland and increasing overall intercultural understanding.

One of the themes discussed during the day was the institutions role as a bridge joining the artists on two sides – Benin and Finland – together. Most of the artists coming to Villa Karo do look for contacts among the local population and artists, in order to exchange their experiences and for learning from each other.  This is not always such a straightforward manoeuvre.

One way of easing this contact would be to establish an organisation of local artists to cooperate closely with Villa Karo, as Kwassi proposes in the meeting.

This discussion has resulted in an initiative by the local artist to found an association which is already cooperating with the Finnish artists. The scholarship holders have found their way to the weekly meetings organised on Sundays and the association’s first cooperation projects are already taking place.

Communication is a good means of reasoning. The whole is greater than the sum of his parts. In addition to bringing several wise heads together and increasing the quantity of reasoning, the interaction creates higher quality reflection, something that neither of the heads alone would ever had provided. Airing one’s own ideas and listening to other’s thoughts creates wholly new knowledge. So, we are looking forward to seeing continuance of these events!

Open_Doors

Cette journée porte ouverte a été marquée essentiellement par une conférence-débat dirigée par le directeur du centre, monsieur Kwassi Djidula AKPLADOKOU. Il a été assisté par les autres  responsables de l’administration de la Villa Karo à savoir le chef programmes et d’administration, madame Sylvie AHOUANGASSI AHOYO, le comptable, monsieur Richard TANDJOMA et la responsable de la collection du Petit musée, madame Georgette SINGBE.

Quelques questions posées :

 «  Quels sont les objectifs de la Villa Karo ? » 

Villa Karo (Georgette) : Les objectifs du centre Finno-Africain sont la promotion de la culture africaine et finlandaise et l’assistance des couches déshéritées ou défavorisées. On peut noter des actions telles que :

– La réalisation des modules de classes dans les zones reculées de la commune de Grand-popo.

– La prise en charge scolaire  de plus de 100 enfants démunis.

– L’organisation de concerts gratuits, la diffusion gratuite de films et autres activités de loisir ou de divertissement.

– Les échanges culturels entre artistes africains et finlandais entrant dans le cadre de la promotion des cultures du Nord et du Sud.

« Et quelles sont les raisons qui sous-tendent la programmation du concert mensuel  uniquement le  1er  samedi du mois ? »

Villa Karo (Georgette) : Pour ce qui est du choix du 1er samedi du mois, le centre a pour vocation de donner mensuellement un spectacle gratuit aux populations de Grand-Popo. Mais le 1er samedi, est le moment  propice où le grand nombre de personnes désirent se défouler après avoir  passé  plusieurs  semaines d’activités sous pression.

« Quel est le dossier qu’un artiste doit fournir pour bénéficier d’une production de concert à la Villa Karo et dans quel délai ? »

Villa Karo (Sylvie): Les différentes pièces  que constitue le dossier d’un artiste postulant au concert  déposé à l’administration de la Villa Karo sont les suivantes :

a)      Une demande de prestation de spectacle adressée au directeur

b)      Une biographie retraçant le parcours de l’artiste

c)      Un  DVD  ou CD témoignant les réalisations de l’artiste

Pour les  artistes qui n’ont pas encore produit d’album, le centre exige  que ces artistes invitent les responsables qui interviennent dans l’organisation du spectacle à une séance de  leurs répétitions.

Après étude minutieuse de ces dossiers, l’administration  procède à la sélection de l’artiste du mois  sur  la base  d’un certain nombre de critères bien déterminés. Ce n’est qu’après cette opération que l’artiste retenu est programmé. C’est une activité qui s’étend sur une durée allant de trois mois à 1 an.

« La Villa Karo organisait des cours d’anglais au profit des jeunes apprenant locaux. Aujourd’hui nous avons constaté que ses cours sont suspendus. Alors veuillez nous éclaircir par rapport à la situation actuelle de ce projet ? »

Villa Karo (le directeur Kwassi) : La suspension des cours d’anglais est en fait due à l’absence des bénéficiaires. Mais les cours d’anglais seront bientôt relancés. J’exhorte donc tous ceux qui en sont intéressés à se rapprocher de la Mlle Maikki SALMIVAARA, la stagiaire chargée de la vulgarisation des langues étrangères telles que l’anglais et le finnois.

« Quelles sont les raisons qui expliquent la réticence  du directeur envers  les ouvriers locaux ? »

Villa Karo (Kwassi) : Ma réticence envers certains ouvriers locaux, est due au fait qu’ils ne m’inspirent pas de la crédibilité. Le comptable pourrait bien vous donner des exemples de cas d’escroquerie et d’abus de confiance  dont le centre à été victime.

Villa Karo (Richard) : Certains ouvriers locaux, une fois engagés pour exécuter un travail réclament des avances,  ce qui est logique. Mais par la suite, on constate non seulement un abandon  des travaux mais aussi leur disparition  de la localité. Dans d’autre cas, certains ouvriers locaux effectuent un travail inachevé et exigent qu’on leur paye.

« J’estime que les artistes finlandais aiment la musique traditionnelle,  pourquoi la Villa Karo n’invite pas uniquement les artistes locaux à  animer les spectacles mensuels ? »

Villa Karo (Richard) : Concernant la question de la volonté d’inviter uniquement les artistes locaux, il faut comprendre que le but du concert mensuel organisé par la Villa Karo est d’offrir au public de Grand-Popo la chance de découvrir sur scène certains artistes confirmés. Ce qui pourrait inspirer la perfection des artistes locaux et du coup favoriser leur compétitivité dans le monde artistique et culturel. Aussi l’expérience a-t-elle prouvé que le public a horreur de la monotonie. Donc il est évident que la Villa Karo opte pour la diversification des artistes.

« Quel est le nombre d’artistes locaux qui ont déjà été invités pour presenter  à la Villa Karo et qui sont-ils ? Et quelles sont les actions en cours par la Villa Karo pour faciliter  la promotion des artistes locaux qui n’ont pas encore bénéficié de soutiens  du centre ? »

Villa Karo (Kwassi) : Au nombre des artistes locaux qui ont déjà animé un ou plusieurs spectacles à la Villa Karo, on peut citer par example ADJIGNON, HAMBLADJI, GBEHOHAN, GANDJEGBE et MIDJOUBA.

Concernant la promotion des artistes locaux, je vous exhorte à plus de sérénité et de professionnalisme dans votre activité afin de vous faire distinguer par les artistes étrangers qui viennent en résidence à la Villa Karo. Il faut aussi penser à la mise en place d’associations afin de soumettre des projets d’ensemble à l’administration de la Villa Karo. Ainsi, vous pouvez mettre à la disposition de la Villa Karo, le répertoire des membres de vos associations. Cela permettra à l’administration de faire leur publicité sur le site du Centre.