Afrikaksi kuttutussa maailman osassa, 420:en penikulman paikkoin Lounasta kohen meijän tienoiltamme, on suuren Länsi-meren rannalla muuan maan paikka jota ruottiksi kuttutaan guldkusten, ja suomeksi olisi kultaranta nimeltä. Vähä päälle 60 vuotta takaperin tuli sinne myös muuan Danskalaisten laiva. Kapteeni pyysi päästä tämän maakunnan kuninkaan puheille, joka oli Frempung nimeltä. Viimmen myönty Kuningas päästämään häntä pakinoillensa. Hänen ihonsa oli musta samoten kuin hänen villiin alamaistensakki. Hän istui, oottain muukalaista vierastansa, vaaksan korkusella istuimella, ja pari sataa hänen vaimoansa oli hänen ympärillänsä.

Kuin Kapteeni, huoneeseen tultuansa, sai tietä kuka Kuningas oli, sieppasi hän, Eurooppalaisten tavoin, lakin päästään, kumarteli oikeen nöyrästi sujutellen selkäänsä, ja veteli vuorotellen jalkojaan takappäin. Kuningas joka ei sen kaltaista kunnian osotusta millonkaan ollut nähnyt, luuli Kapteenin ilvehtivän niin kuin muittenki ihmisten muotosten Mettän-kapeitten, jotka ruottiksi ovat Aapat nimeltä, ja tuumaavan karata hänen päällensä. Sen tähen nakkausi hän yhtäkkiä pitkää pituuttaan silmälleen laattialle, silmiään varoaksensa, ja huusi puolisoitansa avuksensa. He piirittivät hänen kohta moninkertasesti.

Tulkki koki tulkita kuninkaalle ja taata hänellä ei olevan yhtään vaaraa, eikä valkia-ihosella vieraalla olevan mitään pahaa mielessä; ja sanoi Eurooppalaisella olevan senkaltaisen tavan kunniata kuninkaille osottaissa. Kuninkaalle oli vaikia tätä uskoa. Viimmen käski hän tulkin sanoa vieraalle että senkaltaiset joutavat ilveet eivät olleet häntä mieleen; kuitenki sai hän luottaa hänen armoonsa, jos hän pysyi paikoillaan, häntä likenemätä. Samalla komensi hän ison joukon vaimoistaan seisomaan hänen ja vieraan välillä. Hän katteli tarkoin vieraansa pää-puolia; ja välimiten täyty vaimoin siirtyä pois eestä, että hän sai nähä myös muukalaisen jalka-puolen muodon.

Sitten torui Kuningas tulkkia joka ei ollut hänelle oikeen eeltäpäin selittänyt vieraan muotoa ja näköä, luulten Kapteenin vaatteijen, isommaksi osaksi ainakin, kuuluvan hänen ruumiiseensa, eli olevan sen osia.

Kapteenilla oli Peruuki päässä; ja peruukin taka-puolessa oli pitkä hivusletti eli palmikko, nauhalla kääritty, joka varsin pisti kuningasta silmiin. Sitä luuli hän valkosen vieraansa hännäksi, ja koska eläimitten hännät tavallisesti ovat muutamassa toisessa paikassa, niin arveli hän sen valkiolla otuksilla olevan niskassa. Tulkki koki selvittää Kuninkaalle että ne vieraan kapineet joita hän luuli vieraan ruumiin osiksi, olivat ainoastaan vaatteita, ja että häntä niskassa ei ollut luonnollinen, vaan ihmisten käsi-aloja.

Näin tuumattua tahtoi Kuningas vielä nähä jos hänen valkonen vieraansa osasi syödäkki. Ruokaa kannettiin pöydälle oikeen mieliksi Kapteenille, jolla oli nälkä. Nähtyänsä Kapteenin syövän yhellä lailla kuin hän ittekki, alko Kuningas käydä rohkiammaksi ja tulla häntä yhä likemmäksi ja likemmäksi. Viimmen vaati Kuningas Kapteenia riisumaan vaatteet päältänsä ja näyttämään minkä näkönen hän alaistonna olisi. Tulki rukoili Kapteenia tekemään Kuninkaalle mieliksi; mutta Kapteeni ei tahtonut ollenkaan myöntyä siihen Kuninkaan Vaimoin nähen. Viimmen lupasi hän toki risua päältään jos hän jätettäsiin kahen kesken kuninkaan kanssa. Ei voinut Kuningas ymmärtää minkä tähen hänen valkia vieraansa ei tahtonut Vaimo-väen nähen riisua päältään; mutta tuumattuansa vanhoin virkamiestensä kanssa rohkasi hän viimmen ittensä ja jäi kahen kesken vieraan kanssa. Kapteeni riisui päältään; Kuningas tuli häntä aivan liki, koetteli käellänsä hänen ihoansa, ja jäseneitänsä yleiseen, ja arveli viimmen kummastellen: ”Näyt sinä tosiaan olevan ihminen, mutta valkia olet sinä kuin itte Piru.”