Blogi – Sivu 22 – Villa Karo

loka82015

Ehdotelmia vaihtelevaan ruokavalioon

Kirjallisuusagenttini, kokenut Afrikan kävijä, opasti ennen matkaani Beniniin: ”Jos matkalaukussa on tilaa, vie mukanasi kuivamuinaa, jos haluat tehdä välillä itse ruokaa. Siten saat vähän vaihtelua.”

Hän kertoi, että paikallisten ”ruokakauppojen” (olin kuulevinani lainausmerkit hänet selostuksessaan) hyllyillä ei ole välttämättä paljon tavaraa. Sain tietää myös, että jos löydän pussillisen spagettia, se voi olla kalliimpi kuin Suomessa.

En tietenkään uskonut häntä. En ottanut mukaani edes ruisleipää, jota kannattaa muuten pakata laukkuun, jos haluaa syödä muuta kuin patonkia. Vinkki 1: Villa Karossa on pakastin, jossa ruispaloja voi säilyttää.

Grand-Popon pääkadun varrella on useita katukeittiöitä, joista osa avautuu aamuisin, osa päivisin ja osa iltaisin. Jokaisessa niissä tarjotaan jokaisena päivää pääsääntöisesti samaa ruokaa. Vinkki 2: Lounaan hakemista ei kannata pitkittää paljoa yli puolenpäivän, sillä kahden maissa lounaspaikkojen padoista on ruoka loppu.

Aamulla ja illalla saa muutamasta kojusta makeaa, sitruunalla maustettua maissipuuroa ja sen kanssa uppopaistettuja palleroita, jotka muistuttavat munkkeja ilman sokerikuorrutetta. Hinta 100 CFA. Yleisin katukeittiön menu on lienee valkoinen akassapallero, tomaattikastiketta ja ruotoinen kalanpala. Hinta 200 CFA. Samaan hintaan saa nopeammin haarukoitavaa ns. mättöruokaa eli spagettia, riisiä tai papumuhennosta tai kaikkia niitä sekaisin. Ja chilisoosia tietysti sekaan.

Jossain vaiheessa akassapallerot ja kalanpäät tai vaihtoehtoisesti pyrstö voivat käydä kyllästyttämään. Vinkki 3: Villa Karosta itään päin lähdettäessä toisesta katoksesta saa paikalliset makkaraperunat, rasvassa keitettyjä nakkeja sekä maniokkia ja jamssia. Nakit 100 CFA kappale, juurekset 50 CFA kappale.

Vinkki 4: Katukeittiössä on turha kysyä hintaa. On parempi kertoa, millä summalla ruokaa haluaa.

Mikäli stipendiaatti pitää kanasta, hänen on varauduttava siihen, että Grand-Popossa kana on oikeaa kanaa, kujilla vipeltävää vähälihaista ja sitkeää tyyppiä. Ei siis parissa viikossa teuraskuntoon lihotettua broileria. Vinkki 5: Kokonainen kana ei ole Grand-Popossa usean hengen annos. Sen kanssa taistellessa ja lihaa etsiessä ehtii nälkä tulla uudestaan.

Salaattia voi tulla ikävä. Yvette tarjoilee tosin joskus tonnikalasalaattia aamiaisella. Vinkki 6: Paternessa, mikäli löydätte sen, on listalla muutama eri salaatti.

Suurin ruokakauppa, josta kaiken lisäksi löytyy aina vaihtorahaa, sijaitsee noin kaksi kilometriä Villa Karosta Carrefouriin päin. Vasemmalla puolella tietä tuo rakennus hehkuu keltaisena. Se on ainoa paikka, josta olen löytänyt nakkeja. Juomia on kylmäkaapissa, sulatejuustoa hyllyssä. (Muuta juustoa kylästä ei saa paitsi pöllijuustoa tietullin kohdalta). Alkoholivalikoima on kylän laajin. Valmiita maustesekoituksia löytyy. Spagetti maksaa saman kuin Suomessakin.

Villa Karon pihakeittiössä stipendiaatti voi kokeilla luovuuttaan, ja loihtia Grand Popon perusraaka-aineista – tomaatti, sipuli, sitruuna, spagetti ja kananmuna – itse aterioita. Vinkki 7: Ota mukaan mausteita Suomesta, jos haluat höystää ruokasi muulla kuin suolalla ja chilillä.

Kalastajat nostavat verkon rannalla melkein jokaisena päivänä. Mikäli arvostat tuoretta kalaa, mene paikalle siinä vaiheessa kun kellojen ja laulujen äänet alkavat hiljentyä. Malttia tarvitaan. Kaupankäynti alkaa vasta, kun verkko on nostettu kokonaan vedestä ja viimeisetkin kalat on kahmittu naisten vateihin. Liikeneuvotteluja käydään kalastajien pomon kanssa. Hän on Ghanasta ja puhuu englantia. Vinkki 8: Kalalla, joka maksaa 1000 CFA, ruokkii kaksi. Kolmen tonnin kalasta syö kuusi. Kala fileiksi, paistaminen öljyssä, sitruunaa ja suolaa päälle. Viiden tähden illallinen.

Vinkki 9: Pizzaa jos mielit, pizzeria löytyy läheltä. Mutta älä mene sinne mielessäsi pizza, jollaisiin olet tottunut Euroopassa. Ajattele saavasi eteesi lämpimän piirakan.

Vinkki 10: Eurooppalaista tunnelmaa saat esimerkiksi l’Auberge de Grand-Poposta. Tilaa kallein annos, naudan pihvi. Et pety. Ensimmäisellä käynnillä hinta oli 5200 CFA, toisella kerralla 5600 CFA. Viiniäkin saat siemailla, karahvista edullisemmin kuin pullosta.

Ja lopuksi kaikkien vinkkien äiti: Grand Popon sympaattisin ravintola on kansankuppila La Légende. Aloimme kutsua sitä mukavien naisten paikaksi. (Ilman ironiaa ja sivumerkityksiä). Mukavien naisten paikassa spagetin tai coussoussin kanssa saa sardiineja, nakkeja tai joskus jopa katkarapuja tomaattisipulikastikkeessa. Hinta on aina 800 CFA, vaikka kastiketta tuodaan lisää. Annokset ovat suuria, ja jos loppuun asti ei jaksa, mukavat naiset murehtivat hetken ja pakkaavat sitten ruoan mukaan Villa Karon koirille Markukselle ja Paulalle. Mukavien naisten kasvoilta loistaa puhdas hyvyys. Kun käyt heidän luonaan kerran, menet uudestaan.

131 (Medium) — La Légenden mukavat ja hymyilevät naiset.

Jukka Behm

Kirjoittaja on kirjailija ja journalisti.

syys292015

Hector Sonon à la Villa Karo, le Centre Culturel Finno-Africain

Je débarque à Grand-Popo le dimanche 10 août d’un après-midi ensoleillé. Depuis l’entrée de la Villa Karo, le centre cultuel Finno-Africain où je viens en résidence pour quatre semaines, j’aperçois M. Kwassi le Directeur, seul sous les arbres (les acacias) devant son ordinateur.

Les deux chiens Paula et Markus sont couchés l’un près de l’autre, m’observant venir avec curiosité.

M. Kwassi m’accueille avec son habituel sourire. Les bruits des vagues de la mer nous parviennent sans perturber notre conversation. J’avoue que c’est beaucoup plus agréable que les incessants klaxons des moto-taxi ou voitures “venues de France” de Cotonou.

Pour couper avec les trin-trins quotidiens, se reposer, réfléchir et surtout créer, Villa Karo est le coin idéal. Autour de nous c’est le vide, le calme règne en maître. J’ai comme bagages un sac à dos, un sac de sport vert citron, ma trousse à matériels de dessin et mon PC. J’ai aussi sur moi le dernier livre de l’écrivain Haïtien Dany Laferrière: “ L’Art Presque perdu de ne rien Faire”.

Georgette, chef programme et Alphonse, chef logistique
l’administration

Après une heure de pause, Boubé, l’un des gardiens m’aide à déposer mes effets au premier étage du bâtiment central style Afro-Brésilien où se trouvent les dortoirs des résidents.

Boniface, assistant technique Yvette, la cuisiniére

Il y a cinq grandes chambres aussi hautes qu’un magasin et chacune d’elles porte le nom d’un ancien roi d’Abomey. J’occupe la 2^ème qui porte le nom du Roi Akaba. En attendant, Glele, Guezo, Behanzin et Agoliago attendent impatiemment leurs futures pensionnaires. Une semaine plus tard, M. Kwassi nous présente, moi et les trois infirmiers et médecins Finlandais à toute l’équipe de la Villa Karo.

Richard, le comptable Les jardiniers Edoh et Papa

Les gardiens Abdoulaye et Boubé Agathe, chargée de la propreté des chambres

Je suis en résidence à la Villa Karo pour réaliser une BD sur la vie d’une sclave popolaise du nom de (Damma) Madlena, basé sur la thèse de doctorat du Professeur Louise Sebro.

Mais toute ma recherche sur la documentation de cette dernière n’a malheureusement rien donnée. Aucune image de cette femme n’existe nulle part. Donc il me revient la lourde responsabilité de mettre sur ce nom un visage.

Recherche des personnages…

Pendant deux semaines, j’ai lu des documents, visionné des films sur l’esclavage comme Roots (Racines) de Marvin J. Chomsky et Amistad de Steven Spielberg avant de me mettre sur la réalisation du story bord qui est l’une des principales étapes pour la réalisation de cette BD sur Madlena…

Pour le reste, rendez-vous en Novembre pour l’exposition dans le cadre des festivités marquant les 15 ans de la Villa Karo…

Estrait du story board de la vie de (Damma) Madlena de Popo.

Mes sincères remerciements à toute l’équipe de la Villa Karo pour sa disponibilité pendant mon agréable séjour à Grand-Popo.

Hector Sonon

L’écrivain est un scénariste, caricaturiste et dessinateur de bande dessinée béninois.

elo252015

Health Promotion Thesis Project – Grand-Popo

For the past 3 months I have been conducting a needs assessment research of female health needs for my thesis project. Laurea University of Applied Sciences has been planning a health promotion project for Grand-Popo, and my research will form an important part of it. It is such an honor to be part of this project at my university. I am a nursing student, originally from Kenya. Before my trip, I had never travelled to another African country. At first, I underestimated my language and intercultural skills, and upon arrival, I felt very helpless and vulnerable. I was fortunate enough to have a dedicated translator who committed his time to assist me in achieving the goals of my project despite he himself was not in good health. My integration into the community was however slow and gradual because I couldn’t communicate effectively in neither the local language (Mina) nor the official language (French). The scope of my research work demanded proper understanding of French because I had to review government documents and reports written in French. In addition, interaction with the community in order to understand their health needs requires communication. On a positive note, I had an opportunity to travel to remote villages to see the state of the health services offered there. During the life of the thesis study, I made wonderful friends who supported me in my work and we also shared ideas. What has been crucial for this project is an idea conceived by two energetic and ambitious young guys with a vision to improve the quality of health care for the rural community of Grand Popo.

Living in Benin opened up my mind to new ways of thinking in relation to globalization and career prospects. It created in me an interest to work with populations in improving their daily life. The majority of Benin’s population is poor and a lot still needs to be done to bridge the development gap. Health, environment, energy and agriculture are all keys to boosting the livelihood of the locals.

For instance, dissemination of health promotion information deep into the underserved communities of Grand-Popo and distribution of mosquito nets to the families will help reduce frequent visits to the clinic or over-expenditure of medications. I learned a lot during the course of my stay, and one of the recognizable achievements would be my French language skills. My eyes were opened to the opportunities available in West Africa and Africa as a whole. I challenge myself and other African students and graduates sitting on their degrees in Finland to be brave enough to use their knowledge and skills to create innovative solutions for Africa. In partnership with two others, we have committed ourselves to create, innovate and develop systems and solutions to boost development. Working in collaboration with the youth, community representatives and professionals, an organization is being set up to disseminate new technology and information to boost development and open new frontiers of knowledge. This organization will work on bringing modern systems into trials and use, cutting across different fields.

Brian Otieno
iCID Africa Org, Founder and Executive Director
Laurea University of Applied Sciences, 2015

elo122015

Impressioita – Janne Tuomi

Afrikka, Länsi-Afrikka, Benin. Cotonou, Grand-Popo, Villa Karo. Maanläheisyys, henkimaailma. Ihmiset, musiikki, rummutus.

Ihmisillä ei ole kiire, paitsi auton ratissa.

Esineiden arvon ratkaisee niihin ladatut voimat, ei ulkoinen kauneus. Asunto ja ruoka ovat välttämättömyyksiä, ei niihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota.

Tarinankertojien maa. Kulttuuri ja musiikki ovat kehittyneet henkimaailman ohjaamina, ilmestyksien kautta. Miten maailma luotiin, ja mikä osuus siinä oli palmuviinillä? Mitä tapahtui togolaisprinsessan ja pantterin kohtaamisessa metsässä? Kuinka gong eli kello sai alkunsa? Mistä Grand-Popo sai nimensä? Näistä ja monista muista asioista kuulimme monta hyvää tarinaa.

Kolonialismi, orjakauppa, uhrauskulttuuri, kuninkaat, kyläpäälliköt, voodoopapit. Sodabi-pontikka, kolapähkinät, gin. Esi-isille hömpsyt myös, hoituu maahan kaatamalla. Heviosson kosto jonka ansiosta tuntemattomaan voi luottaa. Aina pääsee perille, aina autetaan, aina moikataan, aina hymyillään.

Näistä, ja monista muista aineksista muotoutuu huumaava kokemus, sukellus eurooppalaisen elämänmuodon ulkopuolelle. Kohtaamiset pienissä sähköttömissä kylissä joissa kyläpäällikkö ottaa vastaan asiaankuuluvin tervetuliaisseremonioin, siitä jatketaan torille keskelle kylää, jossa rummutetaan, lauletaan ja tanssitaan. Juhlat, voodoopappi on palannut kylään vuosien koulutuksen jälkeen. Menot jatkuvat tuntikausia. Jossain vaiheessa meitä kehotetaan lähtemään. Neuvoa ei tee mieli vastustaa. Muutama on jo vaipunut transsiin, viety nurkan taakse pihaan. Naiset ovat tanssineet puukot käsissään, lasittunein katsein. Olkapäät on pitänyt paljastaa, muuten puukko käy, jumaluus on niin määrännyt. Asiat vaikuttavat tapahtuvan sattumanvaraisesti, mutta kuitenkin luonnollisessa järjestyksessä. Koskaan ei voi tietää maallikkona mitä seuraavaksi tapahtuu, kyläläiset tuntuvan tietävän tarkalleen.

Ilo ja energia, joka huokuu lapsista heidän esittäessään perinnemusiikkia meille toisessa sähköttömässä kylässä, on jotain yhtä uskomatonta. Perinteet ovat elävinä, ei museoituina vaan koko ajan arkipäivässä läsnä. Joku modernimpi nuorimies isommassa kaupungissa naureskelee voodoo-uskomuksille mutta seuraavassa lauseessa kertoo isänsä kuolleen kiroukseen.

Eläimet elävät vapaina, lisääntyvät vapaasti. Poikasia riittää joka paikkaan. Niille töötätään jos ovat autotiellä, vauhtia ei kannata hidastaa. Sikoja ja vuohia köytettyinä autojen katoille. Vapaus loppunut. Kalastajat rannalla, vetämässä pitkää verkkoa takaisin maalle. Kellot ja rummut säestävät.

Rytmien koti. Ensin orjia tuotiin Ouidahiin ja Porto Novoon laajoilta alueilta. Sieltä laivoihin ja Kuubaan, Haitiin, Brasiliaan, New Orleansiin. Rytmit ja uskonnot matkustivat mukana. Moni muista yhteyksistä tuttu rytmi löytyy Beninistä. Roots of the Roots. Sambakulkueet muistuttavat hyvin paljon voodookulkueita, rytmit, viitat, patsaat. Tuntuu uskomattomalta olla keskellä niitä. Eri alueilla on omat rytminsä, omat soittimensa ja soittotapansa. Rikkautta ei voi määritellä pelkästään aineellisena.

Museossa kolme henkilökuntaan kuuluvaa nukkuu päiväunia, yksi lähtee esittelemään. Availee ovia, sytyttää valoja. Kertoo tarinoita menneistä ajoista. Raakaa menoa, ihmishenki ei ole aina ollut arvossaan, sen on voinut vaihtaa lusikkaan. Tykin on saanut viidellätoista nuorella ja vahvalla miesorjalla, nuoria naisia on tarvittu 21 vastaavaan kauppaan. Kuninkaan valtaistuimen jalkojen alla on ihmisen pääkalloja. Kuninkaan kunniaksi on rakennettu pyhättö, jossa yksi rakennusaine on ollut ihmisveri. Huonoina aikoina on voitu uhrata kokonainen suku, kymmeniä ihmisiä. Nykyisin ihmisuhreja ei kuulemma enää ole. Lopuksi vieraskirjaan nimi, jos vieraalla on kynä mukana, museoissa ei sellaisia ole.

Vaikea uskoa veristä historiaa, kaikki kohtaamamme ihmiset ovat olleet erittäin ystävällisiä, iloisia, vilpittömiä, luotettavia ja avuliaita. Veneretkellä pysähdys suolatehtaalla. Kylän pienessä mökissä on saviuuni, jonka päällä keitetään hiekan läpi suodatetusta vedestä suolaa. Opas selittää, tämä vesi on suolaista, ei makeaa, vaan suolaista, suolaista. Toivottavasti valkoiset nyt ymmärsivät. Toiselle kerron ravintolassa, että sain huonon olon vähäksi aikaa omeletista muutama päivä sitten, varmaankin jonkinlainen allerginen reaktio. Käy tarjoilijan puheilla ja tulee takaisin silmät loistaen, minulla on teille yllätys. Hetken päästä tarjoilija tuo kaksi keitettyä kananmunaa, jolloin opas selittää että tämä on kananmuna, mutta se on laitettu kuumaan veteen ja sitten siitä on tullut tällainen, näitä voi syödä näinkin. Kielimuuri ranskaa osaamattomalle voi joskus aiheuttaa yllättäviä tilanteita. Kaikki kuitenkin tarkoittavat hyvää ja käyttävät englantia niin paljon kuin osaavat. Oma vikani, olisi pitänyt opetella ranskaa.

Työsuunnitelma ja sen toteutuminen

Ajatuksena oli tutustua paikalliseen musiikkikulttuuriin ja soittaa rumpuja. Kävin soittotunneilla, jammailin paikallisten ja läpikulkumatkalla olleiden muusikoiden kanssa, kävin jopa tanssitunnilla (en koskaan tanssi normaalisti), harjoittelin itsekseni ja ostin uusia soittimia. Kuulin paljon erilaista musiikkia. Opin uusia soittotekniikoita, uusia rytmejä ja uusia tapoja hahmottaa rytmejä. Tuttuja rytmejä löytyi paljon, moni niistä on kulkenut Beninistä orjien mukana uuteen maailmaan. Perinnemusiikin ja -kulttuurin elinvoimaisuus ja rikkaus pääsivät yllättämään isosti, kuinka suuressa roolissa ne ovat edelleen ihmisten jokapäiväisessä elämässä, eivät säilöttyinä museoihin tai turistinäytöksiksi.

Kävin, kun pyydettiin, lähikylässä opettamassa länsimaista rummunsoittoa innokkaalle nuorisojoukolle. Kontaktit säilyvät, rumputarvikelähetys on lähdössä seuraavien stipendiaattien mukana. Noël Saïzonou on tulossa Suomeen, toivottavasti vielä monta kertaa, joten soittotunnit ja rytmien notatointi mahdollisesti jatkuvat Pohjolassa.

Paljon jäi kuulematta ja oppimatta, toivottavasti joskus tulee mahdollisuus mennä uudestaan, nyt kun on kontakteja ja käsitys siitä mitä kaikkea Beninistä ja lähialueilta löytyy. Matka oli siis onnistunut työsuunnitelmankin puolesta, mutta aika loppui kesken.

Sanotaan, että Afrikka muuttaa ihmistä. Kirjoitan tätä Istanbulin lentoasemalla, Suomeen paluu on puolivälissä. Täällä huomaa, kuinka normaalin käsitys muuttuu. Kahvilassa istuminen tuntuu toisaalta normaalilta, toisaalta vieraalta kaiken sen jälkeen mitä koki tällä matkalla. Elämänmeno Grand-Popossa alkoi jo olla kotoisaa ja itselle vieraat tavat muuttuivat luonteviksi. Jos saisi kaikista toimintakulttuureista yhdistettyä hyvät puolet ja karsittua vähemmän hyvät, voisivat asiat olla paremmalla tolalla tällä planeetalla. Eri kulttuurien parissa eläminen auttaa näkemään näitä eri puolia, ja Villa Karo tekee hienoa työtä näiden asioiden oivaltamisen mahdollistajana.

Erityiskiitos Villa Karon todella hienolle henkilökunnalle, jotka auttoivat merkittävällä tavalla ensiarvoisen tärkeiden kontaktien luomisessa, olivat aina avuliaita ja ystävällisiä. Ilman heitä ja heidän kontaktejaan kaikki nämä hienot kokemukset eivät olisi olleet mahdollisia. Reissuiltamme Villa Karoon palatessa oli olo kuin olisi kotiin tullut. Kwassi sanoi saapuessamme, ettemme ole enää eurooppalaisia vaan afrikkalaisia. Silloin en tiennyt mitä se tarkoitti. Nyt tiedän paremmin. Kiitokset myös siellä kanssamme olleille stipendiaateille, Sarille, Jukalle, Johannalle, Tuomakselle, Blanchardille ja Feychalille! Saimme viettää mahtavaa aikaa ja kokea mahtavia juttuja!

Janne Tuomi

Kirjoittaja on ammattilyömäsoittaja ja lyömäsoitinpedagogi.