0

Avainsana: Photos

Everyday Life of Benin?

Finnish photographer Juha Metso’s exhibition “Voodoo – Afrikan arkea” (“Voodoo – Everyday Life in Africa” or “Glimpses of Everyday Life in Africa”) opened this week, and some of the exhibited photos were available for public already through Helsingin Sanomat’s web article earlier in September. The photographs represent powerful images of Vodun practices in Benin. The aesthetic and dramatic features of the situations are emphasized – through the use of black and white images, capturing sudden groans and strange movements of people, and creation of strong contrasts – but the photos also depict controversial themes such as animal sacrifice, and show places that are traditionally forbidden from people who are not adepts of the religion.

While aesthetic and artistic, the photos have also received critical feedback in social media and in discussions of the Beninese and also of the Finns who have shared a glimpse of Beninese life or of Vodun religion. Especially the exhibition title’s and text’s (which is also published online) claims that the photos offer views of common life in Africa (“Afrikan arkea”) or show a “sincere” depiction of the Beninese “reflecting themselves as if there were no one else around” is under scrutiny. We gathered together a few points of view that have come up during the discussion.

In the article by Helsingin Sanomat Metso ends his interview with a self-reflective statement:

“When one photographs others, one photographs himself.”

This insight is however omitted in the exhibition text by journalist Matti Tieaho, and a different view – which suggests that the photos depict “primitive locals” and bring the viewer to “the times of the missionaries” – becomes emphasized. The critical view concerning the photographs is that the pictures and their objects are chosen in a manner that supports stereotypes, and thus spread a problematic image of Benin and especially of Vodun, which is, like the Helsingin Sanomat’s article correctly notes, an everyday religion (just like Christianity, Islam, or Rastafarism) in Benin.

The everyday life, however, is not exactly what the images depict according to the Beninese: “These still photos, removed from the context, are deliberately shocking and can be interpreted in many false ways”, Beninese visual artist Victor Amoussou comments. He explains that:

“The photographer is obviously a talented professional, but does not understand what he has captured. In the eyes of someone born in the culture these images are theatrical, some even offensive, especially when claimed they represent everyday Vodun. This is surely not the way to build comprehension between different cultures, this is a moral crime.”

And as Finnish-Beninese musician Gildas Houessou points out:

“At some point we need to stop disrespecting the other cultures. Some of the photos are unfair and out of their context they give a shock effect. But are they really everyday life of Benin? These photos give an image of raw and uncivilized life in our country. Seeing these pictures abroad does not give anything more than a scary Hollywood image of us. Benin is still a calm and peaceful country. This is certainly not every day life of Beninese people.”

Finns attest to the discrepancy between different perspectives. Villa Karo’s former director, writer Miikka Pörsti comments that:

“This visually fantastic series of photos speaks more about the person behind the camera than of those in front of it, as photographer Juha Metso suggests in the related text. But the downside of this is that a few more people will, in vain, be afraid of Benin after seeing these photos.”

Also Jeanette Heidenberg gives an idea of the Finnish perspective:

“The use of black-and-white can be artistic, but to me it creates a distance, making the people in the pictures seem primitive and from a different time. Why were there no more everyday pictures? The text clearly states that Vodun is an everyday thing, but none of the pictures are of people who do things that a Finn can relate to as everyday things. Just kids playing football, for instance, would have been relatable.”

Metso’s photos and exhibition are connected to a book by the same title, also released this week. In the book the photos go along with texts written by writer and director of the board of Villa Karo Juha Vakkuri.

The director of the Society of Finnish Composers Annu Mikkonen commented the photos in relation to the texts, and has an optimistic view about the Finn’s abilities to relate to foreign cultures. According to her, even though the forms of everyday life are different all around the world, they share common features, and this supports understanding:

”I believe that the book is most interesting to people who are interested in other cultures and who understand cultural differences. Those who are looking for a sensation will probably be disappointed.”

As Miikka Pörsti points out, Metso’s photos have opened up an important discussion about the visual and textual representations of Benin and Beninese in Finland, and we hope that the discussion continues. In Jeanette Heidenberg’s words:

“Understanding another culture takes time and respect.”

***

There will be a special issue about the representations of “Africa” and “Africans” in Finland in the next volume of Villa Karo’s journal Akpé. Proposals for essays and comments can be sent to toimisto@villakaro.org by 20th October and the deadline for full texts (max. 2000 characters with spaces) is 20th November 2014.

Text: Anna Ovaska

***
Juha Metso’s exhibition presentation text by Matti Tieaho in English, translated by Leea Pienimäki-Amoussou

Juha Metso in Africa, in the times of the missionaries

We all know the exotic travel stories written by our friends, in which the most important tourist attractions, strange animals, the overwhelming heat, the lack of infrastructure and bizarre primitive locals are mentioned.

Extra points can be achieved by friendships from the country in question. An African Facebook-friend belongs to the basic equipment of every Finn who has language skills. Yet all of us who have travelled far away know how difficult it is to reach a sincere connection with people who live in a strange culture.

When did you last see an African photo, where the depicted people live like there is no one else present?

You cannot find a social message in Juha Metso’s Voodoo-photos. No deliberate some-gestures (gestures created for social media) or arrogant visual rebellion. All intentional communication has been cleared out of Metso’s photographs. The Beninese mirror themselves in the photos as if there is no one to see them.

In his Voodoo-photos Metso takes the viewer to the black-and-white era, when the missionaries invaded Africa. Witchery, the living and the dead, goats, cocks, and people living in their time bubble rush to Finland in Metso’s images. The black-and-white transforms into bright colors.

[Added text: -Matti Tieaho / Kouvolan Sanomat]

Metso photographed Africans for two months in late 2013 in Benin, West Africa. [Added text: This exhibition represents his views and experiences, seen through the eyes of a Finnish primitive local.]

Juha Metso (b. 1965) is a photograph artist from Kotka. During the past 30 years he has had almost one hundred private exhibitions in Finland and abroad. He has worked in more than 60 countries, and his work is represented in all the major Finnish art museums.”

***

Further discussion:

Also former visitor of Villa Karo, Hannele Huhtala, commented Metso’s photos in her blog in Voima. She points out that even though both parties (locals and tourists) actively participate in mystification of Africa, it is still problematic.

Juha Metso’s interview on YLE. He emphasizes that his photos are a mere scratch of African cultures, and that Voodoo (Vodun) is a much more diverse phenomenon than what is usually perceived in popular culture.

Kuninkaat, rauhan ylläpitäjät

Beniniläisistä kuninkaista keskustelemassa Galleria Jangvassa 12.2. olivat valokuvataiteilija Kenneth Bamberg, kirjailija Juha Vakkuri sekä musiikkitaiteilija Georges Agbazahou.

Jangva 3
Georges toimi Kennethin kontaktihenkilönä ja tietolähteenä tämän valokuvatessa Beninin kuninkaallisia syksyllä 2012. Kenneth on suomalainen valokuvataiteilija ja Juha kirjailija sekä Villa Karon perustaja

Valokuvanäyttelyn nimi, Lions among us, viittaa kahteen asiaan: leijona kuninkaalliseen valtaan ja voimaan ja ”Among us” puolestaan Kennethin Beninissä tapaamien rastafarien ”one love”-ajatteluun sekä yhtenäisyyteen maailmassa. Kenneth toteaa, että hän tuntee olevansa kuninkaiden parlamentissa ollessaan kuvien ympäröimä; majesteetillisuus on läsnä.

Kuninkaat päättävät, miten heidät tulisi kuvata. Heidän pakeilleen pääsyä piti monesti odottaa tunteja, ja joitakin varten oli palattava myöhemmin toisena päivänä; parhaimmillaan tapaamista joutuu odottamaan jopa kuukausia. Kuninkaaseen ei saa itse ottaa katsekontaktia vaan kuninkaan saapuessa kaikki polvistuvat ja katsovat maahan.

Beninissä kuninkaita on noin 54. He liikkuvat aina hovinsa kanssa, ja kuvissa heillä on mukanaan prinssejä, prinsessoja, neuvonantajia ja palvelijoita. Kuninkailla on myös oma yhteisönsä. Yksi kuninkaista on kuninkaiden presidentti, toinen kuninkaiden suurlähettiläs. Kuninkaaksi initioiva rituaali on sallittu vain miehille ja kuningattariksi pääsevät ainoastaan kuninkaan vaimot. Kuninkaan monet vaimot aiheuttavat monesti myös mittavia perintöriitoja, kun jokainen vaimo haluaa poikansa olevan kruununperijä. Presidentillä ja ministereillä on Beninissä omat kuninkaansa, joten kuninkaat ovat kiireisiä ja haluttuja ihmisiä. Kuninkaalla on myös roolinsa politiikassa, esimerkiksi virkaan astuvalle presidentille pidetään kaksi seremoniaa, joista perinteisessä seremoniassa kuningas antaa vallan ja suojeluksensa presidentille. Beninistä löytyy myös vodunkuningas, joka pukeutuu aina valkoiseen erotuksena muiden kuninkaiden värikkäistä vaatteista. Hän, kuten muutkin kuninkaat, tulevat vain tiettyinä päivinä ulos kansan pariin.

Kuninkailla aina mukana oleva päivänvarjo on oleellinen osa kuninkaan ulostuloa, varjo suojaa kuningasta ja se on koristeltu kuninkaan omilla symboleilla. Kuningas valitsee henkilökohtaiset symbolinsa, jotka perustuvat kuninkaan luonnonelementtiin eli tuleen, veteen, ilmaan tai maahan, Georges kertoo. Jos kuningas on voimakas vedessä, voi symboli olla esimerkiksi kala. Myös kuninkaan sauva on voimallinen esine, se kuvastaa asetta, mutta sitä voidaan käyttää myös viestikapulana. Jos kuningas haluaa viedä viestin jollekulle, hän laittaa palvelijansa viemään sauvan tälle henkilölle, joka sauvan saatuaan palauttaa sen kuninkaalle ja saa siten viestinsä. Kuninkaan tuoli on yhtä lailla arvovaltainen jo yksinään, se on siirtynyt esi-isiltä kuninkaalle, eikä sille saa istua kukaan muu kuin kuningas. Kuningas määrittää aina itse, milloin häntä voi tavata, eikä kuningas tule ulos, ennen kuin tarvittavat rituaalit on suoritettu ulostuloa varten. Kuninkaat olivat vuosisatoja sakraalikuninkaita, joten pyhyys on hyvin lähellä heitä. Nykyään kuninkaat voivat hyvin olla kristittyjä tai muslimeita, mutta he voivat samalla noudattaa myös omia perinteitään, kulttuuriaan ja vodun-uskoa. Georges selvittää, että vodun oli uskonnoista ensimmäinen, ja sen merkitys liittyy myös esi-isien läsnäoloon ja tietoon maailmasta.

kung
Valokuva: Kenneth Bamberg

Ennen siirtomaa-aikaa kuninkaat hallitsivat kuningaskuntia, joita oli hyvin pieniä, suuria ja myös valtavia imperiumeja, kuten Mali, Songhai ja Ghana. Nykyisen Beninin alueella sijaitsi Dahomeyn kuningaskunta. Kuninkaat ovat edelleen vahvoja mielipidejohtajia, heillä on valtaa ja merkitystä. Aikaisemmin kaikki alueet kuuluivat periaatteessa johonkin kuningaskuntaan, mutta yhteydet olivat huonot ja rajat muuttuvia. Osa kuningaskunnista oli ja on vain suuren kylän kokoisia. Kuninkaiden tilanteessa on ollut historiassa ainakin kaksi oleellista muutosta: siirtomaa-aika ja itsenäistyminen. Siirtomaa-ajalla kuninkaat menettivät osittain verotusoikeuttaan, ensin meni neljännes ja lopulta puolet siirtomaaisännille. Itsenäistyminen vaikutti lopulta vielä suuremmin kuninkaiden elämään, kun he menettivät kokonaan verotusvaltansa valtiolle. Rahan mukana meni myös osa vallasta, mutta ei läheskään kaikkea.

Kuninkaan valta on voimakasta ja kääntyy joskus myös heitä vastaan. Esimerkiksi Okpan kuninkaalla on valta myydä koko kylänsä, eikä hänen siksi anneta liikkua tai lähteä pois yksinään, jolloin hän tosiaan voisi myydä kylän, Juha huomautti. Kuninkailla ei myöskään aina ole hyvät välit keskenään. Taustalla on orjakauppa, jossa kuninkuus-instituutio oli lopulta suuressa roolissa. Naapurikuningaskunnat möivät toistensa alamaisia eurooppalaisille orjakauppiaille, ja erityisesti Dahomeyn suuri kuningaskunta terrorisoi naapureitaan orjakaupan aikaan. Historiantutkimus on osoittanut, että kuninkaiden määrätietoisella toiminnalla oli suuri osuus orjakaupan laajuuden mahdollistamisessa, koska eurooppalaiset eivät päässeet rantaa kauemmas orjien hankinnassa. Orjakaupasta afrikkalaiset kuninkaat saivat vastineeksi ennen kaikkea aseita mutta myös ylellisyystuotteita, kankaita ja metallia.

Georgesin mukaan kuninkaan tärkein tehtävä on rauhan ylläpitäminen. Kuninkaat ovat päivänpolitiikan ulkopuolella ja edustavat siten pysyvyyttä. Georges muistutti, että kun kuninkaat ovat tarjonneet sen, mitä heillä on, on tärkeää miettiä, miten antaa palautetta, mitä antaa takaisin. Siksi Georges on iloinen siitä, että Kenneth aikoo antaa kuninkaille heidän kuvansa. Näillä näkymin kuningaskuvat palaavat Beniniin vuoden 2015 syksyllä. Saati että teokset ovat sellaisenaan upeita, niissä on myös tärkeänä aspektina säilyminen jälkipolville. Beniniläiset eivät myöskään tunne kaikkia kuninkaitaan, joten näyttelyllä Beninissä on oma arvonsa myös sitä kautta, että kuninkaat tulevat myös tutuiksi paikallisille.

Kenneth Bambergin kuningasvalokuvat ovat esillä galleria Jangvassa vielä 16.2.2014 saakka.

Lisää Beninin kuninkaista myös Villa Karon kokoelmanäyttelyssä verkossa.

Puhetta ja kuvia kuninkaista

KESKUSTELU BENININ KUNINKAISTA
Villa Karon ystävät ry:n pj JUHA VAKKURI  ja taiteilija KENNETH BAMBERG
KE 12.2.2014 klo 17 – 19.  Vapaa pääsy

Galleria Jangva
Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha
00120 Helsinki

Ahvenanmaalla syntynyt Kenneth Bamberg (1981) valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2011. Hänen teoksiaan on esitetty lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä kotimaassa sekä mm. Freiesin museossa Berliinissä, NAU galleryssa Tukholmassa ja Winterhurin valokuvamuseossa Zurichissa. Bambergin teoksia on hankittu julkisiin ja yksityisiin kokoelmiin Suomessa, Ruotsissa ja Ahvenanmaalla.

Juha Vakkuri (s. 1946) on kirjoittanut toistakymmentä Afrikkaan liittyvää kaunokirjallista teosta ja tietokirjaa. Hänet tunnetaan myös Beninissä sijaitsevan suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon perustajana.

 

Lue myös juttu Akasiasta Kennethin stipendiaattiajalta:
Mieheys on katsojan silmissä!

 

KENNETH BAMBERG
Lions Among Us
Valokuvia
29.1. – 16.2.2014

Pieninä leikimme kuningasta ja kadunlakaisijaa. Heitimme arpaa siitä, kuka sai olla kuningas. Kuningas kertoi kadunlakaisijalle mitä hänen piti tehdä. Kukaan ei halunnut olla kadunlakaisija, alistettu. Kadunlakaisijan odotettiin seuraavan kuninkaan pienintäkin käskyä, esimerkiksi siivota kuninkaan palatsi ja toimia hänen hevosenaan. Leikki toimi jonkin aikaa – kunnes kadunlakaisija teki vallankumouksen. Kun minusta tuli kuningas käytin punaista kakkupurkkia kruununa ja ruskeata vilttiä viittana, joskus vihreää. Vietin paljon aikaa peilin edessä – halusin olla niin kuninkaallinen kuin mahdollista.

Saadakseen kuninkaan audienssin Afrikassa (ja muuallakin), pitää olla yhteydessä kuninkaan lähipiiriin, esimerkiksi ministereihin, sihteereihin ja palvelijoihin. He välittävät tiedon kuninkaalle ja hän päättää, siitä toteutuuko tapaaminen sekä missä, milloin ja miten tämä tapahtuu. Joskus käy niin, että kuningas soittaa suoraan toiselle kuninkaalle ja valmistelee siten seuraavaa kuninkaallista audienssia. Jokaisella palatsilla on oma lakinsa ja useita protokollia, joita pitää seurata. Kun tapaan kuninkaan kumarran syvään. Kuninkaan puhuessa ja antaessa käskyjä vältetään suoraa katsekontaktia.

Olen kiinnostunut siitä kuvasta, jonka kuningas tahtoo välittää, miten kuningas haluaa tulla nähdyksi. Mitkä kuninkaalliset vallan merkit, ornamentit ja symbolit, joita hän haluaa näyttää. Sanotaan, että kuninkaallisessa valtikassa on salainen voima, joka määritellään kuninkaan asettuessa valtaistuimelleen. Kuninkaan palatsissa on usein kissaeläimiä esittäviä kuvia ja esineitä. Eläimiä, joiden ominaisuuksia kuningas mytologian mukaan kantaa.

Valokuvat on otettu Beninissä vuoden 2012 aikana. Kuninkaan vaikutusvalta vaihtelee suuresti, yksi kuningas voi hallita suuria alueita ja kymmenen palatsin perintöä, toinen kuningas taas hallitsee vain pientä kylää. Virallisesti kuninkaat menettivät perustuslaillisen valtansa yli sata vuotta sitten, mutta he ovat edelleen tärkeitä johtajia ja nauttivat kansan kunnioitusta.

——————————————————————————————————————-

När vi var små lekte vi kung och gatusopare. Vi drog lott om vem som fick vara kung. Kungen sade vad gatusoparen måste göra. Ingen ville vara gatusopare, den underkuvade. Gatusoparen förväntades följa kungens minsta order t.ex. städa kungens palats och vara kungens häst. Leken fungerade för en viss tid – så länge gatusoparen inte gjorde revolt.
När jag var kung använde jag en röd kakburk som krona och en brun filt som mantel, ibland en grön. Jag tog lång tid framför spegeln, för att bli så kungalik som möjligt.

För att få audiens med en kung i Afrika (och kungar i allmänhet) kontaktas människor i kungens närmaste omkrets, t.ex. ministrar, sekreterare och tjänare. Kungen informeras och beslutar om, var, när, hur och ifall ett möte sker. Efteråt händer det att en kung direkt ringer en annan kung och förbereder för nästa kungliga audiens. Varje palats har en egen lag och flera protokoll som behöver följas. När jag träffar kungen bugar jag djupt. Medan kungen talar och ger order, undviks direkt ögonkontakt.

Jag är intresserad av bilden kungen vill förmedla, hur kungen vill bli sedd. Vilka kungliga regalier, ornament och symboler han vill visa. Den kungliga spiran kungen bär sägs innehålla en hemlig kraft som bestäms när kungen installeras på tronen. I det kungliga palatset finns ofta bilder och föremål som föreställer kattdjur. Djur vars egenskaper kungen enligt mytologin har.

Fotografierna gjordes i Benin under år 2012. En kungs inflytande varierar kraftigt, en kung kan regera över stora områden och arvet av tio palats, medan en annan kung styr en mindre by. Kungarna förlorade officiellt sin konstitutionella makt för mer än hundra år sedan, men de fortsätter att vara viktiga ledare och inge respekt bland folket.
——————————————————————————————————————-

As children we played at kings and street sweepers. We would toss a coin to see who got to be king. The king told the street sweeper what he should do. Nobody wanted to be the street sweeper, subjugated. The street sweeper was expected to follow the kings every decree, for example clean the kings palace and to be the kings horse. The game worked for a time – until the street sweeper made a revolution. When I became king I used a red cake tin as a crown and a brown blanket or sometimes a green one as my cape. I spent a lot of time in front of the mirror – I wanted to be as royal as possible.

To be granted an audience in Africa (and in general) you have to be in contact with the inner circle of a king – ministers, secretaries and servants. The king is then informed and makes the final decision on will the audience be granted as well as where, when and how the audience will take place. Sometimes the king will call another king straight away and prepare for the next audience. Each palace has its own laws and numerous protocols that must be adhered to. When I meet the king I make a low bow. When the king speaks and give commands, eye contact must be avoided.

I am interested in the image the king wants to covey and how he wishes to be seen. Which regalia, ornaments and symbols he want to show. It is told that the kings sceptre holds secret powers that are defined when a king takes their throne. There are many representational images and objects of felines in the Kings palace. The powers of which the king carries, according to the King-mythology.

These photographs have been shot over a year (2012) in Benin. A kings influence varies greatly. A king can rule vast areas and tens of palaces, where another king may only rule over a small village. Officially the kings lost their constitutional power over a hundred years ago, but they are still important leaders and enjoy the obeisance of the people.

bamberg

Galleriassa on myös Afrikkabasaari
4.2 – 15.2.2014

Tuotteita Länsi- ja Itä-Afrikasta
mm. kankaita, koreja, koruja.
Galleria Jangvan Studiossa
Uudenmaankatu 4-6, sisäpiha
ti-pe 11-19, la-su 11-17
Vapaa pääsy

afrikka1

 

Valo ja vastavalo

Valokuvaaja Tuula Heinilä on ollut stipendiaattina Villa Karossa vuosina 2001 ja 2002 sekä kutsutaiteilijana vuosina 2005 ja 2007.

 

Afrikassa kohtasin ensimmäisenä valon. Musta maanosa oli täynnä vahvaa, kirkasta valoa ja auringon lämpöä. Ihmisten lämmön sain kokea sitten myöhemmin. Pohjola ja Afrikka ovat monin tavoin toistensa vastakohdat; rikas ja köyhä, kylmä ja kuuma, turvallinen ja levoton, yksilökeskeinen ja yhteisöllinen, tehokas ja kiireetön.

Ensimmäinen Afrikan-matkani suuntautui Mosambikiin ja Etelä-Afrikkaan kymmenen vuotta sitten. Se jätti vahvan tunteen, että Afrikkaan on päästävä uudestaan. Myöhemmin teinkin kaikkiaan kuusi pitkää matkaa Länsi-Afrikkaan. Mikään muu vieras kulttuuri tai maanosa ei ole vedonnut minuun yhtä selittämättömästi ja syvästi kuin Afrikka. Se vaikutti minuun vahvasti myös kuvaajana ja herätti uudenlaisen luovuuden. Olen pitkään työskennellyt lehtikuvaajana sanomalehdessä ja ottanut osaa muutamiin yhteisnäyttelyihin. Matkat Afrikkaan ovat poikineet kuvareportaasien ja uusien yhteisnäyttelyitten lisäksi myös lukuisia omia valokuvanäyttelyjä.

Kerron kuvillani siitä todellisuudesta, jonka itse kohtasin Länsi-Afrikassa. Ihmisistä ja heidän arkipäivästään, jossa yhdistyvät vanha alkuperäiskulttuuri, animistinen uskonto, rankka työnteko ja elämänilo. Afrikka on niin paljon muutakin kuin median yksipuolinen kuvavirta antaa ymmärtää.

Jumalat kohdataankalkituin kasvoin, Tuula Heinilä
Jumalat kohdataan kalkituin kasvoin, Tuula Heinilä

Kaksoset

Kun ensimmäisellä Beninin matkallani kuvasin Grand-Popon koulussa, huomasin erään oppilaan pulpetin päällä pienen nuken. Ajattelin tytön ottaneen lelunsa mukaan kouluun. Niin ei kuitenkaan ollut. Myöhemmin pääsin tutustumaan kaksoskulttiin, joka liittyy voodoo-jumaliin ja perheyhteisöön, johon myös kuolleet perheenjäsenet kuuluvat. Kaksosten syntymän uskotaan tuovan perheelle erityistä onnea. Köyhissä oloissa käy kuitenkin usein niin, että toinen kaksonen menehtyy. Silloin hän jatkaa elämäänsä pienen puunuken hahmossa. Se saa kaksosen hengen seremoniassa, jota varten on erityinen alttari. Näin kaksoset eivät joudu toisistaan erilleen ja jumalat pysyvät suosiollisina. Omaiset kuljettavat nukkea mukanaan ja hoitavat sitä kuin elävää lasta.

Kaksoset  kulkevat aina yhdessä.
Kaksoset kulkevat aina yhdessä, Tuula Heinilä
Kaksoset aamupesulla, Tuula Heinilä
Kaksoset aamupesulla, Tuula Heinilä

Hämmennystä

Kerran eräs ystäväni tuli pyytämään minulta apua kanan ostoon. Hänen veljensä oli ollut pitkään sairaana, eikä mikään ollut auttanut häntä parantumaan. Perhe halusi nyt uhrata kanan Sakpatalle, sairauksien jumalalle, jotta veli vihdoin paranisi. Tietysti olisin halunnut neuvoa heitä ostamaan lääkkeitä, mutta sitten ajattelin, että mistä minä voin tietää, miten he parhaiten voisivat sairautensa hoitaa. Niinpä kana ostettiin, ja veli parani.

Tuttuja kasvoja

Olen kokenut kuvaamisen ja kontaktit afrikkalaisiin yllättävän helpoiksi, vain olosuhteet joskus vaikeiksi. Positiivisella lähestymisellä tulee toimeen, puolin ja toisin. En kuvaa ketään vastoin hänen tahtoaan, mutta harvoin kukaan on kieltänyt. En myöskään osta lupaa kuvaamiseen. Niille, joita olen kuvannut paljon, olen antanut vastalahjaksi jotain heille tarpeellista. Grand-Popon asukkaiden kanssa olen tullut tutuksi, ja heidän elämäänsä olen kuvannut pitkään. Tein kuvista 2007 näyttelyn Villa Karon Lissa Gbassaan. Tutut maisemat ja kasvot gallerian seinille ripustetuissa kuvissa ihastuttivat kyläläisiä. Näyttelyn loputtua he olivat innoissaan, kun saivat kuvat itselleen.

Afrikkaan otan mukaan mahdollisimman yksinkertaisen kameravälineistön. Varakamera tosin on hyvä olla mukana. Eräällä puskataksimatkalla kuoppaisella tiellä kamerani rikkoutui heti ensimmäisellä viikolla, vaikka olin pakannut sen hyvin. Myös lämpö, suola, kosteus ja hiekka ovat myrkkyä kameralle.

Värit ovat minulle kuvaajana tärkeitä, erityisesti Afrikassa. Sen upeita, vahvoja värejä en pysty sivuuttamaan, enkä voi kuvata Afrikkaa mustavalkokuvin, en ainakaan vielä. Lempivaloni kuvatessa on harmattan-valo. Saharasta puhaltava harmattan-tuuli tuo hienoa hiekkaa tullessaan ja peittää taivaan vaaleaan sumuun. Se pehmentää kirkkaan ja kovan auringonvalon upeaksi valokuvausvaloksi. Auringon jyrkät valot ja varjot afrikkalaisten kasvoilla pehmenevät. Kaikki eivät tosin pidä harmattanista, ja monet valittavat pölymäisen hiekan takertuvan kurkkuunsa, mutta minua se ei häiritse.

Unelma särkyi

Viikkoa ennen Togon presidentinvaaleja keväällä 2005 olin vierailulla ystävieni Sewa ja Mimi Agbessin luona maan pääkaupungissa Loméssa. Koko kaupunki täyttyi sotilashallintoa vastustavista mielenosoituksista ja hallituksen aseistetuista sotilaista. Ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen oli toivoa muutoksesta ja vapaista vaaleista. Diktaattoripresidentti oli kuollut ja hänen poikansa nimitetty välittömästi uudeksi presidentiksi. Kansainvälisen painostuksen takia hänen oli kuitenkin pakko järjestää vaalit.

En ole koskaan nähnyt niin valtavia mielenosoituksia ja tietysti halusin kuvata niitä. Ystäväni sanoivat, että se olisi liian vaarallista ja etten kamerani kanssa voisi mennä lähellekään. Halusin kuitenkin välttämättä kuvata mahtavaa mielenosoitusta, kunnes tajusin, että he olivat oikeassa. Muita valkoisia ei näkynyt kaduilla. Olin kuin tulisilla hiilillä, koska kuvaamisesta ei tullut mitään. Sotilaita ei missään tapauksessa saanut kuvata, ja osa mielenosoittajista kohdisti avoimen ja uhkaavan vihansa minuun, koska he luulivat minua ranskalaiseksi. Entinen siirtomaaisäntä Ranska oli tukenut presidenttejä. Sinä päivänä useita mielenosoittajia kuoli yhteenotoissa sotilaitten kanssa.

Vaalit olivat vilpilliset, rajat suljettiin ja sotilaat ottivat vielä kovemmat otteet käyttöön. Satoja demokratian kannattajia kuoli, tuhansia loukkaantui ja kymmenet tuhannet joutuivat pakenemaan naapurimaihin. Myöhemmin vierailin YK:n pystyttämällä pakolaisleirillä Beninin puolella.

Naisten marssi ja presidentin kasvot, Tuula Heinilä
Naisten marssi ja presidentin kasvot, Tuula Heinilä

Mama Africa

Upeat afrikkalaiset naiset ja äitiys olivat pääosassa kuvatessani osuuttani Villa Karon Viisi vuotta – viisi taiteilijaa -näyttelyyn. Vahvoilla naisilla on Afrikassa pitkät perinteet. Kuuluisat naissoturit, amatsonit, puolustivat aikoinaan Dahomeyn kuningaskuntaa. Naisilla on edelleen vahva asema voodoo-perinteessä ja perheyhteisössä. He synnyttävät useita lapsia, hoitavat raskaat kotityöt ja elättävät perheensä usein torikaupalla. Naiset kantavat valtavia taakkoja päänsä päällä ja lasta selässään. Vaikeissa elinolosuhteissa he ovat todellisia selviytyjiä.

Asuessani kuukauden Togossa tutustuin naapurissa asuvaan Reine Kpodzon perheeseen. Reinen tarina on hyvin tavallinen afrikkalaisen naisen tarina. Hänen miehensä ei löytänyt työtä kotimaasta vaan joutui lähtemään työnhakuun vauraampaan naapurimaahan, Ghanaan. Mies kävi kotona ja toi rahaa tullessaan. Vähitellen käynnit kuitenkin harvenivat, kunnes loppuivat kokonaan. Samoin loppui rahantulo perheelle. Reinellä on yksin huollettavanaan neljä lasta ja isoäiti.

Hänen nuorin lapsensa Ines kastettiin. Tapana on, että jokaisella lapsella on kirkossa oma kummikuvaaja. Reine pyysi minua tyttärensä kuvaajaksi, ja se oli minulle tietysti kunniatehtävä. Perhe sai tärkeät muistokuvat ja oli ylpeä, koska Ineksen omalla kuvaajalla oli kastetilaisuudessa kaikkein komein kamera.

Villa Karo on toiminut minulle tärkeänä tukikohtana kuvausretkilläni ja ovena Afrikkaan. Sen kautta olen löytänyt tieni paikallisten ihmisten luo, koteihin, kouluihin ja seremonioihin. Olen päässyt kamerallani kurkistamaan pieneen osaan valtavaa, kiehtovaa maanosaa.