Concerts – Sivu 4 – Villa Karo

huhti92013

Tartu käteen – ystävyyskonsertti Gloriassa 16.4.

Helsinki-Cotonou-Ensemble — Helsinki-Cotonou Ensemble Beninissä 2012. Ensemble esiintyy myös Suomi-Benin-ystävyysseuran konsertissa Gloriassa 16.4. – ja levynjulkaisukeikka esikoisalbumille ”Beaucoup de Piment!” järjestetään Kapsäkissä 7.5.

Villa Karon entisistä stipendiaateista sekä muista benininkävijöistä koostuva Suomi-Benin-ystävyysseura juhlii tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan kunniaksi Helsingin Gloriassa järjestetään ensi viikon tiistaina eli 16.4.2013 hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tuotoilla tuetaan grandpopolaisen naisjärjestön leipomoprojektia, syrjäkylien naisten asemaa sekä paikallisia kouluja ja koululaisia.

Konsertin esiintyjinä on iso joukko suomalaisia ja beniniläisiä artisteja: RSO:n Afrikka-orkesteri, Tiina Lindfors, Marjatta Airas, Teemu Kupiainen, Eija Ahvo, Tuija Rantalainen, Trio Gracioso (piano, oboe ja käyrätorvi), Kari Ikonen Trio yhdessä Eero Koivistoisen ja Mirja Mäkelän kanssa, Soila Sariola, Susanna Hietala, Mariska ja Pahat sudet, Helsinki-Cotonou Ensamble, Alvar Gullichsen, Judith Sodji & Adjigo Soul, Noël Saizonou, Akim Color, Mustavuori, Gildas Houessou &Vodou-land-band.

– Vaikka vierailu residenssissä olisi lyhyt, moni kertoo haltioituneena, kuinka paikallinen kulttuuri menee nahan alle nopeasti ja jättää jäljen, sanoo ystävyysseuran puheenjohtaja Soile Rinno Skenet-lehdessä.

Konsertti alkaa klo 19.00. Liput ovelta tai Tiketistä 30€, 12-18v. 15€, alle 12v. 0€.

Lisää konsertin tarkoituksesta:

MIKSI?

Hyväntekeväisyyskonsertilla autetaan lapsia Länsi-Afrikan Beninissä, Grand-Popon kunnassa.

Ystävyysseura on tukenut syrjäkylien kouluja hankkimalla opetusmateriaalia ja koulukirjoja sekä teettämällä pakollisia koulupukuja kylän ompelijoilla. Koulutien tasoittaminen on tärkeää maassa, jossa muodollisesta koulupakosta huolimatta liian monien lasten on päivittäin autettava perheen elannon hankkimisessa. Tytöt joutuvat silloin ensimmäisinä jättämään pulpettinsa.

Ystävyysseura kohdensi pääosan vuoden 2012 avustuksestaan Djanglameyn kylässä toimivalle näkövammaisten sisäoppilaitokselle. Laajalta alueelta tulevat lapset ovat aina 5-vuotiaista yläasteen opiskelijoihin ja hankalien matkojen takia monet eivät enää koskaan tapaa omaisiaan. Vammaisten asema on kaikkein vaikein.

Ystävyysseura sitoutui viime vuoden matkallaan avustamaan Grand-Popossa toimivan naisjärjestön pientä leipomoa ja kehittämään sen tuotteita ravitsevammiksi. Tavalliseen vehnäjauhoon opeteltiin lisäämään paikallisia ravintokasveja. Yksipuolinen ravinto näkyy varsinkin lasten aliravitsemuksena ja vaikka äidit ovat tiedostaneet ongelman, saatavilla on ollut vain vähän apua. Tähän ongelmaan on tarkoitus pureutua nyt valistusta jakamalla ja tarjoamalla hyviä vaihtoehtoja.

Leipomossa on pieni perinteinen saviuuni, mutta Suomi-Benin-ystävyysseuran tavoitteena on hankkia sen lisäksi aurinkoenergialla toimiva uuni, sillä puu on kallista. Aurinko sen sijaan riittää ja se on ilmaista. Syrjäkylien naisten sekä taloudellista asemaa että arkista työtä keventämään hankittaisiin maissimyllyjä ja öljypähkinän puristimia. Nyt nämä raskaat työt tehdään vanhaan tapaan käsin.

Suomi-Benin-ystävyysseura hakee vuosille 2014-2016 ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista avustusta toteuttaakseen haastavan leipomoprojektin kylämyllyineen. Konsertin tuotolla saadaan siihen tarvittava omarahoitus ja samalla voidaan jatkaa koulujen ja koululaisten tukemista. Ostetaan näkövammaisille lapsille lisää valkoisia keppejä, rahdataan koulukirjoja pääkaupungista ja kylien naiset saavat työtä ommellessaan koulupukuja. Ystävyysseuran jäsenet vievät itse avustusrahat suoraan perille ilman välistävetäjiä.

Benin on rauhallinen pieni maa lähellä päiväntasaajaa. Elämä siellä on vaatimatonta, neuvokkaasti pärjäämistä päivästä seuraavaan, mutta silti tunnelma kylissä on iloinen ja satunnainen matkailijakin otetaan vastaan Bonne arrivée -tervehdyksin.

***
WHY?

The purpose of this charity concert is to help children and schools in remote villages in Benin in West Africa by procuring teaching-supplies and school books, and by having the compulsory school uniforms made by local village seamstresses. To smooth the school road is important in a country where girls are the first to be forced to leave school and take a job. By far the worst situation is that of disabled young persons and in 2012 the Friendship Society included the boarding-school in Djanglamey for the visually handicapped as a support project.

The Finland-Benin-Friendship Society has also undertaken to support the bakery that is now run by the womenfolk’s organization in Grand-Popo and to help with the comprehensive development of the bakery products. A biased diet can result in undernourished children and there has not been much help available, although the mothers have been aware of the problems. The plans are to install an oven that functions with solar energy beside the traditional clay oven in the bakery. Firewood is expensive, but there is a lot of sun in Grand-Popo and that’s for free.

The Friendship Society will apply for a three year grant from the foreign ministry to carry through the demanding bakery project. The proceeds from the concert will secure the requested self-financing. Moreover, the support to schools and pupils will continue. The Society handles the transfer of money independently and without intermediaries.

Benin is a peaceful little country near the Equator. Life is simple and you get on day by day using your own ingenuity. Village atmosphere is nevertheless cheerful and the chance visitor will always be greeted with a smiling Bonne arrivée!

helmi272013

Bluesin alkulähteille

Pete Näsman ja Raija Hurskainen Villa Karossa 31.10-17.12.2012

Vuonna 2004 Pete Näsman oli Grand-Popossa kuvaamassa dokumenttia MTV3:lle. Tuolloin kitaraa työnsä ohessa soittava mies alkoi unelmoida paluusta Afrikkaan tutkimaan bluesin alkulähteitä. Unelma kasvoi todeksi marraskuussa 2012, kun hän saapui kumppaninsa Raija Hurskaisen kanssa Villa Karoon residenssiin kuudeksi viikoksi.

”Vaikka blues onkin matkalla muuttunut paljon, ovat juuret tiukasti Afrikassa, josta musiikki yli sata vuotta sitten lähti Amerikkaan. Jenkki-bluesia kolmekymmentä vuotta kuunnelleena unelmoin paluusta näille seuduille,” Pete kertoo.

Suomessa Pete on laulanut ja soittanut vanhaa rock’n roll’ia jo yli kolme vuosikymmentä muun muassa Monaco-bändissä ja Boppin’ Pete 3:ssa, mutta ammattimuusikoksi hän ei ole halunnut ryhtyä. Työksi soittaminen Suomessa ei houkuttele, sillä muusikoiden taloudellinen tilanne on skitsofreeninen: 2000-luvulla keikkaliksat ovat tippuneet samaan aikaan kun yhtyeiden tienestit ovat tulleet niistä lähes yksinomaan riippuvaiseksi levynmyynnin vähennyttyä musiikin uusien jakelukanavien -internetin ja Spotify’n myötä.

”Suomessa teen keikkoja vain sen verran kun huvittaa. Rahan ajatteleminen tappaa musiikin teosta sen vapauden ja tekemisen ilon, mikä musiikissa Beninistä toisinaan on vielä löydettävissä. Tosin täälläkin rahan tavoittelu on sokaissut jotkut Villa Karonkin liepeillä pyörivät taiteilijat .”

”Soittoa, soittoa, soittoa”

Villa Karoon Pete tuli hakemaan uusia rytmejä ja tekemään kappaleita.

”Suurin haave oli äänittää biisejä paikallisten muusikoiden kanssa, mutta lopulta tajusin, että äänityskaluston tuominen tänne olisi ollut mahdotonta. Omien äänitysten sijaan pääsin kuitenkin tekemään levyä studioon, konsertoimaan ja etsimään soundejakin täkäläisten kanssa.”

Alkuhuumassa Pete sai nopeasti kokoon kappaleita, kunnes malaria iski miehen sänkyyn. Kaksi näistä ’Mambo Jambon’ ja ’Salt Water Womanin’ Pete esitti Villa Karon joulukuun konsertissa yhdessä paikallisten muusikoiden Richard Dinasoursin, Adja Toussaintin ja Georges Agbazahoun kanssa. Residenssin pihalla kitaraansa renkuttava suomalaismies poimittiin pian mukaan myös paikalliseen hyväntekeväisyyskonserttiin, jota järjesteli Grand-Poposta salolaistunut muusikko, Gildas Houessou. Pääsylipputuloilla ostettiin kyläläisille moskiittoverkkoja.

Projektissa oli mukana paljon grandpopolaisia muusikoita ja tanssijoita. Villa Karon lavan sijaan tapahtuma järjestettiin jalkapallostadionilla, sillä kulttuurikeskuksen tapahtumat halutaan pitää täysin ilmaisina, jotta kuka tahansa tulotasoon katsomatta voi osallistua niihin. Villa Karon kautta voisi kuitenkin tulevaisuudessa syntyä mahdollisuus vastaavien tapahtumien järjestämiseen – vaikkapa suomalaisten lahjoittajien ja vapaaehtoisen pääsymaksun turvin. Hyväntekeväisyyskonsertti oli Petelle ”hieno punainen lanka, joka johdatti projektista toiseen ja jonka ympärille kaikki puuhastelu Beninissä kiertyi”. Gildasin kokoonpanolla lähdettiin äänittämään kappaleita myös studioon Cotonouhun. Nauhoituksia on tarkoitus jatkaa Suomessa.

Lomalla töissä – pako uutisvyörystä

Pete antoi musiikin viedä täysin mukanaan. Tämä oli mahdollista mukana residenssiin tulleen Raija Hurskaisen ansioista, joka huolehti Peten projektien kuvaamisesta ja äänittämisestä sekä toimi vähän väliä ranskan tulkkinakin. Kehitysyhteistyötehtävissä toimivalle Raijalle Beninissä olo ei käynyt ihan rantalomasta.

”Olin haaveillut treenaavani täällä kuorolaulua ja pääseväni pakoon omia töitäni, mutta Peten projektit veivät mukanaan ja kehitysmaakonteksti muistutti hieman liikaa omasta työkentästä”, Raija toteaa. ”Oli kuitenkin rentouttavaa päästä suomalaista uutisähkyä pakoon, “ pariskunta toteaa yhteen ääneen. “Täällä on saanut olla vapaa tiedotusvälineiden uutisvyörystä, ja sen aiheuttama paine on tullut ilmeiseksi ihan toisella tasolla kuin Suomessa on huomannut, vaikka sielläkin oltiin toki ihmetelty, että onko se kaikki tieto tosiaan välttämätöntä”.

Rytmisoppaa

Pete soitti paljon paikallisten kanssa ja oli yhteistyöhön äärimmäisen tyytyväinen vaikka ajautuikin välillä keskelle heidän välisiä kiistojaan.

”Täällä on aivan oma makea rytmimaailma. Soittamalla paikallisten kanssa opin heidän rytmejä ja riffejänsä ja lisäsin soppaan omia groovempia komppeja, joita sitten jalostettiin yhdessä muun muassa Amour Danhouanvin kanssa. Kaikki laittoivat omat mausteensa soppaan ja sitten soitettiin,” Pete tiivistää.

Vuorovaikutusta syntyi ihan uudella tavalla, mutta lopputulos oli aina aivan muuta kuin mitä Pete oli ajatellut.

”Laittamalla tällä tavoin rytmejä limittäin, opittiin molempiin suuntiin toiselta sellaista, mitä itse ei olisi koskaan tullut keksineeksi”.

Pete ihmettelee paikallisten muusikoiden taituruutta:

”Järjestään kaikilla täällä oli hitonmoinen rytmitaju, ja omien soitinten tuntemus oli aivan käsittämätöntä koulutuksesta ja siviiliammatista riippumatta.”

Eikä koulutuksella lopulta tietysti muusikkoa tehdäkään.

”Suomalaiselle koulu voi tyyliin opettaa rytmitajua, mutta jos miettii vaikka maailmanluokan tähtiä, niin aika paljon siihenkin joukkoon mahtuu ihan itseoppinutta porukkaa”.

Pete törmäsi beniniläiseen yhteiskuntaan sisältyvään tiukkaan hierarkiaan bänditasolla. Sekaannusta syntyi, kun suomalaismies lähestyi soittokumppaneitaan suoraan, sen sijaan että olisi hoitanut asiat bändin johtohahmon kanssa.

”En kerta kaikkiaan voinut tulla ajatelleeksi, ettei tällainen ole soveliasta. Tai, että bändin jäsenet ovat ikään kuin jonkun alaisia”.

Lopulta kaikki kääntyi parhain päin ja sovinto sinetöitiin yhteisellä konsertilla.

Hierarkiasekaannusten lisäksi muusikko jäi miettimään korvaustapoja muusikoille, jotka soittavat Villa Karon suomalaisten kanssa ja esimerkiksi konserttien ”lämmittelijöinä”. Musiikkia tehtiin kaveripohjalta, mutta perästäpäin saatettiin kuitenkin puhua korvauksista.

”Rahan mukaan tulo muuttaa ihmissuhteita. Kyse ei ole siitä, ettemmekö ymmärtäisi sitä, että paikalliset muusikot tarvitsevat rahaa, eikä siitä ettemmekö haluaisi maksaa heille. Suhde ihmisten välillä vain muuttuu, kun mukaan tulee raha”.

Pete löysi ratkaisun rahan maksamisen ja maksamatta jättämisen välillä ostamalla yhteistyökumppaniltaan soittimen. Tilanteiden selkiyttämiseksi Pete ehdottaa Villa Karolle rahastoa, josta pystyttäisiin tukemaan stipendiaattien ja paikallisten yhteisiä projekteja.

”Vaikka itse haluaisinkin tukea paikallisia yhteistyökumppaneitani, olisi parempi että maksu välitettäisiin epäsuorasti jonkin tällaisen mekanismin kautta. Näin vältyttäisiin siltä, että raha tulee ihmisten välille. Olisi myös hienoa, jos Villa Karolla olisi jokin yhteinen tila, jonne paikallisten olisi helppo tulla treenaamaan yhdessä stipendiaattien kanssa”.

Rahasta

Vaikka länsimaiselle on tunnetasolla vaikeaa olla tuntematta ikävää pistoa tai epäilystä joutuessaan maksumieheksi, on hyvä muistaa, ettei kyseessä kuitenkaan ole se, että valkoista käytettäisiin erityisesti hyväksi. Taustalla ovat erilainen sosiaalinen reaalitodellisuus ja siitä kumpuavat käyttäytymismallit. Suomessa raha kuuluu selkeästi tiettyyn elämän osa-alueeseen: palkkatyöhön. Muuten asiat hoidetaan yleensä palveluksina, ja tulotasosta riippumatta kaikki pyrkivät tulemaan toimeen omillaan. Tämä on suomalaiselle kunnia-asia.

Beninissä taas esimerkiksi varakkaammat perheenjäsenet ja sukulaiset tukevat yleensä rahallisesti heikompituloisia. Se maksaa, jolla on eniten rahaa. Ja palkasta yritetään laittaa sivuun pahan päivän varalle tai erilaisiin solidaarisuusrahastoihin, koska hyvinvointivaltion sosiaaliturvajärjestelmää ei käytännössä ole. Raha on mukana sosiaalisissa suhteissa aivan toisella tavalla kuin Suomessa ja maahan saapuvan vieraan saattaa olla vaikea jättäytyä kuviosta ulkopuolelle. Tässä vaihtosuhdeverkostossa länsimaalainen varakkaampana joutuu usein maksumieheksi tai -naiseksi.

helmi192013

Afrikan tähtien johdattamana Villa Karoon

Mirja Mäkelä, Villa Karossa 4.10-7.11.2012

Maikki Salmivaara haastatteli Espoon musiikkiopiston pop/jazz-linja Ebelin johtajaa, jazz-laulaja Mirja Mäkelää, joka vietti Villa Karossa tuotteliaan residenssikauden lokakuun alusta marraskuun alkuun sovittaen uudelleen vanhan Afrikka-aiheisen lastenalbumin.

Laulajattaren oma ura ja opetustyö ja ovat kulkeneet rinta rinnan Sibelius-Akatemian opiskeluajoista saakka. Mirja on tehnyt paljon musiikkia niin omalla nimellään kuin JimJamMurMur-lauluyhtyeensä ja muidenkin kokoonpanojen kanssa. Tässä ohessa ahkera nainen on ehtinyt hankkia kolme lasta. Yhdeksänkymmentäluvulla ennen omien poikiensa syntymää, Mirja etsi jazzmaista lastenlevyä sisartensa lapsille ja löysi Iro Haarlan ja Edward Vesalan vuonna 1989 julkaistun Afrikan tähdet -albumin. Tämä tuttavuus lennätti hänet lähes kahdenkymmenen vuoden jälkeen Beniniin ja Villa Karoon.

90-luvulla nuoren tädin korvaa hivelivät levyn suomalaissävellykset, joihin oli saatu afrikkalaista fiilistä melodioiden ja soitinvalintojen avulla. Idea hienon albumin henkiinherättämisestä ja uusien sovitusten tekemisestä lapsikuorolle syntyi vuosia myöhemmin.

”Sitten tulin ajatelleeksi, että afrikkalaista vaikutusta sovituksiin voisi lähteä hakemaan lisää paikan päältä ja mieleen tuli Villa Karo, josta olin joskus lukenut lehdestä ja myöhemmin kuullut paljon tuttaviltani, jotka olivat olleet täällä residenssissä”, laulaja kertaa tapahtumien kulkua.

Vihkossa sovitukset, keikka isolla lavalla, terveenä, mitä muuta voisi toivoa?

Viiden viikon aikana Villa Karossa laulaja loihti 3-oktaavisella Casiollaan kuorosovitukset kaikille Afrikan-tähdet albumin kuudelletoista kappaleelle. Valmiita sovituksia syntyi neljäkymmentäviisi minuuttia.

”Olin tehnyt esityötä jo Suomessa ja musiikki oli päässäni tänne tullessani. Toisaalta täällä olin vapaa myös perhearkirumbasta, siksi työskentely on ollut niin nopeaa ja mutkatonta,” Mirja selittää tehokkuuttaan.

”Suomesta käsin ei osannut ennakoida miten sitä afrikkalaista vaikutusta täältä sovituksille saisi ammennettua, tai kuinka helposti sitä löytäisi paikallisia muusikoita, joiden kanssa pääsisi opiskelemaan rytmejä.”

Beniniläisrytmiikan maailma aukeni Mirjalle kuitenkin nopeasti Noëlin ja Georgesin kanssa pidetyillä rumputunneilla. Laulajan mukaan näillä opitut rytmit alkoivat sovituksia tehdessä soida päässä ja todella siirtyivät osaksi kuorosovituksia.

”Vaikea on kuitenkaan arvioida sitä, miten yleisölle välittyy sovituksista se, että olin itse paikan päällä vaikutteita hakemassa. Autenttista afrikkalaista musiikkia päässäni ei tässä ajassa tietysti vielä päässyt syntymään, mutta ainakin sovellettuja rytmejä kylläkin. Ilman täällä olemista en olisi näitä oppinut, eivätkä ne näin ollen olisi päätyneet sovituksiin,” Mirja arvelee.

Itselleen ja muille positiivisena yllätyksenä Mirja ehti järjestää myös pienen sivuprojektin kymmenhenkisen paikallisen lapsiryhmän kanssa.

”Olin kuullut Villa Karon konserteista ja jo Suomessa unelmoin konsertoinnista ja siitä, että pääsisin täällä ollessani työskentelemään paikallisten lasten kanssa.”

Marraskuun tähtikirkkaana konserttiyönä Grand-Popossa raikuivatkin suomenkieliset lastenlaulunsanat, kun Mirja esitti lapsiryhmän säestämänä kolme Afrikan tähdet -albumin kappaletta: Kärryleikin, Afrikan tähdet ja Avaruusauton. Työryhmäläisistään hän iloitsee:

”Lapset olivat aivan ihania: positiivisia, kuuntelevaisia, täynnä energiaa ja jokaisella solullaan mukana! Oli kiinnostavaa seurata millaisiksi laulut heidän soitannassaan taipuivat. Myös Richard ja Noël olivat korvaamaton, ammattitaitoinen ja iloinen apu sekä harjoituksissa että esityksessä.” ”Täällä opetus perustui korvakuulolta oppimiseen ja toistoon, ja lapset olivat siinä todella harjaantuneita,” Mirja vertailee eroja suomalaisen ja beniniläisen musiikinopetuksen välillä.

Cultural shaker

Mirja on matkustanut jonkin verran Euroopan ulkopuolella, muttei koskaan Afrikassa Marokkoa lukuun ottamatta ja suuri kulttuuriero yllätti häntä jonkin verran.

”Kaikki se miten asutaan, syödään ja käyttäydytään, on niin erilaista,” hän toteaa. ”Tämän takia on myös vaikea tietää, miten pitäisi itse käyttäytyä, mitä sanoa tai tehdä. Vaikka etenee tunnustellen, usein sitä kuitenkin oppii tavoille vasta kantapään kautta.” Mirja kertaa kokemuksiaan. ”Välillä on tuntunut tosi kurjaltakin, kun on oikeasti luullut tarkoittaneensa hyvää, ja kuitenkin toiminut väärin tai tullut väärintulkituksi,” hän jatkaa. ”Näille jutuille ei kuitenkaan mahda mitään ja kulttuuria oppimassahan täällä osaltaan myös ollaan. On hienoa nähdä erilaisia tapoja toimia – maassa maan tavalla,” Mirja kiteyttää.

Päällimmäiseksi jäi kuitenkin mieleen ihmisten tarttuva iloisuus, positiivisuus sekä helposti lähestyttävyys.

Kulttuurivaihto suomalaisten ja beniniläisten muusikoiden välillä ei aina ollut itsestään selvää. Mirja opetti lapsille suomalaista laulua, jonka kieli ja laulutapa poikkeavat valtavasti täkäläisestä ja lahjoitti omia cd-levyjäänkin paikallisille. Kiinnostus suuntautui kuitenkin pääasiassa niin päin, että Mirja opiskeli beniniläistä kulttuuria, ja opetti vain harvoille jotain myös suomalaisesta tai länsimaisesta musiikista.

”Aika positiivista omanarvontuntoa oli aistittavissa muusikoiden keskuudessa: ei oltu niin, että voisitko opettaa myös meille, vaan toisinaan tuntui siltä, ettei välttämättä oltu niin kiinnostuneita saamaan vaihdossa muuta kuin rahaa”, Mirja toteaa ja jatkaa: ”Tämä on tietysti täysin OK ja ymmärrettävää. ”

Villa Karo on ollut Grand-Popossa kaksitoista vuotta. Lähes jokaiselle saapuvalle stipendiaatille kyseessä on hyppy tuntemattomaan ja ylpeyttä omasta kulttuurista ja halua jakaa omaa kulttuuriperimäänsä vaihdossa paikallisten kanssa on meistä jokaisella. Oman kulttuurin esittely tulee kuin luonnostaan. On kuitenkin muistettava, että Grand-Popolaisille Suomi on osa paikallista arkea ja todellisuutta. Villa Karo on suomalaisten talo keskellä beniniläistä kylää, eikä materiaalista elintasoeroa sen asukkaiden ja muiden kyläläisten välillä voi olla huomaamatta. Suomalaiset taiteilijat tulevat ensisijaisesti tutustumaan ja oppimaan tänne ja mukanaan he tuovat varallisuutta. Vieraan kulttuurin esittelyyn voidaan suhtautua toisinaan torjuvasti, koska sen voidaan kokea kyseenalaistavan paikallisen osaamisen ja tavat.

”Kunnioitus toista kulttuuria kohtaan on ensiarvoisen tärkeää. ” Kuten Mirja itsekin kokemuksistaan oppineena toteaa: ”Ehkei idea olekaan niin paljon tuoda tänne omaa, vaan ehkä kun joku joskus tulee Suomeen, niin opiskellaan sitten suomalaista musiikkia.”

Ja itse Villa Karosta ja muista stipendiaateista. Jälleen kerran henkilökunta ja toiset stipendiaatit saavat muiden tuttavuuksien lisäksi kiitoksia osakseen:

”Stipendiaatit ovat olleet kerrassaan mahtavia tyyppejä ja henkilökunta on kysyttäessä auttanut! Tänne hakeutuu varmasti tietynlaisia ihmisiä residenssiin, tuskin kuka tahansa edes uskaltaa lähteä Beniniiin”, Mirja pohtii syitä ”kämppäkavereidensa” avoimuudelle. ”Hauska sattuma oli myös se, että Susu (Susanna Hietala), joka on ystäväni opiskeluajoilta ja jonka kanssa myöhemmin olen tehnyt yhdessä opetustyötä, sattui tänne samaan aikaan!”

syys112012

Opening Concert of the Semester

As the sun got down on Saturday evening the first of September, Georgette and Sylvie opened the monthly concert at Villa Karo’s stage.

The audience was entertained first by a small theatrical company from Cotonou, with actors from as far as Congo D.R. and Côte DIvoire. Their play dealt with multicultural encounter in a small African village and it was starred by the Santa Claus himself, who was saved by a local sorcerer from the overwhelming heat of Africa. The audience was clearly enjoying the spectacle and especially sorcerer’s original voodoo dance made the public laugh.

After the play a talented multi-member orchestra from nearby town, Les Pigeons Verts de Comé, got up to the stage. The rhythms of the band and the beautiful voice of an originally Grand-Popolese singer Toujov filled the air. The children in the audience were asked to participate in a dancing competition on stage.

In the midst of all the music and dancing, a quiz was organized by a local NGO on environmental issues, which put the Popolese audience reflect among others, the importance of the shadows that trees offer, and to recall the name of the species of mosquito which carries the malaria parasite.

Full moon guarded the homeward-bound concert guests.

Avainsana: Concerts