Dafe Sowho and Julia Autio. Photo: Olusegun Adejumo
On April 2014 a group of artists from different West African countries gathered together in Villa Karo’s Lissa Gbassa hall for a two-week workshop. There were artists from Benin, Nigeria and Togo, and this was already the fourth time that they came together for a workshop like this. The ambiance in Grand-Popo is more than suitable for their activities: a small and calm village with beautiful nature (sea, sandy beaches, palms, …) and facilities such as the cultural center to bring people together. Also, worth noting is the possibility of creating connections to other parts of the world (namely to Finnish artists here at Villa Karo).
The group changes a little each year, depending on the participants and their other projects, but for example Godfrey Williams-Okorodus, Oludegun Adejumo, Togbe Fatoki and Dafe Sowho from Nigeria and Yves Midauen from Benin have been actively participating. The idea for the workshop came, when Yves Midauen stayed in residence in Villa Karo, and told Godfrey Williams-Okorodus about the place afterwards.
Kurkistus historiaan! Alla oleva teksti on julkaistu Oulun Wiikko-Sanomia -lehdessä numerossa 50, 17.12.1831. Tuohon aikaan nykyisen Ghanan alueella olevat linnakkeet muodostivat Tanskan kultarannikko -nimisen alueen, joka olemassaolo loppui vuonna 1850, kun linnakkeet luovutettiin Britannian kultarannikolle. Tekstin Villa Karolle ja päivänvaloon kaivoi freelance-toimittaja Manu Paavola.
Afrikaksi kuttutussa maailman osassa, 420:en penikulman paikkoin Lounasta kohen meijän tienoiltamme, on suuren Länsi-meren rannalla muuan maan paikka jota ruottiksi kuttutaan guldkusten, ja suomeksi olisi kultaranta nimeltä. Vähä päälle 60 vuotta takaperin tuli sinne myös muuan Danskalaisten laiva. Kapteeni pyysi päästä tämän maakunnan kuninkaan puheille, joka oli Frempung nimeltä. Viimmen myönty Kuningas päästämään häntä pakinoillensa. Hänen ihonsa oli musta samoten kuin hänen villiin alamaistensakki. Hän istui, oottain muukalaista vierastansa, vaaksan korkusella istuimella, ja pari sataa hänen vaimoansa oli hänen ympärillänsä.
Kuin Kapteeni, huoneeseen tultuansa, sai tietä kuka Kuningas oli, sieppasi hän, Eurooppalaisten tavoin, lakin päästään, kumarteli oikeen nöyrästi sujutellen selkäänsä, ja veteli vuorotellen jalkojaan takappäin. Kuningas joka ei sen kaltaista kunnian osotusta millonkaan ollut nähnyt, luuli Kapteenin ilvehtivän niin kuin muittenki ihmisten muotosten Mettän-kapeitten, jotka ruottiksi ovat Aapat nimeltä, ja tuumaavan karata hänen päällensä. Sen tähen nakkausi hän yhtäkkiä pitkää pituuttaan silmälleen laattialle, silmiään varoaksensa, ja huusi puolisoitansa avuksensa. He piirittivät hänen kohta moninkertasesti.
Tulkki koki tulkita kuninkaalle ja taata hänellä ei olevan yhtään vaaraa, eikä valkia-ihosella vieraalla olevan mitään pahaa mielessä; ja sanoi Eurooppalaisella olevan senkaltaisen tavan kunniata kuninkaille osottaissa. Kuninkaalle oli vaikia tätä uskoa. Viimmen käski hän tulkin sanoa vieraalle että senkaltaiset joutavat ilveet eivät olleet häntä mieleen; kuitenki sai hän luottaa hänen armoonsa, jos hän pysyi paikoillaan, häntä likenemätä. Samalla komensi hän ison joukon vaimoistaan seisomaan hänen ja vieraan välillä. Hän katteli tarkoin vieraansa pää-puolia; ja välimiten täyty vaimoin siirtyä pois eestä, että hän sai nähä myös muukalaisen jalka-puolen muodon.
Sitten torui Kuningas tulkkia joka ei ollut hänelle oikeen eeltäpäin selittänyt vieraan muotoa ja näköä, luulten Kapteenin vaatteijen, isommaksi osaksi ainakin, kuuluvan hänen ruumiiseensa, eli olevan sen osia.
Kapteenilla oli Peruuki päässä; ja peruukin taka-puolessa oli pitkä hivusletti eli palmikko, nauhalla kääritty, joka varsin pisti kuningasta silmiin. Sitä luuli hän valkosen vieraansa hännäksi, ja koska eläimitten hännät tavallisesti ovat muutamassa toisessa paikassa, niin arveli hän sen valkiolla otuksilla olevan niskassa. Tulkki koki selvittää Kuninkaalle että ne vieraan kapineet joita hän luuli vieraan ruumiin osiksi, olivat ainoastaan vaatteita, ja että häntä niskassa ei ollut luonnollinen, vaan ihmisten käsi-aloja.
Näin tuumattua tahtoi Kuningas vielä nähä jos hänen valkonen vieraansa osasi syödäkki. Ruokaa kannettiin pöydälle oikeen mieliksi Kapteenille, jolla oli nälkä. Nähtyänsä Kapteenin syövän yhellä lailla kuin hän ittekki, alko Kuningas käydä rohkiammaksi ja tulla häntä yhä likemmäksi ja likemmäksi. Viimmen vaati Kuningas Kapteenia riisumaan vaatteet päältänsä ja näyttämään minkä näkönen hän alaistonna olisi. Tulki rukoili Kapteenia tekemään Kuninkaalle mieliksi; mutta Kapteeni ei tahtonut ollenkaan myöntyä siihen Kuninkaan Vaimoin nähen. Viimmen lupasi hän toki risua päältään jos hän jätettäsiin kahen kesken kuninkaan kanssa. Ei voinut Kuningas ymmärtää minkä tähen hänen valkia vieraansa ei tahtonut Vaimo-väen nähen riisua päältään; mutta tuumattuansa vanhoin virkamiestensä kanssa rohkasi hän viimmen ittensä ja jäi kahen kesken vieraan kanssa. Kapteeni riisui päältään; Kuningas tuli häntä aivan liki, koetteli käellänsä hänen ihoansa, ja jäseneitänsä yleiseen, ja arveli viimmen kummastellen: ”Näyt sinä tosiaan olevan ihminen, mutta valkia olet sinä kuin itte Piru.”
Suomi-Beninystävyysseura järjestää Studia Generalia -luentosarjan syksyn aikana Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä. Luennot ovat torstaisin klo 18-20 osoitteessa Mikonkatu 17 C, tarkemmat tiedot Caisan sivuilla. Luentojen aiheet ovat:
To 12.9. Anne Ollila, prof. Turun yliopisto: Naisia varhaisina tutkimusmatkailijoina Afrikassa.
Sveitsiläinen Isabelle Eberhardt (1877-1904) matkaili Pohjois-Afrikassa ja englantilainen Mary Kingsley (1862-1900) laajalti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, ja hän julkaisi mm. teoksen Travels in West Africa 1897.
To 26.9. Jouni Kaipia, arkkitehti, Helsinki: Taloja, joilla on kasvot – tuokiokuvia ja huomioita Länsi-Afrikan savirakentamisesta.
Luentoa siivittää laaja otos esitelmöitsijän valokuvia
To 10.10. Pirjo Huvila, arkkitehti, Helsinki: Rautateiden historiaa Länsi-Afrikassa
To 31.10. Linnea Olamo, FM, toiminnanjohtaja, Helsinki: Kokemuksia työskentelystä suomalais-afrikkalaisessa organisaatiossa. Kulttuurieroja ja -yhteneväisyyksiä työelämässä.
Benin ja Togo matkailukohteena / ystävyysseuran edustajia ja luontomatkojen opas Juha Kuronen, Kontiki
To 14.11. Marja-Liisa Honkasalo, prof. Helsingin yliopisto: Kansanomainen parantaminen kansanuskon kontekstissa Länsi-Afrikassa
To 28.11. Liisa Väisänen, FT, taiteentutkija erikoisalueena uskonnollinen taide. Genova: Voudou kansanhurskaudesta valtionuskonnoksi. Voiko voudouta ymmärtää länsimaisella mielenlaadulla ollenkaan ja onko sen yrittäminen edes mielekästä?
Luento etsii voudoun ja kristinuskon yhtäläisyyksiä ja eroja sekä pohtii mm. mitä transsissa tapahtuu
Ke 11.12. Georges Agbazahou, monipuolisesti koulutettu taiteilija, muusikko ja pedagogi, kutsuttu vierasluennoitsija mm.Sibelius-Akatemiassa. Hammarland, Ahvenanmaa:
Soittimia ja niiden viestejä Länsi-Afrikasta. Mitä monet rummut ja muut soittimet kertovat? Luento on englanninkielinen, tulkataan tarvittaessa.
Madventures-kaksikko Riku Rantala ja Tuomas (Tunna) Milonoff ovat ehtineet kiertää maapalloa jo hyvän tovin, tuottaen matkoiltaan kolme kautta Madventures-ohjelmaa, sekä kolme opettavaista kirjaa, kaikki luontevasti keskittyen eri maiden erikoisuuksiin ja tapoihin.
Riku ja Tunna kävivät myös Länsi-Afrikassa kuvaamassa kolmannen tuotantokauden jaksoon materiaalia. Jaksosta tulikin melkoinen kohu, sillä sen sisältö oli poikkeuksellisen kuohuttavaa: lasten kasvojen viiltelyä, hektinen vodunseremonia koiranpennun uhrausta myöten sekä ruokaosiossa kissan syöntiä. Ohjelmassa ei siis silotella, vaan kerrotaan ja sivistetään sekä annetaan mahdollisuus ymmärtää myös se toinen näkökulma.
Tässä Rikun ja Tunnan ajatuksia Länsi-Afrikasta:
Mikä jäi päällimmäisenä mieleen Beninistä ja Togosta?
Ihmiset ennen kaikkea. Missä tahansa käytiinkin pääkaupungeista maaseudulle, jengin suhtautumisen positiivisuus ja kohtaamisten lämpimyys yllättivät. Kun miettii eurooppalaisten toiminnan perinnettä alueella on hämmästyttävää, että vihamielisyyttä kohtaa hyvin harvoin.
Entä tapa- ja käytöspuolella, tuliko vastaa mitään yllätyksiä? Noloja tilanteita?
Vanhan liiton ”African handshake” sorminapsautustekniikalla tuli ehkä kunnolla opittua vasta tällä ekalla Länsi-Afrikan reissullamme. Voodoo-seremonioissa yllättäviä tilanteita tuli tietysti koko ajan, kun transsiin menneiden ihmisten kanssa kommunikointiin ei ollut erityisesti tullut perehdyttyä, mutta paikallisten viitoittamalla tiellä kun mentiin, hyvä tuli. Yksi etikettivirhe tuli heti kärkeen, kun mentiin ensimmäisellä maalaiskylävierailulla kittaamaan tervetuliaispontikat huikalla Pohjanmaan kautta, vaikka kohteliaisuuteen kuuluu viskata osa esi-isillemme maahan. Nolointa oli kuitenkin omien ranskankielentaitojemme ohuus.
Beninissä tai Togossa käydessä oppii huomaamaan sen suuren eron Hollywoodissa kuvatun, Haitilaisen ja Afrikkalaisen voodoon eron. Mikä oli teille suurin yllätys/oppi Togon ja Beninin voodoosta?
Synkreettisyyden voimakas korostaminen ja eri uskontojen suvaitseminen. Se, että katolisesta messusta saatetaan marssia suoraan voodoo-seremoniaan, kertoo itse asiassa togolaisten ja beniniläisten oivaltaneen uskontojen olemuksesta jotain hyvin olennaista. Tällaista suhtautumista soisi löytävän maailmalta ja täältä paljon enemmän.
Lomén fetissitori on jo itsessään vaikuttava nähtävyys. Pääsittekö tinkimään jumalien kanssa ja ostitteko loitsuja tai talismaaneja? Itse kun kävin, ostin alkoholijuomista pitävän kodinsuojelija-patsaan. Hinnasta ei tingattu papin vaan jumalien kanssa.
Toki jumalten kanssa tingattiin ja talismaneja veistettiin. Toimistomme panteistisella alttarilla viihtyy mm. tupakoiva toivomuspatsas (suussa oleva rööki sytytetään aina toivomussession ajaksi) sekä karahkallinen luontais-Viagraa. Varsin hämmästyttävä apteekin ja uskonnollisten tarpeiden tori!
Usein tutkiessa uutta automaattisesti vertaa sitä tuttuun. Löytyikö Länsi-Afrikasta merkittäviä yhtäläisyyksiä jonkin toisen maailmankolkan kanssa?
Karibian ja Brasilian vanhat afrikkalaisperäiset uskonnot tulivat tietenkin mieleen, samoin kuin blueskaavan etnomusikologinen jäljittäminen tuolle alueelle. Musiikki on vaikuttanut olevan yhtä vahvasti läsnä arjessa vain Kuubassa ja Jamaikalla, ehkä se tietty yhteys näkyy edelleen. Ja vaikka kolonialismista ei hirveästi hyvää ole seurannut, pari reissaajalle tärkeää pikkujuttua yhdistää vanhoja Ranskan siirtomaita: hyvä leipä ja viini. Niitä ei yleensä muualla Aasiassa ja – etelää lukuunottamatta – Afrikassa matkaaja pääse maistelemaan.
Käytösneuvonne ensi kertaa Länsi-Afrikkaan matkustavalle?
Ihmisten kohtaaminen on kaikkialla Afrikassa tärkeää. Meillä Suomessa on totuttu tehokkuuteen ja mennään suoraan asiaan, mutta ainakin Länsi-Afrikassa peruskohteliaisuus on meistä paljon paremmalla tolalla: ensin tervehditään ja vaihdetaan kuulumiset ja jollain tapaa kohdataan aidosti, vasta sitten on asiapuolen vuoro. Ylipäänsä matkailuetiketissä on tärkeää edes yrittää ottaa paikalliset tavat ja arvot huomioon – moukkamaisuus ei johda mihinkään, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Mad Manners – Seikkailijan etiketti opastaa matkailijaa käyttäytymään ympäri maailmaa ja kunnioittamaan paikallisia tapoja. Kirjassa on yleistietoa alueiden tavoista, perinteistä ja asenteista, sekä käytännön oppaita eri tapoihin; mm. miten kätellä oikeaoppisesti Länsi-Afrikassa, tai kuinka perustaa troikka Venäjällä. Kirjan sisältö on helppolukuista ja jaoteltu matkakirjaksi sopivaan pienikappaleiseen muotoon, mutta toimii myös kotisohvalla lukemiseksi sivistys- ja viihdemielessä. Mad Manners sai viime syksynä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon, eikä aivan syyttä!
